OLEMINEN, OLEMATTOMUUS

Ollaan höpöjä. Pöhköjä. Pöllöjä. Pieniä ja somia. Isoja. Omanlaisia. Ollaan me.

Kirjoitusinspis on ollut kateissa monta päivää. Minulla taitaa olla liian monta asiaa mielessä, etten saa järkevöityä niitä mitenkään, en mitenkään yksinkertaisesti. Aina kun olisi sellainen sopiva, vapaa hetki, pää lyö tyhjää, ding dong, eikä mitään tapahdu. Luovutan.

No ehkä voisin kertoa sen, mitä meille kuuluu. Ihan mahtavaa. Melkein parasta. On ollut niin monia hyviä päiviä, joten en edes tiedä miten ne erittelisin. Jotenkin tuntuu, että tämä kesä on ollut ja tulee olemaan erityisen hieno, tärkeä ja ainutlaatuinen. Sellainen mitä muistelen vanhana mummona leveä hymy kasvoillani. Silloin voisin kertoa kaikille, kuinka hyvältä elämä silloin tuntuikaan. Kuinka hyvältä elämä tuintui nyt.

Enkä minä tiedä, miten kestän tuota poikaani vielä sata vuotta, sillä hän on jo nyt ihan liian hurmaava. Ihan liian paras, uniikki ja maailman mahtavin persoona. Rakastan hänet ihan puhki. Ja tuolla ihanuudella on myös uusi huippuhieno tanssiliike. Heiluttelee käsiään ilmassa ja letkeästi keikuttaa vartaloaan - jammailee maailman söpöimmin! Vaikka elämäniloa ja hauskuutta pojalla riittää suurimman osan ajasta, on myös kiukkupeikko vieraillut tasaisin väliajoin. Naurua, itkua, riemua, kiukkua, leikkejä, haleja ja pusuja! Sitä meillä täällä vain on.

Parvekepuutarha kauniisti vihertää, kokkailuinspis kohoaa, perheeni tuntuu aina vain paremmalta ja paremmalta, näen vihdoin itseni taas peilistä, sen virtahepomaisen muukalaisen sijaan, kesä on ihanaa, aurinko, sade ja ukkonen, oleminen, tekemättömyys ja tekeminen ♥

Parhaimpia hetkiä sinulle ja teille ♥