sunnuntai 26. tammikuuta 2014

SUNNUNTAIN SULOISET MIETTEET

Hymyinen sunnuntaitervehdys teille kaikille!

Täällä minä olen kiukutellut itselleni (ja vähän Villellekin), kun en ole saanut mitään aikaiseksi täällä blogimaailman puolella. Tämä ärsyttävä poissaoloisuus on hieman hermostuttanut minua ja mitä pidemmäksi se on mennyt, sitä suurempi kynnys on ollut päivittää yhtään mitään. Liittyen tähän olen myös ihan mahdottoman huono ajankäyttäjä, jonka vuoksi tuntuu, ettei aika ikinä riitä mihinkään. Lisäksi olen varmasti universumin itsekriittisin ihminen, sillä ikinä en ole tyytyväinen mihinkään omaan aikaansaannokseen, varsinkaan jos se liittyy luovuuteen. Miksi minun pitää olla niin ylitarkka ja täydellisyyteen tavoitteleva jästipää?

Yli viikonkin mittaisen tauon jälkeen suurin ongelma on se, etten tiedä mistä kirjoittaisin. Tai tiedän todellakin, mutta en osaa päättää, mistä niistä kirjoittaisin. On tapahtunut sitä, tätä ja tuota, jotain muutakin, eikä ehkä kuitenkaan yhtään mitään mainittavaa. Satoja kuvia roikkuu koneella, eikä yhtäkään muka ehdi julkaista. Mielessäni olisi tuhat mielipidejuttua, Toivon kuulumisia, omia fiiliksiä, kaikenlaisia oloja ja iloja sekä epämääräisiä mietteitä liian monesta asiasta. Olen neiti aikaansaamaton!

Loppujen lopuksi päädyn sitten aina höpöttelemään kaikesta turhasta ja sekavasta, siitä ja tuosta, enkä oikeastaan mistään järkevästä. Kuten näette. Saanhan nyt kuitenkin kertoa teille juttuja viime päivien tuntemuksista.

Ihan ensimmäiseksi minun on kerrottava harmitukseni siitä, kuinka vähän olen tänne Toivosta kirjoitellut. Onhan hän sentään elämäni valopilkku ja kaiken keskipiste. Toivosta on tullut ihanan hassu höpöttelijä ja kielellinen osaaminen on kehittynyt paljon. Päivittäin hän toistelee ja matkii uusia sanoja sekä ymmärtää jo lähes kaiken kuulemansa. Vaikka uhmatuhmaa ja dramaattisuuttakin on ollut liiaksikin liikkeellä, on hän silti ollut suurimman osan ajasta aikamoinen ilopilleri. Ja edelleen sellainen empaattinen pusutteleva halinalle, joka on niin äärimmäisen suloinen omien vekkuleiden juttujensa kanssa.

Itsestäni voin kertoa sen verran, että mieleni on ollut sellainen karkkipussimainen mairea sekoitushässäkkä, jossa on ollut makean pehmeyden ja lempeyden lisäksi havaittavissa hitusen vahvaa suolaisuutta sekä ripas räiskyvää kirpeyttä. Välillä erikseen, välillä villinä cocktailina.

Niin tai näin, sekaisin olen kuitenkin. En yhtään meinannut muistaa, kun tuossa yksi päivä (olisko ollut viime viikon perjantaina) täytin kaksikymmentäneljä vuotta! Näin astetta vanhempana minulla on ollut kertakaikkisen upea fiilis, johon syitä on ollut varmasti enemmän kuin yksi. Olen tuntenut kokonaisvaltaista hyvää oloa, tyytyväisyyttä ja tasapainoisuutta – ennen kaikkea fyysisellä tasolla. Olen seikkaillut energisten aaltojen huipulla ja oloni on ollut vaivaton. Ei mitään kolotuksia tai väsymystä, eikä ainuttakaan päänsärkyä. Minun kohdallani se on ihme! Kirjoittelen näistä fyysisistä tuntemuksista piakkoin.

Muutenkin elämä menee kaikilla tasoilla mukavan muljuvasti eteenpäin, aikalailla tasapaksuin askelin, mutta ei millään lailla tylsästi. Välillä tuntuu, että arkemme on yhtä suurta seikkailua tai sirkusta! Olemme saaneet nauttia ihanien ihmisten läsnäolosta, omasta rauhasta, arjen touhuista ja mukavista hyvän mielen oloista. Olemme opetelleet käyttämään (Ville on opetellut) hassunhauskaa budjettiohjelmaa (siitä kerron myöhemmin myös), suunnitelleet tulevaa ja haaveilleet muuttoasioista. Oikein mukavan leppoisia päiviä, arjen tohinaa, hauskuutta ja hepulointia!

Ulkona pauhaa edelleen minun sydämeeni uppoava rakkausilma, taianomainen tunnelma ja valoisuus. Joka aamu, kun katson ikkunasta pihalle, näen uskomattoman upean ihmemaan, huokaisen onnesta ja sisäinen rauhani on taattu. Täytyy kyllä myöntää, että ympärillämme vallitseva harvinainen ilmasto on yksi maailman kauneimmista!

Höpötyksiä höpötyksien perään, eikä oikeastaan mitään oikeaa asiaa vieläkään. Ei se mitään! Olen vähän tämmöinen turhanpäiväinen höpöttelijä, kuten saatattekin jo tietää, mutta annattakoon se taas minulle anteeksi. Nyt hörpin onnellisin mielin kahvia, nautin hetken hiljaisuudesta, rapsuttelen minun rakkauskissojani sekä annan mieleni lepäillä kahvipärinöiden ja levottomuusolojen keskellä. Välillä tuntuu, että voisin vaikka lentää! Nyt!

Hyviä rakkausoloja teille, voikaa hyvin ja nauttikaa talvisesta ihmemaasta ♥

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

HIRMUINEN HUMORISTI AUTOLAINEN!


Hänhän on varsinainen hurmuri - vai mitä! Toivo on ihan mahdottoman hassu, letkeä ja humoristinen pikkutyyppi. Ennen kaikkea ihan älyttömän hauska ja välillä saa nauraa vedet silmissä hänen mitä ihmeellisimmille touhuille! En tosiaankaan tiedä, mitä tästä tyypistä tulee, mutta jotain aivan uskomattoman hienoa sen täytyy olla.

Ilmeilyn maailmanmestaruuskaan ei voi kaukana olla. Vallattomien kujeilujen ja stand up -meininkien lisäksi ykkös juttuna taitaa tällä hetkellä olla mitkäs muutkaan kuin autot. Joka välissä kuuluu prrr prrr ja renkaat pyörivät siellä sun täällä. Ei meillä ainakaan vauhtia puutu!

Minun  höpsöläinen ♥

tiistai 14. tammikuuta 2014

KAIKENLAISIA KUULUMISIA

Kaikenlaista on tapahtunut, sitä sun tätä, eikä oikeastaan kuitenkaan yhtään mitään. Olen ollut hyvin mietteliäs, ehkä hiljainenkin ja haaveillut suurista asioista. Olen ollut rakastumisfiiliksissä vihdoin saapuneesta talvesta ja silmiäni hyväilee tuo puiden päällä lepäävä valkoinen kuorrutus. Niin kaunista! Mieli menee siellä ja täällä, mutta sisäinen aurinkoni pilkahtelee kuitenkin sopivilla hetkillä.

No mitäpä meille? Ville palaili eilen töihin neljän päivän vapailta ja makean suolainen perusarki on jatkunut tuttuun tapaan. Olemme olleet mahdottomia kotihiiriä nyt viimeiset päivät, mutta ehkä ihan hyvä niin. Arvatkaapas mistä myös tietää arjen jatkuvan viimein? No eilen alkavista Salatuista elämistä ja Uudesta päivästä tietenkin! Jos joku on vähintään yhtä innoissaan tästä kuin minä, huutakoon hep! Voi jestas, mitä draamaa niissä taas jauhetaan.

Sellaisen seesteisen levottoman olemisen ja elämisen lisäksi olemme käyneet tavanomaista enemmän syvällisempiä keskusteluja henkilökohtaisista asioista. Sellaisista asioista, jotka iskevät suoraa sydämeen ja lujaa. Syvällisistä pohdinnoista saattaa tulla sekä hyvä että huono mieli, mutta joskushan niitäkin on käytävä läpi. Vaikka sitten keskellä yötä, jos sille päälle sattuu.

Olen kuitenkin päätynyt sellaiseen lopputulokseen, ettei kaikille asioille vaan voi mitään. Joskus tapahtuu sellaista, mihin et itse pysty vaikuttamaan ja se on hyväksyttävä. Vaikka sydäntäsärkevät pettymykset saattavatkin iskeytyä päin naamaa, on asioiden annettava olla ja on jatkettava elämää. Hyvien asioiden ja positiivisuuden puolesta puhujana haluan kuitenkin salaa toivoa, että asiat voivat vielä jonain päivänä olla toisin.

Syvällisyyksistä syvällisyyteen, olen viime päivinä tuijotellut herkeämättä poikaani. Hänhän on kasvanut isoksi pikkupojaksi yhdessä silmänräpäyksessä! Jotenkin tämä asia on yhtäkkiä hypännyt puskista naamalleni, enkä voi käsittää, miten aika juoksee minua karkuun. Missä välissä hänestä on tullut oikea ihmislapsi? Missä välissä hän on menettänyt vauvamaiset muotonsa ja eläimelliset eleensä? Minä niin vollotan täällä ja vuolaasti vollotankin. Ainahan se minun vauvani on.

Pinnallisuudestakin sen verran, että olen saanut vihdoin täytettä poikasen vaatekaappiin. Huh, ette tiedäkään kuinka vaikeaa sekin saattaa olla. Ehdin jo vaipua epätoivoon ja silmissäni näin, kuinka poikani tallustaa alastomana pitkin kyliä. Nudismin harjoittaminen jääköön kuitenkin vielä tällä erää.

En siis todellakaan ole halukas ostamaan vaatteita uusina, ellei ole pakko, koska se on täysin järkeni vastaista. Ihan tarpeeksi niitä jo tyypit tuolla ostavat muidenkin edestä, joten minulle kelpaa enemmän kuin mielellään muiden jämät. Kirppareiden saalis on tämän suhteen ollut mitätön, mutta onneksi maailma on ihania tyyppejä pullollaan, jotka ovat valmiita antamaan omistaan - pientä maksua vastaan tai jopa ilmaiseksi. Miten kiitollinen sitä voikaan olla näinkin yksinkertaisesta asiasta!

Eikä siinä vielä kaikki. Olen bongaillut myös itselleni ihan hirvittävän ihania juttuja sekä kaupunkikirppareilta että netistä. Olen löytänyt super hyvät ja söpön keltaiset talvikengät sekä inkkarihapsunilkkurit kesäksi. Olen myös ostanut muutaman rahan edestä itselleni pari vaatekappaletta, kuten oranssit housut ja muutamia paituleita. Myös sellaisen ihanan keltaoranssin raitapaitapaitulin! Kerrankin on sellainen olo, että kaapissa on kengät joka säähän ja myös kivoja vaatteitakin tarpeeksi, mutta ei liikaa. Otanko kuvia löydöistäni? Kukkuu, kiinnostaisko teitä?

Siis tuo ilma on ihan mieletön tuolla ulkona! Oletteko samaa mieltä? Tänään kauppareissulla saimme poikasen kanssa ihastella tummansinistä herkkutaivasta ja taivaalla möllöttelevää lähes täydellistä kuuta. Toivokin innostui kuusta ja huutelikin vähän väliä uuu uuu sekä heilutteli matkassa reissaava Nuuskamuikkustakin kohti taivasta. Siinä me sitten yhdessä tunnelmoimme leveät hymyt huulillamme.

Nyt olen kokonaisvaltaisen energian saavuttanut pirteä peipponen ja voisin ehkä tehdä mitä vain! Olen saanut nukkua paremmin kuin hyvin, hölläillä mieltä, olla vaan ja möllötellä. Yhtäkkiä mieleni lepääkin seesteisen rauhallisena, antaa tasapainoisia ajatuksia ja muita sellaisia suurenmoisia hyvän mielen tuntemuksia. Ihan yhtä onnellinen minä olen juuri näin, tässä ja nyt, näillä eväillä mitä minulla on. Nyt nautin ja rakastan, sillä elämä on uskomattoman hienoa ollakseen totta.

Eläkää, nauttikaa, rakastakaa ♥

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

VELJEKSET KUIN ILVEKSET

Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa. 

Nasse ja Pablo - kuin paita ja peppu. Hassunkurinen parivaljakko vailla huolen häivää. Hakuna matata ja carpe diem.

Heillä on sisällään persoona ja satayksi luonnetta. Toinen on itsenäinen ja herkkä, toinen iloinen ja omaperäinen. Juuri täydellisiä tuollaisenaan.

He saavat minut hymyilemään ihan joka ikinen päivä. Ja nauramaan kippurassa. Ja olemassaolollaan he täydentävät meidän pienen perheen.

Rakastan niin, että pakahdun ♥

tiistai 7. tammikuuta 2014

KYLPEMINEN ON YHTÄ KUIN RAKKAUS!

Hän on aivan mahdottoman suloinen pieni kylpypoika. Hän iloitsee ja riemuitsee, hepuloi ja höpsöttelee tai sitten ihan vain haaveilee ja jumittelee mietteliäänä. Roisketta, loisketta, meteliä ja molsketta! Rakkaus on käsin kosketeltavissa.

Joskus hän jopa itse pyytää (komentaa) päästä ammeeseen ja hakee lelulaatikoista vaikka minkälaisia leluja ja härpäkeitä mukaan kylpyyn vietäväksi. Loppujen lopuksi kivoin kylpylelu taitaa kuitenkin olla se äidin ja isin tyhjä suihkusaippuapurkki!

Saippuavaahtokin on kivaa ja vielä kivempi sitä on nuoleskella joka puolelta. Nam! Myös itsensä peseminen on pop ja kuten huomata saattaa, varpaiden välit on tutkittava huolella. Hyvin tarkkaa ja mukavuudenhaluista puuhaa! Saan tiukat kieltävät päänpudistukset aina, kun kysyn, oletko jo valmis.

Voi Toivo ja hänen rakkausjuttunsa ♥

Ps. Olen unohtanut mainita, mutta hän on jo hetken ollut puolitoistavuotias isopieni poika. Niin iloinen ja reipas sellainen.

maanantai 6. tammikuuta 2014

LISÄÄ TERVEELLISYYTTÄ, KIITOS

Hei te tyypit siellä, mitä kuuluu? Minulla vuosi on tosiaan alkanut pienten ahdistavien ajatusten kera, joista jo aiemmin ehdinkin kertoa. Väsymyskin on liiskannut aivoni offline-tilaan ja pariksi päiväksi noussut kuumekaan ei ihan hirveästi tuonut energiaa akkuihin. Onneksi olot on jo plussan puolella ja tulevaisuudessa häämöttää ehkä astetta terveempi aika!

Voitte siis arvata, missä vietin vuoden ensimmäiset neljä päivää? No sisätiloissahan minä. Neljä päivää ilman raitista ilmaa voi jo tuntua aika kohtalokkaalta. Ainakin jos siihen lisätään vielä se hämmästyttävä kuume ilman flunssaa ja parin päivän huonosti ravittu keho. Tämän seurauksena olen ihan tosissani alkanut miettimään toiveitani tälle vuodelle ja koko tulevaisuudelle.

Tuntuu että minulla on ihan huolestuttavan huono yleiskunto. Niin huono, että ihan hävettää. Sitä haluaisin ihan ehdottomasti kohottaa! Tähän liittyen haluaisin aloittaa säännöllisen lenkkeilyn sekä kotijumpan (huhhuh), jos vaikka noita nahkamakkaroitakin saisin astetta timmimmäksi. Kyllä ne kesällä ostetut lenkkarit olisi jo korkea koeajaa! Haluaisitteko suositella minulle hyviä ja ilmaisia kotijumppavideoita?

Haluaisin ehdottomasti panostaa myös terveelliseen ruokavalioon. Melko terveellinen se jo varmasti onkin, mutta ennen kaikkea haluaisin syödä monipuolisemmin ja tasaisemmin sekä vähemmän herkkuja ja enemmän hedelmiä ja marjoja. Haluaisin panostaa myös lähempänä tuotettuun ravintoon sekä papuihin, herneisiin, siemeniin ja pähkinöihin, joihin en oikeastaan ole vielä koskaan kunnolla perehtynyt. Ruokapäiväkirjan pito, viikottaiset ruokalistat ja uusiin ruoka-aineisiin tutustuminen olisi ykköstavoitteet.

Olen jo sataan kertaan luvannut itselleni edellä mainittuja asioita, enkä tähän päivään mennessä ole niitä pystynyt toteuttamaan – ainakaan kahta viikkoa kauempaa. Siksi päätinkin nyt olla lupaamatta yhtään mitään muuta kuin sen, että yritän. Yritän panostaa ja yritän parantaa, sillä aina voi toivoa parasta!

Olen niin kyllästynyt tähän huonokuntoiseen olemukseeni, hengästymisherkkyyteeni sekä yksinkertaisesti siihen, että tunnen voivani fyysisesti huonosti. Aina joka paikkaa kolottaa, päätä särkee, hartiat jumissa ja plaa plaa. Olen jo niin kyllästyneen ärsyyntynyt, että uskon pystyväni muutokseen. Ajatus terveellisemmästä ja fyysisesti paremmasta elämästä tuntuu niin houkuttelevalta, että tyhmä minä olen, jos saamattomuuteni vie tälläkin kertaa voiton.

Tällä kertaa minä niin yritän tsempata!

Onko siellä muita, jotka tavoittelevat terveellisempää elämää?

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

KUN MAAILMA AHDISTAA (TAAS)

Ihan nyt ensimmäiseksi on pakko huokaista syvään. Huoh. Ja toiseksi, pahoittelen alla olevaa vuodatusmaratonia, mutta jos luette, suosittelen tekemään sen ajatuksella.

Vuoden ensimmäiset päivät ovat minulla olleet aikamoista vuoristoratameininkiä. Ahdistuksia ja iloja vuorotellen. Päässäni pyörivät miljoonakolmesataa ajatusta, jotka sinkoilevat sinne ja tänne, yli ja ympäri. Olenhan minä alituinen ajattelija ja mietiskelijä muutenkin, mutta nyt tuntuu pitkästä aikaa siltä, että kaiken sen positiivisen mielen joukkoon on eksynyt vähän liikaakin ahdistavia ajatuksia.

Ennen ahdistuksia haluan kuitenkin taas muistuttaen todeta, kuinka maailma ja maailmankaikkeus on niin äärettömän kaunis. Saamme olla niin kiitollisia kaikesta ympärillämme olevasta – ihmisten, eläinten ja koko luonnon olemassaolosta. Meillä olisi mahdollisuudet ihan kaikkeen, jos vain jokainen meistä voisi olla samalla puolella. Ja tästähän se ahdistus saa hyvin alkunsa.

Ongelman ydin onkin se, että olemme toisiamme vastaan. Minun mielestä ongelmassa on kaksi vahvaa tekijää – viha ja ahneus. Se on ajanut maailman tähän pisteeseen, missä me nyt olemme. Pieneen päähäni ei mahdu ajatusta siitä, miksi ihminen käyttäytyy vihamielisesti tai ahneesti. En vain voi kertakaikkiaan ymmärtää, miksi kukaan haluasi olla tiedostaen paha.

Näiden mietteiden jälkeen olen päätynyt ahdistelemaan seuraavia asioita ylitse muiden:

  • Ihmisten käyttäytyminen
    Se että ollaan epäkohteliaita, ilkeitä ja pahoja. Sen sijaan, että oltaisiin kohteliaita, kilttejä ja hyviä. Paljon vihaa, vähän rakkautta. Aina tällaisen huonon käytöksen seurauksena minun tekisi mieli kaivautua maan alle ja kuljettaa kyseinen henkilö pahaa viljelevien saarelle pohtimaan omaa käytöstään. Valitettavasti tämän kaltaisia ihmisiä on maailma pullollaan, ihan lähelläkin, kun tarkemmin katsoo.
  • Rahakeskeisyys
    Rahan himo tuntuu olevan vuosi vuodelta enemmän pinnalla. Eikö kukaan ajattele muuta kuin rahaa? Jos minulla olisi tarpeeksi kovapäistä asennetta, suunnittelisin elämäni niin, etten tarvitsisi rahaa. Maailmamme on niin rahakeskeinen, että oksettaa. En haluaisi olla missään tekemisessä kaupan, myynnin, ostamisen tai kuluttamisen kanssa ja sitä tässä maailmassa eläminen tuntuu olevan. Tuntuu että raha on monille jonkinasteinen unelma tai tavoite.
  • Itsekeskeisyys ja ajattelemattomuus
    Ei koske minua. En jaksa välittää. Ei kiinnosta. Ei kuulu minulle. Ihan sama. Ihan sama?! Miten mikään voi koskaan olla ihan sama? Voi kunpa ihmiset ajattelisivat enemmän, vaikka vaihteeksi muitakin kuin omaa napaansa tai sen lähiseutua. Ymmärrän todellakin sen, ettei kaikkia voi rakastaa, mutta välittämien on eri asia.
  • Maailman valheellisuus
    Siihen tämä kaikki perustuu. Ei puhuta asioista totuudenmukaisesti, uskotellaan ja manipuloidaan. Kierretään maailmaa ja sen asukkaita yhä suurempien valheiden ympärille. Annetaan olettaa, että maailma on hyvempi paikka, mitä se onkaan. Tähän aiheeseen sopiikin eilen Villeltä opittu termi kognitiivinen dissonanssi. Yksinkertaisuudessa se tarkoittaa sitä, että ihmisen tiedot ja asenteet ovat ristiriidassa keskenään.
  • Eläinten kaltoinkohtelu
    Ja se välinpitämättömyys. Tällä kertaa en tarkoita pelkästään turkistarhausta tai eläinten tappamista vaan myös sitä, miten kotieläimiä kohdellaan. Jotkut eivät tunnu tiedostavan myös henkisen väkivallan olevan väärin – myös niiden karvakavereiden kohdalla. Otetaan koira, vauva syntyy ja koira annetaan pois tai luovutaan vapaaehtoisesti otetusta lemmikistä vähin perustein ja pian jo kotiutetaankin uusi lemmikki. Tai sitten yksinkertaisesti vain se, että otetaan lemmikki väärin perustein. Tämä on sydäntaraastavaa ja ihan järjettömän vastuuntunnotonta. Myös lemmikkieläimet ovat tasa-arvoisia perheenjäseniä.

Nyt voin vain kertoa, kuinka pääni on melkoisen puhki näistä kaikista ajatuksista. Tällä hetkellä minulla taitaa olla maailman pahuuden annostusöverit, joka on ajoittain minulle tyypillinen ongelma. En tiedä itkisinkö vai nauraisinko, mutta taidan kuitenkin päätyä tähän toiseksi mainittuun vaihtoehtoon – ihan vain terveyteni tähden. Joskus on vaan ihan pakko saada unohtaa pahuus ja keskityttävä hyvyyteen. Siihen pyrin taas.

Oletko sinä ahdistuvainen maailman pahuudesta?

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

HEI VAIN JA TERVETULOA KAUNIS VUOSI!

Hei te kaikki siellä! Minähän se täällä taas huutelen, jos jokunen vielä sattuu minut muistamaan. Tässä on tullut pyörittyä tavanomaisen vähän tietokoneella tai minkään sortin sosiaalisissa medioissa, enkä oikeastaan ole blogiakaan sen kummemmin muistanut edes miettiä, joten jonkinlainen luova tauko on kai ollut meneillään. Mutta hengissä ollaan, naama hymiönä ja fiilis mitä parhain! Saanen nyt seuraavaksi vähän höpötellä teille.

Näyttää taas pahasti siltä, että aika on kulunut laittoman nopeasti ja joulukin mennä vilisi ohi silmieni. No mitenkäs se joulu meillä sitten menikään? Siinähän se – tuli ja meni! Aatonaattoa ja aattopäivää vietimme landella Toivon mummin luona, sekoiltiin väsymyksestä ja haukoteltiin, syyötiin pestofetaherkkujuttuja sekä pinaattikeittoa munalla ja aattoillaksi tultiin kotiin lisää sekoilemaan. Pukki oli tuonut muutaman paketin tuolle pienimmälle, joita sitten loppujen lopuksi jouduin itse availemaan, sillä eipä tuota peikkopoikaa ihan hirveästi vielä kiinnostanut materiaonni. Kiitos vain ihanille isovanhemmille kivoista lahjoista, joita osasitte ostaa tarpeeksi vähän ♥ Meidän karvaisin peikko vietti jouluyöt töiden parissa ja sillä välin me muut loikoilimme kotona tehden ei mitään. Ja iltaisin minä vetelin kaksin käsin sipsejä, kuten arvata saattaa. Melko jouluista, eikö? Joulupäivänä tein itse jouluaterian, johon kuului mm. tofukinkku, soijapyörykät ja perunat, gratiini sekä muutamia lisäkkeitä, joita sitten syötiin isipeikon herättyä uniltaan. Oli rauhaa ja riemua, iloa, yhdessäoloa ja tanssia sekä räppiä ja rakkautta tietenkin! Itse joulufiilistä en kyllä mistään löytänyt, mutta eihän se haitannut, kun mieli ja seura oli mitä parhain ♥

Seuraavan määrittelemättömän ajan olen päättänyt olla ihan vain kotona. Tässä on tullut sinkoiltua enemmän tai vähemmän sinne sun tänne, joten nyt haluan rauhoittua kodin tunnelmaan ja palata taas takaisin ihanan turvalliseen arkeen. Kaikki kauniit ja yksinkertaiset hetket, rakkaus ja läheisyys, arjen nautinnot ja hetkessä eläminen on sitä, mitä elämältäni haluan. En sinkoilua paikasta A paikkaan B ja takaisin. Edellä mainittuihin asioihin haluan panostaa täysillä.

Ja aika vain jatkaa kulkuaan ja tänään saammekin riemuiten toivottaa: tervetuloa uusi vuosi! En voi muuta kuin hymyillen todeta, kuinka kiitollinen olenkaan viimeisestä vuodesta tai oikeastaan viimeisesta kahdesta vuodesta, sillä ne ovat olleet ehdottomasti elämäni parhaimpia. Ja nyt on sellainen kutkuttava ja kihelmöivä tunne, että tuleva vuosi voisi mahdollisesti olla vieläkin parempi. Kaikenlaisia pikkuisia muutoksia on ehkä luvassa, joista olen enemmän kuin innoissani!

Rauhaa ja rakkautta, iloa, valoa ja onnellisuutta! Olkoon vuosi 2014 meille kaikille lempeä ♥

Ps. Olen niin ylpeä minun poikasesta, sillä hän on parina päivänä vedellyt itse sapuskansa naamariin ja sen lisäksi on myös ollut kolme päivää tutittomana. Jee! Hyvä hän, hyvä me ♥ 

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla