VIIME AIKOINA

- Pääni on täyttynyt hassuista ja kummallisista ajatuksista, jotka hämmentävät minua sopivasti ja toisinaan liikaa. Toisinaan olen ajatellutkin ihan liikaa ja toisinaan en ollenkaan. Välillä on vaan enemmän kun tarpeellista unohtaa aivojensa olemassaolo ja heittäytyä x-asentoon mihin tahansa pehmeälle alustalle.

- Tunteet ovat lennelleet laidasta laitaan ja ympäri, mutta se on oikeastaan tehnyt ihan hyvää. Olen katsonut asioita eri näkökulmista ja olen huomannut monissa asioissa uusia hyviä puolia. Vaikka tunteet ovat tehneet minut välillä suruisaksi, välillä ahdistuneeksi ja välillä epätoivoiseksi, on ilo ja onni ollut läsnä suuresti. En vain osaa olla tyyppi, joka suree ja märisee, koska kuitenkin ennen pitkää (aika nopeasti) unohdan murheet ja on pakko taas hymyillä. Pakko koska hymyilyttää ja naurattaa ihan liikaa. Ihanasti liikaa.

- Olen saanut niin paljon lämpöä, rakkautta, pusuja ja helliä kosketuksia, että voinko todellakin ansaita sen kaiken? Millä perustein ja miksi juuri minä? Saan herätä aamuisin valoon ja jakaa päiväni upeiden ihmisten kanssa ja illalla saan nukahtaa rakkaudentäyteinen hymy kasvoillani. Joskus sitä vaan unohtaa, kuinka hyvin kaikki on, eikä se olekaan mikään itsestäänselvyys. Voi kunpa voisin jakaa omaa onnea ja rakkautta muille.

- Olen haaveillut paljon, haaveillut suurista ja mullistavista asioista ja unelmoinut muutoksista. Niin paljon, että kaikki ne ajatukset puskevat esille harva se hetki ja tekevät minusta ajoittain haavoittuvaisen ja sydänkipuisen. Haaveet tuntuvat oikeilta, mutta niiden mahdottomuudesta en tiedä. Kun olen niin kärsimätön ja haluaisin heti kaikki nyt, tiedättehän.

- Syksy on ollut voimakas, se on elänyt minussa, täyttänyt keuhkoni raikkaasta ilmasta, tehnyt hengittämisen helpoksi ja oloni kevyeksi. Luonto on heittäytynyt villiksi ja avannut meille vuoden kauneimman taidenäytöksen, lempivärini ja tuoksuni, lehtien tanssit ja sateenropinan. Voin kävellä hassuissa villatakeissa ympäri katuja ja metsiä ja antaa tuulen puhdistaa kasvojani. En voisi koskaan vajota surulliseen synkkyyteen ja syksyinhoon, sillä haluan hymyillä pimeydelle ja harmaille päiville. Pimeän voi kääntää valoksi ja nauttia ainutlaatuisista vastakohdista. 

- Kolmevuotiaan kanssa eläminen on ollut ajoittain melkoista vuoristorataa. Välillä tuntuu, että tuo tyyppi on pms-oireista kärsivä vaahtosammuttimen kokoinen hirmumyrsky ja välillä taas pieni suuri aurinko, jonka elämä on yhtä valoa. Välillä itketään, välillä huudetaan ja välillä nauretaan yhdessä niin lujaa, ettei mikään ole koskaan tuntunut yhtä hyvältä. Mutta aina, ihan aina minä katson tuota pientä ihmistä ja pakahdun rakkaudesta. Se on sanoinkuvaamatonta miten noin pieni voi olla jotakin noin suurta.

MONIMUTKAISUUTTA

Taas minä päädyn tänne ja päätän, että nyt on sen aika. Sitten minut valtaa sellainen hassu ja hulvaton olo, alan kiemurtelemaan levottomasti ja ajatukset karkailevat. Keskittymiskykyni rimpuilee ja pää lyö tyhjää. Ihan totaalisen tyhjää. Arvatkaa vaan, kuinka vaikeaa on tulla tänne ja alkaa kirjoittamaan näin pitkän ajan jälkeen? Ihan liian vaikeaa, mutta nyt on sen aika.

Uskomatonta miten nämä kuukaudet vyöryvät eteenpäin ja uskomatonta miten ihminen voi olla näin hidas ja saamaton. Minulla on vähän hölmö olo. Tiedättekö kuinka typeriltä kaikki nämä sanat ja lauseet oikein näyttää? Kyllä, tosi typeriltä. Mutta tiedättekö mitä? Ainahan ne ovat minusta vähän typeriltä näyttäneet, joten hitot mistään sanoista. Ihana olla täällä taas!

Syksy on ollut kummallinen. Sellainen vähän outo, haikea ja epätietoinen. Se on tuonut minulle aivan uudenlaisia haasteita, jonka myötä olen ajautunut kysymysten äärelle. Monimutkaisten kysymysten äärelle, joihin ei tunnu löytyvän vastauksia kovin helpolla. Sen seurauksena olen jähmettynyt paikoilleen ja hämmästelemään tätä epämukavaa tilannetta.

Nyt olen siinä pisteessä, että en tiedä mitä, milloin, minne ja miksi. Mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan vai tapahtuuko mitään. Olen hämmentynyt, pysähdyksissä, vailla päämäärää ja ajatukset harhailee. Olen ehkä vähän hukassa ja täytyy myöntää, että ajoittain jopa hieman epätoivoinen. Epätoivoinen työasioiden suhteen, jotka tuntuvat olemattomilta ja liian monimutkaisilta. Tuntuu raskaalta vain olla, enkä oikein tiedä mitä voisin tehtä enemmän.

Haluaisin niin kovasti jo hyödyntää ammattiani ja auttaa muita. Lapsen päivähoito ja miehen kolmivuorotyö ei nyt vaan ihan hirvittävästi avaa minulle uusia mahdollisuuksia - päinvastoin. Niiden kombo sulkee monia. Nyt on kuitenkin vain pyrittävä kärsivällisyyteen ja odottaa ratkaisevia tekijöitä, sillä olen erittäin valmiina tilaisuuden tullen.

Monimutkaisuudesta huolimatta elämä tuntuu hyvältä. Minun on tosi vaikea vaipua mihinkään epätoivon pohjamutiin, sillä kaikkialla on vaan niin paljon kaunista ja hyvää. Minulla ei oikeastaan ole mitään valitettavaa, enkä missään tapauksessa aio ottaa enempää stressiä asioista, joihin en itse kykene vaikuttamaan. Kaikki tämä tässä ja nyt on niin suurta onnea, onnellisuutta, iloa ja naurua, ettei sitä ihan helpolla voita mikään. 

Mitä teille kuuluu? Vai onko siellä enää kukaan?

Ps. Minulla on nyt suuri pyrkimys saada tämä pieni rakas blogierakkoni heräämään, saada uudenlaisia inspiraatioita ja karistaa saamattomuuspaholainen omille teilleen. Kertokaa tai kysykää, jos jotain tulee mieleen. Ihan mitä vain!

KAIKENLAISIA PÄIVIÄ

Tämä viikko on sujunut sekä hyvin että huonosti. On ollut hyviä päiviä, huonoja päiviä, tylsiä päiviä, hitaita päiviä ja liian nopeasti kuluvia päiviä. On ollut energiaa ja väsymystä, iloa ja turhautuneisuutta. On ollut kaikenmaailman velvollisuuksia ja vastapainoksi möllöttelyä kotona. Aika paljon kaikenlaista, mutta oikeastaan ei yhtään mitään. Ollaan vaan oltu, menty ja ihmetelty.

Jos ihan rehellisiä ollaan, en oikeastaan ole tehnyt mitään kovinkaan järkevää. Olen laiskotellut laittoman paljon ja tehnyt ihan liian vähän koulutehtäviä, katsonut hullun lailla hyviä ja huonoja tv-sarjoja sekä pelannut ihan liikaa. Olen tutkinut, miten univelka käyttäytyy kropassani ja tullut siihen tulokseen ettei kovinkaan hyvin. Väsymyksen ansiosta koulunpenkillä istuminen on ollut ajoittain hyvinkin puuduttavaa, jonka vuoksi maksoin univelat ja päätin etten enää ikinä halua olla missään tekemisissä niiden kanssa.

Väsymyksestä huolimatta arjessa jumittelu on tuntunut mukavalta. Koko perheen väsymys aiheuttaa aika hilpeitä ja ei niin hilpeitä tilanteita, joista suurimmalle osalle voi nauraa räkättää kippurassa ja vedet silmistä roiskuen. Naurun ja hymyn voimalla olen etsinyt pieniä iloja hetkistä ja pyrkinyt nauttimaan sekä hyvistä että huonoista päivistä. Ihan parasta on ollut oma perhe ja yhdessäolo, halit ja pusut sekä onnellisuuden tunne siitä, että elämä tuntuu niin hyvältä juuri näin, tässä ja nyt.

Nyt puolestaan ajattelin nauttia viikonlopusta, parista vapaapäivästä ja tekemättömyydestä. Haluan keskittyä jokaiseen hetkeen ja positiivisuuteen, rentoutua tavallista enemmän ja ladata akkuja. Ensi viikko tuo tullessaan taas uudet kujeet ja uuden työssäoppimispaikan, joten skarppaaminen tuskin on pahitteeksi.

Rentouttavaa viikonloppua teille toivotan ja valoisaa marraskuuta ♥

Ps. Kuvat ovat yhdeltä aurinkoiselta päivältä, jolloin lehdet vielä tanssivat väriloisteessaan. Nyt jo odotan ihania pakkaspäiviä ja lumen alla narskuvia askeleita.

SYKSYMETSÄ

Kaksi lempiasiaani. Syksy ja metsä. Yhdessä ne tekevät toinen toisistaan satumaisen, tunnelmallisen ja herkän. Metsä valloittaa viimeisillä voimillaan, valmistautuu kylmään ja pimeään aikaan, talven taikuuteen. Luonto rauhoittuu ja käy lepoon.

Rakastan sitä kaikkea. Raikkaita tuoksuja, puhtautta, valojen ja varjojen leikittelyä. Värejä ja harmaita sumupilviä. Kosteita mättäitä, koloja ja onkaloita. Tanssivia vesipisaroita. Pehmeitä sammaleita, varpuja, puita ja maan peittelemiä neulasia ja lehtikerroksia. Sinnikkäitä kukkia. Sieniä ja viimeisiä marjoja. Metsän eläimiä ja otuksia, peikkoja ja menninkäisiä. Vaimeita ääniä ja hiljaisuutta. Sitä kaikkea ainutlaatuista.

Yhtenä päivänä lähdin seikkailemaan metsään. Oli syksyn ensimmäinen viileä aamu, semmoinen juuri sopiva ja mukavan kirpeä. Kävelin sinne ja tänne, edestakaisin ja ympäri. Nautiskelin. Fiilistelin. Tuuli puhalteli hellästi puiden välistä ja nuuskin puhdasta, huurteista ilmaa. Tuntui niin hyvältä hengittää. Tunsin kuinka pehmeä maa painui allani ja askel tuntui kevyeltä. Puiden varjossa pyörähdin ehkä tanssin jos toisenkin ja hymyilin niin, että poskia nipisteli. Miten hyvältä se kaikki tuntuikaan. Se rauha, se luonnollisuus.

Vilkkaan arjen keskellä on ehkä terapeuttisinta käydä metsässä hengittelemässä sisään ja ulos, kerätä itsensä täyteen voimaa. Voi kunpa ehtisin metsään useammin. Siellä tunnen oloni kotoisaksi, turvalliseksi ja omanlaisekseni. Onneksi ikävän yllättäessä voin koska vain sulkea silmäni ja tuntea metsän voiman.

Menkää metsään ystävät rakkaat ♥

AAMUPÄIVÄ

Viime yö oli aika hassu. Okei, se tuntui ehkä yöllä kaikelta muulta kuin hassulta. Nukkuminen oli ajoittain miltei mahdotonta ja hermoni olivat koetuksella. Toivo vain huusi ja kiukutteli. Keskellä yötä. Ei ehkä mikään täydellisin ajankohta heittäytyä hankalaksi.

Toivo karjui minulle täyttä kurkkua: "En minä osaa nukkua, en halua nukkua, älä koske, mene pois, haluan äidin viereen!" Aika ristiriitaista sanon minä. Sitä hetken kuunneltuani kaappasin pojan syliini peittoineen päivineen ja laskin viereemme. Varsinkaan sen jälkeen kukaan meistä ei nukkunut enää hyvin. Voi Ville parka, joka joutui menemään vielä aamuvuoroon.

Yöllisistä meiningeistä sain seurauksena jäätävän päänsäryn ja harmiksemme oli pakko perua sovitut leikkitreffit kavereiden kanssa. En tiedä mistä huono yö johtui, mutta toivottavasti ei ainakaan uninallesta, joka vietti Toivon kainalon sijasta yönsä päiväkodissa.

Kaikesta huolimatta meillä on tänään ollut ihana aamupäivä. Heti aamupalan jälkeen kiiruhdimme päiväkotiin hakemaan kadoksissa olleen nallen (voi sitä jälleennäkemisen riemua) ja sen jälkeen jäimme ulos seikkailemaan. Mikä mieletön ilma siellä olikaan! Hyppelehdimme ja juoksimme sinne tänne, hassuttelimme ja nauraa kikattelimme hassunkurisesti. Oli kyllä kerrassaan ihanaa. Minä niin nautin tuon rakkaan peikkoseni seurasta. Ihan paras tyyppi hän on ♥

Aurinkoista torstaipäivää kaikille!