torstai 29. toukokuuta 2014

ONNENPISAROITA


Voi miten rauhoittavaa onkaan vesipisaroiden tanssahtelu ikkunaan ja tuulen keinuttamat puunoksat. Eipä minua haittaa tuollaiset märkäilmat lainkaan, mutta tuo kylmyys on aika omituinen juttu niiden hellepäivien jälkeen. Vaikkei minua kyllä koleuskaan haittaa, sillä tuleehan pian taas lämmin. Suomen kesä on ihana, enkä tarkoita nyt mitenkään sarkastisella tavalla. Se on ainutlaatuinen.
 

Minulla on kyllä niin mahdottoman hyvä fiilis, että ratkean riemusta. Meillä on ollut ihan superihania viimeisiä lomapäiviä ja sydämeni pohjasta olen niistä nauttinut. Täytyy kyllä sanoa, että minulla on niin hassu pieni hölmöläisperhe, että naurun puutteesta en ainakaan joudu kärsimään. Voi apua, jos joku meidän elämää täällä neljän seinän sisällä näkisi, olisi hän varmasti kuin Liisa ihmemaassa.


Eipä minua myöskään haittaa, vaikka maanantaina palaamme taas arkeen. Yhtä ihanaa arkea ja juhlaa me saamme päivästä toiseen viettää, joten mitäpä se mitään muuttaisi. Juhlista puheenollen, lähdemme huomenna junailemaan kohti mammalaa ja valmistautumaan lauantain pirskeisiin. Juhlistamme veljeni ylioppineisuutta pienen suvun voimin ja siinä ohessa vietämme leppoisaa eloa mamman hellässä huomassa. Mutta mitä ihmettä, miten minun pikkuvelikulta voi olla jo niin iso!


Tänään tuo meidän peikkonen on kyllä ollut varsinainen apina isolla aalla, eikä sen touhuissa ole ollut päätä eikä häntää. Enkä yhtään ihmettele, sillä onhan hän meidän poika. Ihana sekopääpoika ja niin mahdottoman hauska.

Ville on myös tänään ollut erityisen hauska ja huomaavainen sekä tietenkin maailman ihanin ja antoi minun nukkua hetkeä myöhempään, jonka jälkeen otti pojan matkaansa ja lähtivät yhdessä kauppaan. Minä puolestani valmistin herkullisia pyöryköitä, joita sitten yhdessä maiskuttelimme lounaaksi. Loppupäivän suunnitelmana olisi ollut treffit leikkipuistoon, mutta pahoin pelkään, että sade siirtää ne toiseen päivään. No ehkä me voimme vaihteeksi taas laiskotella, olla vaan kuin ei oltaisikaan ja nauttia sadepäivän tuomasta tunnelmasta. Ihanasta herkästä tunnelmasta, joka korostaa sitä onnellisuuden määrää, jota nyt koen. 

Onnentunteita ja rakkautta kaikille ♥

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

MUMMOLASSA


Sunnuntai oli ihan mahdottoman ihana päivä! Se voisi olla ehkä yksi parhaimmista päivistä ikinä. Vierailimme yhdessä Villen äidin, Toivon mummin kanssa Porissa Villen mummolassa, Toivon isoisomummolla ja hänen miehellään Arvolla. Se päivä oli kaikelta osin niin onnistunut ja mieleenpainuva, joten varmasti menemme sinne pian uudelleen. Hyvin hyvin pian, jos minulta kysytään.


Mummola sijaitsee maalaismaisemissa rauhallisen pihan ja metsän ympäröimänä, noin kilometrin päässä meren rannasta. En tiedä mikä, mutta jokin siinä paikassa viehättää minua erityisen paljon. Ehkä se on se tunnelma. Ja ihmiset, sillä mummo ja Arvo ovat aivan mielettömän ihania tyyppejä. Kertakaikkisen ihania.


Siellä kertyneet muistotkin herkistävät. Kerran aikaisemmin olen siellä vieraillut Villen kanssa kahdestaan, noin kolme vuotta sitten kesällä, kun Toivosta ei ollut vielä tietoakaan. Sen kerran muistan kuin eilisen päivän, joten palatkaamme hieman ajassa taakse päin. 

Se päivä oli kaunis. Olimme huolettoman vapaita, täynnä iloa ja onnentunteita. Olimme toisiimme hullaantuneita, korviamme myöten rakastuineita. Perille päästyämme saimme tervetulokahvit, jonka jälkeen otimme pyörät allemme ja lähdimme kohti Yyteriä. Poljimme läpi upeiden peltomaisemien ja joka polkaisulla hymyni vain leveni entisestään. Aurinko porotti täydeltä taivaalta ja tunsin olevani vapaa kuin taivaan lintu. Se oli mieletöntä. Muistan katsoneeni onnellisen näköistä Villeäni ja ajatelleeni, että tässä minun on hyvä olla. Tässä minä haluan olla.

Hetken jos toisenkin seikkailimme Yyterin rantamaisemissa. Hyppelimme rantavedessä ja otimme hassunkurisia kuvia, kikattelimme ja hassuttelimme, puhuimme taukoamatta ja hämmästelimme rannalla olevaa elämää. Pussailimme ja halailimme. Katselimme hassuja lokkeja ja joimme valkoviiniä. Se oli unohtumatonta. Ja se oli hauskinta ikinä.

Myöhemmin illalla söimme herkullisia lettuja mansikkahillon kera. Mummo kertoi meille pitkän tovin pysähdyttäviä tarinoita elämästä ja me kuuntelimme täydellä sydämellä. Ne tarinat olivat niin uskomattoman kauniita ja koskettavia, että melkein itkua tihrustelin. Niitä tarinoita mietin joskus vieäkin. 

Tuon valloittavan päivän päätteeksi nukuimme ihanan levottoman yön vanhojen peittojen alla saunarakennuksen suojissa. Sitä päivää en unohda koskaan.

Minua itkettää. Toivon kanssa siellä kyläillessä oli vähintään yhtä hauskaa. Niin kuin arvata saattaa, Toivo esiintyi päivän päätähtenä omana pienenä suurena persoonana. Ja kaikki hymyilivät ja nauroivat tuota pientä hassuttelijaa seuratessa. Alku-ujosteluiden jälkeen Toivo mennä vipelsi kaikkialla, käveli isoisomummonsa kanssa käsikädessä ja vei Arvo-sedän kanssa mummolle mustikanvarpuja. Toivo oli niin onnellinen siellä. Ja niin olivat kaikki muutkin.


Koko sen aurinkoisen päivän vietimme pihalla nauttien. Toivo tutki pihan jokaisen kolkan, rakastui kukkaruukussa olevaan koristesiileen ja kukatkin saivat pieneltä puutarhurilta ainakin kymmenen kertaisen määrän vettä. Pienen kastelukannun kanssa heiluva Toivo oli kyllä kerrassaan söpö näky. Lopuksi varastosta löytynyt mopotraktori vei kyllä pidemmän korren ja päivän päätteeksi siitä luopuminen oli työn ja tuskan takana. Tietenkin saimme myös vanhaan tuttuun tapaan niitä mummon herkullisia, siis älyttömän herkullisia lettuja mansikkahillolla ja kaiken päälle vielä kahvit jätskien kera. Nam.


Oli koskettavaa nähdä, miten tervetulleita me sinne olimme ja kuinka paljon meitä sinne oltiin odotettu. Niin lämmintä vastaanottoa emme ole aikoihin saaneet. Voi kuinka suuri ilo ja onnellisuus loisti mummon silmistä, kun hän katseli iloisesti telmivää lapsenlapsenlastaan. Tällaiset hetket ovat korvaamattomia, ikuistamisen arvoisia ja unohtumattomia meille kaikille.

Ei kyllä olisi voinut paremmin se päivä mennä ♥

Kuvat: Ville

maanantai 26. toukokuuta 2014

ELÄMÄ ON RAKKAUS


Tervetuloa kesä! Sillä lailla kivasti yllättäen se vain tulla tupsahti ja heitti helteet päin naamaa. Minunkaltaiselle villapaitasankarille tämä dramaattinen kuumuus tuotti alkuun hieman sopeutumisvaikeuksia, etenkin vaatetuksen osalta, mutta nythän se on jo vallan ihanaa. Tunnen kuinka kesä tanssahtelee ympärilläni luoden mieletöntä tunnelmaa, josta parhaimman luo tietenkin lempivärini vihreä, joka lumoaa minut kerta toisensa jälkeen. Ihan mieletöntä. Kesä on minussa ja se on kaikkialla, se näkyy ja se tuntuu. Kukkia, värejä, loistoa, iloisia ihmisiä ja hymyjä, aurinkotuoksuja ja sadetansseja! Kaikkea sitä rakkautta.

Olemme, elämme, nautimme! Meidän pienen perheen elo on viime aikoina tuntunut vielä entistäkin paremmalta ja tuntuu, että meidän pienistä heikkouksista huolimatta olemme vahvempia kuin koskaan. Olen niin järjettömän onnellinen siitä, että olen saanut sydämeeni jotakin näin hyvää ja kaunista. Ainutlaatuista. Meidän perheessä toisesta välittäminen näkyy miljoonien kilometrien päähän, sen aistii, kuulee ja tuntee. Ennen kaikkea tuntee.

Olemme leppoisasti vietelleet Villen kahden viikon kesälomaa ja vielä olisi toinen viikko jäljellä. On ollut mahtavaa herätä muruseni kainalosta Toivon iloisiin aamuherätyksiin ja nauttia aamukahvit muumilaakson väen tahdissa. Olemme kävelleet yhdessä kauppaan läpi kesäisten katujen ja rakastuneet kotikaupunkiimme vieläkin syvemmin. Niin paljon yhteisiä hetkiä, iloa ja naurua, hassutuksia ja  hellyyden osoituksia. Niin paljon hymyiltävää.


Mitään mahtipontisia lomasuunnitelmia emme ole kehitelleet vaan olemme aika pitkälti käyttäneet aikamme rentoiluun. Vaikkakin rentoilu on kyllä hieman väärä sana kuvaamaan niitä hetkiä, kun Toivo uhmiksen vallassa heittätyy maahan pää kolisten lattiaan tai heittelee raivoissaan leluja pitkin poikin. Tai minun naamaani. Onneksi Toivo on sen verran leppoisampi kaveri, että kiukkupeikko häviää aina yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Ainakin melkein aina.

Kiukkupeikkona tai ei, emme kuitenkaan ihan koko aikaa ole kotona olleet, vaikka ei sekään vaihtoehto huono olisi ollut. Ensimmäisenä lomapäivänä teimme parin päivän reissun Pohjanmaan lakeuksille paappalaan, jossa vietimme leppoisia hetkiä vieriallen isovanhempieni luona ja tutustuen maatilan otuksiin. Eilisen päivän vietimme Porissa vieraillen Villen mummon, Toivon isoisomummon ja hänen miehensä luona, josta lisää sitten myöhemmin kuvien kera. Perjantaina olisi vielä tarkoitus lähteä viikonloppureissuun mammalaan, jossa lauantaina saammekin juhlistaa rakkaan pikkuveljeni ylppäreitä. Hauskaa!

Minä puolestani olen saanut viettää jo monen monta päivää ilman suurempia oireita ja sen myötä olo tuntuu energisemmältä. Lääkäriin on silti mentävä siltä varalta, että oireet vielä pahentuvat. Toki aikomukseni oli jo mennäkin, mutta helteet kai pehmensivät pääni ja unohdin varaamani ajan. Kuinka noloa. No ehkä toinen kerta toden sanoo.


Haluan mainita vielä pienen sanasen Toivosta. Kiukkuilua lukuunottamatta meidän pieni aurinkopoika huokuu onnea ja tällä hetkellä nauttii olostaan enenemmän kuin koskaan. Hänestä on kuoriutunut todellinen kesän lapsi. Ulkona hän vipeltää sinne tänne kiharainen takatukka hulmuten, huutelee ja höpöttelee ihanan heleällä äänellään minkä jaksaa ja kerää lempeitä katseita omakseen. Toivo on kyllä sellainen ihmepakkaus ja monesti mietinkin, mistä kummasta tuo tyyppi on tänne tupsahtanut. Tuo alle kuukauden päästä täyttävä kaksivuotiaani saa minut tuntemaan päivä päivältä enemmän kiitollisuutta, kiitollisuutta olla äiti. Ne pienet ja suuret hetket, joita saan Toivon kanssa kokea, ne ovat suurempia kuin onnellisuus.

Ja minä pakahdun onnesta. Minulla on niin hyvä olla, etten tiedä voiko näin hyvä olo ollakaan. Minä olen tässä ja nyt, haluan elää tässä hetkessä, tänään ja huomenna, tässä elämässä ja nauttia. Nauttia elämästä, sillä se on rakkaus.

Haluan toivottaa kaikille teille oikein valloittavaa kesää ja aurinkoisia hetkiä! Rakastakaa, nauttikaa, eläkää onnesta ♥


Ja vielä lopuksi haluan sanoa teille kiitokset. Kiitos teille uskomattoman ihanille tyypeille siellä, jotka jaksatte seurailla elämäämme ja jättää kommentteja. Ette tiedäkään kuinka paljon hymyä tuotte sydämeeni. Minähän olen vain minä ja me olemme me, mutta toivottavasti mekin voimme jotakin teille antaa. Nyt pyrkimykseni olisi panostaa enemmän tähän rakkaaseen blogiini, joten kaikenlaiset kullanarvoiset toivomukset rohkeasti esille! Kiitos

Kuvat: Ville

perjantai 16. toukokuuta 2014

SAIRASTELIJA TÄÄLLÄ TERVE

Hei toverit! Ehkä siellä on joku huomannut, että postaustahtini ei ole ollut mitään päätähuimaavaa. Niin hidasta ja tylsää, tiedän. Olen kovin, kovin pahoillani siitä. Taas. Päivittäin olen miettinyt kirjoittamista, mutta aina se on jäänyt. Selittelyitä tuskin kaipaatte, mutta sen kyllä sanon, että olen ollut väsynyt. Niin väsynyt, että mielummin olen viettänyt omat rauhalliset hetkeni vaakatasossa sohvalla peitto korvissa. 

Olen ollut jokseenkin todella huonovointinen. Taas. Samat oireet kiusaavat minua päivästä toiseen, joskus lievinä, joskus hyvinkin rajuina. Saan usein pienen tai vähän suuremman rasituksen jälkeen tietyntyyppisiä "kohtauksia" kotona, ulkona, kaupassa, kaikkialla, missä vaan. Ensin iskee pahoinvointi kuin salama kirkkaalta taivaalta, sitten pelottava huimaus, kuumeen tunne ja vilunväreet, joita seuraa kurkkukipu ja voimaton, todella voimaton tunne sekä jäätävä väsymys. Myöhemmin koen itseni nälkäiseksi, loputtoman nälkäiseksi. Minulla on usein myös todella hermostunut olo, sellainen etten kunnolla pysty keskittymään mihinkään ja ajatukset harhailevat. Varsinkin luovuutta vaativat tehtävät tuntuvat mahdottomilta, sillä joskus on jopa vaikea löytää etisimiäni sanoja. Siksi en ehkä jaksakaan kirjoittaa usein.

Kyllä minä kestäisin hyvin kaikenmaailman oireilut ja mystiset heikotukset, mutta sitä en kestä, että se vaikuttaa myös muihin. Koen olevani huono tyttöystävä ja ennen kaikkea huono äiti. Huono, väsynyt, heikko äiti, joka ei aina jaksa edes leikkiä. Villekin joutuu usein hoitamaan ihan kaiken, kaupassa käynnin, lapsen hoidon ja siihen vielä päälle käymään töissä. Ja sitten on vielä kerta toisensa jälkeen peruttava ne harvat sosiaaliset menot ja tapaamiset, koska olen vain niin väsynyt.

Onneksi kaiken tämän fyysisen hajoamisen vastapainoksi henkinen hyvinvointini hymyilee, sillä mieleni on voinut hyvin, yllättävän hyvin. Tottakai minua usein ahdistaa sairastelutilanteeni ja tunne heikkoudestani, mutta henkinen tasapaino auttaa jaksamaan. Uskon vahvasti, että ratkaisu löytyy enemmin tai myöhemmin, mutta toivottavasti jo enemmin. Minun nimittäin pitäisi jaksaa mennä syksyllä kouluun! Onneksi minulla on maailman paras tuki ja turva ♥

Kuva: Ville

tiistai 6. toukokuuta 2014

TERVEISET RAKKAUSKAUPUNGISTA!


Täällä sitä vain ollaan ja elellään. Uudessa kodissa. Ihanassa uudessa kodissa. Rakkauskaupungissa. Aika mieletön fiilis. Kaikenlaiset hyvän olon tuntemukset pörräävät minussa, enkä voisi tällä hetkellä onnellisempi olla. Hymyilen! Tämä meidän pieni suuri perhe-elämä maistuu entistäkin makoisammalta, tässä on hyvä ja tästä on hyvä jatkaa, miten ikinä se sitten jatkuukaan. Minä ja minun kaikki mieheni, karvaiset ja ne vähän vähemmän karvaiset. Elämme hurmiossa.

Muuttopäivä sujui paljon paremmin ja nopeammin, mitä koskaan osasin odottaa. Suuri kiitos siitä kuuluu isälleni, joka ahkeruuden esikuvana hoiti muuttoauton vuokrauksen, kuljetuksen ja siihen päälle oli vielä suuri apu kantamisessa. Meillä oli monipäinen ja ahkera joukko auttamassa, ettei kyllä oltaisi pärjätty ilman heitä. Miten kiitollinen sitä voikaan olla, että ympärillämme on niin paljon ihania ja välittäviä ihmisiä. Kiitos ♥

Viikko on vierähtänyt nopeasti uusissa maisemissa. Ihanaa ja nautinnollista aherrusta on ollut aamusta iltaan, paljon järjestelyä, kivoja ideoita ja suunnitelmia pään täydeltä. Vielä pitäisi pari laatikkoa tyhjentää, järjestellä hyllyjä ja saada matot sekä verhot oikeille paikoille. Myös muutama kaluste olisi vielä hankittava ja asennusjuttuja hoidettavana, kunhan saamme kuljetuksen ja poraushommat järjestymään. Ja jos lupa saadaan, tapetointiakin olisi luvassa sitten myöhemmin. Voi miten innoissani olen!

Toivo on ottanut hyvin uudet nurkat omakseen, riemuitsee uusista huoneista ja jännittävistä kaapeista, tutkiskelee ja seikkailee siellä sun täällä. Hän on kovasti mieltynyt omaan suureen huoneeseensa ja olohuoneeseen, jossa mahtuu juoksentelemaan mielin määrin sohvan ympäri. Sitä hän rakastaa. Kissatkin ovat hämmentävän hyvin sopeutuneet uuteen ympäristöön, eikä merkkejä minkäänlaisista ahdistuksista ole ollut havaittavissa. Toisella heistä vain tuppaa olemaan nukkumispaikan etsinnöissä vielä hieman vaikeuksia, mutta kaikki aikanaan.

Minä puolestani olen täysin rakastunut jättikokoisiin ikkunalautoihin, tilavuuteen ja tunnelmaan sekä ennen kaikkea valoisuuteen. Minusta on ihanaa, että täällä on ikkunoita vähän joka puolelle ja valoa pääsee sisään tasaisesti. Ja ilta-aurinko olohuoneeseen on enemmän kuin rakastumisen arvoinen. Tämä se vasta tuntuu oikealta kodilta.     

Puuhailujen ohella emme oikeastaan ole ehtineet tehdä paljoakaan, leppoisia kaupunkikävelyitä ja lähipuiston testailuja lukuunottamatta. Vappuna uskalsimme sen verran torille (huhhuh), että saimme haettua peikkoselle jäätävän kuumottavan kissapallon, joka on tietenkin siitä lähtien heilunut koskemattomana katon rajassa.

Täytyy kyllä sanoa, että olemme nauttineet erityisen paljon olostamme täällä kaupungin sykkeessä. Tänne me selkeästi kuulumme. Tuntuu mahtavalta nähdä eloa ympärillä, erilaisia maisemia ja ihmisiä, tunnelmallisia rakennuksia ja katuja. Onhan Tampere kuitenkin vähintään Suomen parhain kaupunki, ellei koko maailman. Kerrankin on sellainen tunne, että täällä me viihdytään ja pitkään.

Iloa viikkoonne ja nautinnollisia hetkiä ♥