Koska voin antaa vauvani ensimmäistä kertaa ”vieraan”
hoidettavaksi? Koska voin viedä vauvani ensimmäistä kertaa
yöhoitoon? Toivottavasti kauhean moni ei pohdi näitä
kysymyksiä turhan paljoa. Vastaus pitäisi löytyä sinusta
itsestäsi, sinun ja lapsen luonteesta, tunteista ja tarpeista.
Jokainen vanhempi tietää, koska on se sopiva hetki. Jollain se
voi olla pari viikkoisen vauvan kanssa, jolloin yli yksivuotiaan.
Kaikilla se tulee luultavasti jossain vaiheessa eteen. Tämä
turhaan kiistelty aihe on minusta aivan järjetön, koska tottakai
jokainen vanhempi tietää itse
oikean ajankohdan. Siihen ei pitäisi kenelläkään muulla
olla mitään vastaväitettävää. Lapsen laiminlyönti tai kaltoin
kohtelu ovat asia erikseen.
Haluan kertoa meidän perheen version tästä aiheesta, joten
täällä tilanteet ovat menneet näin.
Kun ensimmäisen kerran lähdimme Villen kanssa kahden kesken
illanviettoon, oli Toivo silloin nelikuinen. Lähdimme kotoa vasta
silloin, kun Toivo oli nukahtanut yöunilleen. Halusimme nukuttaa
hänet itse, lähteä rauhallisin mielin ja vähin äänin. Kaikki
meni oikein hyvin, sekä poika, mamma että vanhemmat olivat
tyytyväisiä. Ennen kaikkea me vanhemmat, koska saimme pitkästä
aikaa olla kaksin ilman vauvaa ja jokainen lapsellinen tietää, miten
vapauttavaa se voi olla.
Siitä lähtien kyseisiä univahtihommia ollaan tarvittu aina
silloin tällöin satunnaisesti, fiilisten tai tapahtumien mukaan. Ja
melkein sataprosenttisesti ollaan aina saatu lapsenvahti
halutessamme. Toivon univalvojana on käynyt sekä minun äitini että
Villen äiti – Toivon mamma ja mummi.
Toivo ei ole ikinä ollut yöhoidossa muualla, eikä päivähoidossa
ollenkaan – ei kotona eikä missään muuallakaan. Aikaisemmin ei
ollut tullut mieleenkään, että pyytäisimme lapsenvahdin myös
päivällä. Jotenkin ei vain olla tajuttu tai sitten ei vain ole
ollut oikeaa tarvetta. Vasta viime aikoina olen alkanut miettimään,
että voisihan sitä joskus päivisinkin tehdä jotain ilman poikaa.
Näin kauan siinä ilmeisesti sitten meni.
Noin viikko sitten olikin oikein jännittävä päivä
lapsenvahtiasian tiimoilta. Kun Toivo nyt selkeästi ymmärtää
paljon enemmän, ajattelimme testata hänen reagointia meidän
poissaoloon. Kutsuttiin mummi kylään, tarjoiltiin kahvit ja
hengailtiin hetki kaikki yhdessä. Toivon nautittua päivällinen,
oli oikein otollinen aika harkita lähtöä.
Kun hetki koitti, stressiaallot alkoivat lainehtia myrskyisinä. Naurakaa vain!
Jännitin niin kamalasti, tuskahiki puski itseään lävitse ja olin
ahdistunut. Laitoimme kengät jalkaan ja sanoimme Toivolle, että
äiti ja isi lähtee nyt kauppaan. Toivo vain hymyili ja vilkutteli
meille. Pusut, halit ja se jäätävä hetki. Tunteet olivat pinnassa
– aivan kuin olisimme jättämässä hyvästejä.
Ovi loksahti kiinni. Ryntäsimme Villen kanssa korvat suljettuina
rappuisia alas, ettemme vain kuulleet mahdollista itkua.
Toivottavasti kukaan ei tätä nähnyt, sillä olimme varmasti melko
naurettavan näköisiä. Aluksi en pystynyt keskittymään ollenkaan
ja kävelymatkakin meni puoliksi juosten. Sitten tuli tekstiviesti –
ei ole itkenyt lainkaan, hyvin menee. Ja se helpotuksen määrä!
Jatkoimme hyvillä mielin UFFille, sieltä paikallisen Fidan kautta
ruokakauppaan ja kotiin. Aikaa meillä meni reilu tunti.
Ajattelimme että Toivo loukkaantuu verisesti viimeistään meidän
tullessamme takaisin kotiin ja että siinä vaiheessa ainakin alkaa
itku. Toisin kävi. Meitä vastaan tuli riemusta hihkuen pieni
aurinko ja näimme vain hymyä hymyn perään - ei ainuttakaan
kyyneltä. Meni siis täydellisesti!
En koe millään lailla huonoa omaatuntoa siitä, että teimme
tämän vasta nyt. Uskon että tämä oli meille kaikille sopivin
aika. Uskon että näin olimme kaikki siihen valmiita.
Yöhoitoon jättäminen saa odottaa omaa aikaansa. Jos en itsekään
tykkää olla yötä poissa kotoa, miksi tekisin niin lapsellenikaan.
Tietenkin jossain vaiheessa siihen tulee pakottava tarve, mutta
siihen asti mennään näin. Minulle ei tule mieleeni yhtäkään
syytä, miksi Toivon pitäisi olla yötä poissa kotoa. Luulen että
tämä tulee tarpeelliseksi vasta silloin, kun Toivo itse osaa
ilmaista tarpeensa ja halunsa lähteä vaikkapa mummilaan tai
mammalaan tai paappalaan tai jonnekin. Tai jos meille vanhemmille tulee pakottava tarve päästä seikkailemaan toiselle paikkakunnalle.
Mutta täytyy sanoa, että odotan innolla seuraavaa
lapsenvahtihommaa. Seuraavalla kerralla aika on paljon pidempi ja me
päästään Villen kanssa yhdessä kiertelemään kaupungille. Ja
keskellä päivää. Yhteiset kirpparikierrokset, kahvit
Laukontorilla tai ihan mitä vain keksimmekään. Odotan sitä
todella!
Milloin sinun lapsesi oli ensimmäistä kertaa hoidossa tai
hoitaja teillä kotona? Entä milloin yöhoitoon? Onko kenelläkään tilanteet meneet samoin kuin meillä?
