maanantai 29. huhtikuuta 2013

SANOJEN PULPAHTELUA, HETKIÄ KAUNIITA, TOUHUJA MONIA

Viime päiviin on mahtunut paljon erilaisia hetkiä. Iloisia, tunnelmallisia, hauskoja, pöhköjä, riemukkaita, kauniita ja ikimuistoisia. Kaikki nämä hetket, pienet ja suuret, tallentuvat äärettömään pään sisäiseen muistilokerooni, josta eivät koskaan katoa.

Reissua Ikeaan ja sydäntä raastavaa rahan kulutusta paikassa, jonne en koskaan kuvitellut meneväni, ihmettelin älyttömiä hintoja ja ylihalpaa kofeiinia, mikä osoittautuikin pikakahviksi, talsimista pitkin ja poikin sekavaa nuolireittiä, josta aiheutuikin jälkeenpäin lievää selkäsärkyä, mutta kaiken kaikkiaan jäi oikein iloinen mieli ja suuri kiitos reissusta parhaimmalle äidille ja Tontsalle!

Vihdoin myös pääsin penkomaan UFFin uutta tarjontaa ja huh, siellä oli liikaa kaikkea mitkä olisin voinut meille kotiuttaa, onneksi käteni ovat rajalliset, enkä kantanutkuun tuhatta säkillistä kamaa sieltä Villen riemuksi, mutta ostinpa silti kasan (ihania) kankaita sekä Toivolle t-paidan ja ihan supersöpön nallen, koska siellä hän kökötti korissa yksinäisen näköisenä ja pyysi päästä poikasen kainaloon. Ehkä huomenna uudemman kerran penkomaan löytöjä!

Vihdoin sain kirjoitettua kirjeen uudelle kirjeystävälleni, joten pian se on matkalla perille tuntemattomaan, olen myös askarrellut monia unisieppareita, mutta vieläkään en ole keksinyt täydellistä tekotekniikkaa, olen myös temppuillut kameran kanssa, ihmetellyt sen outoa käytöstä ja epätoimivuutta, siksi olenkin nyt ottanut kuvia vanhalla 1000Dllä, hetki sitten ihastelin maailman söpöimpiä kissoja ja aivastellut sitä tajutonta karvan määrää, pian vetäydyn sohvan uumeniin viltin alle köllöttelemään nauttien tästä ihanasta omasta ajastani sekä rentoudun totaalisesti.

Ai niin, ihana naapurin tyttönen lähetti minulle sitruunamelissan täysmaitopurkissa ja se oli ehkä kaunein mitä olen nähnyt, kiitos ♥ Ja ai niin, Toivo muuten pääsi ensimmäistä kertaa puistoon ja keinumaan, oli onnessaan, vaikka tänään hän onkin ollut pieni flunssapeikko vuotavan räkänokkansa kanssa. Ja on muuten minun auringonkukansiemenet itäneet!

On rakkausolo! Ihanuutta teille kaikille, rauhallista vappua ja kauniita hetkiä toivottelen minä ♥

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

VALTAISTUIN-PROJEKTI ALKAKOON!

Toivon valtaistuin -projekti on vihdoin alkanut! Oikeastaan täytyy rehellisesti sanoa, että enpä tiedä olisiko minun toimestani alkanut vielä pitkiin aikoihin tai saati koskaan. Onneksi ihana ja aikaansaava kaunis ystäväolentoni riensi apuun ja laittoi hommat vireille. Ilman häntä mistään ei olisi tullut mitään, kiitos ♥

Elina nappasi UFFilta mukaansa meille tullessaan ihanan keltaisen kankaan. Ehkä aika täydellinen Toivon valtaistuimeen - ja huoneeseen. Ratkottu on edellinen päällinen (Elina teki) ja lähes kaikki palasetkin leikattu uudesta kankaasta (Elina leikkasi melkein kaikki), joten vielä olisi ompelua, sovitusta ja lisää ompelua. Innolla odotan kuinka hieno tuosta tuleekaan!

Meidän työskennellessä (siis Elinan) nuo villivekarat sisustivat leluilla meidän olkkarin uuteen uskoon, touhottivat, repivät toistensa käsistä leluja, touhottivat lisää ja kovakouraisin ottein melkein pusuttelivat toisiaan. Söpöjä pieniä ♥  

MELKEIN UUSIA VERHOJA


Viime aikoina olen tehnyt kivoja verholöytöjä, mistäpä muualtakaan kuin huutonetistä! Retrohenkiset verhot ja kankaat ovat yksinkertaisesti vain niin upeita. Ne kertovat tarinaa, antavat eloisuutta ja tuovat riemukkaita nähtävyyksiä kotiin. Melkeinpä voi aistia niiden jännittävän elämän, missä lie ikinä kulkenutkaan! Niissä on aitoa tunnelmaa!

Oranssivalkoiset kukkaverhot ostin keittiöön. Kuvissa oranssi näytti ihanan likaisen tummalta, siksi rakastuinkin niihin ensisilmäyksellä. Mutta avatessani vanhan rouvan käsialalla kirjoitettua pakettia, tunsin pienen pettymyksen rinnassani. Se olikin vaaleampi mitä odotin. Hetken tuumailin, katselin ja pohdiskelin. Päätin kuitenkin ripustaa ne, katsoa miltä näyttävät ja päättää sitten. Laimeat ne olivat, vieläkin. Pari päivää niitä vieraasti katselin, ihmettelin, kunnes tajusin niiden olevan täydelliset! Täydelliset meidän keittiöön. Rakastuin uudelleen.

Toiset retrot kukkaverhot ostin Toivon huoneeseen. Vaikka olivatkin vähän kalliimmat, en voinut olla huutamatta. Pakkohan se oli, sillä onhan nuokin aikamoiset rakkausverhot ♥ Väritkin sopivat täysin omaan pään sisäiseen visiooni!

perjantai 26. huhtikuuta 2013

OMAN ELÄMÄNSÄ PUUTARHURI


Keskellä talven syvimpää hetkeä herää sisälläni pieni pilkahdus kevääseen, mullan tuoksuun ja valonsäteisiin. Pilkahdus hetkeen, jossa istun parvekeviidakon lattialla auringonsäteiden keskellä, kahvia juoden ja syöden itse kasvattamaa salaatinlehteä leivän päällä. Se unelma minulla on ikuinen, syvälle sisimpääni tullut ja sinne jäänyt ainiaaksi.

Rakastan kaikkea kasvavaa, vihreää ja kukkivaa. Kaikki kasvava on niin ainutlaatuisen kaunista! Vielä kauniinpaa se on, jos itse kylvää ja kasvattaa. Ensin se lähtee kiinnostuksesta, sitten innostuksesta ja lopulta tulee täydellinen rakastuminen. Hullaantuminen! Aina näin kevään lähestyessä se fiilis minuun hiipii, tulee hiljalleen tai rytinällä ja valtaa minut kokonaan valon saapuessa keskuuteemme. Silloin minulle tulee keväthulluus! Halu saada upottaa sormet multaan, kasvattaa ja nauttia siitä! Ajatukset täyttyvät puutarhaparatiisista ja silmissä vilkkuu yrttiunelmia.

Minä olen pärähtänyt yrtteihin. Minua kiinnostaa nimenomaan se koko prosessi - kylväminen, idätys, taimien kouliminen ja istutus ruukkuihin. Se että saa tehdä ja nähdä itse, se on se koko homman ydin.
Tällä hetkellä minulla on itämässä basilika, timjam, tilli, persilija, ruohosipuli, korianteri, sitruunamelissa, oregano, pinaatti, parsakaali, kukkakaali, lehtisalaatti, vihersipuli ja tomaatti. Herneen laitan vielä myöhemmin. Kaipaamaan jäin paprikaa, laventelia, minttua, kirveliä ja kynteliä. Niiden siemeniä en löytänyt niistä kaupoista, joissa kävin, enkä valitettavasti ole päässyt siemenparatiisikauppoihin. Näitä ajattelin vielä metsästää valmiina taimina, jotta saan nekin ihanaan yrttivalikoimaani.

Kevään jälkeen perehdyn tarkemmin myös chilin kasvatukseen, sillä siitä Villekin kanssani innostuu! Eli ehkä vielä jonain päivänä saadaan kunnon chilikemut pystyyn!


Tärkeintä minulle tässä harrastuksessa on se kokonaisvaltainen hyvä mieli. Saan hyvää energiaa, intoa, hauskuutta, riemua, eloisuutta ja lisää luonnollisuutta perusarkeen. Saan katsella, ihastella, haistella ja maistella. Saan nauttia omista tuotoksistani! Saan tuoda luontoa kotiini, paljon vihreyttä ja luonnonläheisyyttä. Saan upean fiiliksen sekä henkisesti että fyysisesti! Se tuo positiivisuutta, iloa ja kauneutta. Se tuo paljon. Ja se oman kasvin kasvaminen, sen seuraaminen ja hoitaminen, on jotakin aivan uskomattoman upeaa!

Tähän harrastukseen ei tarvita ihmeitä, suuria tiloja tai peltoja, ei edes omaa pihaa. Siihen riittää parveke, terassi tai vaikkapa pelkkä ikkunalauta. Ripaus hyvää mieltä, innostusta ja halu kasvattaa! Paketti on valmis.

Oletko laiska? Ei hätää, sillä sinäkin voit kasvattaa! Kaupan vihannesosastolta löytyy hyvä valikoima yrttien taimia, jotka voit kotona siirtää isompiin ruukkuihin! Tämä tyyli soveltuu myös niille ei niin viherpeukaloillekin.

Jos löytyy se pienikin innostus ja sisäinen viherpeukku, kannattaa rohkeasti kastaa sormensa multaan – edes pienimuotoisesti. Vain pari lempiyrttiä ikkunalaudalle saa jo ihmeitä aikaan! Yrttien viljelystä saa ihan mieletöntä mielenrauhaa ja voimaa sekä fyysisesti että henkisesti. Ja mikä parasta, saat tuoreita yrttejä halvalla! Ja yksinkertaisuudessaan yrttien kasvatushan on helppoa.

Näin kasvatat siemenestä taimen
  • Valitse lempiyrttisi ja osta siemenet vaikka lähimmästä Prismasta, Vapaavalinnasta tai puutarhakaupasta.
  • Hanki multaa. Hiekansekainen taimikasvatusmulta on parasta.
  • Hanki idätysruukut. Sopivia ovat esimerkiksi maitotölkit, jogurttipurkit, raejuustorasiat ym. Voit myös ostaa ruukut kaupasta. Parhaimpia ovat laakeat astiat.
  • Aloita kylväminen! Samaan ruukkuun voit laittaa useampia siemeniä. Isoimmat siemenet voit peittää mullalla. Halutessasi voit vuorata ruukun muovikelmulla, johon teet päälle pieniä reikiä. Muovi poistetaan heti, kun siemenet ovat itäneet.
  • Kastele suihkupullolla! Siemenet eivät välttämättä tarvitse valoa itämisvaiheessa, mutta heti itäneet nostetaan valoon ja annetaan tarvittaessa lisävaloa.
  • Kouli itäneet siemenet, eli siirrä ne varovasti jokainen taimi erikseen omaan ruukkuunsa. Liian pitkiä juuria voit halutessasi leikata, ei kannata laittaa kaksinkerroin.
  • Istuta taimet riittävän isoihin ruukkuihin, joissa on tarpeeksi kasvuvaraa. Ruukun pohjalle lekasoraa ja päälle tavallista puutarhamultaa. Yhteen ruukkuun voit laittaa muutamia taimia. Parvekelaatikkoon mahtuu vieläkin enemmän, vaikka halutessasi monia erilaisia.
  • Sijoita ruukut ja laatikot lämpimään ja riittävän valoisaan paikkaan, sisätiloissa voit käyttää lisävaloa. Ei liian paahteeseen tai tuuliseen paikkaan. Taimet tulisi sopeuttaa ulkoilmaan vähitellen.
  • Kastele riittävästi, kun pinta on kuiva. Yrtit nauttivat lehtien suihkuttelusta!
  • Katko latvustoa, se edistää kasvin tuuheutta!
  • Tuholaisten yllättäessa voit huuhtoa kasvit lämpimällä vedella (n. 50 astetta) tai suihkutella mäntysuopaliuoksella.
  • Hoida kasvejasi hyvin, ihastele, juttele, höpöttele, anna hyvää energiaa ja nautiskele!

torstai 25. huhtikuuta 2013

AKTIIVISUUTTA, HAUSKUUTTA JA ROMANTIIKKAA!


Huh miten paljon kaikkia juttuja onkaan ollut tässä muutamana päivänä. Ihan on tietokonejumittelut jääneet toissijaiseksi. Miten epätavallisen aktiivinen olenkaan ollut, huhhuh miten sosiaalinenkin!

On ihan mahtavaa huomata itsessään uusia puolia. Hyviä puolia. Se että voi olla ylpeä itsestään. Niin helkkarin ylpeä! Ja se, että on niin helkkarin hauskaa, eri tavalla miten ennen. Sillä aktiivisella tavalla.

Eilen vasta hyvä päivä olikin! Ihan tosi hyvä. Ihan paras. Koko perheen voimin käytiin Elinan ja Alisan luona sekä tapasimme myös heidän ihanan isämiehen. He ovat mahtavia koko kaunis perhe! Samalla näin yhden hienoimmista kodeista mitä koskaan olen nähnyt! Sanoinkin Elinalle, että vapaasti voi tulla meille sisustamaan. Ja heidän ihana pikkiriikkinen minihaukku oli niin mahottoman söpö, kuin jokin pieni hassu muumihahmo!

Eilinen ilta vielä kruunasi koko päivän. Kahdenkeskeiset iltameiningit kaupungilla, rentoutumista ja romantiikkaa, täysikuun loisteessa! Istuskelua maailman parhaimmassa blues baarissa Gobi Desert Canoe Clubilla, yksi ainoa siideri ja sekin tuntui liian paljolta, tuhat kilometriä kävelyä käsi kädessä, nautiskelua kauniissa Näsinpuistossa, pitafalafelia grilliltä ja pienen Hervantakierroksen jälkeen lämpimään petiin ♥

Minä en niin puhelias tai rohkea tyyppi puhuin eilen ihmisille varmaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin.Tuntuu hyvältä.

Toivottavasti muilla on ollut yhtä hauskaa! 

Kuvat: Ville

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

HETKIÄ


Olipa kerran omituinen hetki, neiti levottomuus ja hassutteleva bimbopää.

Minulta ei ainakaan energiaa ole puuttunut. Aika superolo tällä hetkellä. Tehokkuutta, ahkertuutta, hyvää oloa, riemufiilistä ja sadan asian tekemistä yhtä aikaa. Olo on mainio.

Viime päivinä olen käynyt virkistäytymässä mahtavissa kemuissa Pispalassa, ollut yllättävän sosiaalinen (!), syönyt grilliranskiksia pelkällä ketsupilla, koonnut huonekaluja, hakenut paketteja postista, saanut uusia ihania verhoja, saanut ruuanlaitto innostuksen, tehnyt paljon soijamakaronilaatikkoa, tehnyt sitä ensimmäistä kertaa myös Toivolle, siivoillut vähän joka välissä, ihastellut Toivon kehittymistä, iloisesti yllättynyt Villen tuomista viherkasveista, naureskellut Toivon pöhkölle tekonaurulle ja silmien räpsytyksille, nauttinut keväästä, hoitanut yrttejä, iloinnut pinaatin itämisestä, haaveillut omasta pihasta kaikkine kukkapenkkeineen ja kasveineen, syönyt liikaa herkkuja ja saanut ihanan kirjeen (♥), johon en vieläkään ole ehtinyt vastaamaan.

Huomenna tulee minun iskä ehkä käymään, Villelläkin alkaa vapaat ja keskiviikkona me mennään taas kahden kesken aikuistelemaan, illanviettoon kaupungille, mutta vielä ei tiedetä mitä tehdään! Mennäänkö syömään, leffaan, kävelylle tai pubiin - parhaaseen blues baariin Gobi Desert Canoe Clubille, ehdotin minä. Mitä vain, hauskaa sen kuitenkin on!

Ja kyllä muuten kuluu vikkelästi aika. Toivo täyttää huomenna 10 kuukautta ♥

maanantai 15. huhtikuuta 2013

PUUHAILUJA


Leppoisa päivä oli eilen! Siivoilin koko kämpän, järjestelin vähän, suihkuttelin kaikki viherkasvit, leikin poikasen kanssa hömöjä leikkejä, hassuttelinkin vielä, Toivo otti monen monta konttausaskelta ja nousi ihan itse tukea vasten seisomaan, koin omituisia hetkiä puheenjohtajan ja hänen vaimonsa kanssa, ihania ystäviä tuli naapurista kylään (♥), rentouduttiin illalla, katseltiin outoa härskiä ohjelmaa tajuamatta siitä mitään ja muitakin juttuja muistamatta niitä enää.

Tänään olen syönyt herkullista tomaattimozzarellakeittoa, soitellut Toivolle hänen lempparibiisiä kolmeen kertaan, laulanut hämähämähäkkiä Toivon nauraessa minulle, miettinyt tulevia 1vee kemuja, haaveillut paremmasta kamerasta, laitellut uusia siemeniä itämään, pohtinut Ikea-hankintoja, ihmetellyt Toivon kummallista yskää, juonut ihanaa mangoteetä kupillisen, syönyt kulhollisen banaanin ja mandariinin paloja, rapsutellut ja halaillut karvaisia murujani, löytänyt matolta kissanviiksen (!), rapsutellut lisää, suihkutellut yrttejä ja tehnyt lisää pöytätilaa niille, kuunnellut Huge L:n uusinta levyä, puhallellut itsekseen saippuakuplia (?) ja askarrelut unisieppareita.

Unisiepparit eivät kylläkään ole läheskään valmiita. Ei yksikään. Enkä tiedä montako niitä teen, ehkä kaksi tai kymmenen. Lahjaksikin ehkä. Mutta on tuo näpertäminen niin kivaa ja ihanaa, että ihan koukuttaa minua. Hetkeksi menen jatkamaan vielä, ennen kuin muruni saapuu kotiin rankan iltavuoron jälkeen. Taidan tehdä iltateen ja voileivät valmiiksi hänelle ♥

Rakkaita hetkiä kaikille sinne ♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa!

PS. Lähdetään Villen kanssa keskiviikkona pitkästä aikaa iltakemuihin, hömpöttelemään ja naureskelemaan hihi ♥

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

SUNNUNTAIN SYVÄLLISYYTTÄ


Ihanaa sunnuntaita sinulle, älähän murjota, vaan hymyile ja naura, iloitse! Pysähdy hetkeksi, mieti ja kuuntele sydäntäsi. Katsele ympärillesi! Älä huomio vain suuria asioita, näe myös ne pienimmätkin kauneudet, niitä on ympärilläsi monta. Iloitse niistä ja nauti!

Tänään voit mennä oman murusi luo, pusutella ja halia häntä, kertoa kaunein elein kuinka paljon rakastat. Voit olla hyvä ihminen, kohtelias ja kiltti, arvostaa ja kunnioittaa muita. Voit nähdä siinä ärsyttävimmässäkin tyypissä sen kauneuden, sen hyvän, joka meillä kaikilla on. Voit kävellä kauppaan ja huomata matkalla monen monta asiaa, joita et koskaan ennen ole huomannutkaan.

Hymyile spurgulle, ovaa ovi vanhukselle, tervehdi naapuria ja toivota hyvää päivänjatkoa, ole suvaitsevainen, ole oma itsesi, näytä tunteesi, ole sydämellinen, iloitse, älä vihaa, älä ärsyynny, ymmärrä, älä takerru turhanpäiväisiin asioihin, älä mieti ikävyyksiä, hyväksy, älä arvostele, älä kiusaa, ole tyytyväinen siihen mitä sinulla on, ole tyytyväinen itseesi, auta muita, älä sulkeudu sisimpääsi, käytä järkeä, tunteile, kehu toista, opi, kuuntele, älä anna periksi, asennoidu oikein, itke jos itkettää, toivo, elä hetkessä, haaveile, näytä onnellisuutesi, rakasta ympäristöä, ole hellä, älä elä rahassa, älä ole ahne, luota itseesi, pyri positiivisuuteen, älä ole paha, älä hoppuile, ole vapaa, älä kosta, yritä, etsi onnea arjesta, älä suunnittele liikaa, huolehdi itsestäsi ja muista, elä niin kuin itse haluat vahingoittamatta muita, pyri kokonaisvaltaiseen hyvää ja hymyile niin koko maailma hymyilee kanssasi ♥

Miksi kukaan olisi paha toiselle, jos ei itsellekään sellaista toivoisi?

lauantai 13. huhtikuuta 2013

SADEPÄIVÄ


No mitäpä tänne? Täällä on kotipäivää vietetty rentoillen, mitenkäs muutenkaan, kurkittu pihalle harmauteen ja sateeseen. Ehkäpä ne lumet vihdoin sulavat! Jotenkin hassu tunnelma on leijaillut täällä, ehkä hämäryyden ja koleuden vuoksi, ehkä muutenkin. Pientä levottomuutta ja väsymystä on havaittavissa, liikaa ajatuksia loukussa pään sisällä ja liikaa tekemättömiä tehtäviä. Tänään aurinkoa on kaivannut minun lisäkseni yrtit pienoiset, joista olen ollut huolissani valon puutteen vuoksi. Vielä pitäisi löytää aikaa, jotta saisin loputkin siemenet purkkeihin!

Minä olen muuten hurahtanut huutonettiin. Nyt vasta hiljattain olen tajunnut sen mahtavuuden, sen mukaansa tempaavan otteen ja sen aarre paljouden! Koko ajan tekisi mieli siellä penkoa, etsiä löytöjä ja tutkiskella. Voi sitä tavaran määrää ja voi voi, kun ei ihan kaikkea saisi huudella. Tuolta löysin Toivolle ihanan välikausipuvun! Silmiini osuivat myös muutamat ihanat verhot ja pari kangasta...

Onkohan minusta kehkeytymässä tuhluri! Tuskinpa vain, toivottavasti ei. Meillä niin vähän kuluu rahaa tässä perheessä, että kyllähän sitä joskus saa hankintoja tehdä, varsinkin tarpeellisia sellaisia! Eikö niin! Olisi tässä ensi viikolla edessä myös Ikean reissu (!!!) ja hui kauhea mikä hirvitys on siitä etukäteen. Pelkästä ajatuksestakin tulee koko kropan valtaamia kylmiä väreitä, eikä mitenkään hyvällä. Pakottava shoppailu saa minut voimaan pahoin, vaikka minkäs teet, kun on meidän isolle vauvalle vihdoin saatava se huone kuntoon!

Parhaita lauantaihetkiä teille ♥

9 KUUKAUTTA 3 VIIKKOA 1 PÄIVÄ




Meidän pieni Toivonen, hymyilevä sulosuu, väriloiste, aurinko ja rakkauksista suurin. On hän iloinen edelleen, omatahtoinen, mutta kiltti, hassu höpönassu ja tomera touhulainen. Mieleltään herkkä ja tunteikas, sydämeltään lämmin ja avara

Osaaminen & taidot
- Ryömii vauhdilla, omalla suloisella tavallaan
- Istuu ilman tukea
- Menee konttausasentoon ja ottaa muutamia konttausaskelia
- Nousee tuen varassa (isiä ja äitiä vasten) polviseisontaan ja seisomaan
- Taputtaa ja heiluttaa, melkein sanoo heihei
- Höpöttelee tavuja ja yhdistelee niitä
- Tunnistaa sanat lamppu ja kukka, osoittelee niitä ja kovasti yrittää perässä toistaa
- Tunnistaa sanan ei ja halutessaan osaa totella sitä

Rytmi
- Yöunet noin klo 19.30-07.00 välisen ajan, heräilee vaihtelevasti enemmän tai vähemmän
- Ensimmäiset päiväunet klo 10 ja toiset klo 15, nukkuu noin 1 1/2 tuntia/kerta
- Aamupala klo 07.30, lounas klo 12, välipala klo 14, päivällinen klo 16-17 ja iltapala klo 18.30 plus maitoa ruuan kanssa ja aina ennen nukkumista

Lempparit & rakkaudet
- Musiikki, etenkin suomalainen räppi!
- Hassuttelu ja höpsöttely, yksin ja yhdessä isin ja äidin kanssa
- Kiipeily
- Ovien heiluttaminen
- Tutkiminen yksityiskohtaisesti
- Kissat, etenkin Nasse, josta on tullut paraskaveri
- Lamput ja kukat

 
Toivon lempparibiisi, tätä hän kuuntelee ja katselee aina alusta loppuun, ihan jokainen kerta. Hehe.  

tiistai 9. huhtikuuta 2013

maanantai 8. huhtikuuta 2013

FIILIKSIÄ VAIN



Vaikka minun yrttini jo kasvavat, silti olisi kova hinku laittaa kasveja lisää, lisää ja lisää. Ainakin vielä herneitä, kukkakaalia, kehäkukkia, auringonkukkia, tomaattia... Mutta tila loppuu! Ainut huono puoli autottoman elämässä on, ettei koska vaan saa hankittua mitään isompia juttuja, käsillä kun ei voi kantaa mitä tahansa. Nytkin alkaa lista pidentyä mahdottomiin. Pitäisi päästä tuonne ja tänne ja sinne ja kaikkialle! Lastenhuonekin pitäisi saada laitettua, pitäisi maalailla ja askarrella ja ja ja... Huh.

Saamattomuuden lisäksi minulla on ollut ihan liian vähän motivaatiota valokuvailuun. Jotenkin olen täysin kyllästynyt tuohon 50 milliseen, kun ei ole pitkään aikaan muita vaihtoehtoja ollut. Mutta vihdoin ja viimein on meidän toinen objektiivi saapunut huollosta! Olen niin iloinen! Vielä iloisempi tietysti olisin, jos voisi meille hankkia ihan uuden välineistön. Ehkä sitten myöhemmin. Tai pian.

Ja pakko sanoa, että kyllä minua ainakin harmitti tuo hitsin lumisade. Aurinkokin paistoi pari viikkoa ja olin jo niin kevätfiiliksissä, mutta sitten tuli puskista tuo. Pakko toivoa, että seuraavaksi kaikki lumi sulaisi supervauhdilla ja sitten tulisi jo kesä! Haluan päästä parvekepuuhiin mahdollisimman pian. Haluan olla kevätfiiliksissä taas!

Toivotaanko yhdessä kevättä, jos se vaikka tulisi nopeammin!

PS. Löysin meidän yhdestä kasvista sydämen ♥

lauantai 6. huhtikuuta 2013

TAKKUTUKKAPALLO

Hehe. Takkutukkapallo. Pim pom! Hirveää vääntöä ja väkerrystä oli tuota tehdessä. Nyt pääni tuntuu kaksinkertaiselta. Huh huh. Miten ihmiset jaksavat väsäillä tukkaansa?

Peace & love ♥