maanantai 29. huhtikuuta 2013

SANOJEN PULPAHTELUA, HETKIÄ KAUNIITA, TOUHUJA MONIA

Viime päiviin on mahtunut paljon erilaisia hetkiä. Iloisia, tunnelmallisia, hauskoja, pöhköjä, riemukkaita, kauniita ja ikimuistoisia. Kaikki nämä hetket, pienet ja suuret, tallentuvat äärettömään pään sisäiseen muistilokerooni, josta eivät koskaan katoa.

Reissua Ikeaan ja sydäntä raastavaa rahan kulutusta paikassa, jonne en koskaan kuvitellut meneväni, ihmettelin älyttömiä hintoja ja ylihalpaa kofeiinia, mikä osoittautuikin pikakahviksi, talsimista pitkin ja poikin sekavaa nuolireittiä, josta aiheutuikin jälkeenpäin lievää selkäsärkyä, mutta kaiken kaikkiaan jäi oikein iloinen mieli ja suuri kiitos reissusta parhaimmalle äidille ja Tontsalle!

Vihdoin myös pääsin penkomaan UFFin uutta tarjontaa ja huh, siellä oli liikaa kaikkea mitkä olisin voinut meille kotiuttaa, onneksi käteni ovat rajalliset, enkä kantanutkuun tuhatta säkillistä kamaa sieltä Villen riemuksi, mutta ostinpa silti kasan (ihania) kankaita sekä Toivolle t-paidan ja ihan supersöpön nallen, koska siellä hän kökötti korissa yksinäisen näköisenä ja pyysi päästä poikasen kainaloon. Ehkä huomenna uudemman kerran penkomaan löytöjä!

Vihdoin sain kirjoitettua kirjeen uudelle kirjeystävälleni, joten pian se on matkalla perille tuntemattomaan, olen myös askarrellut monia unisieppareita, mutta vieläkään en ole keksinyt täydellistä tekotekniikkaa, olen myös temppuillut kameran kanssa, ihmetellyt sen outoa käytöstä ja epätoimivuutta, siksi olenkin nyt ottanut kuvia vanhalla 1000Dllä, hetki sitten ihastelin maailman söpöimpiä kissoja ja aivastellut sitä tajutonta karvan määrää, pian vetäydyn sohvan uumeniin viltin alle köllöttelemään nauttien tästä ihanasta omasta ajastani sekä rentoudun totaalisesti.

Ai niin, ihana naapurin tyttönen lähetti minulle sitruunamelissan täysmaitopurkissa ja se oli ehkä kaunein mitä olen nähnyt, kiitos ♥ Ja ai niin, Toivo muuten pääsi ensimmäistä kertaa puistoon ja keinumaan, oli onnessaan, vaikka tänään hän onkin ollut pieni flunssapeikko vuotavan räkänokkansa kanssa. Ja on muuten minun auringonkukansiemenet itäneet!

On rakkausolo! Ihanuutta teille kaikille, rauhallista vappua ja kauniita hetkiä toivottelen minä ♥

10 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. :----) Älä odota liikoja hehehe.

      Poista
    2. Kiitos Maailman hienoimmasta ja ihanimmasta kirjeestä <3 Tarkoitan sitä koko sydämestäni! Ilahdutit niiin paljon :) Ja mikä lahja! Iik miten on nätti :) KIITOS.
      Hihih, nyt on saatava jotain kivaa paperia ni pääsen pian vastaamaan!

      Poista
    3. !!! <3 Ihanasti sanottu! Kiitos itsellesi kaunokainen! Odotan innolla vastausta ja sitä että saan sitten taas vastata sinulle! Jee!

      Poista
  2. Toi kuviollinen on just se kangassetti josta puhuin sulle lauantaina!!! Hyvä Hentsu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minä vähän arvelinkin!!! Jeeee :--) Sinne kyllä jäi vielä monta kangasta mitkä olisin halunnut!

      Poista
  3. Hihii saatoin nähdä sinut ikeassa toissapäivänä! En uskaltanut moikata kun en ollut varma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai saatoit apua! Minä en tainnut nähdä sua! Kyllä mun ohi vilahteli muutamia takkupäitä, ehkä yksi olit sinä! Iiiks :--) Moikataan ensi kerralla jos nähdään. Hauskaa :--)

      Poista
  4. http://vuodenvihannes2005.blogspot.fi/2013/05/tunnustus.html tunnustus siule :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jihuuu kiitos ihana Paprika :--)

      Poista