perjantai 3. toukokuuta 2013

ILTASATU

Pieni puutarhuri ymmärtää kukkien, lintujen ja pikkueläinten puhetta. Kukapa muu niiden kieltä osaisikaan? Ei kukaan. Sen sijaan ihmiset kyllä heti tietävät mistä on kyse, kun auto ryhtyy yskimään tai televisio kohisemaan. Mutta lintujen ja kukkien kuisketta ihmiset eivät kuuntele.

Pienellä puutarhurilla oli oma puutarha. Se ei tosin ollut mitenkään suuri. - Mitäpä siitä, kyllä tämä minulle riittää, sanoi pieni puutarhuri. Toki hänen puutarhassaan kasvoi kirsikkapuukin. Ja suuren pensaan alla oli penkki, jolle puutarhuri välillä istahti.

Villit ruusut, päivänkakkarat ja kissankellot kukoistivat puutarhassa. Pienen puutarhurin uurastaessa kastelukannuinensa kukat nyökkäilivät hänelle kiitokseksi. - Ei kestä kiittää, vastasi puutarhuri.

Eräänä iltana tunnelma puutarhassa ei ollutkaan tavallisen rauhallinen. Mitä kummaa linnut visersivät? Ja mitähän kukat kuiskuttelivat toisilleen? Niiden päät aivan taipuivat levottomina sinne ja tänne. - Mikä on nyt hätänä? Pieni puutarhuri ihmetteli. - Miksi linnut ja kukat eivät tänään rauhoitu lainkaan? Aivan selvästi ne vaikuttivat surullisilta. Minkähän takia?


Puutarhan väen levottomuuden aiheutti pieni kaunokki. Se ei enää halunnut kasvaa omalla paikallaan pienen puutarhurin pihassa. Kaunokki halusi naapurin puutarhaan. Läheisen, korkean muurin takana oli nimittäin iso puutarha, jonka omisti mustaviiksinen mies.

Puutarhuri oli nähnyt naapurin pihalla joukon kauneimpia kukkia: ihania ruusuja, ylväitä kukonkannuksia, jaloja liljoja ja hoikkavartisia neilikoita. Voi sitä väriloistoa! Aivan innoissaan pieni puutarhuri kertoi kaikesta näkemästään omille kukkasilleen. Hän ei toki kadehtinut naapuriaan; itse hän piti enemmän juuri sellaisesta puutarhasta, jonka oli kasvattanut.

Mutta kaunokkiin iski tyytymättämyys. Se ei enää kertakaikkiaan halunnut olla pienen puutarhurin pihassa. - Tahdon kukkia ruusujen ja liljojen keskellä. En viihdy täällä rikkaruohojen seassa, se marisi. - Rikkaruohoilla se tarkoittaa meitä, kuiskuttivat niittykukat toisilleen.



Pieni puutarhuri oli yhtä surullinen kuin muutkin siitä, ettei kaunokki enää halunnut jäädä heidän luokseen. Murheestaan huolimatta pieni puutarhuri päätti auttaa kaunokkia, joka ei omin voimin voinut juosta karkuun.

Puutarhuri odotti illan pimenemistä. Hämärän laskeudettua hän kaivoi kaunokin irti maasta. Sitten hän kiipesi muurin ylitse ja livahti läpi naapurin puutarhan keskelle nurmikenttää. Ja sinne hän istutti kaunokin. - Tältä paikalta näet kaikkiin suuntiin ja voit ihailla kauniita kukkia, kuiskasi puutarhuri. 
- Tästä saat myös paljon auringonvaloa.

Olisi ollut jo aika lähteä kotiin, mutta puutarhurista se tuntui vastenmieliseltä ajatukselta. - En voi mennä nukkumaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, hän tuumi. - Taidanpa vielä puuhailla jotakin täällä ulkona.


Pian nousi kuu valaisemaan maisemaa. Pieni puutarhuri kulki puutarhassaan ja huokaili. - Älä ole surullinen, lohdutti satakieli, jonka pesä oli pensaassa. - Laulan sinulle kauneimman lauluni. - Tee se, puutarhuri ilahtui. - Mutta laula niin kovaa, että kaunokkikin kuulee.

Satakieli alkoi laulaa. Pieni puutarhuri kuunteli sitä ja nukahti vihdoin.

Seuraana aamuna kaunokkia pelotti oudolla nurmikolla, koska se tunsi itsensä hylätyksi. Pian se kuitenkin näki muut kukat ja niiden vertaisia kaunokki ei ollut ennen nähnyt. Ystävällisesti kaunokki nyökkäili tervehdyksiään joka suuntaan. Suuret puutarhakukat eivät kuintenkaan olleet näkevinäänkään sitä. Ne vain ojentelivat korskeina varsiaan, eivätkä kiinnittäneet huomiota pahaiseen kaunokkiin.



Viiksekäs naapuri huomasi tulokkaan heti. - Kuinka olet uskaltanut tunkeutua nurmikolleni, mies moitti. - Rikkaruohoja en siedä hetkeäkään!

Vihaisena mies kiskaisi kaunokin maasta ja heitti sen kompostikasaan. Perhonen näki ja kuuli kaiken ja hädissään se lehahti yli muurin kertomaan tapauksesta pienelle puutarhurille. - Voi kukkaparkaa! Nyt se on varmasti kauhean janoinen, puutarhuri suri. - Miten sitä voi auttaa? Naapurin pihaan ei voi mennä.


Miten ihmeessä kaunokkia voisi auttaa? Pieni puutarhuri ei keksinyt muuta kenoa kuin odotella kunnes naapuri poistuisi puutarhastaan. Mutta naapuri ei näyttänyt olevan lähdössä minnekään. Viiksekäs mies viihtyi pihatöissä yhtä hyvin kuin pieni puutarhurikin. - Kurjaa, tämäpä vasta kurjaa, murehti pieni puutarhuri ja vaelsi levottomana paikasta toiseen eikä osannut tarttua työhön.

Eikä kukaan koko pihassa rauhoittunut edes iltapäiväunille tavalliseen tapaan. Kukat värisivät tuulessa. Kovakuoriaiset rapistelivat ruohon seassa. Linnut pyrähtelivät oksalta toiselle. Koko puutarhurin väki suri kaunokin kohtaloa.


- Eikä kukaan voisi auttaa kaunokkia?  Pieni puutarhuri kysyi lopulta. - Minä voin, helisi silloin satakieli ja samassa se suhahti muurin ylise. Pian se palasi nokassaan kaunokki, joka oli janoon nääntymäisillään.


Pieni puutarhuri istutti nopeasti kaunokin kosteaan maahan. Pian pieni kukka avasi terälehtensä. Sillä tavoin se halusi kiittää. Pieni puutarhuri ymmärsi kukan viestin - Nuku nyt vain, puutarhuri sanoi hiljaa ja meni penkilleen pensaan alle. 


Kaikki nukkuivat. Vielä hetken tuuli kahahteli puutarhassa ja satakieli lauloi kaikkein kauneinta kehtolauluaan.

2 kommenttia :

  1. Kaunis! <3 Ihana!
    Hyvää yötä sinne ja mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Löysin ihanan kirjan Toivolle kirpparilta ♥ Kiitos samoin, kauniita unia ja paljon ilon hetkiä :--)

      Poista