keskiviikko 23. lokakuuta 2013

NAINEN, NÄKEEKÖ SINUA KUKAAN?

Aiheena nainen, kauneus ja erinäiset luonnottomat irto-osat kehossa. Meikkaamisesta olenkin jo jauhanut aikaisemmin, mutta nyt olisi luvassa muuta. Vähän mielipidehömppää siis! Ottakaahan huomioon, että yleistän tarkoituksella ja tämä on vain minun mielipiteeni, enkä halua haukkua tai arvostella ketään henkilökohtaisesti.

Luonnottomat kauneusihanteet, tekotukka, hiusten pidennykset, geelikynnet, irtoripset, hiusvärit, itseruskettavat, solarium, silikonitissit tai muut kauneusleikkaukset. Mitä nämä ovat? Mistä ne tehdään? Miksi niitä käytetään?

Minua on jo pitkään ihmetyttänyt nykymaailman naiset. Tai suurin osa niistä. Eivätkö he ole tyytyväisi itseensä? Onko heidän itsevarmuus romahtanut vai tulviiko se jo yli äyräiden? Vai ovatko kaikki oikeasti niin sekaisin?

On todella ymmärrettävää, että nainen haluaa huolehtia ulkonäöstään. Se on ihan suotavaakin. Se kumpuaa jo kaukaa ja vielä kauempaa – naiset ovat tehneet sitä aina. On ymmärrettävää, että haluaa tukkansa olevan nätisti ja vaatteensa olevan puhtaita, peseytyä ja huolehtia hyvästä kokonaisvaltaisesta hygieniasta. Kukapa ei haluaisi tuntea itseänsä kauniiksi. Varsinkin varakkaissa länsimaissa tämä on lähes jokaisen kohdalla normaali toimintatapa.

Valitettavasti tämä ei tunnu enää riittävän. Nykypäivänä ilmiö on lisääntynyt huimasti ja on saatava tunkea itseensä mitä kummallisempia asioita, mitä enemmän hilpetööriä ja mitä enemmän luonnotonta tekokauneutta. Mihin ovat hukkuneet oma identiteetti ja aitous, oma persoonallisuus? Väittääkö joku oikeasti, että luonnottomat irtoasiat korostavat omaa persoonallisuuttaan? Sitä ei ainakaan erota luonnottoman roskan takaa. Joka toinen nainen on joka toisen naisen kaksoisolento.

Hiusten pidennyksiä, tekokynsiä- ja ripsiä pursuaa joka tuutista ulos. Paksut pitkät tukat hulmuavat tuulessa, mahtavia tummia ripsiä räpsytellään hurmiossa ja uusimpia geelikynsiä esitellään sosiaalisessa mediassa. Mutta missä on itse ihminen? Kyllähän se siellä on, mutta miksi se on piiloutunut naamarin taakse?

Tämä teollinen kauneus ei varmasti ole myöskään terveellisimmästä päästä. Ripsien laitto tai hiuslikäkkeen kiinnittäminen ei voi tehdä omalle tukalle tai ripsille hyvää. Vai voiko joku niin väittää? Saati sitten ihan omat riskinsä omaavat kauneusleikkaukset. Onko kauneus tärkeämpää kuin terveys? Miksi kukaan haluaisi pitata omat aidot ulkonäölliset piirteensä oman turhamaisuuden ja kauneusihanteiden vuoksi?

Minusta tämä ilmiö on lähinnä surullista. Hyvin, hyvin surullista. Ihmisiä on niin monenlaisia, omalla tavallaan kauniita ja omalla tavallaan niin persoonallisia. Jokaisella on ne omat ulkonäölliset vahvuudet ja heikkoudet. Miksi siis piilotella niitä? Jokainen voisi olla tyytyväinen siihen mitä heillä on, eikä tyytymättömiä siihen, mitä heillä ei ole.

Vaikka nainen saisikin unelmiensa tukan ja säihkyvät räpsyripset, onko tämä silti yhtään tyytyväisempi itseensä? Voi olla, mutta se tuskin on aitoa ja pysyvää, lähinnä vain hetkellistä. Minun mielestäni täyttä harhakuvan luontia.

Minusta olisi niin hienoa nähdä kaikki maailman naiset omana itsenään. Jollain on ohut tukka, lähes mitättömät ripset, suuri nenä, minihuulet, huonokuntoinen ihi, pikkuruiset tissit tai epäsymmetriset kasvonpiirteet. Herää kysymys, mitä sitten? Myös nämä ”epämieluisat” piirteet tekevät ihmisestä oman itsensä, oman persoonansa.

Vaikka itse en olekaan näiden luonnottomien kauneusasioiden puolella, en silti väitä, etteikö niitä voisi käyttää – kohtuudella. Jotain pientä silloin tällöin, jos oikeasti kokee sen oman itsensä kannalta parhaimmaksi. Pienet lisät kehoon eivät välttämättä vielä peitä omaa luonnollista kauneutta. Välttämättä.

Luonnonkauneus on minusta mielettömän arvostettavaa. Jokainen nainen on luonnonkaunis, vaikka toisin väittäisivätkin. Jokainen nainen voisi kulkea ilman kasvoja peittäviä naamareita ja kehon muokkauksia. En tiedä, miksi maailma on mennyt tähän suuntaan vai onko se edes? Kauhistuttaa tämä koko ajan lisääntyvä luonnottomuus. Vai onko naisista oikeasti tullut vieläkin pinnallisempia?

Tietenkin on varmasti naisia, jotka ovat ihan perustyytyväisiä itseensä, mutta haluavat silti muokata kehoaan vieläkin mieleisemmällä tavalla. Miksi ihmeessä? Eihän se toki väärin ole, mutta onko se niin tarpeellista? Ehkä joillekin on.

Ehkä nyt jotkut miettivät, että olenko minä sitten niin sataprosenttisen tyytyväinen itseeni. En tietenkään ole. Mutta ei myöskään tulisi pieneen mieleenikään korvata omia ulkonäöllisiä heikkouksiani epämäräisillä tuotteilla. Olen tyytyväinen juuri tähän, omaan itseeni ja minulle kehittyneisiin piirteisiini. Toivon että moni muukin pystyisi olemaan!

Riisukaa hetkeksi maskinne ja katsokaa peiliin. Jokainen meistä on kaunis juuri näin. Muistaahan se kaunokaiset ♥

28 kommenttia :

  1. Anonyymi23/10/13

    !!! totta!
    pst. en ole eläissäni nähnyt hienoja tai "luonnollisen näköisiä" ripsienpidennyksiä. Ne on oikeesti ihan jäätäviä koska ne on niin övereitä, ihmiset herätkää! oon ite kassalla töissä ja ihan huvikseni bongailen aina noita pidennyksiä, aina ne on yhtä hölmöjä niissä uskomattomissa pituuksissaan ja paksuuksissaan, todella tönkköjä ja tekevät silmät raskaaksi. Ja niitä on nykyään ihan tajuttoman monella! Ihminen tulee nopeasti sokeaksi "normaalille". uskon että tätäkin ilmiötä hävetään muutaman vuoden kuluttua, kun tajutaan miten kummallisiin villityksiin sitä lähdettiinkään mukaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :) Tuo on niin totta, että ihmiset tulevat sokeaksi normaalille ja juurikin sille luonnollisuudelle. Se että jotkut sanovat meikittömän ihmisen näyttävän sairaalta, voi oikeasti miettiä mikä on sairasta ja mikä ei. Jos minä nään tuollaisia älyttömiä ripsiä tai meikkejä, lähinnä mieleni tekee hieroa omia silmiä ja naamaa ja todeta kuinka helppoa oma elämäni on :--D Kiitos kivasta kommentista ♥

      Poista
  2. Vielä kuusi vuotta sitten haikailema kauneudenhoitoala oli paikka, jossa työllistyminen ei ollut kovinkaan korkea, ainakaan täällä päin. Tällä hetkellä asia on aikalailla toisin. Mä olen itse alkanut hyväksymään oman luonnollisuuden ja tulla sinut itseni kanssa tyttären syntymän jälkeen. Ennen sitä olin epävarma ulkonäöstä ja sosiaalisen median luomien paineiden alla. Oli pakko näyttää tietynlaiselta... Tyttären syntymän jälkeen tajusin, että se kaikki, mikä tyttäressä on kaunista, löytyy myös musta. Meikkaamisen periaate muuttui, enkä enää yrittänyt peittää itseäni, vaan korostaa niitä piirteitä, joista pidän. Kosmetiikan määrä väheni tosi paljon. Mä lopetin päivittäisen silmämeikin käytön, mutta värjään säännöllisesti kulmakarvat sekä ripset näkyviin. Pidän sitä kuitenkin luonnollisena tyylinä, sillä mun piirteet ei kuitenkaan muutu, vaan ainoastaan korostuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet ihana ♥ Tarinasi on kaunis. Luonnollisten piirteiden korostaminen on hyvä vaihtoehto meikittömyydelle :) Se on ehkä juuri sellaista, mikä ei pistä silmään, mutta itsestä tuntuu varmemmalta. Kiitos kommentista ja ihanaa viikonloppua sinulle :)

      Poista
  3. Eipä voisi osuvammin sanoa! Ja kaikista ironisinta tässä tekositätekotätä-muodissa on se, että se yleisö, jota varten naiset tälläytyvät, eli miehet, ei todellisuudessa edes piittaa pitkistä ripsistä tai silikonitisseistä. Ei tarvi kuin tehdä pikainen kysely omille kavereille tai lukea jotain keskustelufoorumia missä aihe on nostettu esille ja selviää, että myös miehiä ällöttää ylenpalttinen laittautuminen. Muovilla päällystetty nainen ei saa arvostusta miehiltä - vaikka juuri sitähän nämä naiset taitavat laittautumisellaan hakea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se tästä nyt vielä puutuisikin, että naiset alkaisivat miehiä varten tälläytymään! Jos haluaa meikata tai käyttää tekokauneutta, on se tehtävä vain oman itsensä vuoksi :) Minunkin kokemuksen mukaan miehet tykkäävät eniten luonnollisista naisista, eikä yltäpäältä meikatuista. Kiitos sinulle ihana kommentista ♥ Iloa viikonloppuusi!

      Poista
  4. Järkytyin aika pahasti oikeasti, kun yksi päivä kuuntelin radiota ja juontajamuigelit puhui meikkaamisesta, ja toinen sanoi: "Mä meikkaan siksi että oon omasta mielestäni paljon paremman näköinen silloin. Ootteko te nähneet naisia ilman meikkiä? Ne on oikeasti tosi rumia!" ........... Teki mieli heittää lautanen seinään siinä vaiheessa. Juuri tälläisten juttujen takia jo 10 vuotiaatkin tytöt ovat alkaneet meikkamaan ja kärsivät ulkonäköpaineista. Ihan järkyttävää. Yök. Itselläni meni monta vuotta hyväksyä oma naama (lähes koko peruskoulun ajan jouduin kuuntelemaan ties mistä suunnilta puhetta siitä, kuinka olen maailman rumin tyttö ja mun pitäisi kulkea pussi päässä, wtf....), joskus 13 vuotiaana en suostunut edes viemään roskia ellen ollut meikannut. Huhuh. Jossain vaiheessa vihdoin tajusin että hei, tää on mun naama, ja tällä joudun pärjäämään lopun elämääni, miksi hitossa käyttäisin kaiken energian siihen että häpeän sitä? Ja voin kertoa, että esim kaikki tilannekuvat mitä musta on, ne missä heilun meikittä jossain hymy naamalla, on niitä mitä tykkään muillekin näyttää :)

    Ostin vähän aikaa sitten hiustenpidennykset, koska aukaisin taas takut ja tukka lyheni niin hitosti. Mutta nekin ovat klipsipidennykset, joita en tosiaan käytä joka päivä, lähinnä haluan olla vaikka tekotukkajumala kunnes oma fleda on taas kasvanut pidemmäksi :D

    Ja hei, hyvä teksti, tykkäilin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mä meikkaan siksi että oon omasta mielestäni paljon paremman näköinen silloin. Ootteko te nähneet naisia ilman meikkiä? Ne on oikeasti tosi rumia!" APUA mikä tyyppi!! Onneksi en kuullut keskustelua :'D Antaa kyllä joo todella hyvän kuvan niille pikkutytöille, jotka vielä itseään etsivät. Kamalaa.

      Kamalia puheita olet joutunut kuulemaan. Siitäkin huolimatta hieno tarina sinulla. Olet rohkea! Kenenkään ei tarvitse hävetä omaa naamaansa, oli se sitten minkälainen tahansa! Sellaiset voivat hävetä itseään, jotka toisia haukkuvat.

      Kiitos sinulle kommentista ja omasta näkemyksestäsi. Ihanaa viikonloppua kaunokainen ♥

      Poista
    2. Ja ihanaa, jos tykkäilit, kiitos ♥

      Poista
  5. Aika pitkälti mediahan sen kai määrää mikä on in.. Massat jne. Mä en tykkää huonosta ihostani siksi, koska se kirvelee ja kutisee. Mutta en ahdistu jos joudun menemään meikittä kauppaan/kaupungille. Meikkaan siksi koska tykkään siitä hommasta. Mun tulee siitä itselleni hyvä mieli. En ajattele siinä muita. Sama hiuksien suhteen. En mä värjää tukkaani tai laita hiustenpidennyksiä muutakuin ihan itseäni varten. Eikä mun mielestä siinä ole pahaa jos saa itselleen pienillä jutuilla hyvän olon. Mun mielestä kukin saa kulkea miten tälläytyneenä vaan, eikä sen pitäisi määrittää ihmistä niinkuin meikkaamattomuuskaan. Olen tavannut ihmisiä kenen itsetunto on kohentunut aivan älyttömästi, esim. päästessään eroon aknesta niin silloin mielestäni tämä on sallittua. Itselläni oli hirveä itseinho rintojani kohtaan, joka hävisi täysin laitettuani nännilävistykset, en halunnut isompia enkä pienempiä rintoja, vaan jotain muuta. Mikä kuulostaa hassulta, mutta ehkä sama asia käy meikkaamisen ja laittautumisen kanssa..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! Ehkä siinä kohtaa, jos ahdistuu kauppaan menosta ilman meikkiä, on syytä miettiä missä mättää ja olisi hyvä tehdä asialle jotakin. Hyvä jo sinä et ahdistu :) Se on hienoa, jos meikkaamisen yksi lähtökohdista on se, että pitää siitä! Onhan se monien ammattikin ja harrastus, siinä missä mitkä tahansa muutkin ja on todella hienoa, että meitä on monenlaisia :)

      Itseään varten kauneusjutut kuuluukin ja se saa myös näkyä, jos niillä itselleen saa hyvän olon ja mielen. Se on hienoa minusta, että jokaisella on se oma juttunsa! Ja sekin on hienoa, että itsetunto sen myötä kohenee. Kaikkien pitäisi myös vain muistaa, että ilman mitään ylimääräistäkin, jokainen meistä on kaunis, juuri sellaisenaan minkälaiseksi on syntynyt :) Kun sen ymmärtää, itsetunto kohenee enemmän kuin yhdelläkään meikillä tai tekotukalla. Ja sitten niitä lisäjuttuja on entistäkin kivempi käyttää :) Aknet sun muut ihosairaudet ovat taas asia erikseen, sillä ne oikeasti tarvitsevat asianmukaista hoitoa, mutta ei niitäkään minusta silti tarvitse peitellä.

      Meikkaaminen ja laittautuminen on oikein ok, jos itse tiedostaa sen itselleen hyväksi. Ja vaikka laittaisi koko kaupan meikkivalikoiman naamaansa, ei se silti ihmisestä huonompaa tee. Pointtina tässä postauksessa olikin noiden luonnottomien asioiden runsas yleistyminen ja lisääntyminen ja se, että muistaako tai arvostaako ihmiset enää ollenkaan sitä luonnollistä itseään :)

      Kiitos hyvästä kommentista ja omasta näkökulmastasi! Ihana viikonloppua teille :)

      Poista
  6. Luonnollisuus on ♥

    ...mutta tykkään silti ajoittain laittautua ;)

    Asiasta kukkaruukkuun, avaa kantasi tatskoihin! Unohdin kysyä sitä ja ei tainnut olla siinä kyssäripostauksessa muutenkaan! Kun sanoit että lävistykset ovat rumia, ovatko tatskatkin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ♥

      Ja saat laittautua ;) Vaikka oletkin niin ihanan tummapiirteinen, että laittautumista et välttämättä tarvitsisi. Senkin kaunokainen.

      Hei tatskat joo! En kyllä mitään erillistä postausta tee, sillä ei oikeastaan ole mitään erikoista sanottavaa niistä. Eli vastaan tähän! Tatskat on minusta paljon parempi vaihtoehto kuin esim juurikin ne lävistykset. Ne ovat hienoja ja omaperäisiä! Miehellänikin on, joten en, en pidä niitä rumina ;) Niitä on niin paljon erilaisia ja mielikuvitus on vain rajana! Olen hyvin paljon tatskojen puolla :) Itsekin olen miettinyt sellaisen hankkivani, mutta olen maailman surkein päättämään MITÄÄN, joten luultavasti en koskaan hanki. Olen vielä niin kriittinen ja tarkka kaiken tuollaisen suhteen ja pelkään, että katuisin heti. Ja ne maksaa ihan liikaa rahaa :--D Mutta kyllä, tatuoinnin ovat pelkästään hyvä juttu! (Ellei niitä kamalia tribaaleja lasketa...)

      Poista
    2. Anonyymi20/11/13

      Onhan tatuoinnitkin "luonnottomia" ja "ylimääräisiä", ei kukaan synny niiden kanssa. Ja mites ne värit, kuinka hyväksi ne voi ihmiskeholle olla? Muste ei kuulu ihon alle.

      Poista
  7. Anonyymi24/10/13

    Minäkin tykkään luonnollisuudesta!
    En itse meikkaa enkä ymmärrä irtoripisiä, tekotukkaa yms, mutta tykkään laittaa tukkaani nätisti ja panostan aikapaljon pukeutumiseen. Kauniita ja kestäviä vaatteita sävy sävyyn, omaa persoonaa mukaillen :)

    ps. kommentoin vanhaa ärsytyspostaustasi...

    MS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos tykkäät :)
      Jokaisella on se joku juttu, mihin panostaa! Minäkin panostan, jos voin sanoa panostavani, eniten pukeutumiseen. Oikeastaan en tiedä panostanko sittenkään, mutta siihen ainakin kiinnitän itsessäni eniten huomiota. Ja tukkaan myös vähän, sillä muuten tuo karkaisi käsistäni! Hyvä pointti tuo persoonaa mukaillen, sillä niin sen pitäisikin mennä :)

      Kiitos kommentista ja näkökulmastasi! Vastailin myös tuohon ärsytyspostauksen kommenttiisi :) Ihanaa viikonloppua sinulle ♥

      Poista
  8. Anonyymi25/10/13

    Kuka haluaisi näyttää tuolta kuin SINÄ? Siksi ihmiset meikkaa. Sitäpaitsi on naiivia ajatella että meikkaaminen ja lisäkkeet olisi huonon itsetunnon syytä. Ne voi olla ihan omaksi iloksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos sinulle nauruista! Apua toivottavasti kukaan ei haluaisi näyttää MINULTA. Aika erikoinen näkemys, mutta kiitos kun kerroit siitä minulle. Enhän minä ole sanonut, että lisäkkeet olisivat huonon itsetunnon syytä. Kunhan vain pohdiskelin vaihtoehtoja ;) Mikäs sinua pännii, kun näin kiukkusen kommentin kirjoitit?

      Poista
  9. Oon tismalleen samaa mieltä sun kanssa. Luonnollisuus on katoava luonnonvara :D
    On niin virkistävää nähdä joku luonnollisena, omana itsenä. Mikä on ihan outoa, että se on näin päin. Ennen sitä hätkähti kun näki jotain keinotekoista, nyt se on niin arkipäivää ja tavallista... ja surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoava luonnonvara, hyvin sanottu :D Olen samaa mieltä. Nykyään se, että olet luonnollisen näköinen on jotenkin eriskummallista ja outoa. Ja se on tosiaan surullista. Onneksi on vielä meidänlaisia, jotka ymmärtää :)

      Poista
  10. Jos tarkastelee historiaa pitemmälle niin varmasti tällainen kulttuuri lähtöisin juuri siitä, että nainen on joutunut miellyttämään miestä/yhteisöään, jopa selviytyäkseen elämässä ns paremmin. Ja juuri se tällainen itsensä maskeeraaminen ja koristelu on myös kuulunut osaksi kulttuuria myös miehillä. Ylempi luokka on halunnut tuoda tätä paremmuuttaan esille, sen huomaa varsin selvästi jos katselee ihan mitä tahansa historiallisia maalauksia tms. Kauneusihanteet ovat vain ajan kuluessa muuttuneet ja elintason nousu länsimaisessa yhteiskunnassa ja massatuotanto on sitten pystynyt levittämään muodin vaatteet meikit hiusvärit ja muun turhamaisen jopa ns köyhienkin ihmisten saataville. Varmasti ihmispsyykkeessä piilee jokin tällainen pilkahdus siitä muka paremmuuden tunteen haalimisesta, joka sinne on jäänyt jo satojen vuosien kehityksen saatossa ja tottakai meidän yltiö materialisoitunut yhteiskuntammekin tätä ajatusmallia koko ajan ruokkii. Onneksi on ihmisiä, jotka näkevät tämän valheellisen ja vääristyneen ihmiskuvan läpi. Kyllä omalla asenteellakin voi jo vaikuttaa ja jotenkin uskon, että kyllä luonnollisuus tulee jossakin vaiheessa vahvemmin esille ja se nousee arvosteltavaksi asiaksi ihmisessä. Me ihmiset ja meidän haluamme ja arvomme ovat vaan niin monen asian summa. On geeniperimää, ympäristöä, yhteiskuntaa ja historiaa. Pitäisi vaan havahtua nostamaan ne silmälaput silmiltä ja tuoda esille se hyvyys ja totuuden näkeminen totuutena, ihmisessä kuitenkin on se mahdollisuus. Ei pidä tuomita kuitenkaan ihmisiä, jotka toimivat viellä unessa, jonka tämä kilpailu yhteiskuntamme luo ihan syntymästä saakka. Täytyy vaan omalla esimerkillään ja sanoillaan jotenkin yrittää heijastaa itse opittua ympäristöön.

    Sulla on muuten ihana tämä blogi, ihan sattumalta tänne eksyin, kun googlettelin "maanläheinen äiti" hakuun. Sinulla on virkistävä blogi näiden kaikkien perusäitien blogihelvettien keskellä. :--) Itsellä vaan tälläistä vauvahaaveilua viellä, kun ehkäisy vasta jäänyt pois. Vaikutat kivalta ihmiseltä, jos satun sut täällä Tampereella näkemään, niin saatan morjestaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ensimmäiseksi haluan pahoitella vastauksen viipymistä, sillä olin unohtanut näin hienon kommentin!

      Täydellinen kommentti suoraan sanottuna, kiitos. Luin tämän moneen kertaan ja en voi kuin samaistua sanoihisi. Hyviä oivalluksia! Se olisikin ehdottoman hienoa, jos luonnollisuus tulisi ihmisten keskuudessa arvolistalle. Näin minäkin haluan uskoa :) Eikä tuomitseminen tässä tapauksessa, kuten ei monessa muussakaan, ole millään lailla oikeutettua. Hyvin sanottu tuo kilpailuyhteiskuntamme, sillä sitä tämä suuressa määrin on ja se on surullista.

      Hihi olenkohan maanläheinen äiti - toivottavasti. Kiitos sinulle aivan suunnattomasti kehuista. Olen aivan otettu, että tykkäät :--) Hei ja kuule, morjestele vain, se olisi enemmän kuin ihanaa! Saa tulla juttelemaankin, jos satut minut näkemään jossakin pyörimässä hehe.

      Onnea sinulle/teille vauvahaaveiluun! Toivottavasti tärppää pian ja saat sinäkin siirtyä äitien ihmeelliseen maailmaan. Tsemppiä! Kaikkea hyvää sinulle, leppoisia ajatuksia ja iloista mieltä toivottelen ♥

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta :--) ilon kautta vaan (hauska lausahdus uuden päivän jaksossa)! Tulin kattomaan olitko vastannu mitään, kun törmäsin sun faceprofiiliin ja huomasin, että meil on yks yhteinen kaveri siellä kun face ehdotteli jotain kavereita tms ja sitte muistin tän kommentinkin :---)

      Poista
    3. Hihihihi Uusi Päivä ♥ Ihanaa kun tulit katsomaan vastausta! Pieni on maailmamme, kun aina on joku joka tuntee jonkun joka taas tuntee sinut ja sinä taas tunnet jonkun ja sillä lailla :---) Minut voi lisäillä facekaveriksi jos sille päälle sattuu :----)

      Poista
  11. Musta tuntuu että tää kaikki hulluus mikä on ollu jyrkässä kasvussa viimeisen 20vuoden ajan tulee romahtamaan aivan päälaelleen- tai ainakin musta tuntuu mun havaintojen vuoksi sille. Mä en oo koskaan lähteny hiusten, kynsien tai ripsien jatkoon enkä tekorusketukseen, mutta ne ystävät jotka ovat, ovat alkanu luopuu näistä "mukavuuksista" just siksi että luonnollisuus on oikeesti kaunista. Jos haluaa itseään kaunistaa muita varten, niin yleisellä tasolla miehetkin tykkää luonnollisuudesta ja mimmithän vain on kateellisia jos joku on kauniin/terveen/hyvinvoivannäköinen ilman muovisia lisiä!

    Ainoo "extra" mitä meikin ja kynsilakan lisäks oon harrastanu on ollu hiusten värjäys ja kohta oonki kasvattanu kokonaan oman värin takaisin- enkä vois olla tyytyväisempi :) Kaikki kehutkin mitä saa, tuntuu paremmalle (esim. jos kehutaan kynsiä, tulee hyvä mieli kun voi aidosti kiittää eikä kertoa missä ne on käynyt teetättämässä).

    Tosi hyvä kirjoitus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista sinulle Ida!

      Mahtavaa jos asia on noin. Minusta olisi hienoa, että ihmiset oikeasti tajuisivat, että se luonnollinen minäkin on kaunis ja tulisivat myös sen kanssa toimeen, ennen kuin alkavat koristella tai peittää sitä. Se olisi tärkeää :) Toivottavasti näitä ihmisiä, jotka haluavat kaunistaa muita varten, olisi hyvin vähän!

      Ihana sinä! Mukavaa että olet tyytyväinen itseesi ja kiva että olet saanut oman tukkasi takaisin :) Kehut tuntuvat varmasti hyvältä :) Juurikin se on mahtava asenne, että voi rehellisesti olla ylpeä kehuistaan, koska on saanut ne omana itsenään, eikä taitavien ammattilaisten laittamien teko-osien ansiosta :)

      Kiitos vielä kerran! Kaikkea hyvää, kauniita ajatuksia ja hyvän mielen tunteita sinulle ♥

      Poista
  12. Anonyymi3/4/14

    Ihana kirjoitus, vaikka tästä on jo aikaa! Itsekin olen pikkuhiljaa alkanut miettimään että minkä takia minun pitäisi olla aina täydellinen? Se on vielä käytännön tasolla niiin pirun vaikeaa! Muuten kropassani tai kasvoissani ei ole mitään vikaa mielestäni, mutta kasvojen huono iho pakottaa minut meikkaamaan edes vähän. Ihan älytöntä, iho varmaan voisi paljon paremmin ilman ylimääräisiä kemikaaleja. Sitä vaan on niin turtunut siihen että edes meikattuna sitä voi olla nätti... Kun hormonaalinen akne aika-ajoin nostaa päätään aika rajusti, niin ei vaan halua näyttää sitä muille, jos ongelman voisi peittää. Ihan sama mitä suuhun pistää, hormonit säätelee tätä ongelmaa aika voimakkaasti.

    Onhan se niin että asia on ongelma vain minulle. Ketä oikeasti kiinnostaa muiden ihmisten tummat silmänaluset tai näppyät? Tai jos kiinnostaa niin mitä sitten? SILTI kynnys olla ilman meikkiä on vaan niin iso ja mahdoton. Ehkä se tästä, vielä sitä varmuutta odotellessa...

    Mutta iso peukku siitä että joku vielä jaksaa arvostaa sitä oikeaa kauneutta!

    VastaaPoista
  13. kirjotin tänään mun blogiin aiheesta
    http://modelgirlsara.blogspot.fi/

    VastaaPoista