ÄITI MINÄ RAKASTAN METSÄÄ

Voi kulta pieni, niin minäkin. 

Vielä enemmän minä rakastan tuota poikaa. Meidän omaa peikkopoikaa, josta on kasvanut niin hieno ja valloittava pieni ihminen. Aivan pian jo kolmevuotias. Välillä vain havahdun tähän hetkeen, tuijotan pieniin säteileviin silmiin, enkä voi mitenkään ymmärtää näkemääni todeksi. En voi ymmärtää, että tuo päästä varpaisiin vilpitöntä kauneutta oleva tyyppi on meistä tullut. Tuo maailman suloisin räkättävä nauru, ainutlaatuinen herkkyys, hymy, aurinkomieli ja elämänilo on ihan käsittämätöntä. Hän on puhtainta rakkautta.

Toivon kanssa parasta tällä hetkellä on yhdessä tekeminen. Kaikenmailman menemisistä ja tulemisista on tullut helpompaa (ainakin useimmiten), vaivattomampaa ja mikä parasta, kaikkien osapuolien mielestä hauskempaa. Eniten olen onnellinen siitä, että vihdoin olen saanut tuosta pikkutyypistä itselleni seuralaisen metsään. Vielä vuosi sitten metsäretket sisälsivät ihanaa kamalaa huutoa ja raivoa, kärsimättömyyttä, pelottavia oksia ja liian vaivalloista maastoa meidän taaperolle. Nyt asia on kääntynyt päälaelleen.

Äiti minä rakastan metsää. On ihanaa leikkiä metsässä ja haistella oksia. Voiko puitakin halata? Minä halaun ainakin halata ja silittää. En osaa kiivetä puuhun, olen vielä liian pieni. Minä menen puun alle, mutta ei siellä ole mörrimöykkyjä. Miksi linnut laulaa puissa? Miksi linnut lentää? Miksi me ei voida lentää? Minä en halua lähteä kotiin, metsä on meidän koti.

Siellä me sitten yhdessä halaillaan puita ja toisiamme, nuuskitaan metsää ja kevään tuoreita varpuja. Kuunnellaan linnunlaulua ja ihmetellään, miksi me emme osaa lentää linnun lailla. Juostaan hihitellen kosteiden sammalten päällä, hassutellaan ja leikitään murisevia karhuja tai seikkaillaan muuten vain. Istutaan pehmoisen mättään päällä ja syödään eväitä, keskustellaan kolmevuotiaan tasolla syvällisesti ja kerrotaan toisillemme, kuinka hyvä mieli juuri sillä hetkellä on. Lopuksi rauhoitutaan kuuntelemaan hiljaisuutta. Täydellistä.

Takaisin kotiin poika ei meinaa lähteä millään ja viimeisetkin energian rippeet on ravisteltava metsään. Tuloksena väsynyt, mutta sitäkin onnellisempi lapsi. Takaisin kaupungin hälinään päästessämme kuulen pienen heleän äänen rattaista. Äiti mennäänkö me jo takaisin metsään? Minä en kuule mitään, koska täällä on liian kovia ääniä. 

VIIMEISEN VIIKON AIKANA

Elämä on ollut yksinkertaisesti niin ihanaa. Niin valloittavaa ja äärimmäisen kaunista, merkityksellistä ja opettavaa. Rakastan sitä.

Viime viikolla saimme nauttia hyvästä mielestä ja hyvistä ajatuksista, mutta myös kiukkupäivistä ja turhautumisen tunteista, olimme reippaita ja vähemmän reippaita, heräsimme monesti jo ennen seitsemää ja pari kertaa ulkoilimme ennen kymmentä, kävimme pienen pienellä metsäretkellä, nautimme keväästä, kuuntelimme sen ääniä ja nuuskimme nenää hyväileviä tuoksuja, laiskottelimme ja olimme aikaansaavia, olimme paljon kotona, mutta saimme myös vieraita, pakkasimme hillitysti, katselimme kuinka laatikot alkoivat pikku hiljaa vallata kotiamme ja olemme olleet kiitollisia ja ylpeitä siitä, kuinka vähän omistammekaan, katselimme hullunlailla Braking Badia ja jännitimme juonenkäänteitä, söimme ihan liian monta ruisleipää pestolla, juustolla ja tomaatilla ja menimme liian myöhään nukkumaan sekä ihan muuten vain yhdessä ihmettelimme elämää ja nautimme jokaisesta hetkestä - ainakin melkein jokaisesta.   

Minä puolestani olen ehkä kerran (tai kaksi) rouskutellut sipsejä, jumppailut hiki hatussa ja alkanut tosissani nauttimaan siitä, katsonut hömppäohjelmia ja eläytynyt niihin liikaa, nähnyt ihanaa hyvänmielen unta, jossa elin yhdeksänkymmentäluvulla ja sellaista toista, joka oli herkkä ja koskettava, kuunnellut rytmikästä riimittelyä ja vähän tätä sekä jumittavia, mutta mukaansatempaavia jazz-soundeja, yllättynyt iloisesti, kun Ville osti omasta-aloitteestaan kukkasöpöläisiä kotimme, käyttänyt kahden euron vihreää anorakkitakkia ja pitänyt tukkaani solmussa, fiilistellyt aurinkoa ja harmaita päiviä sekä tanssivia vesipisaroita, joiden tuoksu on yksi parhaimmista ja se on saanut minut hyvien ja nautinnollisten olojen saattelemana hymyilemään sydämeni pohjasta.

Sellaisista vesipisarantäyteisistä tuoksuista minulle on viime päivinä tullut mieleeni lapsuuden kevät ja kesä täynnä iloa, riemua ja vesilätäköitä, lapsuudet leikit tuorealla nurmikolla ja seikkailut takapihan takana sijaitsevassa metsässä, vihreät koivupuut ja pilvettömät taivaat, veljet ja naapurinlapset sekä rakas lapsuudenystäväni ja hänen kanssaan jaetut hetket, parhaimmat sellaiset, joilloin olimme kuin paita ja peppu nauttien toistemme seurasta, käyttäen mielikuvitustamme ja touhuillen kaikkea maan ja taivaan väliltä, keräsimme pullonkorkkeja ja leikimme barbeilla, teimme herkullisia eväsretkiä leikkipuistoihin, metsiin kivien päälle ja lintutorniin sekä kerran perustimme tyttöjengin (muistaakseni sen nimisen), joka keräsi metsistä roskia liimaillen niitä pieneen vihkoseen ja kerran löysimme myös 50 pennisen, josta olimme enemmän kuin riemuissamme. Tai sen ihanan tyttösen kanssa ne kioskireissut, josta 20 pennillä ostimme sitä ja markalla tätä sekä se pikkuveljeni rattailla tehty huvittava reissu kauppaan, josta salaa haimme Manhattan-sipsipussin. Nämä kaikki fiilistelyt voisi kiteyttää tähän ja tähän ja moneen muuhun. Voihan lapsuus, se taisi olla onnellinen.

Onnen- ja rakkaudentäyteistä tulevaa viikkoa kaikille ♥

TIISTAITERVEISET!

Tiistai toi tullessaan aurinkoa! Vaikka aamusta alkaen kaikki tuntuikin menevän enemmän tai vähemmän mönkään, loppupäivä oli mitä parhain! Tavattiin mukavia uusia ihmisiä, ulkoiltiin paljon, otin huonoja valokuvia, nähtiin paljon metsän eläimiä, nähtiin kolme mummoa käsikädessä, jotka hymyilivät meille, katseltiin sorsia, katseltiin luontoa, kuunneltiin lintupariskunnan keskustelua sekä ihalailtiin kaunista loiskuvaa vettä! Mainio ilma ja lämpöinen kevättuuli, ihania ihmisiä, erilaisia touhuja sekä tietenkin maailman parhain kaverini peikkonen ♥

Tuo peikkonen on oikea päiväni viihdyttäjä. Hän heilutteli ohi vipeltäville lapsille, murisi vakavan näköiselle nuorelle miehelle, naureskeli tytölle bussipysäkillä, teki pöhköä tutin imemisääntä tavanomaista kovempaa bussissa saaden huvittuneita katseita itseensä, nukahti kädet ylhäällä ja pipo silmillä bussiin, katseli jokaista näkemäänsä oksaa ja puskaa innoissaan, osoitteli sormella ja koitti sanoa niitä kukiksi, rupesi nyyhkyttämään nähdessään sorsan, myöhemmin kai luuli niitä kissoiksi ja itki maailman surkeimman itkunsa saadessaan kengät ensimmäistä kertaa jalkaan.

Vain tunnin tuo peikkonen tänään yhteensä nukkui ja sen seurauksena sai illalla valtavan hepulin - ennennäkemättömän sellaisen. Hän nauroi, nauroi ja nauroi. Hänen naurunsa raikui varmasti naapuriinkin! Käveltiin yhdessä ja hän nauroi, laulettiin yhdessä ja hän nauroi, katseltiin peilistä ja hän nauroi, sanoin kissa ja hän nauroi, kun vain katsoinkin häneen, hän nauroi. Myös vielä sängyssäkin hän nauroi, kun erehdyin sanomaan hupsis. Ja voitte varmaan arvata, että minäkin nauroin! Minun höpönassu naurusuu ♥

Ja aivan pakko vielä mainita, että sain taas tänään kirjeen. Ja se kirje oli ihan sanoinkuvaamattoman upea. Paras. Se sai mieleni ilon yliannostukseen ja naamani repeilemään hymystä. Täytyy sanoa, että olen löytänyt hienoimman kirjekaverin, ystävän ♥

Kevättuulia kaikille sinne, hymyhuulia ja aurinkoa jee ♥ On muuten mielettömän kaunis auringonlasku paistaen suoraan keltaisen verhon läpi tuoden väriä koko olkkariin.

SANOJEN PULPAHTELUA, HETKIÄ KAUNIITA, TOUHUJA MONIA

Viime päiviin on mahtunut paljon erilaisia hetkiä. Iloisia, tunnelmallisia, hauskoja, pöhköjä, riemukkaita, kauniita ja ikimuistoisia. Kaikki nämä hetket, pienet ja suuret, tallentuvat äärettömään pään sisäiseen muistilokerooni, josta eivät koskaan katoa.

Reissua Ikeaan ja sydäntä raastavaa rahan kulutusta paikassa, jonne en koskaan kuvitellut meneväni, ihmettelin älyttömiä hintoja ja ylihalpaa kofeiinia, mikä osoittautuikin pikakahviksi, talsimista pitkin ja poikin sekavaa nuolireittiä, josta aiheutuikin jälkeenpäin lievää selkäsärkyä, mutta kaiken kaikkiaan jäi oikein iloinen mieli ja suuri kiitos reissusta parhaimmalle äidille ja Tontsalle!

Vihdoin myös pääsin penkomaan UFFin uutta tarjontaa ja huh, siellä oli liikaa kaikkea mitkä olisin voinut meille kotiuttaa, onneksi käteni ovat rajalliset, enkä kantanutkuun tuhatta säkillistä kamaa sieltä Villen riemuksi, mutta ostinpa silti kasan (ihania) kankaita sekä Toivolle t-paidan ja ihan supersöpön nallen, koska siellä hän kökötti korissa yksinäisen näköisenä ja pyysi päästä poikasen kainaloon. Ehkä huomenna uudemman kerran penkomaan löytöjä!

Vihdoin sain kirjoitettua kirjeen uudelle kirjeystävälleni, joten pian se on matkalla perille tuntemattomaan, olen myös askarrellut monia unisieppareita, mutta vieläkään en ole keksinyt täydellistä tekotekniikkaa, olen myös temppuillut kameran kanssa, ihmetellyt sen outoa käytöstä ja epätoimivuutta, siksi olenkin nyt ottanut kuvia vanhalla 1000Dllä, hetki sitten ihastelin maailman söpöimpiä kissoja ja aivastellut sitä tajutonta karvan määrää, pian vetäydyn sohvan uumeniin viltin alle köllöttelemään nauttien tästä ihanasta omasta ajastani sekä rentoudun totaalisesti.

Ai niin, ihana naapurin tyttönen lähetti minulle sitruunamelissan täysmaitopurkissa ja se oli ehkä kaunein mitä olen nähnyt, kiitos ♥ Ja ai niin, Toivo muuten pääsi ensimmäistä kertaa puistoon ja keinumaan, oli onnessaan, vaikka tänään hän onkin ollut pieni flunssapeikko vuotavan räkänokkansa kanssa. Ja on muuten minun auringonkukansiemenet itäneet!

On rakkausolo! Ihanuutta teille kaikille, rauhallista vappua ja kauniita hetkiä toivottelen minä ♥

FIILIKSIÄ VAIN

Vaikka minun yrttini jo kasvavat, silti olisi kova hinku laittaa kasveja lisää, lisää ja lisää. Ainakin vielä herneitä, kukkakaalia, kehäkukkia, auringonkukkia, tomaattia... Mutta tila loppuu! Ainut huono puoli autottoman elämässä on, ettei koska vaan saa hankittua mitään isompia juttuja, käsillä kun ei voi kantaa mitä tahansa. Nytkin alkaa lista pidentyä mahdottomiin. Pitäisi päästä tuonne ja tänne ja sinne ja kaikkialle! Lastenhuonekin pitäisi saada laitettua, pitäisi maalailla ja askarrella ja ja ja... Huh.

Saamattomuuden lisäksi minulla on ollut ihan liian vähän motivaatiota valokuvailuun. Jotenkin olen täysin kyllästynyt tuohon 50 milliseen, kun ei ole pitkään aikaan muita vaihtoehtoja ollut. Mutta vihdoin ja viimein on meidän toinen objektiivi saapunut huollosta! Olen niin iloinen! Vielä iloisempi tietysti olisin, jos voisi meille hankkia ihan uuden välineistön. Ehkä sitten myöhemmin. Tai pian.

Ja pakko sanoa, että kyllä minua ainakin harmitti tuo hitsin lumisade. Aurinkokin paistoi pari viikkoa ja olin jo niin kevätfiiliksissä, mutta sitten tuli puskista tuo. Pakko toivoa, että seuraavaksi kaikki lumi sulaisi supervauhdilla ja sitten tulisi jo kesä! Haluan päästä parvekepuuhiin mahdollisimman pian. Haluan olla kevätfiiliksissä taas!

Toivotaanko yhdessä kevättä, jos se vaikka tulisi nopeammin!

PS. Löysin meidän yhdestä kasvista sydämen ♥

HÖPÖTYS

Hip hei! Viimeiset kaksi päivää ovat olleet aika mahtavia! Siksi mahtavia, sillä olemme vain olleet rauhassa, koko perheen voimin, rentoilleet ja nauttineet vapaasta ajasta. Jotenkin ovat nämä päivät tuntuneet erityisen leppoisilta ja leppoisestahan minä tunnetusti pidän! Vaikka jokavuotista munajuhlaa emme vietäkään, on meillä tarpeeksi omanlaistamme juhlamieltä, vaikka joka päivälle!

Oikeastaan nämä kaksi päivää olen ihastellut pienen pieniä yrttivauvoja. Ne kasvaa jo! Yllättävän nopeasti minun mielestäni, mutta parempi niin, sillä aion vielä muutaman purkillisen istuttaa. Kyllä noista vihreistä kaunokaisista saa ihan valtavan määrän energiaa, takaavat jokapäiväisen hymyn ja antavat iloa kevääseen. Voisin niitä jatkuvasti ihastella <3 Voi mitä rakkautta!

Aika pärähtänyt olen myös tuohon Villen minulle tilaamaan ostokseen. Nimittäin Rayman Originsiin! Jo nyt parin päivän ajan olen sitä hakannut aina tilanteen antaessa myöden ja huh huh! Aivan mahtava peli ja grafiikka, innostava ja koukuttava. Se on niin mahtava, etten edes hermojani menetä, vaan jatkan, jatkan ja jatkan, kunnes olen päässyt eteenpäin. Aika vaikea se minusta on, haasteellinen, mutta ei mahdoton pelattava. Jee! Onko joku muu pelannut? Suosittelen!

Toivokin on ollut ekstra positiivisella päällä ja hänestä on kehkeytynyt oikea touhupeikko! Hän on kuin pieni mönkiäinen, menee siellä ja täällä, puhisee ja puhkuu. Joka välissä minä mietin, että milloin on minun pienestä peikkosesta tuollainen tullut. Oikea vipeltäjä! Ja vieläkin rakkaampi ♥

Toivo osoittelee täällä lamppuja ja kukkia, taputtelee ja höpöttelee omiaan. Maailman ihanin hän on laittaessaan päänsä meidän päälle ja sanoo aaa-aaa ♥ Ihana hellyydenosoitus! 

Tämän illan olenkin ollut yksin, lukuunottamatta tuota nukkuvaa höpönassua. Fiilis on mitä mahtavin, vakkakin väsynyt, mutta iloinen. Pieni murhe on vieläkin väsyneemmän murun vuoksi, sillä hän joutui lähtemään yövuoroon. Onneksi hän on ahkerin tuntemani ihminen ja jaksaa varmasti! Minä puolestani täällä kotona nautiskelen yksinolosta ja itseni täyteisestä illasta, herkullisesta iltapalasta ja teestä, pelailen ja rentoilen Mukavia iltoja nämäkin ovat.

Lämpöä ja rakkautta teille ♥