tiistai 30. kesäkuuta 2015

KAPPAS VAAN!

Uskokaa tai älkää, hiljaisuus loppuu än yy tee nyt!

Kesäkuu vetelee viimeisiään ja elämä hymyilee. Viime ajat ovat kuluneet lähinnä viettämällä seesteistä (ja vähemmän seesteistä) eloa kotona ja sen ympärillä, nauttimalla maailman kauneudesta ja pienistä tavallisista asioista. Olen nauttinut kesästä ja vihreydestä, kesäsateista, vienosta tuulesta ja auringosta, valoista ja varjoista, kesäkaupungista, iloisista ihmisistä, linnunlauluista, aamuista ja illoista, kauniista päivistä ja hetkistä. Kesäfiilis on käsinkosketeltavaa ja siksi olenkin oikeastaan nauttinut ihan kaikesta, mitä olen tehnyt tai aistinut.

Kesän alussa pitkien pähkäilyjen päätteeksi päätimme Toivon kanssa ottaa astetta rennommin ja viettää lomaillen koko kesä. Villekin liittyy iloiseen lomaseurueeseemme jo pian. Muutaman päivän päästä hän sanoo neljäksi viikoksi heipat työkavereilleen sekä tietenkin mummoille ja papoille, heittää hoitsupuvun kaapin perälle ja rientää kanssamme kesälaitumille. Siitä tulee tähän mennessä ehkä kaikkien aikojen paras loma! Meillä on ollut jo nyt niin huippukivoja päiviä, että mitenköhän kivoja ne sitten yhteisellä lomalla voikaan olla.

Ja ne huippukivat päivät ovat olleet niitä ihan tavallisia päiviä, jotka ovat tuntuneet kaikella tapaa erityisiltä. Mitä tahansa olemmekaan tehneet tai missä olemmekaan olleet, on aina mukana ollut sellainen lupsakan leppoinen onnellinen asenne ja hyvä fiilis. Sellaisella fiiliksellä mikä tahansa on tietenkin kivaa ja ne tylsemmätkin hetket tuntuvat vähemmän tylsiltä.

Vaikka tosin viime aikoina elämämme seesteisyyttä on värittänyt rakas tuuliviiripoikamme, jonka elämä on ajautunut kolmevuotiaan kriisivaiheeseen. Tunteet ovat pyörittäneet häntä ylitsepääsemättömien asioiden äärelle ja Herra Ailahtelevaisuus on sopinut lempinimeksi kuin nenä päähän. Voi pieni hassu Toivo. Tietenkin hän on kaikista hurjista tunteistaan ja touhuistaan huolimatta maailman ihanin ja täydellisin kokonaisuus.

Mitään sen kummempaa emme ole vielä tänä kesänä ehtineet tehdä. Kesäkuussa olemme keskittyneet enimmäkseen olemiseen, nauttineet elämän perusasioista ja lungeista oloista. Olemme mm. katsoneet sydäntäsalpaavaa luontodokumenttisarjaa ja zompiohjelmaa, minä olen pelannut hullun lailla simssiä, juhlineet yhdessä juhannusta laiskiaisten tavoin, viettäneet ihka ensimmäistä leffailtaa koko perheen voimin Totoron tähdittämänä, ulkoilleet paljon ja tehneet pitkiä pyörälenkkejä, nähneet ystäviä ja sukulaisia, syöneet herkkuja ja haaveilleet lenkkeilyn aloittamisesta. Unohtamatta tietenkään tuon pienimmän tyypin viikon takaista syntymäpäivää, stressittömiä syntymäpäiväjärjestelyjä ja maailman parhaimman kolmevuotiaan maailman parhaimpia syntymäpäiväjuhlia.


Itse olen pursunut päästä varpaisiin ihan hullun energisiä oloja. En tiedä, mistä ne tulevat ja miksi, mutta tuntuu ihan hillittömän hyvältä. Olen ollut suurten inspiraatioiden vallassa ja saanut taukoamatta kaikenlaisia visioita ja ideoita päähäni, joita olisi tietenkin pakko päästä heti toteuttamaan ja mieluiten samaan aikaan. Siksi olenkin puuhaillut kotimme parissa, sisustellut ja suunnitellut, haaveillut sadasta viherkasvista lisää, värikkäistä seinistä ja vanhoista huonekaluista, loputtomista kirpparikierroksista ja huh vaikka mistä. On ollut semmoinen tunne, että voisin vain aamusta iltaan touhuta ja toteuttaa, enkä nukkua malttaisi yhtään. Valokuvausinspiraatiokin on vihdoin palannut, joten senkin parissa voisin viettää aamun, illan, päivän ja yön. Ihan hullua, eikö vain.


Kaikesta tästä, tuosta ja vähän muustakin minulla on ihan todella hyvä olo. Tällä hetkellä odotan niin paljon kesän jatkoa, koko perheen lomaa, lomareissuja ja kaikkea sitä mitä me ikinä keksimmekään. Eniten nautin juuri tästä, tästä hetkestä mikä on käsillä ja keskityn myöhemmin kaikkeen muuhun ihanaan. Ihan mieletöntä. 

Ja tiedättekö mitä? Ihan mieletöntä minusta on myös se, että voi vaan olla onnellinen ja hymyillä, vaikkei tapahtuisi mitään ihmeellistä. Tai vaikka tapahtuisi ärsyttäviä asioita niin aina voi silti hymyillä, heti tai ainakin vähän myöhemmin. Ainakaan minä en tarvitse mitään sen kummempaa ollakseni onnellinen, sillä se suurin onni tulee niistä pienimmistä asioista, yksinkertaisuudesta. Asioista joita tapahtuu koko ajan ja asioista, joihin ei välttämättä aina muista kiinnittää huomiota. Siitä että voi vaan olla olemassa, elää, hengittää, nähdä, kuulla, tuntea, kokea, nauttia ja rakastaa.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille teille siellä missä ikinä olettekaan paljon lempeitä tuulia, onnellisuutta ja iloa kesään! Muistakaa nauttia ihan jokaisesta hetkestä, kivoista ja vähemmän kivoista, muistakaa pysähtyä ja ajatella, että onni on tässä. Rakkautta!