SYKSYMETSÄ

Kaksi lempiasiaani. Syksy ja metsä. Yhdessä ne tekevät toinen toisistaan satumaisen, tunnelmallisen ja herkän. Metsä valloittaa viimeisillä voimillaan, valmistautuu kylmään ja pimeään aikaan, talven taikuuteen. Luonto rauhoittuu ja käy lepoon.

Rakastan sitä kaikkea. Raikkaita tuoksuja, puhtautta, valojen ja varjojen leikittelyä. Värejä ja harmaita sumupilviä. Kosteita mättäitä, koloja ja onkaloita. Tanssivia vesipisaroita. Pehmeitä sammaleita, varpuja, puita ja maan peittelemiä neulasia ja lehtikerroksia. Sinnikkäitä kukkia. Sieniä ja viimeisiä marjoja. Metsän eläimiä ja otuksia, peikkoja ja menninkäisiä. Vaimeita ääniä ja hiljaisuutta. Sitä kaikkea ainutlaatuista.

Yhtenä päivänä lähdin seikkailemaan metsään. Oli syksyn ensimmäinen viileä aamu, semmoinen juuri sopiva ja mukavan kirpeä. Kävelin sinne ja tänne, edestakaisin ja ympäri. Nautiskelin. Fiilistelin. Tuuli puhalteli hellästi puiden välistä ja nuuskin puhdasta, huurteista ilmaa. Tuntui niin hyvältä hengittää. Tunsin kuinka pehmeä maa painui allani ja askel tuntui kevyeltä. Puiden varjossa pyörähdin ehkä tanssin jos toisenkin ja hymyilin niin, että poskia nipisteli. Miten hyvältä se kaikki tuntuikaan. Se rauha, se luonnollisuus.

Vilkkaan arjen keskellä on ehkä terapeuttisinta käydä metsässä hengittelemässä sisään ja ulos, kerätä itsensä täyteen voimaa. Voi kunpa ehtisin metsään useammin. Siellä tunnen oloni kotoisaksi, turvalliseksi ja omanlaisekseni. Onneksi ikävän yllättäessä voin koska vain sulkea silmäni ja tuntea metsän voiman.

Menkää metsään ystävät rakkaat ♥

HUPSISTA HEI

Hupsista tosiaan. Olen vähän jumitellut blogini kanssa, joten pahoittelut siitä. Ihania ajatuksia ja inspiraatioita on pää pullollaan, mutta aika ei vain yksinkertaisesti ole riittänyt niitä purkamaan. Kiireestä en puhuisi, sillä mihinkään sellaiseen elämänasenteeni ei antaisi periksi. Tämä rakas harrastukseni on viimeinen asia, josta otan paineita ja niin sen kuuluukin olla. Tässä minä nyt olen ja höpötän.

Minulle kuuluu hyvää. Meille kaikille kuuluu hyvää. Ihan superhyvää. Viime aikoina on ollut niin mahtavia fiiliksiä, pieniä ja suuria onnentuntemuksia, tuhansia hymyjä ja muuten vain hyvää oloa. Kokonaisvaltaista hyvää oloa ja tyytyväisyyttä. Se on tämä kaikki, elämä, eläminen, hyvyys ja rakkaus. Tämä syksy ja tämä hetki. 

Pientä suloista eloani olen elellyt aika pitkälti kodin, koulun, työharjoittelupaikan, päiväkodin ja kaupan välillä. Päivät ovat meneet tuosta noin vain, aamusta iltaan ja illasta aamuun, auringon noususta laskuun. Sellaista kaunista arkea ja pieniä suuria hetkiä. Ihan parasta. Tämä kaikki, uusi arki ja uudet kujeet on tehnyt minulle tosi hyvää. Olen täynnä voimaa ja energiaa. Täynnä hymyä.

Mitä teille kuuluu? Toivon teille kaikille paljon rakkautta ja hyvää, onnenoloja ja syksyn voimaa ♥

YHDET SUNNUNTAIBILEET JA TÄMÄ PÄIVÄ

Hupsista vain, olenkin unohtanut jakaa täällä nämä hassut Villen ottamat kuvat Toivosta. Kuvat ovat yhdeltä ihanalta sunnuntai-illalta, jolloin piipahdimme Tampereen Laikunlavalle katsomaan ystäväni musiikkikeikkaa. Bilemeininki oli kohdillaan, varsinkin tällä pienimmällä sankarilla, kuten saatatte huomata. Minusta nämä kuvat kuvastavat hyvin Toivon luonnetta. Juuri tuollainen hän on, veikeä ja aurinkoinen, pieni eloisa hassuttelija höpsöttelijä, joka ei pysy hetkeäkään paikoillaan. Niin ja mahdottoman söpökin vielä, tietenkin.

Tänään meillä on ollut erityisen kiva päivä. Jopa Toivollakin, mikä on suorastaan ihme niiden monien kuikkupäivien jälkeen. Olemme vietelleet leppoisaa vapaapäivää, nauttineet yhteisestä ajasta ja yhdessäolosta. Minä onnekas olen saanut pienen oman hetken kirpparikierroksen merkeissä ja vietimme aikaa kaupungilla myös yhdessä. Ilmassa on leijaillut hyvää mieltä ja hyvänolontunteita, hassuttelua, laulua ja naurua, onnellisuutta ja iloa, aurinkoa ja syksyn tuoksuja. Kaikkea sitä, mitä elämältä voikaan toivoa. Sellainen varsinainen hymypäivä.

Hymyjä kaikille ♥

Kuvat: Ville

SYKSY, TULETKO JO?

Aamut ovat olleet kauniita. Olen nauttinut jokaisesta askeleesta, hengenvedosta ja keveästä mielestä. Olen aistinut tuulen ja tuoksut, lämmön ja auringon, iloiset vesisateet ja kauniin harmaat pilvipäivät. Olen toden totta nauttinut.

Rakastan vesisateita. Ehkä jonkun mielestä olen täysi hullu, mutta päivät jolloin sataa aamusta iltaan ovat mielettömiä. Niin mielettömän hienoja ja täynnä ainutlaatuista tunnelmaa. Ehkä joku kokee sen ankeana, surumielisenä tai tylsänä, mutta minä näen siinä jotakin todella kaunista, puhdasta, aitoa ja herkkää.

Sateen rummutellessa luontoa voisin istua ikuisuuden ikkunalaudalla tuijotellen ulos, haaveillen tai nauttien juuri siitä hetkestä. Sen rummutuksen tahdissa voisin tanssahdella yhden jos toisenkin tanssin keskellä lätäkköä ja antaa pisaroiden pomppia pitkin hymyntäyteisiä kasvojani. Voi juku, miten ihanaa se on.

Virallisen syyskuun vaihtuessa olen muuttunut malttamattomaksi. Olen etsiskellyt sen merkkejä, olen nähnyt maailman kauneimman pienen vaahteranlehden täynnä kaikkia niitä rakkauden värejä, punaista, keltaista, vihreää ja oranssia sekä olen istunut villasukat jalassa odottaen sen saapumista. Syksy, tuletko sinä jo? Ikävä on jo suuri.

Odotan henkeä salpaavaa väriloistoa ja luonnon taikuutta, taivaalle kohoavia lintuparvia ja syksyisen metsän tuoksuja, kylmiä aamuja ja kohmeisia sormia, lämpimiä takkeja, tumppuja ja tiukasti kiedottuja kaulahuiveja, viimeisiä aurinkohetkiä ja syysmyrskyjä, pimeitä iltoja ja kynttilöitä. Kaikkea sitä. Syksyllä olen eniten elossa taas.

Odottaako joku muukin?

MAMMALASSA

Viime viikonloppuna kävimme Toivon kanssa mammalassa, äitini luona maalaisseudun rauhassa. Nuuskimme puhdasta ilmaa, kylvimme auringossa ja nautimme ilmalämpöpumpulla varustetusta majapaikasta. Pari päivää kuluivat helteisissä tunnelmissa leppoisasti touhuten.

Olipa kerrassaan mukavaa. Tahmaisia jätskisormia ja grilliherkkuja. Ihana Elonkierto ja lapsuudestani tuttu uimaranta. Possuja ja polskuttelua. Pihalla hassuttelua ja vesileikkien riemua. Metsämansikoiden tuoksua ja napostelua. Paljon paljon aurinkoa ja paljaita varpaita nurmikolla.

Maanantaina mamman mennessä jo töihin, vietimme Toivon kanssa kahden kesken erityisen mukavia hetkiä pihalla seikkaillen. Juoksentelimme sinne tänne ja ihastelimme kukkia ja perhosia. Hassuttelimme pyykkinarulla roikkuvien lakanoiden seassa ja hepulikohtauksen saattelemana nauroimme niin, että mahaa kipristeli. Lekottelimme nurmikolla ja se fiilis, se oli loistava.

Jossain vaiheessa puskasta tupsahti eteemme kissa, joka maukaisi matalalla äänellä iloisen tervehdyksen. Voitte varmaan kuvitella, kuinka kaksi innokasta kissarakasta siihen reagoi? Kiljahtelimme ilosta, pompimme ja hyppelehdimme kuin hullut, kikattelimme ja hymy ulottui ainakin puiden latvoihin. Hän oli kerrassaan ihana ja ansaitsi ainakin sata rapsutusta. Kissasta huomasi heti, miten kiltti ja ihmisystävällinen hän oli ja toivotimmekin hänet avosylin mukaan leikkeihimme. Siinä he sitten tassuttelivat pitkin nurmikkoa, hassu kissa ja Toivo, yhdessä peräkanaa. Kuinka söpöä! Toivolla meinasi itku tulla, kun kissakaveri sitten lopulta päätti häntä heiluen jatkaa matkaansa. Voi miten me olimme onnellisia silloin.