OLEN NÄHNYT KEVÄÄN, ELÄNYT JA OIVALTANUT

Hei ystäväiset!

Kuvittelin pienessä hassussa päässäni, etten ole kirjoittanut muutamaan päivään, mutta totuus olikin toinen. Kaksi viikkoa. Ja yli. Aika päässäni kulkee hitaammin tai sitten olen vain synnynnäinen jumittelija, mutta eniten ehkä molempia. Oli miten oli, sillä täällä minä jälleen höpisen tuurhuuksiani ja sekavia mietteitäni, mutta tiedättekö mitä, on aivan mahtavaa kirjoittaa teille taas pitkästä aikaa.

Viime aikoina olen tuntenut monenlaisia tunteita ja tuntemuksia, hyviä ja vähän huonompiakin, ihmeellisiä ja kauniita ajatuksia, olemisen periaatteita ja olemattomuutta. Välillä olen ollut siellä ja täällä, tuolla ja jossakin, menossa, tulossa tai poissa, mutta enimmäkseen ihan vain paikoillaan. Ihan vain paikoillaan tekemättä mitään pakollisesta poikkeavaa tai ajattelematta hetkeä pidempään, ollut vain ja soljunut tasapaksujen päivien edetessä seuraavaan, hymyillyt auringonnousulle ja sitten taas laskulle, välillä murehtinut, mutta eniten iloinnut, kunnes sama toistuu ja toistuu taas. Se on kivaa.

Välihuomautuksena haluan sanoa, että pitkien ja sekavien lauseiden muodostaminen on parasta.

Olen kyllä salaa nauttinut tästä vapauttavasta tekemättömyydestä ja kaikenmaailman laiskiaispäivistä, mutta saamattomuus on se, mitä en ole ikinä itsessäni sietänyt. Ja olen ollut viime päivinä niin hävettävän saamaton erilaisista syistä johtuen, että nyt on tullut sellainen pakko saada se pois minusta -tunne. Ja pakkohan se on, sillä seuraava kuukausi tulee olemaan erityisen hektinen, vaikka stressata en kyllä aio. Meillä olisi enää alle kuukausi aikaa pakata kimpsut ja kampsut laatikoihin ja sanoa hei hei tälle ihanan kamalalle lähiölle, joten voisihan tässä jo joku päivä aloitella.

Mutta saamattomuuksista huolimatta olen elänyt, en ehkä ihan täysillä, mutta olen elänyt. Olen nauttinut eloisasti elämäni pienistä hetkistä, tanssahdellut läpi harmaan valoisan arjen ja kerta toisensa jälkeen tuntenut suurta kiitollisuutta. Tuntenut kiitollisuutta kivoista ja vähemmän kivoista asioista, suurista ja pienistä, mutta ennen kaikkea ihan kaikesta.

Olen vastaanottanut kevään, nauttinut auringosta ja lämmöstä, linnuista ja tuoksuista, hyvin nukutuista öistä ja valoisista aamuista, aikatauluttomista päivistä ja rentouttavista illoista. Aamuisin aurinko on hyväillyt kasvojani hellin sätein ja herkistänyt minut unelmoimaan koivunrungoin kuvioitujen peittojen alla, saanut tuntemaan puhtainta onnea ja iloa siitä kaikesta, millaista elämä on ja mitä se minulle antaa.

Mutta parasta ovat kuitenkin ne hetket, kun he kaksi maailman hienointa tyyppiä hymyilevät. Silloin minäkin hymyilen ja kaikki hymyilee. Kaikilla on silloin hyvä olla ja se on tärkeintä. 

Olenkin tuntenut suunnatonta lämpöä ja rakkautta, kosketuksia ja rakkauden läsnäoloa, saanut helliä suukkoja ja kuolaisia pusuja, halaillut ja saanut haleja, oppinut enemmän onnesta ja onnellisuudesta, rakkaudesta ja rakastamisesta. Sillä rakkaus, se ei ole pelkästään positiivisia pilvenhattaroita tai iloisia kukkatansseja niityllä vaan myös kivikkoisia katuja ja mutaisia ojanpohjia, lohdutusta ja empatiaa, toisen puolesta surua ja rakkautta. Silloin se on aitoa.

Herkkien hetkien lisäksi olen nähnyt keväisen kaupungin loiston ja pölyiset kadut, vastaantulijoiden aurinkohymyt ja naurut, kierrellyt kirpputoreja ja juonut kahvia torin kulmalla haukaten samalla suklaapatukkaa, nolannut itseni keskellä suojatietä olemattomalla englanninkielen taidollani, nähnyt iloisia hyvän mielen tilanteita ja nähnyt myös, miten joillakin ihmisparoilla menee huonosti, jolloin mieleeni tulee jälleen ajatus siitä, kunpa voisin auttaa kaikkia.

Olen myös siivonnut ja siivonnut, imuroinut ja huiskinut rätin kanssa, eikä se pöly mihinkään häviä, liihottelee vain pitkin kotimme ilmastoa takertuen joka paikkaan. Kissatkin juoksentelevat kevätpäissään ympäriinsä, rullaavat mattoja makkaroille ja levittävät karvojansa, jolloin valonsäteisiin muodostuu hassun hauskoja karvapilviä. Silloin aivastuttaa.

Toivo puolestaan on ollut oma iloinen itsensä, välillä uhmatuhma ja känkkäränkkä, mutta useimmiten kiltti ja hyväntuulinen pieni peikkopoika. Hän oppii ja oivaltaa koko ajan uutta, höpöttelee mitä sattuu ja elämänilo säteilee läpi pienten nappisilmien. Hän on piirrellyt paljon ja katsonut muumeja, hyppinyt ja pomppinut sängyssä sekä pärissyt autoista ja lentokoneista.  Hän on jälleen kerran hienointa, mitä tiedän. Minun pieni aurinkopoika.

Tällä hetkellä tunnen voimaa, puhdasta intoa ja lennokkaita inspiraatioita, mielen riemua ja uusia oivalluksia. Tuhansia ja tuhansia ajatuksia virtaa päässäni ja tunnen pystyväni mihin vain. Ihan mihin vain.

Minua hymyilyttää. Haluaisin juosta ja hyppiä, tanssia ja laulaa, kiljua ja nauraen huutaa koko maailmalle rakkaudesta. Haluaisin mennä metsään, katselemaan, kuuntelemaan ja tuoksuttelemaan kevättä ja ihastelemaan auringossa loikoilevia puita ja märkiä mättäitä, ottaa kamera kaulalle, ikuistaa ja tutkia sekä nauttia luonnon loppumattomasta rauhasta, joka iskee kerta toisensa jälkeen sydämeeni. Haluan elää tätä kevättä, juuri näin, tässä ja nyt.

Suloisia keväthetkiä kaikille, rakkautta ja energiaa, sisäistä rauhaa ja hymyisiä ajatuksia ♥ 

AURINKOTERVEHDYS

Aurinkoinen hymytervehdys täältä meiltä!

Mikä ihana valo. Auringonsäteitä ja energiaa, lintujen sulosointuja ja rinnassa sykkivä rakkaus. Ikkunan avatessa nuo sulosoinnut hyppivat korviin, valonsäteet täyttävät huoneen ja naama välähtää sellaiseen överihymyyn, että poskilihakset repeilevät onnesta. Onhan kevät jo täällä? Nenässäni aistin maan tuoksuja ja tunnen, kuinka luonto heräilee talviuniltaan. Suljen silmäni, näen kukkivia niittyjä ja kauniin vihreitä koivupuita, lempeä tuuli puhaltaa kasvoilleni ja hihittelen, kun ruohikko kutittelee varpaitani. Kohotan pääni kohti taivasta ja sieltä se aurinkoinen hellästi hyväilee poskipäitäni, hymyilen ja hymyilen vaan.

Eipä minua lainkaan haittaa, vaikka se meteorologiotusten ennustama pakkanen vielä tulisikin. Tai lumi. Onhan lumella tapana sulaa ja sitä paitsi, onhan pian jo kesä. Odotan perhosia! Niitä kauniita hentoisia haluan tänä kesänä nähdä enemmän.

Kaikesta huolimatta minua hävettää, kuinka vähän on tullut ulkoiltua. Olen ollut jatkuvan fyysisen voimattomuuden ja kipusten olotilojeni kourissa, enkä ole tuntenut itseäni mitenkään päin normaaliksi. Tiistaina lääkärissä päätin mainita myös näistä jatkuvista oireistani, niistä monen monista, jotka ovat oikeastaan kestäneet jo synnytyksestä asti. Villerakas teki jopa listankin niistä, jotta en valkotakkijännityksiltäni unohtaisi niitä. Epäilykset heräsivätkin salamannopeasti, liittyen kilpirauhasen liikatoimintaan, joten tuo ihanainen lääkäri passitti minut siltä istumalta verikokeisiin. Nyt odotellaan. Toisaalta toivon, että syy löytyisi, toisaalta en.

Päivät mammala-reissun jälkeen olen ollut tavanomaistakin voimattomampi. Koen olevani jatkuvassa kuumeessa, kurkku karhentelee ja kipuilee, voisin elää sulassa sovussa sohvamme kanssa ja nukkua ainakin joka toinen tunti. Olen ollut omantunnontuskissani siitä, kun en kertakaikkiaan jaksa mitään. Onneksi Ville jaksaa, jaksaa muuten hämmentävän hyvin, on ollut ahkera, käynyt kaupassa, hoitanut poikaamme ja siihen päälle käynyt töissäkin. Mitä tekisimmekään ilman häntä. Ville on supermies.

En sentään ole ollut täysin avuton, sillä eilen ja tänään olen onnekseni ollut energisempi. Sain siivoiltua sotkuisen kaatopaikkamme jälleen kerran kodiksi ja jaksoin jopa ottaa muutaman valokuvan. Tarkalleen ottaen sata valokuvaa tai yli, kuten huomaatte yllä olevista onnellisuusnaamoista, poikasen tunnelmallisesta jumppahetkestä tai Papun aurinkosöpöilystä parvekkeella.  

Ai niin, tähän väliin minun on pakko mainita yksi uusi telkkarijumituksemme. Se kantaa nimeä Into the Universe with Stephen Hawking, johon kuuluu kolme osaa; Aliens, Time Travel ja The Story of Everything. Ensimmäisen osan nähneenä voin jo kertoa, että aivan mieletöntä. Aivan mieletöntä, päräyttävää ja ajatuksia herättävää. Ville sanoi, että toinen osa se vasta mieletön onkin, joten odotan enemmän kuin innolla! Suosittelen todellakin kaikille aiheesta kiinnostuneille ja muillekin.   

Tänään tulee paappa, jos on tullakseen ja Villekin jää huomisen jälkeen taas kahdelle vapaalle. Jos nyt suoraan saan sanoa, on minulla kaikesta huolimatta ihan mahtava fiilis. Elämä kutkuttelee vatsan pohjaa ja saa päivittäin minut hymyilemään, saan rakastaa paljon ja tulla rakastetuksi, hengittää vapaasti ja tehdä juuri niitä asioita, joista eniten nautin. Voi huokaus, miten onnellinen olenkaan.

Mutta mitä teille kuuluu? Kertokaa minulle ihania juttuja onnellisuudesta tai surusta, iloista tai huolista murheista! Olisi ihana kuulla. Olette tärkeitä, olette kauniita, olette hyviä juuri sellaisenaan. Muistakaa se.

Onnellisuutta jokaiselle toivotan, rauhan tuulia, rakkauden mieltä ja aurinkoenergiaa ♥

SYDÄMELLISIÄ AJATUKSIA

♥ Yksi erityisen ihana ulkoiluhetki peikkoseni kanssa. Jätimme kärryt kotiin ja talsimme ympäriinsä, juoksentelimme pitkin pihoja ja pompimme sinne sun tänne. Kikattelimme ja riemuitsimme niin, että varmasti jokainen lähistöllä oleva huomasi olemassaolomme. Toivo on joskus aika nihkeilijä ulkoilun suhteen, joten nautin erityisen paljon tällaisista rentouttavista hyvän mielen happihyppelyistä.

♥ Toivon touhut ja temput, höpsötykset ja kaikenmaailman hassutukset. Iltaisin ennen nukahtamistaan hän kertailee opittuja sanoja, toistelee niitä innoissaan ja eri äänensävyillä, naureskelee ja hihittelee itsekseen ja lopulta höpöttelee itsensä uneen. Toivo lähtee innolla mukaan kaikkeen uuteen, uusiin leikkeihin ja tekemisiin, tarvitsee jo monipuolisempia leikkejä, riemuitsee kotitöistä ja haluaa auttaa vähän kaikessa. Kärsivällisyys ei kuitenkaan aina ihan riitä ja hermotkin menevät ennemmin tai myöhemmin, pyykkejä on heiteltävä minne sattuu, ovet on paiskottava kiinni ja jos lelut eivät sillä sekunnilla tottelekaan, on ne heitettävä kaaressa ilmaan ja heittäydyttävä lattialle raivoamaan. Onneksi raivot lähtevät yhtä nopeasti kuin tulevatkin ja suurimmaksi osaksi poika säteilee ympärilleen aurinkoista rakkausenergiaa.

♥ Ja ne Toivon suloiset muumien katseluhetket. Hän istuu lattialla tyynyn päällä ja seuraa intensiivisesti ruutua - tietenkin muumikaverit vierellään. Lauleskelee tunnarin loppuosaa ja tanssittaa vuorotellen Pikku-Myytä ja Nuuskamuikkusta sylissään. Välillä juoksee nyyhkyttäen hakemaan turvahalia, jos jokin kohtaus sattuu olemaan vähän liian jännä ja palaa sitten nopeasti takaisin paikalleen. Tällä hetkellä kaikki muukin tuntuu olevan enemmän tai vähemmän nännää.

♥ Ja erityisesti kaikki ne uudet sanat, joita Toivo oppii päivittäin lisää. Hän höpöttelee minkä jaksaa, toistelee kuulemaansa ja oppimisen riemu säteilee hymynaamasta. Yhtenä päivänä hän toisti Villen perässä jou jou ja räjähdimme nauruun, hän osaa sanoa joo joo ja ei oo, toistaa perässä tähän ja tonne, tykkää sanoista kananmuna ja sipuli, joista hänen omat versionsa ovat niin hienoja, ettei niitä pysty edes kirjoittamaan, matkii eläimiä, mau, hauhau, huhuu tai bää sekä laulaa ihhahhaa ja minkä tahansa vaihingon sattuessa sanoo haittaa, eli ei haittaa. Saattaa myös osoittaa sormellaan musiikkivideoissa esiintyviä tyyppejä ja sanoa hippi. Lauseita ei vielä ole tullut, mutta en usko sen olevan enää hirvittän kaukana. Puheen ymmärtäminen on päätä huimaavaa ja joskus vahingossa saattaa ymmärtää vähän liikaakin.

♥ Valo, auringonsäteet ja nurkan takaa kurkisteleva kevät. Ihanat tuoksut leijailevat ympärillämme, linnut laulavat ja ei aikaakaan kun kaikkialla jo vihertää. Pianhan on kesä! Olen täynnä intoa, inspiraatioita ja ideoita, joten tänä keväänä aion elää entistäkin enenmmän tunteella. Tulevaa loppukevättä odotan enemmän kuin mitään muuta pitkään aikaan, uusi koti ja ympäristö, kakenmaailman sisustusinnostukset sekä meitä odottavat uudet seikkailut, fiilikset ja hyvänmielen tuntemukset!

♥ Ajatukset tulevaisuudesta, opiskeluiden jatkamisesta ja päiväkodin aloittamisesta. Vielä hetkeä aiemmin olin ahdistunut noista ajatuksista ja tuntui, etten todellakaan ole vielä valmis muutoksiin. Onneksi asiat tuntuvat menevän omalla painollaan, mieli on muuttunut positiivisemmaksi ja tuleva syksy ei tunnukaan enää niin kamalalta. Jännittää vain hirveästi, sillä kouluajoista on jo niin kauan! Silti enemmän olen huolissani päiväkotijutuista, siellä Toivon erikoisruokavalioon suhtautumisesta ja muista käytännön asioista. Koulu, harjoittelut, päiväkoti ja Villen kolmivuorotyö ei kuulosta kovin helpolta yhdistelmältä. No, hyvin ne kuitenkin sujuu!

♥ Kokkailu, herkulliset ruuat ja niihin liittyvät onnistumisen tunteet. Yhtenä päivänä tein ihan järkyttävän hyvää nuudeliwokkia, ihan omasta päästäni, tuosta noin vain. Siis se oli niin hyvää, että sitä piti tehdä vielä seuraavaksikin ruuaksi. Tein myös kukkakaali-parsakaalikeittoa kera inkiväärin ja chilin, johon rakastuin täysin. Olen sen verran laiska ja avuton ruuanlaittaja, joten pienetkin onnistumiset saavat minut inspiroitumaan lisää!

♥ Minun ja ihanaisen naapurin neidon pieni rupatteluhetki ja häneltä saadut parin kasvin pistokkaat. Suloisia pieniä vauvakasveja, joiden juurtumista olen innolla odottanut. Kärsivällisyyteni ei millään meinaa riittää, kun haluaisin malttamattomana iskeä ne jo multaan. Minulla on muutenkin ihan hirvittävä viherkasvikuume, mutta uusien tulokkaiden hankkiminen vaatii aikaa. Ja minä kun haluaisin kodin täyteen kasveja nyt tai mielellään heti. 

♥ Rakkaat ihmistyypit, jotka olemassaolollaan ilahduttavat mieltäni, saavat tuntemaan itseni pidetyksi ja ennen kaikkea rohkeammaksi. Tällä viikolla meillä on kyläillyt maailman ihanin Paprika ja hänen hämmästyttävän suloinen Aisla-vauvansa. He ovat niin mahtavia tyyppejä, rentoja ja vähän sellaisia itseni kaltaisia. Olipa niin kiva rupatella ja höpötellä kaikenlaista. Myös torstaina saimme leikkikavereita, tällä kertaa tuplamäärän verran. Kolme äitiä taaperoineen on kyllä aikamoinen yhdistelmä, mutta oikein ihana sellainen. Yhtä päivää lukuunottamatta koko viikko on ollut ja tulee vielä olemaan täynnä sosiaalisia hetkiä. 

♥ Alkava viikonloppu ja touhuilut lapsuudenmaisemissa. Tänään minä ja peikkoseni matkaamme pariksi yöksi äitini luo pikkukylän rauhaan. Tapaamme veljiäni, Toivon rakkaustätiä ja toivottavasti myös toista ystävääni sekä minun mummia että pappaa. Olen niin innoissani ja välillä tekee hyvää päästä hetkeksi pois kotoa, antaa Villelle omaa rauhaa ja Toivolle uusia elämyksiä.

♥ Tämän hetkiset fiilikset ja riemumieli! Olen väsynyt, mutta onnellinen, vähän kipuinen, mutta henkisesti täynnä mitä mainioita tuntemuksia. Hiljaisuudessa nautiskelen kahvia ja malttamattomana odotan ajan kulumista. Reput odottavat pakattuina eteisessä ja pian saamme jättää kaupungin pölyt hetkeksi taaksemme. Kamera kaulaan ja reissuun. Hip hei!

Lempeitä tuulia ja sydämellisiä oloja teille söpöläiset ♥ 

Muistakaahan että halutessanne voitte seurailla meitä myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogilistalla ja Instagramissa!

HERTTAISIA HETKIÄ

Ensimmäistä kertaa Kahden kesken kaupungilla, päiväsaikaan, vain minä ja rakkaani. Voi miten vapauttavaa ja puhdistavaa se olikaan. Pieniä kirpparikierroksia, kävelyä siellä sun täällä, puoliksi syöty herkkuhamppari ja ranskalaiset, keskustorikahvit, istuskelua ja mieltä ilahduttavia keskusteluja. Onnellisia huokauksia ja rakkaudentäyteisiä hymyjä. Vain me kaksi ja rakkauskaupunki.

Saimme osaksemme monen monta hullunkurista, mutta suurimmaksi osaksi positiivista katsetta. Minua aina kovasti mietityttää, mitä ihmettä ne tuijottelevat tyypit oikein mielessään ajattelevat, kun me kaksi rääsyläisen näköistä tyyppiä hyppelehditään pitkin poikin käsikädessä ja hymyillään vähän kaikelle. Sitähän me aina ennen teimme. Oli muuten virkistävää muistella menneitä aikoja, niin sanottua entistä elämää, mitä kaikkea silloin tapahtuikaan. Huh samaan en varmasti enää pystyisi, mutta silti en muuttaisi päivääkään, kuten en myöskään tätä päivää. Tässä hetkessä, tässä ja nyt, minulla on parempi olla kuin koskaan.

Kohokohta taisi kuitenkin olla Villen äidiltä, Toivon mummilta tullut viesti. Siinä hän kertoi, kuinka Toivo oli syönyt kaiken ruokansa kiukkuilematta (ei vaan meidän kanssa) ja tämän jälkeen vieläpä nukahtanut syliin. Hyvä ettemme purskahtaneet itkuun keskellä katua, niin liikuttuneita olimme. Meinaan meidän vauvahan ei koskaan nukahtele syliin. Voi että, heillä oli varmaan ollut vieläkin hauskempaa kuin meillä.

Voisi jo pian ottaa uusiksi.

Ps. Virittäkäähän TV2:n päälle kello 21.00. Mielenkiintoinen ilta luvassa!

Kuvat: Ville