keskiviikko 27. marraskuuta 2013

KUN YMPÄRILLÄSI ON KAIKKEA KAUNISTA

   ♥ Talven saapuminen, pakkanen, jäätyneet lätäköt, raikas ja kirpeä ilma, tuoksut ja puhdas hengitys

♥ Hentoinen lumisade ja siitä syntyvä kaunis, rauhallinen tunnelma

♥ Kokonaisvaltainen hyvä olo päästä varpaisiin

♥ Seesteisyys, rauha ja rakkaus

 ♥ 99 % tyytyväisyys

♥ Yhteiset hetket ja yhteenkuuluvuuden tunne

♥ Koti – ihana lämmin ja turvallinen oma koti

♥ Aamuinen ensifiilis kahvikupin lailla, sillä Pikku-Myy on idolini

♥ Hassut tanssit poikasen kanssa, heiluen ja pomppien, poski poskea vasten ja tiukasti kiinni pitäen. Välillä tamppaillaan hurjasti ja opetellaan hyppimään

♥ Luihin ja ytimiin uppoutuvat rytmit ja sen tuomat nautinnot

♥ Poikasen rakkauden osoitukset, halit, pusut ja tiukat rutistukset sekä se valloittava hymy

 ♥ Poikasen reippaus ja riemukas elämänasenne

  ♥ Jokapäiväinen havahtuminen - lapseni on kauneinta päällä tämän maan

♥ Laiskottelu ja loikoilu ilman omantunnontuskia ja siivottomuusahdistuksia

♥ Ihanat viestit ihanilta ihmisiltä

♥ Villen hassu uusi tukka, josta taiteilemme pian vieläkin hienomman

♥ Erityislaatuiset hyvyyden tunteet ympärilläni

♥ Elän elämäni parasta aikaa – eilen, tänään ja huomenna

♥ Kamerarakkaan saapuminen huollosta

♥ Valokuvaus, valokuvaus, valokuvaus. Voisin vain valokuvata aamusta iltaan ja yöhön

♥ Aamupäivien kirkkaus, iltojen pimeys

♥ Hämäryys ja kynttilöiden loiste

♥ Kissat, niiden persoonat, se hellyys ja rapsuttelu

♥ Rakkaani ikävöinti, vaikka näemmekin päivittäin

♥ Mielikuva maailman parantamisesta, asioiden muuttumisesta ja hyvän voittamisesta saa minut hyppelehtimään ilosta ja pakahtumaan onnesta, vaikkei se totta olisikaan

♥ Hyvien ihmisten läsnäolo, ystävällisyys ja kohteliaisuudet

♥ Tunne että jotkut ihmiset oikeasti ajattelevat ja välittävät

♥ Jokapäiväinen kiitollisuus elämästä

♥ Syliin käpertyminen ja toisen kosketus

♥ Kirpputorit ja se tunnelma, jossa voisin viettää kaikki päivät, tutkiskella ja kosketella, nuuhkia ja ihastella

♥ Ja ne mahtavat kirppislöydöt

♥ Oma-aika iltaisin, kun muru on yövuorossa ja koko kämppä on minun vallassani

♥ Ja se tunne, kun murun vapaat alkavat ja koko perhe riemuitsee (tänään!)

♥ Hyvä ruoka, omituinen suklaakakku ja kaurajäätelö

Itsevarmuuden lannistuminen ja sen kohoaminen taas

♥ Tyytyväisyys puntarilukemiin ja hitaasti kohoava jumppainnostus

Ystävien kaipaus ja niille ajatuksissa hymyileminen

♥ Hyvät kylmät väreet

Pitkän instistauon jälkeen koukussa taas

Hymyily vastaantuleville ihmisotuksille

Talvivaaterakkaus ja maailman söpöimmät tumput

Kaunis uni, jossa vihreä lintu istui olkapäälläni, lauloi kaunista lauluaan ja lopuksi kertoi minulle salaisuuden

Oleminen ja olemattomuus, eläminen ja eloisuus

maanantai 25. marraskuuta 2013

KYSYMYKSIÄ ISIPEIKOLLE?

  Minulla on ollut jo pitkään sellainen ihana ja hassunkurinen visio päässäni, että Ville (minun mieheni) tulisi tänne blogiini vierailulle – kirjoittamaan teille. Vielä emme kuitenkaan ole päässeet asiassa ajatusta pidemmälle, mutta ennen sitä päätimme keksiä teidän kaikkien iloksi jotakin vastaavaa.

NYT ON VUOROSSA KYSYKÄÄ ISIPEIKOLTA!

Rakkaat lukijani! Juuri nyt, tässä ja heti, teillä olisi mahdollisuus esittää kysymyksiä minun parhaimmalle Villelleni ja Toivon kultaiselle isipeikolle. Kaikenlaisiin kysymyksiin on täysi vapaus, sillä valta on teillä! Mahdollisuudet ovat siis rajattomat – kysykää mitä vain!

Aikaa on siihen asti, kunnes mahdollinen kysymystulva hälvenee. Ei siis hätää, kyselkää rauhassa! 

Ja nyt kysymyksiä ruudulle! Aika alkaa än yy tee nyt!

lauantai 23. marraskuuta 2013

VAATTEET ON MUN AATTEET!

Tällä kertaa ajattelin höpötellä sellaisesta kiehtovasta aiheesta kuin vaatteet. Haluan kertoa omasta tyylistäni ennen ja nyt sekä miten olen tämän hetkiseen tyyliini päätynyt. Vaatteethan on tunnetusti kivoja, peittävät kroppaa ja lämmittävät sekä antavat enemmän tai vähemmän mielikuvia itse tyypistä. Kuteet, kledjut, releet, rytkyt tai vetimet, mitä näitä nyt kaikkia on. Ne kertovat tarinaa!

Lapsena olin kai sen verran erikoinen tapaus, ettei minua kiinnostaneet prinsessamekot sun muut vaaleanpunaiset pitsiröyhelöt. Perusvaatteinani toimivat erittäin ysärimäiset kolme kokoa liian isot collegepaidat ja samaan sarjaan kuuluvat housut – luultavasti pastellisävyin värjättyjä. Oli napapaitoja, kireitä pyöräilyshortseja ja jättimäisiä isoilla kukilla varustettuja t-paitoja. Unohtamatta niitä karmivia silmiinpistäviä neon-värejä ja urheilusukkia. Ja ne hapsuiset inkkaripaidat, joita rakastan vieläkin! Olihan se aikamoista. Muistaako kukaan?

Samainen tyylini jatkui mitä luultavammin sinne ala-asteen alkupuolelle. Myöhemmin keskuuteemme saapuivat astetta normaalimmat väriyhdistelmät, tiukat lyhyet topit, levenevät lahkeet sekä ylipienet neuleet ja hupparit. Voi sitä aikaa, kun joka välissä alaselkä vilkkui paljaana ja lahkeet kuluivat puolikuun muotoisiksi raahautuessaan pitkin maata.

Yläkouluajoilta en muista kuka olin, missä olin tai miten olin – taisin vain liihotella pilvilinnoissa tai kipitellä huomaamattomasti seiniä pitkin. Olin vain joku, joka ei kai juurikaan ajatellut. Samaa kertoo pukeutumiseni, sillä vaatteet eivät saaneet mielenkiintoani kohoamaan. Saatoin ostaa vähän mitä käteeni sattui ja laidasta laitaan, farkkuja, toppeja, huppareita ja neuleita kai enimmäkseen. Olin sellainen ujo ja hiljainen, halusin pukeutua samaan tyyliin kuin muutkin, enkä missään nimessä halunnut erottua massasta. Suoraan sanottuna taisin olla seinällä loikoileva näkymätön risukimppu.

Ajan kuluessa, peruskoulun päätyttyä ja uudelle paikkakunnalle muuttamisen jälkeen aloin miettimään pukeutumisasioita ja joskus jopa paneutumaan niihin. Henkisellä tasolla olin kuitenkin vielä lievästi sanottuna hukassa, joten fyysinenkin olemus vipelteli omilla poluillaan. Ammattikoulussa pukeuduin aika pitkälti tummiin vaatteisiin – olematta kuitenkaan hevihemmo tai pahuuden palvoja. Edelleen halusin kai olla se näkymätön Ninni tai mustanpuhuva mörökölliminä.

Ammattiin valmistumisen jälkeen aloin saamaan selkeämpiä visioita itsestäni. Kun aloin tuntemaan itseäni, aikuistumaan ja erilaisten tilanteiden kautta löytämään uusia kauniita ajatuksia, samalla myös oma ulkonäkö alkoi kiinnostamaan. Opin ymmärtämään omia mieltymyksiä ja tiesin, mitä oikeasti haluaisin olla ja miltä haluaisin näyttää. Sisäisten ajatuksieni mukaan aloin vaistomaisesti muuttamaan tyyliäni. Tämän jälkeen pukeutumiseni lähti ihan uusille leveleille.

Näiden muutamien vuosien aikana olen oppinut rakastamaan vaatteita ja tajuamaan, että nehän voivat olla oikeasti mukavia ja mielenkiintoisia, jos vain itse päätän niin. Aikaisemmin ongelma taisikin olla se, etten vain tiennyt ihanien vaatteiden olemassaolosta. Minua kiehtoo se, että vaatteet kertovat niin paljon ja luovat ainutlaatuista mielikuvaa alle kätketystä tyypistä. Enää en todellakaan halua luoda itsestäni mustiin pukeutuvan hissukkatytön kuvaa, enkä halua näyttää tylsän tyhjänpäiväiseltä tai synkältä.

Haluan näyttää itseltäni. Sellaiselta joka rakastaa ja kunnioittaa luontoa, on positiivinen ja rento sekä erityisesti sellaiselta, joka on laiskiaisten lisäksi ehkä maailman mukavuudenhaluisin olento. Haluan tuoda sisäisen minäni myös ulkopuolelle. Kokonaisvaltainen mukavuus, aitous ja maanläheiset värit ovat avainsanoja, mutta ennen kaikkea kyse on rentoudesta.

Rakastan sitä, että vaate elää päälläni. Sen on saatava olla vapaa, heilua ja huojua, eikä sitä saa pakottaa tiettyyn muottiin. Vaate ei saa olla liian kireä tai tiukka, vaan sen on joustettava ja myötäiltävä lennokkaita liikkeitäni tai annettava kropalleni tilaa laiskotteluhetkilläni. Poikkeustapauksissa ripaus tiukkuutta ei haittaa, jos materiaali muuten venyy ja paukkuu pyllyni löllyvässä tahdissa. Vaatteen on kuitenkin hyvä olla mielummin liian iso kuin pieni, mutta tietenkin parhaimmissa tapauksissa juuri sopiva on sopivin.

Rakastan isoja pehmeitä neuletakkeja, lämpimiä villapaitoja, pitkiä, löysiä tai vähän tiukempia toppeja ja pitkähihaisia, haaremihousuja ja sammareita, mekkoja, hameita, sukkahousuja ja legginsejä sekä kaikkea sitä, mitä Rento-Reinokin päällensä pukisi. Yllä olevissa kuvissa näkyy joitakin esimerkkejä. En erityisemmin tykkää mistään tietyn tyylisestä, vaan puen päälleni sitä, mikä tuntuu ja näyttää hyvältä. Suurimmaksi osaksi vaatteideni värit koostuvat ruskeasta ja vihreästä, mutta ripaus muutakin löytyy. Vaikka suunnattomasti rakastankin värejä, en silti halua pukeutua levottomaksi värikartaksi. Yksinkertaisesti sanottuna haluan olla seesteisen villi ja sopeutua luonnon keskelle – luonnon väreihin ja tunnelmaan.

Värien lisäksi vaatteistani saattaa löytyä ripaus kukkaa ja muuta iloista kuviointia, jolla onkin hauska elävöittää värien tasaisuutta. Ihanan suloinen kukkakuviointi muuttaa vaatetusta leppoisin ottein, eikä silti ole liian yliampuva. Myös raidat ja pallot kolahtavat kuvioinneista mieltymyksieni kanssa yksiin.

Yhtä tärkeintä ponttia unohtamatta, pukeutumisessa minulle merkitsee vaatteen ulkoasun ja mukavuuden lisäksi myös taustalla olevat eettiset ajatukset ja ekologisuus. Kierrätys on avainsana, johon pyrin jokaisen vaatekappaleen kohdalla – alusvaatteita lukuunottamatta. Toki minulla on vaatteita ihan oikeistakin kaupoista, mutta varsinkin nykypäivänä haluan pyrkiä ostamaan kaiken mahdollisen kierrätettyinä. Hauskintahan se niin on – kirpparit ovat rakkauden täyteisiä aarrepaikkoja ja siten on monipuolisemmat mahdollisuudet saada ulkomuodostaan persoonallisempi. Ja persoonallisuus, se on se minun juttuni. Muoti on kuin kirosana korvilleni.

Hei lukija, millainen tyyli sinulla on? Mikä on lepparivaatteesi?

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

KAIKENLAISTA

Mukavia hetkiä ja yhdessäoloa, leppoisaa mieltä ja höpsöttelyä, elämän riemua ja rentoutumishetkiä. Ihanaa arjen eloa, oleilua ja perusmeininkejä. Sehän onkin parasta! Oma-aika on kyllä viime päivinä jäänyt minimaalisen vähäisiin lukemiin, sillä Toivo on päättänyt olla nukkumatta päiväuniaan. Tällaisissa tilanteissa huomaan, kuinka ehdottoman tärkeää se on. Onneksi Villellä sattuu olemaan juuri sopivasti pari vapaapäivää, joten saan hengähtää enemmän. Herra Huomaavainen pitää minusta erityisen hyvää huolta ♥ Huomenna pääsen taas kirupputoreille, jota odotan ehkä eniten!

Odotan myös kameran saapumista huollosta, sillä olen juuri saanut mahtipontisia inspiraatiokohtauksia! Haluaisin valokuvata kaikkea! Minulla onkin ollut mielessäni, että voisin aloittaa kuvailemaan enemmän meidän arjen touhuja, jotta tänne blogiinkin saisin monipuolisempia ototksia. Kun parempi kamera on saapunut taas keskuuteemme, ehkä innostumme murun kanssa kuvailemaan myös toisiamme ja ottamaan perhepotretteja. Kivaa!

Tänään meillä onkin pitkästä aikaa ainutkertainen tilaisuus, kun saamme Villen kanssa suunnata menojalkamme kohti Pispalan jo moneen kertaan tutuksi tulleita iltamia. Sellaisia leppoisia iltamia, joissa hyvällä tuurilla saamme nähdä hassuja, mutta ihania tuttavuuksia, nauttia oloistamme ystävällisissä tunnelmissa ja kokea pienen hetken vapautta lapsiarjesta. Ehkä siinä samalla korvamme saavat erityislaatuista hyväilyä, sillä onhan paikan päällä koko kaupungin siisteimmät levyjen pyörittelijät. Heille suon hymyn jos toisenkin. Ehkä täältä kotimme huudeilta saamme mukaamme vielä mukavan seuralaisen. Iltaa odottelen kuin kuuta nousevaa ja se hymyilyttää minua valtavasti!

Aurinkoista mieltä ♥

maanantai 18. marraskuuta 2013

VALOKUVIA TOIVOSTA, SANOJA ONNESTA

Onnellisuus ja miljoonat hyvän olon tunteet. Vaikka välillä onkin outo ja pöhkö olo, enkä tiedä miten päin olisin, en silti voi lopettaa hymyilyä. Se hymy pursuaa huulieni läpi ja juuri tällöin luulen näyttäväni tyhmältä. Tyhmältä ja onnelliselta samaan aikaan. Se on sellainen koko kehon valtaava hipsutteleva tunne, joka kertoo minulle tarinaa hyvästä olosta. Sellaista kaunista tarinaa, jonka mukaan kaikki on paremmin kuin hyvin.

Aurinko, valo ja pimeys. Valonsäteet jotka sinkoilevat harmauden läpi tehden ympärilleen väriloistoa, muodostaen hassuja varjoja ja antean syyn hymyillä vieläkin leveämmin. Rakastan valoa, mutta raskastan myös pimeyttä. On uskomatonta välillä saada nuo molemmat samana päivänä. Ja lisäksi olen saanut iltaisin ihastella alhaalla möllöttelevää täydellistä kuuta, jota voisin tuijotella läpi yön räpäyttämättä silmiäni.

Rakkaat eläinystävämme. Se tunne, kun selkäsi takana kuuluu pulumaista kujerrusta ja kun katsot, näet mairean katseen sekä hassut tassut, jotka tamppaavat haltioissaan lattiaa odottaen maailmankaikkeuden pitkäkestoisinta rapsutusta. Ja se tunne, kun ojennat kätesi kohti karvapesäkettä ja ennen kuin ehdit edes koskea, kissaotus rojahtaa maahan ja koko olemus pärisee onnesta. Tai silloin, kun kolmeenkymmeneen kertaan kiellät nuolemasta muovipussia, koska se ääni on ylitsepääsemättömän rasittavan kuuloista, mutta toinen vain onnellisen tietämättömänä jatkaa lipittämistä, etkä vaan voi kuin hymyillä. Ja iltaisin se hetki, kun poikanen on saateltu unimaailmaan ja oven takana odottavat kaksi hellyydenkipeää kissaa jalat kohti kattoa odottaen yhteistä hetkeämme. Purr. Rakkauden tunne on loputon.

Peikkoseni Toivo. Se tunne, kun herätessään hänen hassu olematon takatukkansa on mennyt pörröksi, korvien päältä sojottelevat pienet haituvat heiluvat malttamattomasti ja kuulen riemuhuudon tavuttuvan sanaksi äiti. Tai se, kun hän rummuttelee innokkaasti jaloillaan odottaen aamiaista, jonka jälkeen täyden energian täyttämä tapaus on riemuissaan valmiina uuden päivän seikkailuihin. Tai se, kun hän antaa jättisuuria haleja karvaiselle ystävälleen, joka lähestulkoon puristuu helliin otteisiin saaden samalla satoja pusuja märkään nenäänsä. Ne suloisuudet yhdessä! Tai ne pikkuisten jalkojen levottomat juoksuaskeleet paikasta toiseen, lelujen lentelyt ja hassunkuriset inkkarihuudot muistutuksena itsensä olemassaolosta. Lisänä tietenkin ne huonosti nukutut päikkärit, satunnaiset kiukkukaaret tuntemattomista syistä ja muuten vain dramaattiset mielenoikut, jotka opettavat minua arvostamaan niitä parempia hetkiä. Oli hän millainen hyvänsä, hän sukeltaa ja uppoaa sydämeeni aina uudelleen ja uudelleen. Syvimmin kuin mikään tai kukaan muu.

Parrakas ruskeasilmäinen hurmurini. Tuo samainen tyyppi, joka saa minut kerta toisensa jälkeen tuntemaan itseni erityislaatuiseksi. Se kun hän lähettää töissä ollessaan itsestään hassuja kuvia hoitsupuvussaan ja se, kun hän kertoo viestissä tulleensa vain ilmoittamaan, kuinka paljon minua rakastaa. Ja ne koko perheen riemuilmeet ja hyvänolon tunteet, kun isipeikko saapuu kotiin. Hänen tiukka, mutta hellä rutistus ja sadattuhannet suukot, joihin olen jostain syystä etuoikeuttu. Se tunne, etten koskaan missään kenenkään muun kanssa olisi näin onnellinen. Ja se tunne, kun kerta toisensa jälkeen tunnen oloni rakastuneeksi.

Elämässäni vierailevat ihanat ihmiset. Ystäväiset ja mammakaverit, sellaiset ihmiset, jotka jostain ihmeen syystä tykkäävät minusta sekä perheestäni ja haluavat viettää aikaa tällaisten hölmöläisten kanssa. Minun pääni ei sitä oikein ymmärrä, koska koen olevani maailman tylsintä seuraa, eikä minun seurustelutaidoillanikaan ihan hirvittävän korkeilla leveleillä liikuta. Näistä ihmisistä olen erittäin kiitollinen ja onnellinen. Kiitollinen hyvistä ja ystävällisistä tyypeistä, jotka meidän kanssamme jaksavat hymyillä.

Turhasta luopuminen. Ja eroon pääseminen. Keräsin itseltäni kolme jättiläiskassia vanhoja vaatteita ja olin hukassa. Niin hukassa kuin materiakammoinen voi vaan olla. En halua myydä, eikä pois heittäminenkään ole vaihtoehto. Onneksi kolme vaatehamstraaja-kaunokaista kävi täällä penkomassa ja nyt on suurin osa vaatteista saanut hyvän uuden kodin. Olen hämmentynyt ja iloinen. Toisen roska on toisen aarre vai miten se nyt menikään.

Tuplaantunut hermovuoristorata. Ja seesteinen olemus. Mieleni on tyynen rauhallinen, selkeä ja puhdas. Ärsytyksen tunteet ovat vähentyneet puolella ja hermoraukkani ovat saaneet tuplamäärän uusia ystäviä sekä hermostumiskynnykseni on noussut ainakin kymmenen askelta kohti parempaa. En tiedä mikä minua vaivaa, onko tämä väliaikaista vai kenties pysyvää, mutta tästä minä nautin.

Voimakas tahto, omat arvot ja tyytyväisyys. Sekä oman elämänsä arvostus. Olen kiitollinen itselleni siitä, että pystyn elämään lähes juuri niin kuin haluan. Olen kiitollinen, että omistan lähimmäisilleni, itselleni sekä koko maailmalle soveltuvat arvot, jotka lähtevät minusta, syvältä itsestäni ja suoraa sydämestäni. En pyöri oman napani ympärillä vaan kohdistan katseeni ympärilleni. Pyrkimys kokonaisvaltaiseen hyvään on ehkä monien mielestä naurettavaa ja tekopyhää, mutta minulle se on tosiasia. Siitä olen ylpeä. Ja siihen olen enmmän kuin tyytyväinen. Voin tehdä mitä vain, olla vapaa, kunhan en vahingoita muita.

Iltaiset hassutteluhetket. Ja oman maailmani parannusta. Omaa-aikaa, rentoutumista, ikkunasta hohtavaa piemyttä ja kynttilöiden luomaa tunnelmaa. Hyvää ruokaa (herkkua), hyviä ohjelmia (salkkareita) ja murupeikon seuraa. Sohvalla loikoilua, villasukkia ja villapaitoja, akkujen latausta ja lämmintä mieltä. Arjen touhut heitän hetkeksi syrjään ja unohdan maailman pahuuden. Tämä on yksi nykyelämäni vapauttavimmista hetkistä.

Kauniit ajatukset, mielen voima, positiivisuus ja rakkaus. Minusta ne olisi hyvä ja tärkeä löytää päivittäin. Ne kantavat päivästä toiseen, kannustavat ja auttavat, antavat voimaa ja keventävät mieltä. Miksi keskittyisin asioiden huonouteen, kun voin aina löytää kaikesta jotakin hyvää? Sillä hyvän keskellä on parempi elää.

Ilon täyteisiä ajatuksia ja hyvän olon tunteita kaikille teille ♥ 

tiistai 12. marraskuuta 2013

ÄÄRETÖNTÄ POHDISKELUA JA SYVÄLLISIÄ HUOKAUKSIA

Näin tässä aluksi haluan pahoitella blogini hiljaiseloa, koska minulla ei vain yksinkertaisesti ole ollut antaa ainuttakaan ajatusta tänne. Myös kameraongelmien vuoksi olen potenut pientä inspiraation puutostilaa, joten siksipä saatte aiheeseen sopimattomat tunnelmakuvat koristukseksi syvällisille ajatuksille. Sitä paitsi rakastan puita, eikä niitä koskaan voi olla liikaa. Suurella lämmöllä ajattelen teitä jokaista lukijaani, kun jaksatte minun hassua pikkublogiani seurailla. Olette tärkeitä jokaikinen.

Viime päivinä olen tuntenut oloni oudoksi. Tavanomaista oudommaksi. Olen kokenut uusia asioita, jännitystä ja epämääräisiä tunnetiloja. Sellaisia epämääräisiä tunnetiloja, jotka eivät ennen olekaan minulle näyttäytyneet. Tuntuu että minussa olisi jotakin uutta, uusia ajatuksia, uusia piirteitä tai uusia olemuksia. Jotakin uutta, jotakin tuntematonta.

Tai sitten olen vain jollain tasolla ylittänyt itseni. Aivan kuin olisin saavuttanut jotakin tavanomaisesta poikkeavaa, mikä saa koko kroppani värähtelemään hassusti ja sisäisen olentoni hymyilemään erikoisella tavalla. Vieläkin erikoisemmalla tavalla kuin aikaisemmin. Ikinä en ole tuntenut itseäni näin seesteiseksi ja tyynen rauhalliseksi. Ihan kuin minua ei hermostuttaisi mikään, ei sitten yhtään mikään. Olen kuin lempeässä tuulessa huojuva puu, joka vain hymyilee kylmälle vastatuulelle. Huojuva puu, joka vain elää ja möllöttelee paikoillaan täysin riippumatta mistään.

Sain tuossa viikonloppuna hetken jos toisenkin olla vain ja ainoastaan itseni kanssa. Siitä opin taas enemmän kuin tarpeeksi. Ikävöinti rakkaitani kohtaan oli terveellisissä rajoissa, en ahdistellut heidän poissaoloaan, en panikoinut, enkä vaipunut epätoivoisiin levottomuuden hetkiin, kuten ajoittain ensimmäisellä kerralla yksin ollessani. Olin oikeastaan aika erikoisen rennosti. Ja rento. Sain myös kokea uuden elämyksen, tavata uutta ystävääni ja viettää aikaa hänen kanssaan. Hän oli ihanempi kuin osasin kuvitellakaan ja ainakin itselläni oli oikein viihtyisää neitokaisen seurassa. Tietenkään uusissa tilanteissa ei hassuilta ja oudoilta tilanteilta vaan voi välttyä, mutta minusta kaikki meni oikeastaan paremmin kuin hyvin. Toivon etten aiheuttanut ystäväiselleni minkäänlaisia traumoja ♥

Mutta aiheesta toiseen, olen taas vaihtelun vuoksi hämmästellyt maailmaa ja maailman hämmästyttäviä olentoja. Erilaisia olentoja, jotka viljelevät ympärillemme elämää, tilanteita ja asioita sekä positiivista että negatiivista energiaa. Olen pitkän tauon jälkeen palannut uutisten ihmeelliseen maailmaan ja se jos jokin on herättänyt minussa suuria tunteita. Vaikka niitä suuria tunteita on kyllä ollut muutenkin.

En vain ymmärrä sellaista elämää, mikä antaa pahuudelle hyväksynnän. Tai en ymmärrä ihmisolentoja, jotka hyväksyvät maailman pahuutta. Minkäänlaista. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät välitä siitä tippaakaan tai kohauttavat vain olkiaan. Sanovat vain ihan sama. Minun pieneen mieleeni ei vain mahdu, että miksi niin moni on usein paha? Miksi emme vain voisi välittää lähimmäistemme lisäksi myös muista ja olla ystävällisiä kaikille? Auttaa, huolehtia, ymmärtää ja hyväksyä. Olla hyvä. Miksi pitäisi olla toisen vastakkaisella puolella, kun kuitenkin loppujen lopuksi me kaikki olemme samalla viivalla ja kaikki samalla puolella. Miksi ihmiset vihaavat niin paljon? Miksi emme voisi vain rakastaa?

Välillä tuntuu, ettei monikaan vain osaa ajatella. Eivät osaa tai kykene ajattelemaan moniulotteisesti. Ajattelemaan kaikkien kannalta. Tai sitten heidän ajatuksensa riittävät korkeintaan oman itsensä ja lähteistensä ympärille. Tai sitten he eivät yksinkertaisesti välitä. Ja sitä ettei välitetä, sitä en ymmärrä lainkaan.

Minä olen pyrkinyt olemaan hyvä, olemaan ystävällinen, hymyilemään kaikille, olemaan kohtelias, auttavainen, ymmärtämään muita ja heidän tilanteitaan sekä pyrkinyt välittämään jokaisesta. Niistä tuntemattomistakin. Nyt minusta tuntuu, että olen alkanut välittämään liikaakin. Huolehdin, stressaan ja ahdistelen sekä pohdiskelen taukoamatta elämää – muiden elämää. Olen ottanut aivan liikaa huolta muiden ongelmista ja ahdistuksista, sekä tutuista että tuntemattomista. Välillä minusta tuntuu, etten muuta teekään kuin huolehdin.

Ympärilläni tuntuu olevan niin paljon surumielisyyttä ja ahdistuneisuutta. Tuntuu ettei monikaan kykene nauttimaan elämästään täysillä. Se tuntuu minusta niin pahalta, mutta ennen kaikkea väärältä. Välillä se tunne oikein kouraisee syvältä mieleni uumenista, jolloin tunnen itsenikin hetkellisesti ahdistuneeksi. Päätäni pakottaa ajatus - kunpa vain voisin auttaa kaikkia.

En vain kestä, miten monet ihmiset ovat niin pahoinvoivia ja jopa negatiivisiakin. Ehkä se on tämä aika vuodesta, ehkä se on tämä maa, ehkä jokin sairaus, ehkä se on ohimenevää, ehkä vähän pysyvämpääkin, ehkä jopa loputonta. Ehkä se kuuluu joidenkin elämään, ehkä luonteeseen, ehkä johonkin tuntemattomaan. Itse vain haluaisin jokaisen olevan onnellinen elämässään ja iloitsevan pienimmistäkin hetkistä. Haluaisin että jokainen kykenisi nauttimaan sekä hyvinä että huonoina hetkinä. Ehkä en sitten vain itse ymmärrä sitä oikeaa surua tai ahdistusta. Mutta miten voisinkaan ymmärtää, sillä mieleni on lähes aina kevyt kuin höyhen. Ja siinä minulla on taas yksi syy olla onnellinen, sillä olenhan minä äärettömän onnekas. Minä ja mieleni.

Ääretöntä pohdiskelua ja syvällisiä huokauksia. Ihmettelyä ja hämmennystä. Oikein iloista ja positiivista viikkoa kaikille! Pyrkikää nauttimaan, hymyilemään ja löytämään negatiivistakin asioista aina jotakin positiivista. Rakkautta teille ♥

lauantai 2. marraskuuta 2013

AJATUSVIRTAA


Tervetuloa ihana pimeä marraskuu! Kyllä minä pidän tästä monien voivottelemasta kuusta. Tämä on juuri sitä aikaa, kun voi hyvällä omalla tunnolla sukeltaa peittojen väliin, loikoilla ja laiskotella, poltella kynttilöitä, tunnelmoida, ihastella pimeyttä ja nauttia pienistä kauniista hetkistä. Juurikin sellaista spesiaaliaikaa.

Saamattomuus on valloittanut kirjoitusenergiani ja inspiraatio valokuvaukseen on ollut alamaissa. Ehkä syy on tuo jatkuva pimeys, krooninen väsymys tai ehkä jokin muu. Joka tapauksessa pääni on ollut ihan totaalisen kohmeessa ja ajatukset ovat jumittuneet tuntemattomiin. Minua ihan naurattaa, sillä olen kolmena iltana istunut koneen ääreen, enkä ole saanut yhtään mitään aikaiseksi. Luovuus, missä luuraat?

Vaikka melkeinpä voisi kuvitella minun olleeni saamattomuuden multihuipentumissa viimeisen viikon ajan, mutta näin se ei ihme kyllä ole. Voisin sanoa olleeni jopa ahkera. Olen järkkäillyt kotonamme kaikki kaapit kuntoon, siivonnut vaatehuoneen, saunan ja laittanut parvekkeen talvikuntoon sekä siinä samalla sanonut hyvästit kaikelle turhalle. Vihdoin uskallamme kurkistaa kaappeihimme ilman, että on pelättävä onnettomuusvaaraa. Tätä suosittelenkin kaikille, sillä tämä on ollut enemmän kuin vapauttavaa!

Syvällisen siivouksen ohella Toivo on leikkinyt räkänokkasankaria ja samalla kokenut elämänsä ensimmäisen oikean flunssan kera yskän ja huonosti nukuttujen öiden. Eilen päätin itsekin liittyä sankarijengiin, ainakin tästä limamäärästä ja pöllö-olosta päätellen. Onneksi emme tunnetusti ole mitään kovinkaan vakavia sairastelijoita, vaikka kyllä tämä suoraan sanottuna aika hanurista on.

Ja niin kuin muihinkin päiviin, on myös sairastelupäiviimme kuulunut hepulointia, haskanpitoa ja loppumattomia hymyjä. Kämppäkin jo kertoo sen, että täällä on nähtävästi vietelty flunssapeikkojen räkäjuhlaa!

No okei, jos ihan rehellinen olen, on meidän oloa maustettu myös ripauksella kiukkua, pahaa mieltä ja kiukkukaaria. Ja vissiin hampaitakin on puskettava vielä flunssan päälle. Mutta nämäkin kuuluvat asiaan, eikä sekään nyt ihan turhan vakavaa ole. Ainakaan toisinaan.

Pakko mainita, että valokuvaajan ja vaatesuunnittelijan lisäksi Toivosta on tulossa hyvää vauhtia vielä tanssijakin. On hänellä sellaiset muuvit kehkeytyneet tässä muutaman päivän sisällä, että saatan purskahtaa nauruun jo pelkästä ajatuksesta. Ja miten hämmentävän suloinen voi pieni ihminen olla tanssiessaan! Edelleen hänen on lisäksi päästävä tanssimaan myös isin tai äidin syliin, jolloin tanssin ilon kruunaa vielä välitön läheisyys ja loppumattoman rakkauden tunne. Eilen aamulla meillä oli Toivon kanssa ehkä herkin hetki ikinä, sillä radiossa sattui soimaan joku ällöherkkä liipalaapabiisi, poikanen otti minusta tiukasti kiinni ja painoi päänsä hartioilleni. Siinä me sitten tanssahdeltiin sylikkäin ja samalla meinasin purskahtaa itkuun. Voiko jotakin rakastaa näin paljon ♥

Myös yksi onnellisuutta aiheuttava harvinaislaatuinen tapahtuma on luvassa maanantaista alkaen, sillä minun murunen jää viikon mittaiselle lomalle. Siis lomalle! Ja sitä lomaa tässä onkin jo kuumeisesti odoteltu. Minulle on oikeastaan aivan sama tapahtuuko koko viikkona mitään, kunhan saan olla rakkaimpieni kanssa, möllötellä ja syödä herkkuja.

Viikon päästä lauantaina onkin sitten luvassa erityisiä spesiaalijuttuja. Pojat lähtevät viikonlopuksi Hämeenkyröön Mummilaan ja minulle saapuu ystäväiseni kylään, jonka näenkin ensimmäisen kerran! Niin ainutlaatuista ja ihanaa ja jännittävää ja uskomattoman hienoa. Saapi nähdä, mitä hullutuksia me tyttöset keksimmekään.

Tänään on myös erityisen ainutlaatuinen päivä, sillä minun rakkaat kissapoikani täyttävät 5 vuotta! Viisi mielettömän upeaa vuotta. Ihan tajutonta, miten hekin voivat olla jo niin vanhoja. Vastahan minä heitä pentuina rapsuttelin ja paijailin silmät sydämen muotoisina rakkaudesta. Ja sitä rakkauden määrää en voi sanoinkuvaillakaan, sillä se vain vahvistuu ja vahvistuu. Nuo karvakaverit ovat tehteet elämästäni suurenmoisen ♥ He kruunaavat meidän suloisen pienen perheen.

Nyt fiilikseni on räkäisen tukkoisen hikisen nihkeä, mutta aivan tajuttoman onnellinen. Ihan tajuttoman onnellinen kaikesta hyvästä ympärilläni. Hyvä mieli ja ilo pursuaa korvistani ulos ja minun tekisi mieli juosta ulos alasti huutamaan, kuinka rakastankaan tätä elämää! Rakastan tätä kaikkea. 

Rauhaisaa viikonloppua kaikille ♥