Enimmäkseen kotona. Olen ollut käpertyneenä neljän seinän sisälle, peittojen alle, lämpöön ja turvaan. Olen kerännyt voimia ja keskittynyt tekemisen sijaan ajattelemiseen. Olen ihmetellyt, podiskellut ja hämmästellyt, haaveillut pienistä ja suurista. Olen ollut iloinen ja surullinen ja kaikkea siltä väliltä. Enimmäkseen olen kuitenkin vain ollut, ollut olemisen ilosta, hengitellyt syvään, sisään ja ulos tai sitten olen vain laiskotellut laittoman paljon.
Sanoi kuka mitä tahansa, laiskottelun olen ansainnut. Viimeiset puoli vuotta olen elämästäni sinkoillut paikasta toiseen, mennyt, tehnyt ja suorittanut. Pyrin tekemään parhaani, keskityin, opin, onnistuin ja saavutin päämääräni. Koko se aika on kuin kasa sumuista ja unenomaista massaa, joka vain tuli, oli ja meni. Tuosta noin vain.
Yli kuukausi sitten (!!!) minä siis valmistuin. Sen jälkeen olen kai enemmän tai vähemmän käynyt hitaalla, uppoutunut valmistumisen jälkeiseen meditaatiotilaan, vaeltanut levottomassa ajatusvirrassa, tarkkaillut ajatuksiani ja analysoinut tuntemuksiani. Tuntemukset ovat lennelleet laidasta laitaan, vaikka enimmäkseen olo on ollut epätodellisen outo ja ihana. Sellainen vapauttava.
Mitäs nyt sitten? En tosiaan tiedä. Kai minä jatkan vielä hetken tätä päämäärätöntä olemista ja olen avoinna kaikille mahdollisuuksille. En tiedä, mitä haluaisin tehdä, mitä voisin tehdä, mitä minun olisi mahdollisuus tehdä. En tiedä, missä haluaisin olla tai minne haluaisin mennä. Haluan nyt vain hetken olla pysähdyksissä, kun eihän tässä mikään kiire minnekään ole.
Palaan pian!
Palaan pian!
