lauantai 28. syyskuuta 2013

ENSIMMÄISTÄ KERTAA YKSIN


Ulko-ovi kolahti kiinni ja kämppä huusi tyhjyyttään. Minä jäädyin täysin, pysähdyin hetkeksi ja herkistyin. En saanut enää pientä käden heilutusta, en lähtöhymyä, en ehtinyt antamaan sitä tuhannetta pusua poskelle. Sinne hän meni isin sylissä kohti seikkailuja, yhdeksi yöksi Hämeenkyröön Mummin luo.

Mitä minä nyt oikein teen? En ole tottunut olemaan yksin, en enää pitkään aikaan. En tiedä, mitä ihmettä yksin enää tehdään. Mitä minä voin tehdä? Miten osaisin olla?

Tartun pölyrättiin ja imuriin, aloitan helpoimman kautta. Siivous on aina hyvästä. Menee hetki ja kämppä on priimakunnossa. Sainko kaiken muka näin nopeasti valmiiksi? Ilman pieniä auttavia (hidastavia) käsiä, nopeita vipeltäviä jalkoja ja jatkuvaa sotkuvanaa siivouksen perään. Ilmeisesti. Pesin kuitenkin vielä varmuuden vuoksi pyykkiä.

Ja sitten pysähdyin taas. Olin hukassa, mutta päätin skarpata. En voi olla näin avuton raukkis, joka ei enää osaisi olla yksin. Pakkohan minun on osata. Olenhan ennenkin osannut ja vieläpä rakastanut sitä.

Sitten tuli viesti kera kuvan. Ps. Toivon edessä olevasta penkistä sai niskatuen irti niin, että Toivo näkee menosuuntaan tuulilasin läpi. Arvaa tykkääkö? Hymyilin leveästi. Iloinen ja reipas poikanen pärinöissään autossa, eikä kyyneltäkään ollut valunut. No miksi olisikaan, naurahdin. Hölmö minä.

Sitten salaman nopeasti kaikki helpottaa. Vapauduin täysin, yhdessä sekunnissa ja olin valmis omaan hetkeeni. Suuntasin lähikauppaan, ostin Laitilan limun puutteen vuoksi Muumi-limpparin ja lakupussin, koska koko kaupasta ei löytynyt yhtään salmiakkia, joka ei olisi sisältänyt liivatetta. Hymyilin ylileveästi kassaneidille ja toivotin hyvät illanjatkot.

Astuin suoraan sateeseen, hymyilin vieläkin leveämmin ja ajattelin mennä kotiin pienen kiertotien kautta. Ihmisten näkemättä keinutin pienen sadetanssin ja hypähtelin nolosti, katselin suoraan taivaalle ja pisarat valuivat kasvojani pitkin. Syksy ♥ Mieleni teki nauraa hepulissa, halata kaikkea ja kieriskellä vesilätäköissä.

Kotiin päästyäni minua odotti hölmistyneen näköinen kissa ja mieleeni tuli entinen elämäni. Tällaistäkö se aina oli? En muistanut. Rapsuttelin pöhköä kissaani eteisessä hetken jos toisenkin ja kipittelin keittiöön mielessäni kupponen kuumaa.

Vietin illan rennoissa tunnelmissa. Join teetä, napostelin luomusipsejä ja herkuttelin muutaman lakupalan. Katselin telkkaria hetken, muusiikki soi tavallista kovempaa, olin koneella, kirjoitin päiväkirjaa, mietiskelin, pohdiskelin, makoilin lempparipeiton alla kynttilöiden tunnelmoidessa, ikävöin vähän, mutta hymyilin paljon. Olin onnellisesti yksin. Menin nukkumaan tyhjään huoneeseen, kylmään sänkyyn ja hautauduin satojen peittojen alle. Ei tuhinaa, ei möyrimistä, ei mitään. Nukahdin pian, mutta näin unissani levottomuuksia. Olin silti onnellinen.

Heräsin auringonsäteisiin, sillä en ollut muistanut sulkea verhoja. Hymyilin leveästi uudelle päivälle ja möyrin onnellisena sängyssä. Sitten tuli viesti, jonka seurauksena sain äärimmäisen kovan ikävän. En halua olla yksin, en halua, en halua, en halua. Haluan minun vauvani tänne heti nyt. Meinasin musertua ikävään, kunnes pääni kehoitti skarppaamaan taas.

Sanoin kissoille aamutervehdyksen, paijailin ja pusuttelin niin, että karvat pöllysivät. He kipittelivät keittiöön kanssani, minä menin aamiaisen tekoon ja he ahmimaan ruokakipponsa tyhjiksi. Keitin tupla-annoksen kahvia ja suuntasin olkkariin löhöilemään. Join kahvini kuumana, vaikka salaa haaveilinkin pienestä kahvikupin vainoajasta. Sitten kipittelin suihkun syövereihin.

Raikkaan puhtaana ja rauhassa sain asettua minnekäs muuallekaan kuin tietokoneen ääreen. Katsoin kelloa ja huokaisin. Outo aika saada olla koneella, enkä minä tietenkään pystynyt mihinkään keskittymään. Klikkailin ajattelematta siellä ja täällä, selailin sumussa ja touhuni oli äärimmäisen sekavaa. Skarppasin taas ja tässä sitä ollaan.

Illalla saan vauvani takaisin kotiin. Minulla on jo niin kova ikävä, etten voi sanoinkuvaillakaan tätä tunnetta. Tiedän olevani raukkis ja tiedän tämän ajan olleen kultaakin arvokkaampaa, mutta minä olen vain minä. Se höpsö raukkis, joka vain rakastaan lastaan maailman eniten.

Kaikesta huolimatta minä sain tästä vuorokaudesta niin paljon. Opin olemaan erossa lapsestani ja opin, miten tärkeää se on minulle, mutta ennen kaikkea myös Toivolle. Emme me olekaan erottomattomat. Tämä kokemus on arvokas myös isälle ja pojalle, sillä heidän kahdenkeskinen aika on ollut mitättömän pientä. Toista reissua odotellessa!

Rakkaus perhettäni kohtaan vain syvenee. Tämä on kuolematon rakkaustarina ♥

torstai 26. syyskuuta 2013

LIHATON LOKAKUU



Tähän väliin tällainen pieni ja hätäinen mielipidekirjoitus. Älkää lukeko, jos makkarat ja pekoni ovat jumalianne.

Facebookissa on hetken pyörinyt Docventuresin Lihaton Lokakuu -tapahtuma. Jos joltakin on jostain syystä mennyt tämä ohi, tarkoituksena olisi olla lokakuu täysin lihattomana tai ainakin vähentää sitä merkittävästi. Tarkemmin voit lukea tapahtuman sivuilta.

Tapahtuman tarkoitus on parempi kuin hyvä ja olen oikein iloinen siitä, että asia tuodaan esille ja siitä keskustellaan. Lihateollisuus ja tehotuontato tuovat niin paljon haittaa sekä ihmisille, eläimille että ympäristölle, joten aihe on enemmän kuin tarpeellinen ja tervetullut. Lihansyöntiä kritisoidaan aivan liian vähän, mikä on minusta älytöntä siihen nähden, miten paljon se oikeasti aiheuttaa pahaa.

Valitettavasti maailmasta, varsinkin täältä junttilasta, löytyy paljon myös näitä ihmisiä, jotka tietenkin kuolevat lihattomuuteen, nälkiintyvät, jos eivät saa makkaraa, eivät halua syödä pelkkää salaattia tai muuten vain sanovat ääneen suoranaisia typeryyksiä, jolla tatuioivat idioottileiman otsaansa ja ovat jääräpäisyyden huipentumia.

Todella naurettavaa väittää, että kasvissyöjät eläisivät pelkällä salaatilla, söisivät pelkkiä porkkanoita tai vetäisivät ravinnokseen pelkkiä ituja tai imeskelisivät juuria. Monilla on aivan vääränlainen kuva kasvissyönnistä, eivätkä he hölmöläiset viitsi edes päivittää päässänsä olevia tietoja, jos sellaisia edes onkaan.

Hän joka väittää, etteikö voisi elää ilman pekonia, mummon leipomia lihapullia tai suussa sulavaa kirjolohta, on täysin väärässä. Kyllä voi, jokainen meistä voi. Ongelman ydin taitaakin olla se, ettei ihmisiä oikeasti vain kiinnosta. Ihmisiä eivät kiinnosta ympäristön tuhoutuminen, eläinten kärsimys ja huono kohtelu tai edes oma keho ja terveys. Kysynpähän vaan, kuinka typeriä ja itsekeskeisiä sellaiset ihmiset ovat?

Minusta jokaisen ihmisen pitäisi kiinnittää huomiota lihansyöntiin – joka päivä, joka kuukausi, joka vuosi. Aina. Lopettaa kokonaan, vähentää vähitellen, vähentää minimiin tai vähentää viikottaista kulutusta. Jos lihaa on pakko syödä, eikö sitä voisi tehdä kohtuudella ja luomuna? Sekin olisi parempi kuin ei mitään.

Lihansyönnin haittoja on paljon, mutta niitä en ala tässä jauhamaan, koska se vaatisi jo oman postauksensa. Taphtumassa kuitenkin mainittiin kaksi olennaista faktaa.

Suomalainen pisteli poskeensa viime vuonna keskimäärin 78 kiloa lihaa. Sen tuotantoon käytetetään 550 000 litraa vettä. Kuukauden lihattomalla säästyy siten 6,5 kiloa lihaa ja 45 500 litraa vettä.

Terveellinen määrä olisi korkeintaan 300 grammaa lihaa viikossa, kun suomalaiset kiskovat 200 grammaa päivässä!

Eikö näiden faktojen jo pitäisi saada ihmiset ajattelemaan? Vielä kun näitä faktoja olisi paljon enemmänkin. Eikö omantunnon viimeistään tässä vaiheessa pitäisi kolkuttaa? Ja silti sitä lihaa vain kiskotaan naamariin kaksin käsin ja vielä enemmän. Kun asiaa miettii sieltä syvimmän kautta, laittaa hyvät ja huonot puolet vastakkain, vertailee ja pohdiskelee – on aika selvää kumpi kanta vie voiton. Ja on aika selvää, ettei lihansyönnissä vain ole hyviä puolia. Ja maailman typerin ja noloin syy lihansyönnille on se, koska se on niin hyvää ja sitä on syöty aina, sillä onhan se ihan okei tappaa itsekkäiden makunautintojen vuoksi. Vai miten se nyt menikään?

Tällä hetkellä tapahtumaan on osallistumassa yli 15 tuhatta ihmistä, mikä on minusta todella huikeaa. Ihmisten mielipiteet ja käsitykset kasvissyönnistä sekä asiaan suhtautuminen ovat muuttuneet ja muuttumassa parempaan suuntaan. Toivon todella, että tulevaisuudessa aihe olisi vieläkin enemmän esillä, vieläkin yleisempää ja vieläkin arvostetumpaa. Joskus sen järjen on voitettava!

Osallistukaa, testatkaa ja harkitkaa lihansyönnin radikaalia vähentämista tai parhaimmassa tapauksessa - lopettakaa kokonaan! Maailma kiittää ja sinä kiität.

Tsemppiä kaikille ja oikein maukasta lihatonta torstaipäivää ♥

Lukija! Syötkö lihaa? Kuinka paljon ja mitä? Miksi? Aiotko osallistua? Oletko koskaan harkinnut kasvissyöjäksi ryhtymistä?

tiistai 24. syyskuuta 2013

ONNELLISUUTTA JA KUVIA SYKSYSTÄ


En tiedä mistä tämä johtuu, mutta fiilikseni ovat jatkuvasti aika överi-ihania. Siis överisti ihania, eikä se haittaa. Viime aikoina on tapahtunut ihan älyttömästi kaikkea, joista olen saanut ja saan edelleen niin paljon voimaa, joiden avulla pystyn hymyilemään jopa unissani ja kaikki se saa elämäni näyttämään suurelta auringolta. Sellaiselta isolta valopilkulta, josta saan hyvää energiaa ja sisimpäni hymyilemään vieläkin enemmän. Tiedättehän.

Kaikki tuo ihanuus ei suinkaan tarkoita, etteikö elämässäni olisi joskus niitä mutkia ja koukeroitakin, epämiellyttäviä asioita, pahaa mieltä tai tyhmiä sattumuksia. Tietenkin on. Minulla sellaiset pahat olot ovat vain niin hetkellisiä, nopeasti katoavia ja ohimeneviä. Ei sellaiset saa minua musertumaan, sillä tiedän, että elämässä on niin paljon enemmän kaikkea parempaa. Miksi siis kuluttaisin aikaani murehtimalla asioista, joille ei vain voi mitään tai jotka katoavat aikanaan? Siksi pyrinkin nauttimaan jokaisesta hetkestä, oli se sitten kaunis tai vähemmän kaunis.

Muutamien päivien aikana minulle on tapahnut niin paljon onnellisia ja ihania asioita. Olen saanut toivomani syksyn vihdoin keskuuteemme, viileämmät ilmat ja raikkaan tuulen, olen saanut juoda kahvini rauhassa ja mussutella itse leipomaani pullaa, olen nukkunut kuin pieni virtahepo, enkä ole kärsinyt väsymyksestä, olen saanut viettää paljon omaa aikaa, olen ollut toimelias ja ahkerakin, olen pyrkinyt stressaamattomuuteen ja olen koittanut olla ihmisille entistäkin hyvempi.

Jottei menisi pelkästään minäkeskeiseksi, olemme myös saaneet ihastella poikasen hämmentävää kognitiivista kehitystä, uusien sanojen ymmärtämistä, puheen yritystä ja hassuja tempauksia, olemme Villen kanssa keskustelleet syvällisesti kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta, järkevistä ja vähemmän järkevistä, saimme yhtenä päivänä poikasen kanssa ihania tyttökavereita vieraiksi ja minusta se oli erityisen mukavaa ja olen saanut lukea mieltä hymyilyttäviä sähköpostiviestejä tyypiltä, joka on hyvää vauhtia ottamassa yhtä tärkeintä paikkaa sydämessäni ja pitkästä aikaa tunnen saaneeni oikein ystävän, jolle voin avata koko sydämeni. Se tuntuu niin sanoinkuvaamattoman hyvältä.

Lisäksi saamme poikasen kanssa huomennakin nauttia kahden kauniin ja leppoisan tyttösen seurasta, nimittäin matkaamme kaupunkiin moikkaamaan Lisa Lovea ja Kettua ♥ Mehän olemme nähteet jo pari kertaa aiemminkin, mutta vasta nyt olisi Toivon ja Ketun ensitapaaminen! En tiedä miksi kaikki viimeaikaiset menot ovat menneet enemmän tai vähemmän mönkään erinäisten hämmentävien tapahtumien takia, mutta tämä reissu ei voi kun onnistua. Satoi taivaalta vaikka lehmiä tai oravia, se ei meidän menoa haittaa!

Pahoitten miljoonista sanoista. Tuntuu vaan niin hyvältä, että voisin kirjoittaa ja kirjoittaa ja kirjoittaa. Loppua ei näy, mutta piste on laitettava johonkin kohtaan, vaikka tähän.

Oikein mahtavaa ja inspiroivaa tiistaipäivää ♥

Ps. Vau mikä kysymystulva ja iloinen hämmennys. Kiitos tyypit ♥ Kyselkää rohkeasti lisää täällä! Palan jo halusta vastailla!

maanantai 23. syyskuuta 2013

LUKIJAT HALOO!



Olenkohan maailman huonoin bloggaaja, kun en juurikaan ota teitä lukijoita huomioon? Millaisen kuvan olette tästä blogista saaneet? Millaisen kuvan olette saaneet minusta? Tiedättekö mitään, mitä haluaisitte tietää? Vai haluatteko edes tietää mitään?

Tarkoitukseni ei ollut hukuttaa teitä kysymystulvaan, vaan nimenomaan toisin päin. Kysykää te minulta!

Eli nyt olisi kysymyspostauksen aika!

Kysykää ihan mitä tahansa ja minä vastaan! Voitte kysyä minusta, Toivosta, meidän elämästä, mistä vain!
Ei myöskään haittaa, vaikkette kysyisikään, sillä pidän teistä silti.

Voitte myös halutessanne antaa palautetta tai ehdotella kirjoitus- ja kuvatoiveita, jos sille päälle satutte!

Ja kiitos tuhannesti teidän mahtavista kommenteista! Ette tiedäkään, kuinka paljon ne minulle antavat. Kiitos ♥

Mutta nyt kysymyksiä kehiin! Aika alkaa än yy tee nyt!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

JOKAISELLE PÄIVÄLLE JOTAKIN


Olipa mielettömän vapauttavat kolme vapaapäivää. Nyt olen kuin uusi ihminen, täynnä energiaa ja voimaa, akut ladattuina keijukaisen mielellä. Kevyenä kuin höyhen! Mitä parhaimmat olot, pienet ilot ja yhdessä olo.

Keskiviikko.
Kävin syksyisellä valokuvausretkellä. Kävelin pitkin katuja, polkuja ja metsiä, istuskelin kallioilla veden äärellä, makoilin sammaleisella mättäällä, kuuntelin linnunlaulua ja olin yksin. Vain minä, ajatukseni, luonto ja kamera. Se seesteisyys ja mielenrauha, sanoinkuvaamaton tunnelma ja syksyn fiilistely. Vapauttavaa ja tajunnan räjäyttävää, sanoisinko.

Torstai. Lähdin kaupungille ja kirppareille! Pienoinen onni oli puolellani, sillä Toivo sai aika upeat kumisaappaat, toiset syksykengät ja muutaman ihanan kirjan. Parhaimman saaliin löysin kuitenkin itselleni ja voi kuinka onnellinen nyt olen! Löysin aivan täydellisen vanhan täkin, jollaista olen etsinyt jo pidemmän aikaa. Tuo yksilö sattui vain olemaan itse täydellisyys ♥ Katsokaa nyt mitkä herkkuvärit! Peitto saavutti suosionsa myös muiden keskuudessa, sillä pari kissakaveria ovat valloittaneet sen täysin ja poikanenkin käy tasaisin väliajoin lepuuttamassa siinä itseään.

Perjantai.
Villekin sai oman vuoronsa kaupungilla hengailuun. Minä puolestani olin tavanomaista tehokkaampi, sillä pelkän aamupäivän aikana sain tehtyä perunamuusia ja linssipyöryköitä sekä kaksi pellillistä korvapuusteja. Pullista ei sen enempää, sillä vähän pieleen ne menivät. Maistuivat hieman karjalanpiirakan ja pannukakun sekoitukselta, joten en suosittele käyttämään niissä täysjyvävehnäjauhoja. Vielä myöhemmin saimme Toivon Mummin vierailulle ja illemmalla kävi pikaisesti Juuso-ystäväni, joka toi mukanaan vanhan tamburiinin Toivolle. Kauneuden lisäksi soittimesta lähtee kyllä ääntäkin ja se selvisi viimeistään eilen aamulla poikasen pitäessä meille konserttia.

Eilen.
Aamuinen kauppareissu ja pikainen ulkoilu, siivoilua ja sotkemista. Isipeikon mentyä taas töihin, saimme Toivon kanssa nauttia rakkaustädin seurasta. Eipä oltu nähty taas aikoihin! Leikkiä, kahvia, sulkaata ja mukavia keskusteluja ♥ Kiitos.

Tänään. Ankaraa korvapuustien leipomista jälleen kerran, joissa käytin tällä kertaa luomu vehnäjauhoja. Valkoinen pullamössöjauho saa minut voimaan henkisesti pahoin, mutta pulliin sitä on sitten kai pakko tunkea. Aika rumiahan niistä tuli, mutta maistuivat sentään pullilta! Tänään saamme vieraiksi vielä Allun ja Ellun, joten oikein ihana päivä tämäkin.

Kaunista päivää kaikille ♥ 

tiistai 17. syyskuuta 2013

OLEN AJATELLUT PALJON


Olen niin onnellinen murun alkavista KOLMESTA vapaapäivästä. Voisin kiljahdella riemusta ja pomppia ja huutaa ja hymyillä niin, että naama repeää. Auts.

Juuri nyt minusta on ihan mieletöntä olla kotiäitinä. Voisin olla aina! Saan olla tuon ihanimman tyypin kanssa, saadaan touhuilla aamusta iltaan, välillä kiukutellen, välillä riemuiten, mutta aina rakastaen, hellyyttä unohtamatta. Ja saan seurata vierestä tuota mieletöntä kehitystä. Sitä paitsi, viimeaikoina olen saanut mainion keskustelukumppanin. Ihan oikeasti poikasen kanssa voi jopa keskustella, alkeellisesti, mutta kyllä voi. Vielä kyllä aika moneen kysymykseen saan vastaukseksi kakka.

Ja Toivo on niin fiksu, kuten arvata saattaa. Hehe. Ei vain mene tajuntaani pojan mielettömän laaja ymmärrys. Lisäksi hän tekee asioita, joita kukaan ei ole edes opettanut. Ja ottaa niin paljon mallia äidin ja isin touhuista. Iso poika ♥

Haluaisin lähteä kyläilemään. Oikeastaan ihan minne vain! Jotenkin sellainen supersosiaalinen ja rohkea fiilis, haluaisin nähdä ihmisiä ja puhua. Kuka haluaa tulla meille? Kuka haluaa keskustella? Mitä vain!

Minulle tuli niin paha mieli ja huono omatunto, kun unohdin lähettää Mummille kortin. Hän täytti perjantaina 13. päivä 70 vuotta ♥ Olen kyllä ihan aina unohtanut nämä korttihommat.

Mieleni tekee kaupungille, kirppareille ja valokuvailemaan! Haluaisin ommella, askarrella juttuja, katsella leffoja ja sarjoja. Haluaisin jopa lenkkeilemään ja jumppaamaan – ihan oikeasti.

Ja haluaisin pelata. Miten sille ei tunnu riittävän lainkaan aikaa? Olisi Rayman, Age Of Empires III, Sims, Psychonauts, Red Dead Redemption, Minecraft...

Luin vanhoja päväkirjoja vuosilta 2008-2010 ja meinasin kuolla. Järkyttävää miten ajatukset voivat muuttua noin, tai ihminen! Aivan mahtavia muistoja. Ja vau, mitä ajatusten virtaa.

Olimme Toivon kanssa hississä, jonne tuli samaan aikaan naapurin pitkä ja komea mies mustilla rilleillä varustettuina. Toivo katsoi häntä pitkään ja ojensi kädet miestä kohden pyytäen syliin, kunnes tajusi jotain. Raukka taisi erehtyä isistä.

Olen niin onnellinen, että vihdoin syksy on täällä. Viileämmät ilmat ja värikkyys. Edelleen odotan sitä huuruista hengitystä ja sitä, että saan vetää tumput käsiini.

Pienen pieni ahdistuksen poikanen on synytynyt Toivon varusteiden hankinnasta. Meillä ei ole vielä ainuttakaan rukkasta, talvihaalaria, pipoa, tumppuja, sormikkaita, kaulahuiveja sun muita tarvittavia. Talvikengätkin puuttuvat. Ei ole edes kaikkia syksyvaatteita vielä. Kun ei voisi vähempääkään kiinnostaa shoppailla! Puhumattakaan omista talvitakeista ja kengistä.

Olisi kova hinku tehdä kodissamme pieniä uudistuksia. Seinäkangas pitäisi kiinnittää, leffat olisi kiva saada johonkin uuteen hyllyyn järjestykseen, kuvia olisi teetettävänä iso pino, tarvitsisimme uuden työpödän, lamppuja pitäisi hankkia ennen pimeitä aikoja, samoin uusia kynttiläjuttuja, haluaisin uusia viherkasveja ja ommella uusia tyynynpäälisiä. Mistä saisi halvimmalla sisätyynyjä?

Haluaisin nähdä vanhoja ja uusia ystäviä sekä ihania ystäviä naapurista. Haluaisin päästä illanviettoon ja tehdä vaihteeksi jotakin erilaista. Haluaisin viettää Villen kanssa kahden keskeistä aikaa ja kävellä käsikädessä. Haluaisin myös kivan tyttöjen illan! Mutta missä tytöt?

Himottaisi tehdä oma räppibiisi! Ja ei, tämä ei ole vitsi. Olemme Villen kanssa suunnitelleet tätä jonkin aikaa, mutta vieläkään asia ei ole edennyt pätkääkään. Ensiksi pitäisi keksiä räppinimet ja biisin aihe. Okei, tuleekohan tästä mitään... Kuolen nauruun.

Rakastan tätä blogiani! Tämä tuntuu omalta ja te olette ihania. Tervetuloa uudet lukijat ♥

Koen olevani juuri nyt onnellinen. Todella, todella onnellinen. Hymyilyttää, naurattaa ja joka paikkaa kihelmöi. Kahvi maistuu ja maailma on puolellani.

Mahtavaa tiistaipäivää ja syksyistä viikkoa kaikille!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

VIIMEISIÄ KESÄKUVIA JA RÄKÄNOKKAFIILIS

Ihana, kaunis, lämmin kesä ♥ Ja muutama kesäkuvafiilistely landelta. Eilinen valokuvausretki ei sitten onnistunutkaan, joten saatte tyytyä näihin. Tämä kesä oli kyllä sen verran ainutlaatuinen ja pitkä, joten täytynee tehdä siitä oma fiilistelypostaus myöhemmin, eikö vain!

En voi käsittää miten voi olla jo syyskuun puoliväli. Aurinko porottaa taivaan täydeltä ja lämpötilakin on vielä reilusti yli kymmenen. Onneksi ei sentään enää kahtakymmentä, sillä en enää jaksa teepaitoja ja vähissä vaatteissa hillumista. Haluan takin, huivin ja huuruisen hengityksen.

Oli aurinkoa tai ei, ulkoilut saavat tämän päivän osalta jäädä, sillä flunssainen ja kipeä olotilani eivät anna sille mahdollisuutta. Eilinen ulkoilu jo sen kertoi, että kannattaa pysytellä visusti sisällä villasukat jalassa ja lämmin kupponen kourassa.

Loikoilua loikoilun perään ja lisää loikoilua. Miten minusta tuntuu, etten olekaan aivan niin saamaton, kun tulen kipeäksi? Yhtäkkiä voisinkin tehdä vaikka mitä, mennä ja tulla, touhuilla ja touhottaa! Huono puoli vain on, ettei kertakaikkiaan pysty.

Isipeikko on töissä ja me räkänokat kahdestaan kotona. Toivottavasti poikanen ei ole suunnitellut mitään tajunnan räjäyttävää levottomusskohtausta illaksi, sillä sitten minä olen pulassa. Ehkä se on kuitenkin ihan okei, että vain loikoillaan.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille ♥

lauantai 14. syyskuuta 2013

VÄHÄN VÄSYNYT

Missä minun ajatukseni ovat? Missä energia, missä voimat? Pää lyö tyhjää, mutta ei tunnu tyhjältä. Se on tukkeutunut tuhansista epämääräisistä ajatuksista, joista en saa kiinni, joita en nyt ymmärrä. Tai ymmärtäisin, mutta pienikin ajatustyö tuntuu nyt liian vaativalta, suorastaan haasteelliselta, joten jääköön ajatteleminen tähän.

Univelkaa univelan päälle. Ja lisää velkaa. Ja ihan omasta syystä. Onko aina pakko valvoa puoleen yöhön? Ilmeisesti on, sillä aikainen nukkumaan meno ei tunnu luonnistuvan lainkaan. No mutta kun on ne kaikki hyvät ohjelmat ja sarjat ja ihana mies ja fiilistelyt ja kaikki. Eikä päiväunien nukkuminen tunnu ollenkaan järkevältä vaihtoehdolta.

Väsyneenä kaikki tuntuu enemmän tai vähemmän epämiellyttävältä. Ruoka ei maita, on kylmä, vesi tuntuu inhottavalta, silmiä särkee, vaipan vaihto on haasteellista, puhumattakaan pesuhommista, ei jaksa tehdä ruokaa, eikä syöttää, hermot on tavallista tiukemmalla ja ulos menokin tuntuu liian monimutkaiselta, saati sitten kaupassa käynti ja kieroon mulkoilevat kanssaihmisemme. Kahvia pitäisi saada koko ajan ja kropan olisi hyvä olla suurimmaksi osaksi vaakatasossa. Unohtamatta pieruhousuja ja villapaitaa, joissa voisin olla aamusta iltaan.

Yhtään ei lohduta jo kauan jatkunut on/off flunssa, vaikken ole edes varma, onko tämä ollenkaan flunssaa. Tänään se on vasta oikeasti siltä tununut, kipeän kurkun ja jatkuvan niistämisen jälkeen. Poikasellakin on kunnon räkänokka.

Tänään ajattelin, siis jos millään kykenen ja jaksan, mennä ulos valokuvailemaan pitkästä aikaa. Haluaisin tallentaa luonnon fiiliksiä, syksyn tunnelmaa ja ihan vain kaikkea kaunista mitä eteeni sattuu. Vain minä ja kamera. Ehkä saan raahattua itseni pihalle näistä vaivalloisista oloista huolimatta, sillä eihän se voi muuta kuin piristää!

Laiskottelu lauantaita kaikille ♥

perjantai 13. syyskuuta 2013

SULOINEN KEINUTUOLI


Minun vanha keinutuolini, tummanpunainen, suloisten otusten ja pienten sydämien kera. Täynnä muistoja ja tunnearvoa. Olisikohan peräisin 90-luvulta.

Muistan sen niin hyvin, kun kiikuin tuossa lapsena. Muistan kun se kökötti huoneeni lattialla tavaroiden peitossa ja muistan, kun kaaduin sillä jättäen sormeni tuolin jalkojen alle. Ikinä en olisi kyllä arvannut, että oma poikani saattaa kiikkua siinä myös. Ihana, kaunis perintötuoli, äidiltä pojalle ♥

Kaikkien näiden vuosien jälkeen tuoli oli kauttaaltaan lian ja tahrojen peitossa, tahmainen ja inhottavan näköinen. Ajattelin ettei tuolia saisi enää millään käyttökelpoiseksi. Mutta kappas vaan, ihmesieni toimi myös tähän ja nyt tuoli on kuin uusi, pieniä naarmuja lukuunottamatta. Vielä kun Toivokin innostuisi kiikkumaan sillä!

Ps. Tuoleista puheen ollen, koskakohan saisin tämän projektin päätökseen...

torstai 12. syyskuuta 2013

RAKASTAN NIIN PALJON, ETTEN EDES MUISTA KAIKKEA

Aurinko, auringonsäteet, aamut, auttaminen, antaminen, aistit, aistikkuus, ajatukset, ajattelu, arki, arvot, askartelu, avaruus, avarakatseisuus, chili, fiilistely, elämä, eläminen, elossa oleminen, eläimet, erilaisuus, elokuvat, halit, halaus, hymyt, hymyily, hauskuus, hulluus, hellyys, heimot, hengitys, haaveilu, hämmentyminen, havahtuminen, höpsöttely, höyhenet, hipsuttelu, hengailu, herkut, huumori, hyvyys, ihmiset, ilo, iloisuus, ilahduttaminen, intiaanit, illat, ihmettely, ihmeet, ilmeily, inspiraatio, innostus, järvet, jäätelö, jäljet, kahvi, kasvissyönti, katutaide, kaupunki, keltainen, kauneus, kissat, kissan hymy, kehräys, kamerat, kasvit, kirjoittaminen, kirjeet, kirpputorit, kierrätys, kiltteys, kosketus, koskettaminen, koti, kukat, kunnioitus, kuiskaus, kävely, käsi kädessä kävely, käsityöt, lempeys, lämpö, laiskottelu, lapset, lande, laulu, laulaminen, linnut, linnunsulat, luonto, luonnollinen, luonnonmukaisuus, luottamus, läheisyys, listaaminen, lehdet, lumi, maailma, maanläheisyys, maisemat, maalaus, metsä, metsän aarteet, menninkäiset, mieli, mietiskely, mielipiteet, musiikki, muuttuminen, muistot, Muumit, Myy, nauru, nauraminen, nukkuminen, nuuskamuikkunen, olot, oikeudet, oppiminen, opettaminen, osaaminen, olemmassolo, ompelu, omituisuus, otukset, onnellisuus, optimismi, periaatteet, positiivisuus, pehmeys, peitot, pellot, peikot, periaatteet, pelaaminen, perhe, piirtäminen, pimeys, pohdiskelu, puut, puhuminen, päiväkirja, rakkaus, rakastaminen, rannat, rauha, rauhallisuus, rentoutuminen, rapsuttelu, rohkeus, rytmit, räsymatot, sisäinen kauneus, sanat, sadut, sateenkaari, sade, seesteisyys, sienet, sipsit, sarjat, silmät, suvaitsevaisuus, suitsukkeet, sumu, syksy,  suukot, syntymä, syvällisyys, Tampere, takkutukka, tarinat, tarrat, taide, tee, Toivo, tanssiminen, tajunta, tuoksut, tunnelma, tunnelmointi, tyyneys, tyynyt, tietokone, unet, unisuus, unisiepparit, usva, ujous, vastasyntynyt, villasukat, villapaidat, vihreys, vihreä, viestit, vesi, vapaus, valinnat, vauvat, vaatteet, valvominen, valo, valonsäteet, valokuvaus, valokuvat, videopelit, valaistuminen, vanhemmuus, voima, vuodenajat, verhot, värit, ystävät, ystävyys, ystävällisyys, yksinolo, ymmärrys, ymmärtäminen, yrit, äitiys, älypuhelin, äänet.

Tänään erityisesti rakastan puiden lehdissä kimmeltäviä auringonsäteitä, kellastuneita lehtiä, syksyn tuoksua, sadetta, värikkyyttä, linssipyöryköitä, elämän pieniä iloja, pusuja, kuumaa kahvia, hetkessä elämistä, kotipesän lämpöä ja tuota kuvassa esiintyvää pöllöpääkissaa, joka on aina niin hämmentyneen, mutta onnellisen näköinen

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

LAPSENVAHTIHOMMAT


Koska voin antaa vauvani ensimmäistä kertaa ”vieraan” hoidettavaksi? Koska voin viedä vauvani ensimmäistä kertaa yöhoitoon? Toivottavasti kauhean moni ei pohdi näitä kysymyksiä turhan paljoa. Vastaus pitäisi löytyä sinusta itsestäsi, sinun ja lapsen luonteesta, tunteista ja tarpeista.

Jokainen vanhempi tietää, koska on se sopiva hetki. Jollain se voi olla pari viikkoisen vauvan kanssa, jolloin yli yksivuotiaan. Kaikilla se tulee luultavasti jossain vaiheessa eteen. Tämä turhaan kiistelty aihe on minusta aivan järjetön, koska tottakai jokainen vanhempi tietää itse oikean ajankohdan. Siihen ei pitäisi kenelläkään muulla olla mitään vastaväitettävää. Lapsen laiminlyönti tai kaltoin kohtelu ovat asia erikseen.

Haluan kertoa meidän perheen version tästä aiheesta, joten täällä tilanteet ovat menneet näin.

Kun ensimmäisen kerran lähdimme Villen kanssa kahden kesken illanviettoon, oli Toivo silloin nelikuinen. Lähdimme kotoa vasta silloin, kun Toivo oli nukahtanut yöunilleen. Halusimme nukuttaa hänet itse, lähteä rauhallisin mielin ja vähin äänin. Kaikki meni oikein hyvin, sekä poika, mamma että vanhemmat olivat tyytyväisiä. Ennen kaikkea me vanhemmat, koska saimme pitkästä aikaa olla kaksin ilman vauvaa ja jokainen lapsellinen tietää, miten vapauttavaa se voi olla.

Siitä lähtien kyseisiä univahtihommia ollaan tarvittu aina silloin tällöin satunnaisesti, fiilisten tai tapahtumien mukaan. Ja melkein sataprosenttisesti ollaan aina saatu lapsenvahti halutessamme. Toivon univalvojana on käynyt sekä minun äitini että Villen äiti – Toivon mamma ja mummi.

Toivo ei ole ikinä ollut yöhoidossa muualla, eikä päivähoidossa ollenkaan – ei kotona eikä missään muuallakaan. Aikaisemmin ei ollut tullut mieleenkään, että pyytäisimme lapsenvahdin myös päivällä. Jotenkin ei vain olla tajuttu tai sitten ei vain ole ollut oikeaa tarvetta. Vasta viime aikoina olen alkanut miettimään, että voisihan sitä joskus päivisinkin tehdä jotain ilman poikaa. Näin kauan siinä ilmeisesti sitten meni.

Noin viikko sitten olikin oikein jännittävä päivä lapsenvahtiasian tiimoilta. Kun Toivo nyt selkeästi ymmärtää paljon enemmän, ajattelimme testata hänen reagointia meidän poissaoloon. Kutsuttiin mummi kylään, tarjoiltiin kahvit ja hengailtiin hetki kaikki yhdessä. Toivon nautittua päivällinen, oli oikein otollinen aika harkita lähtöä.

Kun hetki koitti, stressiaallot alkoivat lainehtia myrskyisinä. Naurakaa vain! Jännitin niin kamalasti, tuskahiki puski itseään lävitse ja olin ahdistunut. Laitoimme kengät jalkaan ja sanoimme Toivolle, että äiti ja isi lähtee nyt kauppaan. Toivo vain hymyili ja vilkutteli meille. Pusut, halit ja se jäätävä hetki. Tunteet olivat pinnassa – aivan kuin olisimme jättämässä hyvästejä.

Ovi loksahti kiinni. Ryntäsimme Villen kanssa korvat suljettuina rappuisia alas, ettemme vain kuulleet mahdollista itkua. Toivottavasti kukaan ei tätä nähnyt, sillä olimme varmasti melko naurettavan näköisiä. Aluksi en pystynyt keskittymään ollenkaan ja kävelymatkakin meni puoliksi juosten. Sitten tuli tekstiviesti – ei ole itkenyt lainkaan, hyvin menee. Ja se helpotuksen määrä! Jatkoimme hyvillä mielin UFFille, sieltä paikallisen Fidan kautta ruokakauppaan ja kotiin. Aikaa meillä meni reilu tunti.

Ajattelimme että Toivo loukkaantuu verisesti viimeistään meidän tullessamme takaisin kotiin ja että siinä vaiheessa ainakin alkaa itku. Toisin kävi. Meitä vastaan tuli riemusta hihkuen pieni aurinko ja näimme vain hymyä hymyn perään - ei ainuttakaan kyyneltä. Meni siis täydellisesti!

En koe millään lailla huonoa omaatuntoa siitä, että teimme tämän vasta nyt. Uskon että tämä oli meille kaikille sopivin aika. Uskon että näin olimme kaikki siihen valmiita.

Yöhoitoon jättäminen saa odottaa omaa aikaansa. Jos en itsekään tykkää olla yötä poissa kotoa, miksi tekisin niin lapsellenikaan. Tietenkin jossain vaiheessa siihen tulee pakottava tarve, mutta siihen asti mennään näin. Minulle ei tule mieleeni yhtäkään syytä, miksi Toivon pitäisi olla yötä poissa kotoa. Luulen että tämä tulee tarpeelliseksi vasta silloin, kun Toivo itse osaa ilmaista tarpeensa ja halunsa lähteä vaikkapa mummilaan tai mammalaan tai paappalaan tai jonnekin. Tai jos meille vanhemmille tulee pakottava tarve päästä seikkailemaan toiselle paikkakunnalle.

Mutta täytyy sanoa, että odotan innolla seuraavaa lapsenvahtihommaa. Seuraavalla kerralla aika on paljon pidempi ja me päästään Villen kanssa yhdessä kiertelemään kaupungille. Ja keskellä päivää. Yhteiset kirpparikierrokset, kahvit Laukontorilla tai ihan mitä vain keksimmekään. Odotan sitä todella!

Milloin sinun lapsesi oli ensimmäistä kertaa hoidossa tai hoitaja teillä kotona? Entä milloin yöhoitoon? Onko kenelläkään tilanteet meneet samoin kuin meillä?