maanantai 9. syyskuuta 2013

SYYSKUUN ALKU JA INTIAANIKESÄ

Syyskuu vaihtui salakavalasti, mutta lämpöä ja lempeä riitää. Intiaanikesä on täällä! Voisin pakata rakkaimpani kassiin ja seikkailla kauas pois, keskelle metsää, keskelle eläimiä, luontoa ja rauhaa. Vain minä, pieni perheeni ja lannevaatteet säilyttämässä rotia. Perheeni onneksi olen aikamoinen nössö.

Valloittavat sääilmiöt ovat täällä. Minä kun olin jo odottanut syksyä, puhdistavia sateita ja villapaitoja, mutta mikäs tässä ollessa, tämäkin kelpaa. Uskon tämän kesän olevan jonkinlainen ainutlaatuinen poikkeus muista vuosista, sillä ensimmäistä kertaa tuntuu, että kesä vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Kuinka kauan kesää on oikein jatkunut?

Mitä jos ensilumi sataa ennen kaunista väriloistoa? Mitäs jos emme saakaan nauttia tavanomaista syksyä? Voi rakas syksy, olet tervetullut milloin vain

Meille kuuluu hyvää. Melkein voisi ajatella, että viime päivät ovat olleet pelkkää ankeutta Villen tehdessä paljon iltavuoroja, mutta ei se niinkään ole. Hitusen tylsähköä, mutta ei millään lailla ankeaa. Minusta tuntuu, että nämä pitkät iltavuoropäivät nostavat miinuksella olevaa kärsivällisyyttäni ja tunnen olevani jo plussan puolella. Sitä paitsi mikään ei ole parempaa, kuin illalla odotella ahkeraa hoitsuani, valmistaa pannukakkua ja kuulla kun ovi loksahtaa auki

Toivon kanssa olemme hengailleet kahden kesken. Olemme seikkailleet ulkona, puistoilleet, höpsötelleet ja nauraneet vatsamme kipeiksi. Olemme hymyilleet vakaville vastaantulijoille, hämmästelleet hassuja tyyppejä ja saatu hyvää mieltä hyvistä ihmisistä. Olemme nauttineet arkisista asioista ja fiilistelleet elämää. Meillä on kaunis elämä.

Enkä kertakaikkiaan meinaa pysyä housuissani. Olen saanut uuden puhelimen (!), Samsung Galaxy S 4:sen ja pärisen onnesta Yleensähän en ole mikään materianisti, mutta Ville on koukuttanut minut näihin älyllisiin otuksiin. Ja toiseksi, tänään alkaa Salatut elämät! Yhtenä päivänä ajattelin, että ihme etten odota ohjelmaani tämän enempää, mutta tänään olen sekaisin kuin sieni ja odotan iltaa kuin kuuta nousevaa.

Ja nyt sade ropisee puiden lehtiin. Elämä antaa minulle paljon Kaunista viikkoa kaikille!

11 kommenttia :

  1. Täällä on ainakin jo kovin syksyinen tunnelma. Paljon erivärisiä lehtiä maassa ja sade ropisee mukavasti. Oma mieli on nyt aika iloton, mutta toivottavasti se pian muuttuu paremmaksi :)
    Ja aivan parasta tosiaan kun ne salkkarit alkaa tänään! :D
    Ihania hetkiä teille söpöliinit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tännekin on saapunut syksy <3 Voi Mira, toivon sulle iloa, hyvää mieltä ja lämpöisiä ajatuksia <3 Lähetän halin!

      Sinäkin tykkäät Salkkareista jee :--D Ei kyllä ollut kummoinenkaan avausjakso, mutta mitä sitten, ihana ihana ohjelma!

      Parempia vointeja sinne <3

      Poista
  2. Sulla on niin ihana kirjotustyyli! ♥ Levollinen, mutta niin innostava! :) Mukavaa viikko sinne teille myös! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥ Levollinen kirjoitustyyli kuulostaa jännältä, toivottavasti ei sentään ole unettava :--D No ei, kiitos sulle ihan kamalasti ihanista sanoistasi! Mahtavaa loppuviikkoa Emma ♥

      Poista
  3. Galaxy S4 on oikein mainio, onnittelut hyvästä valinnasta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KYLLÄ, mainio nimenomaan ;) Vaikka S2 olikin superhyvä, tämä taitaa olla paras!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. http://nnnewbie.blogspot.fi/2013/09/seitseman-kuvaa-kesasta.html Haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :--) Katsotaan muistanko tehdä!

      Poista
  6. Sinulle on haaste blogissani! :)

    http://ihmeellinenelamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista