ONNENPISAROITA

Voi miten rauhoittavaa onkaan vesipisaroiden tanssahtelu ikkunaan ja tuulen keinuttamat puunoksat. Eipä minua haittaa tuollaiset märkäilmat lainkaan, mutta tuo kylmyys on aika omituinen juttu niiden hellepäivien jälkeen. Vaikkei minua kyllä koleuskaan haittaa, sillä tuleehan pian taas lämmin. Suomen kesä on ihana, enkä tarkoita nyt mitenkään sarkastisella tavalla. Se on ainutlaatuinen.

 

Minulla on kyllä niin mahdottoman hyvä fiilis, että ratkean riemusta. Meillä on ollut ihan superihania viimeisiä lomapäiviä ja sydämeni pohjasta olen niistä nauttinut. Täytyy kyllä sanoa, että minulla on niin hassu pieni hölmöläisperhe, että naurun puutteesta en ainakaan joudu kärsimään. Voi apua, jos joku meidän elämää täällä neljän seinän sisällä näkisi, olisi hän varmasti kuin Liisa ihmemaassa.

Eipä minua myöskään haittaa, vaikka maanantaina palaamme taas arkeen. Yhtä ihanaa arkea ja juhlaa me saamme päivästä toiseen viettää, joten mitäpä se mitään muuttaisi. Juhlista puheenollen, lähdemme huomenna junailemaan kohti mammalaa ja valmistautumaan lauantain pirskeisiin. Juhlistamme veljeni ylioppineisuutta pienen suvun voimin ja siinä ohessa vietämme leppoisaa eloa mamman hellässä huomassa. Mutta mitä ihmettä, miten minun pikkuvelikulta voi olla jo niin iso!

Tänään tuo meidän peikkonen on kyllä ollut varsinainen apina isolla aalla, eikä sen touhuissa ole ollut päätä eikä häntää. Enkä yhtään ihmettele, sillä onhan hän meidän poika. Ihana sekopääpoika ja niin mahdottoman hauska.

Ville on myös tänään ollut erityisen hauska ja huomaavainen sekä tietenkin maailman ihanin ja antoi minun nukkua hetkeä myöhempään, jonka jälkeen otti pojan matkaansa ja lähtivät yhdessä kauppaan. Minä puolestani valmistin herkullisia pyöryköitä, joita sitten yhdessä maiskuttelimme lounaaksi. Loppupäivän suunnitelmana olisi ollut treffit leikkipuistoon, mutta pahoin pelkään, että sade siirtää ne toiseen päivään. No ehkä me voimme vaihteeksi taas laiskotella, olla vaan kuin ei oltaisikaan ja nauttia sadepäivän tuomasta tunnelmasta. Ihanasta herkästä tunnelmasta, joka korostaa sitä onnellisuuden määrää, jota nyt koen. 

Onnentunteita ja rakkautta kaikille ♥

VIIMEISEN VIIKON AIKANA

Elämä on ollut yksinkertaisesti niin ihanaa. Niin valloittavaa ja äärimmäisen kaunista, merkityksellistä ja opettavaa. Rakastan sitä.

Viime viikolla saimme nauttia hyvästä mielestä ja hyvistä ajatuksista, mutta myös kiukkupäivistä ja turhautumisen tunteista, olimme reippaita ja vähemmän reippaita, heräsimme monesti jo ennen seitsemää ja pari kertaa ulkoilimme ennen kymmentä, kävimme pienen pienellä metsäretkellä, nautimme keväästä, kuuntelimme sen ääniä ja nuuskimme nenää hyväileviä tuoksuja, laiskottelimme ja olimme aikaansaavia, olimme paljon kotona, mutta saimme myös vieraita, pakkasimme hillitysti, katselimme kuinka laatikot alkoivat pikku hiljaa vallata kotiamme ja olemme olleet kiitollisia ja ylpeitä siitä, kuinka vähän omistammekaan, katselimme hullunlailla Braking Badia ja jännitimme juonenkäänteitä, söimme ihan liian monta ruisleipää pestolla, juustolla ja tomaatilla ja menimme liian myöhään nukkumaan sekä ihan muuten vain yhdessä ihmettelimme elämää ja nautimme jokaisesta hetkestä - ainakin melkein jokaisesta.   

Minä puolestani olen ehkä kerran (tai kaksi) rouskutellut sipsejä, jumppailut hiki hatussa ja alkanut tosissani nauttimaan siitä, katsonut hömppäohjelmia ja eläytynyt niihin liikaa, nähnyt ihanaa hyvänmielen unta, jossa elin yhdeksänkymmentäluvulla ja sellaista toista, joka oli herkkä ja koskettava, kuunnellut rytmikästä riimittelyä ja vähän tätä sekä jumittavia, mutta mukaansatempaavia jazz-soundeja, yllättynyt iloisesti, kun Ville osti omasta-aloitteestaan kukkasöpöläisiä kotimme, käyttänyt kahden euron vihreää anorakkitakkia ja pitänyt tukkaani solmussa, fiilistellyt aurinkoa ja harmaita päiviä sekä tanssivia vesipisaroita, joiden tuoksu on yksi parhaimmista ja se on saanut minut hyvien ja nautinnollisten olojen saattelemana hymyilemään sydämeni pohjasta.

Sellaisista vesipisarantäyteisistä tuoksuista minulle on viime päivinä tullut mieleeni lapsuuden kevät ja kesä täynnä iloa, riemua ja vesilätäköitä, lapsuudet leikit tuorealla nurmikolla ja seikkailut takapihan takana sijaitsevassa metsässä, vihreät koivupuut ja pilvettömät taivaat, veljet ja naapurinlapset sekä rakas lapsuudenystäväni ja hänen kanssaan jaetut hetket, parhaimmat sellaiset, joilloin olimme kuin paita ja peppu nauttien toistemme seurasta, käyttäen mielikuvitustamme ja touhuillen kaikkea maan ja taivaan väliltä, keräsimme pullonkorkkeja ja leikimme barbeilla, teimme herkullisia eväsretkiä leikkipuistoihin, metsiin kivien päälle ja lintutorniin sekä kerran perustimme tyttöjengin (muistaakseni sen nimisen), joka keräsi metsistä roskia liimaillen niitä pieneen vihkoseen ja kerran löysimme myös 50 pennisen, josta olimme enemmän kuin riemuissamme. Tai sen ihanan tyttösen kanssa ne kioskireissut, josta 20 pennillä ostimme sitä ja markalla tätä sekä se pikkuveljeni rattailla tehty huvittava reissu kauppaan, josta salaa haimme Manhattan-sipsipussin. Nämä kaikki fiilistelyt voisi kiteyttää tähän ja tähän ja moneen muuhun. Voihan lapsuus, se taisi olla onnellinen.

Onnen- ja rakkaudentäyteistä tulevaa viikkoa kaikille ♥

OLEN NÄHNYT KEVÄÄN, ELÄNYT JA OIVALTANUT

Hei ystäväiset!

Kuvittelin pienessä hassussa päässäni, etten ole kirjoittanut muutamaan päivään, mutta totuus olikin toinen. Kaksi viikkoa. Ja yli. Aika päässäni kulkee hitaammin tai sitten olen vain synnynnäinen jumittelija, mutta eniten ehkä molempia. Oli miten oli, sillä täällä minä jälleen höpisen tuurhuuksiani ja sekavia mietteitäni, mutta tiedättekö mitä, on aivan mahtavaa kirjoittaa teille taas pitkästä aikaa.

Viime aikoina olen tuntenut monenlaisia tunteita ja tuntemuksia, hyviä ja vähän huonompiakin, ihmeellisiä ja kauniita ajatuksia, olemisen periaatteita ja olemattomuutta. Välillä olen ollut siellä ja täällä, tuolla ja jossakin, menossa, tulossa tai poissa, mutta enimmäkseen ihan vain paikoillaan. Ihan vain paikoillaan tekemättä mitään pakollisesta poikkeavaa tai ajattelematta hetkeä pidempään, ollut vain ja soljunut tasapaksujen päivien edetessä seuraavaan, hymyillyt auringonnousulle ja sitten taas laskulle, välillä murehtinut, mutta eniten iloinnut, kunnes sama toistuu ja toistuu taas. Se on kivaa.

Välihuomautuksena haluan sanoa, että pitkien ja sekavien lauseiden muodostaminen on parasta.

Olen kyllä salaa nauttinut tästä vapauttavasta tekemättömyydestä ja kaikenmaailman laiskiaispäivistä, mutta saamattomuus on se, mitä en ole ikinä itsessäni sietänyt. Ja olen ollut viime päivinä niin hävettävän saamaton erilaisista syistä johtuen, että nyt on tullut sellainen pakko saada se pois minusta -tunne. Ja pakkohan se on, sillä seuraava kuukausi tulee olemaan erityisen hektinen, vaikka stressata en kyllä aio. Meillä olisi enää alle kuukausi aikaa pakata kimpsut ja kampsut laatikoihin ja sanoa hei hei tälle ihanan kamalalle lähiölle, joten voisihan tässä jo joku päivä aloitella.

Mutta saamattomuuksista huolimatta olen elänyt, en ehkä ihan täysillä, mutta olen elänyt. Olen nauttinut eloisasti elämäni pienistä hetkistä, tanssahdellut läpi harmaan valoisan arjen ja kerta toisensa jälkeen tuntenut suurta kiitollisuutta. Tuntenut kiitollisuutta kivoista ja vähemmän kivoista asioista, suurista ja pienistä, mutta ennen kaikkea ihan kaikesta.

Olen vastaanottanut kevään, nauttinut auringosta ja lämmöstä, linnuista ja tuoksuista, hyvin nukutuista öistä ja valoisista aamuista, aikatauluttomista päivistä ja rentouttavista illoista. Aamuisin aurinko on hyväillyt kasvojani hellin sätein ja herkistänyt minut unelmoimaan koivunrungoin kuvioitujen peittojen alla, saanut tuntemaan puhtainta onnea ja iloa siitä kaikesta, millaista elämä on ja mitä se minulle antaa.

Mutta parasta ovat kuitenkin ne hetket, kun he kaksi maailman hienointa tyyppiä hymyilevät. Silloin minäkin hymyilen ja kaikki hymyilee. Kaikilla on silloin hyvä olla ja se on tärkeintä. 

Olenkin tuntenut suunnatonta lämpöä ja rakkautta, kosketuksia ja rakkauden läsnäoloa, saanut helliä suukkoja ja kuolaisia pusuja, halaillut ja saanut haleja, oppinut enemmän onnesta ja onnellisuudesta, rakkaudesta ja rakastamisesta. Sillä rakkaus, se ei ole pelkästään positiivisia pilvenhattaroita tai iloisia kukkatansseja niityllä vaan myös kivikkoisia katuja ja mutaisia ojanpohjia, lohdutusta ja empatiaa, toisen puolesta surua ja rakkautta. Silloin se on aitoa.

Herkkien hetkien lisäksi olen nähnyt keväisen kaupungin loiston ja pölyiset kadut, vastaantulijoiden aurinkohymyt ja naurut, kierrellyt kirpputoreja ja juonut kahvia torin kulmalla haukaten samalla suklaapatukkaa, nolannut itseni keskellä suojatietä olemattomalla englanninkielen taidollani, nähnyt iloisia hyvän mielen tilanteita ja nähnyt myös, miten joillakin ihmisparoilla menee huonosti, jolloin mieleeni tulee jälleen ajatus siitä, kunpa voisin auttaa kaikkia.

Olen myös siivonnut ja siivonnut, imuroinut ja huiskinut rätin kanssa, eikä se pöly mihinkään häviä, liihottelee vain pitkin kotimme ilmastoa takertuen joka paikkaan. Kissatkin juoksentelevat kevätpäissään ympäriinsä, rullaavat mattoja makkaroille ja levittävät karvojansa, jolloin valonsäteisiin muodostuu hassun hauskoja karvapilviä. Silloin aivastuttaa.

Toivo puolestaan on ollut oma iloinen itsensä, välillä uhmatuhma ja känkkäränkkä, mutta useimmiten kiltti ja hyväntuulinen pieni peikkopoika. Hän oppii ja oivaltaa koko ajan uutta, höpöttelee mitä sattuu ja elämänilo säteilee läpi pienten nappisilmien. Hän on piirrellyt paljon ja katsonut muumeja, hyppinyt ja pomppinut sängyssä sekä pärissyt autoista ja lentokoneista.  Hän on jälleen kerran hienointa, mitä tiedän. Minun pieni aurinkopoika.

Tällä hetkellä tunnen voimaa, puhdasta intoa ja lennokkaita inspiraatioita, mielen riemua ja uusia oivalluksia. Tuhansia ja tuhansia ajatuksia virtaa päässäni ja tunnen pystyväni mihin vain. Ihan mihin vain.

Minua hymyilyttää. Haluaisin juosta ja hyppiä, tanssia ja laulaa, kiljua ja nauraen huutaa koko maailmalle rakkaudesta. Haluaisin mennä metsään, katselemaan, kuuntelemaan ja tuoksuttelemaan kevättä ja ihastelemaan auringossa loikoilevia puita ja märkiä mättäitä, ottaa kamera kaulalle, ikuistaa ja tutkia sekä nauttia luonnon loppumattomasta rauhasta, joka iskee kerta toisensa jälkeen sydämeeni. Haluan elää tätä kevättä, juuri näin, tässä ja nyt.

Suloisia keväthetkiä kaikille, rakkautta ja energiaa, sisäistä rauhaa ja hymyisiä ajatuksia ♥ 

AURINKOTERVEHDYS

Aurinkoinen hymytervehdys täältä meiltä!

Mikä ihana valo. Auringonsäteitä ja energiaa, lintujen sulosointuja ja rinnassa sykkivä rakkaus. Ikkunan avatessa nuo sulosoinnut hyppivat korviin, valonsäteet täyttävät huoneen ja naama välähtää sellaiseen överihymyyn, että poskilihakset repeilevät onnesta. Onhan kevät jo täällä? Nenässäni aistin maan tuoksuja ja tunnen, kuinka luonto heräilee talviuniltaan. Suljen silmäni, näen kukkivia niittyjä ja kauniin vihreitä koivupuita, lempeä tuuli puhaltaa kasvoilleni ja hihittelen, kun ruohikko kutittelee varpaitani. Kohotan pääni kohti taivasta ja sieltä se aurinkoinen hellästi hyväilee poskipäitäni, hymyilen ja hymyilen vaan.

Eipä minua lainkaan haittaa, vaikka se meteorologiotusten ennustama pakkanen vielä tulisikin. Tai lumi. Onhan lumella tapana sulaa ja sitä paitsi, onhan pian jo kesä. Odotan perhosia! Niitä kauniita hentoisia haluan tänä kesänä nähdä enemmän.

Kaikesta huolimatta minua hävettää, kuinka vähän on tullut ulkoiltua. Olen ollut jatkuvan fyysisen voimattomuuden ja kipusten olotilojeni kourissa, enkä ole tuntenut itseäni mitenkään päin normaaliksi. Tiistaina lääkärissä päätin mainita myös näistä jatkuvista oireistani, niistä monen monista, jotka ovat oikeastaan kestäneet jo synnytyksestä asti. Villerakas teki jopa listankin niistä, jotta en valkotakkijännityksiltäni unohtaisi niitä. Epäilykset heräsivätkin salamannopeasti, liittyen kilpirauhasen liikatoimintaan, joten tuo ihanainen lääkäri passitti minut siltä istumalta verikokeisiin. Nyt odotellaan. Toisaalta toivon, että syy löytyisi, toisaalta en.

Päivät mammala-reissun jälkeen olen ollut tavanomaistakin voimattomampi. Koen olevani jatkuvassa kuumeessa, kurkku karhentelee ja kipuilee, voisin elää sulassa sovussa sohvamme kanssa ja nukkua ainakin joka toinen tunti. Olen ollut omantunnontuskissani siitä, kun en kertakaikkiaan jaksa mitään. Onneksi Ville jaksaa, jaksaa muuten hämmentävän hyvin, on ollut ahkera, käynyt kaupassa, hoitanut poikaamme ja siihen päälle käynyt töissäkin. Mitä tekisimmekään ilman häntä. Ville on supermies.

En sentään ole ollut täysin avuton, sillä eilen ja tänään olen onnekseni ollut energisempi. Sain siivoiltua sotkuisen kaatopaikkamme jälleen kerran kodiksi ja jaksoin jopa ottaa muutaman valokuvan. Tarkalleen ottaen sata valokuvaa tai yli, kuten huomaatte yllä olevista onnellisuusnaamoista, poikasen tunnelmallisesta jumppahetkestä tai Papun aurinkosöpöilystä parvekkeella.  

Ai niin, tähän väliin minun on pakko mainita yksi uusi telkkarijumituksemme. Se kantaa nimeä Into the Universe with Stephen Hawking, johon kuuluu kolme osaa; Aliens, Time Travel ja The Story of Everything. Ensimmäisen osan nähneenä voin jo kertoa, että aivan mieletöntä. Aivan mieletöntä, päräyttävää ja ajatuksia herättävää. Ville sanoi, että toinen osa se vasta mieletön onkin, joten odotan enemmän kuin innolla! Suosittelen todellakin kaikille aiheesta kiinnostuneille ja muillekin.   

Tänään tulee paappa, jos on tullakseen ja Villekin jää huomisen jälkeen taas kahdelle vapaalle. Jos nyt suoraan saan sanoa, on minulla kaikesta huolimatta ihan mahtava fiilis. Elämä kutkuttelee vatsan pohjaa ja saa päivittäin minut hymyilemään, saan rakastaa paljon ja tulla rakastetuksi, hengittää vapaasti ja tehdä juuri niitä asioita, joista eniten nautin. Voi huokaus, miten onnellinen olenkaan.

Mutta mitä teille kuuluu? Kertokaa minulle ihania juttuja onnellisuudesta tai surusta, iloista tai huolista murheista! Olisi ihana kuulla. Olette tärkeitä, olette kauniita, olette hyviä juuri sellaisenaan. Muistakaa se.

Onnellisuutta jokaiselle toivotan, rauhan tuulia, rakkauden mieltä ja aurinkoenergiaa ♥