sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

VIIMEISEN VIIKON AIKANA


Elämä on ollut yksinkertaisesti niin ihanaa. Niin valloittavaa ja äärimmäisen kaunista, merkityksellistä ja opettavaa. Rakastan sitä.

Viime viikolla saimme nauttia hyvästä mielestä ja hyvistä ajatuksista, mutta myös kiukkupäivistä ja turhautumisen tunteista, olimme reippaita ja vähemmän reippaita, heräsimme monesti jo ennen seitsemää ja pari kertaa ulkoilimme ennen kymmentä, kävimme pienen pienellä metsäretkellä, nautimme keväästä, kuuntelimme sen ääniä ja nuuskimme nenää hyväileviä tuoksuja, laiskottelimme ja olimme aikaansaavia, olimme paljon kotona, mutta saimme myös vieraita, pakkasimme hillitysti, katselimme kuinka laatikot alkoivat pikku hiljaa vallata kotiamme ja olemme olleet kiitollisia ja ylpeitä siitä, kuinka vähän omistammekaan, katselimme hullunlailla Braking Badia ja jännitimme juonenkäänteitä, söimme ihan liian monta ruisleipää pestolla, juustolla ja tomaatilla ja menimme liian myöhään nukkumaan sekä ihan muuten vain yhdessä ihmettelimme elämää ja nautimme jokaisesta hetkestä - ainakin melkein jokaisesta.   

Minä puolestani olen ehkä kerran (tai kaksi) rouskutellut sipsejä, jumppailut hiki hatussa ja alkanut tosissani nauttimaan siitä, katsonut hömppäohjelmia ja eläytynyt niihin liikaa, nähnyt ihanaa hyvänmielen unta, jossa elin yhdeksänkymmentäluvulla ja sellaista toista, joka oli herkkä ja koskettava, kuunnellut rytmikästä riimittelyä ja vähän tätä sekä jumittavia, mutta mukaansatempaavia jazz-soundeja, yllättynyt iloisesti, kun Ville osti omasta-aloitteestaan kukkasöpöläisiä kotimme, käyttänyt kahden euron vihreää anorakkitakkia ja pitänyt tukkaani solmussa, fiilistellyt aurinkoa ja harmaita päiviä sekä tanssivia vesipisaroita, joiden tuoksu on yksi parhaimmista ja se on saanut minut hyvien ja nautinnollisten olojen saattelemana hymyilemään sydämeni pohjasta.

Sellaisista vesipisarantäyteisistä tuoksuista minulle on viime päivinä tullut mieleeni lapsuuden kevät ja kesä täynnä iloa, riemua ja vesilätäköitä, lapsuudet leikit tuorealla nurmikolla ja seikkailut takapihan takana sijaitsevassa metsässä, vihreät koivupuut ja pilvettömät taivaat, veljet ja naapurinlapset sekä rakas lapsuudenystäväni ja hänen kanssaan jaetut hetket, parhaimmat sellaiset, joilloin olimme kuin paita ja peppu nauttien toistemme seurasta, käyttäen mielikuvitustamme ja touhuillen kaikkea maan ja taivaan väliltä, keräsimme pullonkorkkeja ja leikimme barbeilla, teimme herkullisia eväsretkiä leikkipuistoihin, metsiin kivien päälle ja lintutorniin sekä kerran perustimme tyttöjengin (muistaakseni sen nimisen), joka keräsi metsistä roskia liimaillen niitä pieneen vihkoseen ja kerran löysimme myös 50 pennisen, josta olimme enemmän kuin riemuissamme. Tai sen ihanan tyttösen kanssa ne kioskireissut, josta 20 pennillä ostimme sitä ja markalla tätä sekä se pikkuveljeni rattailla tehty huvittava reissu kauppaan, josta salaa haimme Manhattan-sipsipussin. Nämä kaikki fiilistelyt voisi kiteyttää tähän ja tähän ja moneen muuhun. Voihan lapsuus, se taisi olla onnellinen.

Onnen- ja rakkaudentäyteistä tulevaa viikkoa kaikille ♥

10 kommenttia :

  1. Tulin niin hyvälle tuulelle upeista kuvistasi ja ihanista sanoistasi. Kiitos, kiitos, kiitos! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Hanna :'D minähän ihan herkistyn tässä kohta! Olet ihana, kiitos kiitos itsellesi <3

      Poista
  2. Voi että :`) Ihania kuvia kerta kaikkiaan. Varsinkin tuo ylimmäinen missä pienokainen taapertaa..awww <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Tania :--) Tuo ensimmäinen on minunkin lemppari :')

      Poista
  3. Anonyymi14/4/14

    Voiettä, olisipa sun kaltaisia enemmän täälä <3 ..joka näkee hyvää kaikessa ja tunnistaa vääryyden sen nähdessään. Olen pitkään lukenut blogiasi, tekstistä tunnistan itseäni paljon. Pidetään lippu korkealla. Kaikkea ihanaa sinulle <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senkin ihana, sanattomaksihan tässä menen. Kiitos valtavan paljon kauniista sanoista, joihin en nyt hämmentyneenä osaa sanoa mitään :') Sinä olet mahtava, hieno ja hyvä ihminen. Kaikkea ihanaa sinullekin, parasta kevättä ja aurinkoa tulevaan kesään, valoa ja rakkautta <3

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Ihanasti olet myös kirjoittanut arjesta, sai ainakin minut hymyilemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Arna <3 Kiitos ilahduttavasta kommentistasi! Sinäkin sait minut hymyilemään :--)

      Poista
  5. Blogissani on muuten sinulle haaste, tartu jos haluat :)

    http://metsalintu.blogspot.fi/2014/04/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteet on haastavia! Katsotaan :---)

      Poista