Ne ovat niin likaisen oloiset ja
epäsiistit. Niissä saattaa kuhista täitä ja kaikenlaisia mönkijäisiä.
Ne ovat kauheat, on ne sitten kenen päässä tahansa. Rumat ja
ällöttävät. Hyi sinua likainen hippi.
Ihmisillä on monia
mielipiteitä. Myös toisten asioista, jopa ulkonäöllisistä
sellaisista. Voitteko kuvitella? Jos minä olen likainen ja ällöttävä,
olkoon se sitten niin. Olenpahan ainakin oma itseni ja toivon
muidenkin olevan.
Minulla on takkutukka. Päästäni siis
kasvaa epämääräisiä pötkylöitä ja ne päässä olen pyörinyt
jo muutaman vuoden. Olisikohan niiden syntymästä jo nelisen vuotta.
Tarkasti en jaksa muistella, mutta sen verran aikaa on kuitenkin,
etten enää ilman niitä olisi oma itseni.
Ajatus takkuisesta tukasta syntyi jo
paljon aikaisemmin. Olin pohtinut asiaa paljon, mutta enhän minä
mitään saanut aikaiseksi. Lopullisen päätöksen tein
sekunneissa. Itse en harkinnutkaan niitä tekeväni, saati sitten
kampaaja, joten hommasin pari ystävällistä tuttavaa kotiini
pehkoani pörröttelemään. Suora tukkani oli pitkä ja valmiiksi jo
huonossa kunnossa, joten takuttaminen oli helppo aloittaa. Itse
tekohetki oli hassunkurinen. Päänahkaa kiristeli, kammat
vääntyilivät ja kärsivällisyyttä tarvittiin. Kuuden ja puolen
tunnin jälkeen kaikki olikin valmista.
Päästäni sojottivat pörröisiä
hiuspötköjä sinne ja tänne. Peilistä katsottuna näytin
vähintäänkin Tohtori Sykeröltä. Oloni oli huvittunut ja iloinen.
Siinäpä ne nyt sitten olivat, muistan ajatelleeni. Rakastuin niihin
ensisilmäyksellä.
Ajan kuluessa takut ovat saaneet
oman muotonsa. Eipä ne enää sojottele minne sattuu vaan roikkuvat
menossa mukana, kuin mikä tahansa tukka. Tukkani on
kasvanut nopeasti, nopeammin mitä koskaan osasin odottaakaan. Jotkut
ovat pidempiä ja jotkut lyhyempiä, jotkut paksumpia ja monet aika
ohuitakin. Kaikki ovat oikeastaan erilaisia, omia uniikkikappaleitaan
jokainen.
Ja edelleenhän ne tässä roikkuvat ja
ne ovat tämmöisiä kuin ovat. Ajan jäljen näkee ja myös
kantajansa laiskuuden. En siis ole tukalleni mitään hetkeen tehnyt.
Silloin tällöin ja harvoin saatan takuttaa tyviä, mutta muuten
pidän pehkoani aika luomuna. Onhan irtohiuksia siellä ja täällä,
mutta mitäpä se mitään haittaa. Ei minua ainakaan. Näistä minä
pidän näin ja siihen olen tyytyväinen.
Tukan hoitaminen on helppoa. Oikeastaan
niin helppoa, kuin itse sen haluaa olevan. Pesemiset hoidan aina, kun
jaksan tai ehdin. Tai muistan. Itse pesuoperaatio vie eniten aikaa,
ainakin minulla, eikä se muutenkaan ole helpointa hommaa. Shampoon
levittäminen päänahkaan vie aikaa, mutta vielä kauemmin menee sen
huuhtelussa. Lopuksi pää painaa sata kiloa ja hartiat ovat mukavan
jumissa. Ikävintä pesemisessä on kuitenkin ehkä se, että tukan
kuivuminen kestää kauan.
Minä rakastan
minun tukkaani. Se on ihanan takkuinen, pörröinen, pehmeä ja
hauska. Aika pitkäkin se jo on ja minusta ihan kivan näköinen. Se
on myös helppohoitoinen ja kätevä. Se on minulle tehty ja minun
näköiseni. Itselleni en muuta tukkaa enää osaisi kuvitellakaan, enkä vaihtaisi tätä mihinkään. Minun oma peikkopää.
Millainen tukka sinun päähäsi on tehty?
