MUMMILASSA

Ilman äitiä on näköjään näin kivaa!

Kuvat ovat viikon takaiselta Villen ja Toivon yhteiseltä viikonloppureissulta mummilaan. Mummi oli ollut tietenkin ihan paras, eikä isi saanut pestä edes hampaita. Isin kahden viikon loman ja "koti-isänä" oleilun loppuun pieni rentoutuminen oli kuulemma ollut hyvinkin paikallaan. 

Toivolla oli ollut mummin ja isin kanssa ihan superhauskaa, olivat telmineet ulkona ja viettäneet ainutlaatuisia hetkiä keskenään. Toivo oli ollut koko reissun ajan erityisen reipas ja iloinen oma itsensä. Kiukutellutkin oli vasta viime metreillä ja tietenkin kotiin päästessään. Kyllä huomaa, miten sanoinkuvaamattoman tärkeitä isovanhemmat ovat lapselle ja kuinka ajan mittaan se tärkeys kasvaa ja kasvaa vaan.

Ei vitsit, miten onnelliseksi tulin näitä katsoessani. Ihana mummi ja pikku peikkonen ♥

YHDET SUNNUNTAIBILEET JA TÄMÄ PÄIVÄ

Hupsista vain, olenkin unohtanut jakaa täällä nämä hassut Villen ottamat kuvat Toivosta. Kuvat ovat yhdeltä ihanalta sunnuntai-illalta, jolloin piipahdimme Tampereen Laikunlavalle katsomaan ystäväni musiikkikeikkaa. Bilemeininki oli kohdillaan, varsinkin tällä pienimmällä sankarilla, kuten saatatte huomata. Minusta nämä kuvat kuvastavat hyvin Toivon luonnetta. Juuri tuollainen hän on, veikeä ja aurinkoinen, pieni eloisa hassuttelija höpsöttelijä, joka ei pysy hetkeäkään paikoillaan. Niin ja mahdottoman söpökin vielä, tietenkin.

Tänään meillä on ollut erityisen kiva päivä. Jopa Toivollakin, mikä on suorastaan ihme niiden monien kuikkupäivien jälkeen. Olemme vietelleet leppoisaa vapaapäivää, nauttineet yhteisestä ajasta ja yhdessäolosta. Minä onnekas olen saanut pienen oman hetken kirpparikierroksen merkeissä ja vietimme aikaa kaupungilla myös yhdessä. Ilmassa on leijaillut hyvää mieltä ja hyvänolontunteita, hassuttelua, laulua ja naurua, onnellisuutta ja iloa, aurinkoa ja syksyn tuoksuja. Kaikkea sitä, mitä elämältä voikaan toivoa. Sellainen varsinainen hymypäivä.

Hymyjä kaikille ♥

Kuvat: Ville

TÄLLÄ VIIKOLLA

- Olen jännittänyt työharjoittelun ensimmäistä iltavuoroa ja yövuoroa, mutta turhaan, sillä molemmat menivät oikein hyvin, hyvällä porukalla ja mielenkiintoisten asioiden äärellä. Voi miten rakastankaan hoitotyötä!

- Kotona kaikki on ollut enemmän tai vähemmän hullua. Siis ihan kreisiä menoa, jos minulta kysytään. En tiedä missä määrin kaksivuotiaan lapsen kiukuttelu on normaalissa rajoissa, mutta sitä rajaa ollaan tällä viikolla monesti mietitty. Ihan humoristisella mielellä ja tosissaan. 

- Toivo on ottanut känkkäränkkävaihteen päälle ja hukannut ilopillerinsä. Huutoa, raivoa, kiukkua, itkua, huutoa ja huutoa. Sanoinko jo, että huutoa? Aamulla, illalla, yöllä ja päivällä. Sisällä, ulkona, kaupassa ja kaikkialla. Kaikkialla muualla paitsi päiväkodissa. Voi meidän peikkoraukkaa.

- Olen ollut väsynyt ja ajoittain hermoromahduksen partaalla. En oikeasti, mutta melkein. Olen kiukutellut jatkuvasta kiukuttelusta ja turhautunut lahkeessa roikkumiseen ja siihen, että vessaankin meneminen on saanut aikaan valtavan huutokonsertin oven toisella puolella. Yritäpä tässä sitten lukea huomista koetta varten. Voin siis kertoa, että nyt mennään opiskelun kannalta sieltä mistä aita on matalin, toivotaan parasta ja uskotaan ihmeisiin. Muutenkin pieni (suuri) opiskelustressi kiristelee päätä ja kotiolot huomioon ottaen koulunkäynti tuntuu oikeasti raskaalta.

- Ville on (onneksi) ollut lomalla ja hoitanut lähes kaiken pakollisen ja pakollisesta poikkeavan, kodin, kaupassa käynnin, ruoanlaiton, siivouksen, lapsen hoidon, minun hoidon, kissojen hoidon ja kaiken muun. Ihana supermies.

- Olen tämän ankaran opiskelun lomassa haaveillut pitkistä (hiljaisista) ulkoiluhetkistä, metsäretkistä ja valokuvauksesta. Olen odottanut kunnon syksyä, kylmiä ilmoja ja vesisateita. Olen ihastellut puusta putoavia lehtiä, lintuparvia ja ihan mielettömän kauniita aamuja. Olen syönyt ihan liikaa herkkuja ja katsellut ihan liikaa huonoja tv-ohjelmia.

- Kaikki on kuitenkin ollut ja mennyt olosuhteisiin nähden hyvin, pieniä ilmassa lenteleviä rumia sanoja lukuun ottamatta. Stressaaminenkin on taas saanut minut muistamaan, kuinka typerää ja ennen kaikkea turhaa se onkaan, joten taidan olla mielummin stressaamatta. Tuli mitä tuli ja meni miten meni. Elämä on onnea, suolaista ja makeaa, kerrassaan ihanaa ja hassua.

Mahtavaa viikkoa teille ihanat tyypit  ♥

Kuvat ottanut Ville yhtenä leppoisana puistopäivänä.

KAIKKI ON IHAN HASSUA

Täällä vain mennään ja tullaan, sinne tänne ja edestakaisin. Nautitaan aikaisista aamuista ja kello viiden herätyksistä, syödään aamupalaa silmät ristissä pimeässä keittiössä ja heitellään aamukahvit kahdella kulauksella naamariin. Tehdään hämmentävän sujuvasti (ja nopeasti) tarvittavat aamutoimet ja pujahdetaan ulos ovesta ennen auringonnousua. Fiilistellään hiljaisilla kaduilla ja hymyillään ujosti vähäisille vastaantulijoille. Seikkaillaan pitkät päivät kunnialla läpi ja illat vietetään mahdollisimman vetelästi, vältellään univelkaa ja hellitään toisiamme.

Tiedättekö mitä? Minä ihan oikeasti nautin tästä kaikesta. Arki tuntuu ihan hassulta, hyvällä tavalla hassulta ja juuri tämmöisessä tilanteessa se hetkessä eläminen on parasta. Vaikka onhan ne viikonloputkin aika ihania.

Viime viikolla alkoi minun ensimmäinen työssäoppimisjakso. Kuinka jännää! Kolmen vuoden tauon jälkeen hoitotyö maistuu mainiolta ja olosuhteisiin nähden olen pärjännyt yllättävän hyvin, melko hitaasti, mutta (melkein) varmasti. Työpaikkani on huippuhyvä ja mielenkiintoinen, ihmiset ovat ihania ja mikä parasta, minut on iloisesti toivotettu tervetulleeksi.

Tottahan toki arki on ollut raskasta, hetkellisesti jopa uuvuttaavaakin, mutta hitto soikoon me olemme pärjänneet hyvin. Ollaan vaan laulettu ja naurettu päivästä toiseen ja sekös jos jokin on ollut leppoisaa. Raskaatkin päivät tuntuvat paljon paremmilta, kun on tämmöinen ihana ja hassu perhe vierellä. Ja hymyily, se auttaa kaikkeen.

Mitä teille kuuluu? Kertokaa minulle jotakin kaunista tai hyvää tai mitä vaan ♥

Kuvat: Ville

OLIPA KERRAN IHANA PÄIVÄ

Sellainen kaunis aurinkopäivä. Pakkasimme eväät kassiin ja lähdimme koko perheen voimin tallustelemaan kohti tuntematonta määränpäätä. Minä sain etuoikeuden kulkea hetken matkaa leppäkerttu seuranani, joka kipitteli iloisesti käsivarttani pitkin ja kutitteli hassusti. Oli mahtava fiilis. Aurinko paistoi ja kesä oli täydellinen.

Saavuimme valloittavan kauniiseen arboretumiin. Voi miksi emme ole käyneet siellä aikaisemmin! Treffasimme suloisia pieniä ihmisiä ja vähän isompiakin, söimme herkullisia eväitä ja lepuuttelimme peppujamme viltillä. Yksi ihana neitonen oli leiponut suussasulavaa piirakkaa ja yksi toi mukanaan kahvia ja kaksi mukia, joista me kaikki saimme vuorotellen hörppiä kofeiinivajarit kuosiin.

Lapset olivat tietenkin ihania. Pikkutyypit telmivät minkä ehtivät ja vaihtelivat kuolaisia eväitä keskenään. Eloisia pikkuvarpaita nurmikolla, leikkiä ja juoksentelua, hymyjä, naurua ja riemua, käsikädessäkävelyä ja karkumatkojen suunnittelua. Aikamoisia söpöläisiä ovat kaikki.

Ihana tunnelma, ystävät ja superkesä. Sen pituinen se.

Kuvat: Ville