Lapsena olin kai sen verran erikoinen tapaus, ettei minua
kiinnostaneet prinsessamekot sun muut vaaleanpunaiset pitsiröyhelöt.
Perusvaatteinani toimivat erittäin ysärimäiset kolme kokoa liian
isot collegepaidat ja samaan sarjaan kuuluvat housut – luultavasti
pastellisävyin värjättyjä. Oli napapaitoja, kireitä
pyöräilyshortseja ja jättimäisiä isoilla kukilla varustettuja
t-paitoja. Unohtamatta niitä karmivia silmiinpistäviä neon-värejä
ja urheilusukkia. Ja ne hapsuiset inkkaripaidat, joita rakastan
vieläkin! Olihan se aikamoista. Muistaako kukaan?
Samainen tyylini jatkui mitä luultavammin sinne ala-asteen
alkupuolelle. Myöhemmin keskuuteemme saapuivat astetta normaalimmat
väriyhdistelmät, tiukat lyhyet topit, levenevät lahkeet sekä
ylipienet neuleet ja hupparit. Voi sitä aikaa, kun joka välissä
alaselkä vilkkui paljaana ja lahkeet kuluivat puolikuun muotoisiksi
raahautuessaan pitkin maata.
Yläkouluajoilta en muista kuka olin, missä olin tai miten olin –
taisin vain liihotella pilvilinnoissa tai kipitellä huomaamattomasti
seiniä pitkin. Olin vain joku, joka ei kai juurikaan ajatellut.
Samaa kertoo pukeutumiseni, sillä vaatteet eivät saaneet
mielenkiintoani kohoamaan. Saatoin ostaa vähän mitä käteeni
sattui ja laidasta laitaan, farkkuja, toppeja, huppareita ja neuleita
kai enimmäkseen. Olin sellainen ujo ja hiljainen, halusin pukeutua
samaan tyyliin kuin muutkin, enkä missään nimessä halunnut
erottua massasta. Suoraan sanottuna taisin olla seinällä loikoileva
näkymätön risukimppu.
Ajan kuluessa, peruskoulun päätyttyä ja uudelle paikkakunnalle
muuttamisen jälkeen aloin miettimään pukeutumisasioita ja joskus
jopa paneutumaan niihin. Henkisellä tasolla olin kuitenkin vielä
lievästi sanottuna hukassa, joten fyysinenkin olemus vipelteli
omilla poluillaan. Ammattikoulussa pukeuduin aika pitkälti tummiin
vaatteisiin – olematta kuitenkaan hevihemmo tai pahuuden palvoja.
Edelleen halusin kai olla se näkymätön Ninni tai mustanpuhuva
mörökölliminä.
Ammattiin valmistumisen jälkeen aloin saamaan selkeämpiä
visioita itsestäni. Kun aloin tuntemaan itseäni, aikuistumaan ja
erilaisten tilanteiden kautta löytämään uusia kauniita ajatuksia,
samalla myös oma ulkonäkö alkoi kiinnostamaan. Opin ymmärtämään
omia mieltymyksiä ja tiesin, mitä oikeasti haluaisin olla ja miltä
haluaisin näyttää. Sisäisten ajatuksieni mukaan aloin
vaistomaisesti muuttamaan tyyliäni. Tämän jälkeen
pukeutumiseni lähti ihan uusille leveleille.
Näiden muutamien vuosien aikana olen oppinut rakastamaan
vaatteita ja tajuamaan, että nehän voivat olla oikeasti mukavia ja
mielenkiintoisia, jos vain itse päätän niin. Aikaisemmin ongelma taisikin olla se, etten vain tiennyt ihanien vaatteiden olemassaolosta. Minua kiehtoo se, että vaatteet kertovat niin
paljon ja luovat ainutlaatuista mielikuvaa alle kätketystä
tyypistä. Enää en todellakaan halua luoda itsestäni mustiin
pukeutuvan hissukkatytön kuvaa, enkä halua näyttää tylsän
tyhjänpäiväiseltä tai synkältä.
Haluan näyttää itseltäni. Sellaiselta joka rakastaa ja
kunnioittaa luontoa, on positiivinen ja rento sekä erityisesti
sellaiselta, joka on laiskiaisten lisäksi ehkä maailman
mukavuudenhaluisin olento. Haluan tuoda sisäisen minäni myös
ulkopuolelle. Kokonaisvaltainen mukavuus, aitous ja maanläheiset
värit ovat avainsanoja, mutta ennen kaikkea kyse on rentoudesta.
Rakastan sitä, että vaate elää päälläni. Sen on saatava
olla vapaa, heilua ja huojua, eikä sitä saa pakottaa tiettyyn
muottiin. Vaate ei saa olla liian kireä tai tiukka, vaan sen on
joustettava ja myötäiltävä lennokkaita liikkeitäni tai annettava
kropalleni tilaa laiskotteluhetkilläni. Poikkeustapauksissa ripaus
tiukkuutta ei haittaa, jos materiaali muuten venyy ja paukkuu pyllyni
löllyvässä tahdissa. Vaatteen on kuitenkin hyvä olla mielummin
liian iso kuin pieni, mutta tietenkin parhaimmissa tapauksissa juuri
sopiva on sopivin.
Rakastan isoja pehmeitä neuletakkeja, lämpimiä villapaitoja,
pitkiä, löysiä tai vähän tiukempia toppeja ja pitkähihaisia,
haaremihousuja ja sammareita, mekkoja, hameita, sukkahousuja ja
legginsejä sekä kaikkea sitä, mitä Rento-Reinokin päällensä
pukisi. Yllä olevissa kuvissa näkyy joitakin esimerkkejä. En erityisemmin tykkää mistään tietyn tyylisestä, vaan puen päälleni sitä, mikä tuntuu ja näyttää hyvältä. Suurimmaksi osaksi vaatteideni värit koostuvat ruskeasta ja
vihreästä, mutta ripaus muutakin löytyy. Vaikka suunnattomasti
rakastankin värejä, en silti halua pukeutua levottomaksi
värikartaksi. Yksinkertaisesti sanottuna haluan olla seesteisen
villi ja sopeutua luonnon keskelle – luonnon väreihin ja
tunnelmaan.
Värien lisäksi vaatteistani saattaa löytyä ripaus kukkaa ja
muuta iloista kuviointia, jolla onkin hauska elävöittää värien
tasaisuutta. Ihanan suloinen kukkakuviointi muuttaa vaatetusta
leppoisin ottein, eikä silti ole liian yliampuva. Myös
raidat ja pallot kolahtavat kuvioinneista mieltymyksieni kanssa
yksiin.
Yhtä tärkeintä ponttia unohtamatta, pukeutumisessa minulle
merkitsee vaatteen ulkoasun ja mukavuuden lisäksi myös taustalla
olevat eettiset ajatukset ja ekologisuus. Kierrätys on avainsana,
johon pyrin jokaisen vaatekappaleen kohdalla – alusvaatteita
lukuunottamatta. Toki minulla on vaatteita ihan oikeistakin
kaupoista, mutta varsinkin nykypäivänä haluan pyrkiä ostamaan
kaiken mahdollisen kierrätettyinä. Hauskintahan se niin on –
kirpparit ovat rakkauden täyteisiä aarrepaikkoja ja siten on
monipuolisemmat mahdollisuudet saada ulkomuodostaan
persoonallisempi. Ja persoonallisuus, se on se minun juttuni. Muoti
on kuin kirosana korvilleni.
Hei lukija, millainen tyyli sinulla on? Mikä on
lepparivaatteesi?







