keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

RAKASTATKO SINÄ ELÄIMIÄ?

Minä rakastan hyvin paljon. Rakastan niitä kaikkia – kissoja, koiria, kettuja, pupuja, kilpikonnia, leijonia, possuja, lehmiä, kanoja, hämähäkkejä, käärmeitä, virtahepoja tai sarvikuonoja. Ihan kaikkia, ketään syrjimättä, ketään vähättelemättä.

Mutta onko koira kissaa arvokkaampi? Onko sika hevosta maukkaampi? Onko turkiseläin täysin arvoton? Onko eläimillä edes arvoa?

Kaikkien eläinten, elävien yksilöiden kuuluisi ja pitäisi olla tasa-arvossa keskenään, sekä toistensa että meidän ihmisten kanssa. Kaikki me kuitenkin olemme omia eläinlajejamme ja olemme osa tätä kauniin ainutlaatuista luontoa. Meidän kuuluisi puolustaa toisiamme, kunnioittaa, huolehtia ja rakastaa.

Mikä tekee hevosenlihasta arvokkaampaa kuin sianlihasta? Miksi koiranlihan tuotanto olisi väärempää kuin naudanlihan? Miksi meidän lihatiskiltä ei saa jauhettua kissanlihaa tai suikaloitua marsua sipulikermakastikkeessa?

Jos ihminen pystyy hyvällä omalla tunnollaan syömään sianlihaa, miksi ei myöskin koiraa tai kissaa, virtahepoa tai delfiiniä? Kaikki ne ovat samanarvoisia ja rakastettuja, tärkeitä ja kunnioitettavia eläviä yksilöitä. Onko meille tutuksi tulleiden kotilemmikkinä käytettyjen eläimien syöminen jotenkin väärempää kuin vapaana vedessä uivan kalan tai metsässä juoksevan kauriin? Voitko hehkuttaa, kuinka hyvältä naudan ulkofilepihvi maistuukaan ja samalla kritisoida joidenkin halua syödä hevosenmakkaraa? Jos et suostu kävelemään kissannahka saappaissa, voitko pukea yllesi minkkiturkin?


Eläinten käyttäminen ja syöminen nykyolosuhteissa on tarpeetonta. Me ahneet ihmiset käytämme suuruuttamme hyväksi syömällä viattomia eläinlajeja, miettimättä ollenkaan seuraksia. Miettimättä sitä, että asia voisi yhtä hyvin olla toisin päin. Miltä sinusta tuntuisi, jos itse olisit liukuhihnakamaa ja iso pelottava gorilla ampusi sinua pyssyllä otsaan toistaen saman perheellesi? Sinut pilkottaisisiin tuhanteen osaan, parhaimmat ja maukkaimmat erikseen, purkitettaisiin ja vietäisiin kaupan hyllylle, josta koirat ja siat voisivat ne ostaa. Olisiko se reilua?

Eläin kuuluu lautaselle yhtä vähän kuin ihminenkin. Vai onko oikeudenmukaisempaa syödä kananpoikaa kuin ihmisvauvaa? Perustelun tällaiseen väitteeseen haluaisin kuulla. Kaikki me, sinä ja minä, pystymme elämään luonnontuotteilla. Tuotteilla joiden syöminen ei vahingoita ketään.

Valitettavasti vain pieni osa ihmisistä tämän asian ymmärtää. Valitettavasti niin moni vain ajattelee asian olevan itsestään selvä juttu, näin on aina tehty ja tehdään nytkin. Ihmiset eivät kykene niin herkästi tapojaan muuttamaan, eivätkä halua tai edes ajattele asiaa. Se on huolestuttavaa.


Monet ajattelevat lihansyönnin olevan luonnollista. Karu totuus kuitenkin on se, että tämän päivän eläinteollisuus on kaukana luonnollisesta. Eläimet joutuvat elämään oloissa, joissa niille tärkeät lajityypilliset käyttäytymistavat eivät voi toteutua. Eläimiä pakotetaan tuottamaan mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeassa ajassa, jonka seurauksena niillä on vakavia kehityshäiriöitä, pahimmillaa kävelyä ja hengitystä vaikeuttavia ongelmia. Naaraita pakotetaan jatkuvaan lisääntymiskierteeseen ja poikaset erotetaan emoistaan heti syntymän jälkeen, kuljetetaan tehotuotantoyksiköihin keinoruokittavasksi, jotta mahdollisimman nopeasti kasvaisivat teurasikään mennessä.

On myös toisia syitä, miksi väite luonnollisuudesta ei toimi. Siitä miten asiat ovat nyt, ei voida päätellä miten niiden oikeasti kuuluisi olla. Ihminen on historiassa ollut toistuvasti väkivaltainen, ahne ja lyhytnäköinen, mikä ei tarkoita sitä, että näin pitäisi olla nytkin. Voisimme olla jotakin muuta, parempaa, jos vain pysähtyisimme miettimään tekojamme. Voisimme toimia hyvällä ja oikeutetulla tavalla sen sijaan, että toimisimme historian mukaan, siten miten joskus ennen on toimittu.

Vaikka monet kulttuurit ovat käyttäneet eläimiä kauan, ei se tarkoita, että se olisi oikeutettua myös nykyolosuhteissa. Moraali auttaa meitä tekemään harkittuja valintoja, mutta ei pakota meitä sokeaan perinteiden seuraamiseen. Me voimme tehdä harkitun valinnan koskien omaa elämäntapaamme. Moraalinen ajattelu on osa meitä ja meidän luonnetta, joten väittämän mukaan ihminen toimii luonnollisesti vasta silloin, kun todella toteuttaa sitä.

Meidän länsimainen kulttuuri ei pidä eläimiä itsessään arvokkaina yksilöinä. Tähän yhtenä perusteena on, että ihmislaji on arvon mitta. Tällainen ei pitkälle kanna. Millä perustein yksittäinen laji voisi olla arvon perusta? Yhtä lailla voisimme asettaa sukupuolen tai ihonvärin arvon mitaksi. Se on suoranaista lajisyrjintää. Jokaisen yksilön arvon tulisi löytyä jostakin muusta tekijästä, kuin biologisesta seikasta.

Päästään tähän väittämään, että vain ihmisellä yksilönä on arvoa, koska vain ihmisellä on kehittynyt mieli. Tutkimukset ovat osoittaneet, että myös tuotantoeläimet ovat kyvykkäämpiä, mitä perinteisesti on väitetty. Aluillaan olevat tutkimukset osoittavat, että kanat ovat joissakin tehtävissä jopa kädellisiä kyvykkäämpiä, siat ovat älykkäitä ja lehmät ovat tunne-elämältään kehittyneitä, toisin kuin länsimainen kulttuuri on antanut meidän ymmärtää. Tällaisten tietojen varassa emme voi vetää erottuvaa viivaa ihmisten ja muiden eläinten välille.


Tämä väite voidaan hylätä myös muutoin. Monet ihmiset, dementoituneet tai kehitysvammaiset yksilöt jäisivät näiden tiukkojen rajojen ulkopuolelle, joka osoittaa kriteereiden olevan pahasti pielessä. Mehän arvostamme jokaista ihmisyksilöä sellaisina kuin ovat ja sama pitäisi päteä myös eläinten kohdalla.

Eläimet kuuluvat moraalisen arvon piiriin. Tiedollinen eläintenkäyttäytymistiede kertoo, että todennäköisesti kaikki nisäkkäät, linnut ja monet selkärangattomat ovat tietoisia olentoja. Ne kykenevät kokemaan olemassaolonsa jonkinlaisena - sikana, kettuna, rottana tai ahvenena.

Onneksi nykypäivänä lähes kaikki tiedostavat, että eläimiä tulisi kohdella oikein ja kärsimyksiä välttäen. Silti meidän olisi otettava huomioon eläimet laajemmin yksilöinä, niiden tarpeet ja kyvyt sekä kunnioittaa niiden toteutumista. Huomaamme pian, että eläintuotanto ei voi niitä kunnioittaa, jos otamme vakavasti liikkumisen, sosiaalisen elämän, poikasten hoidon ja saalistamisen. Siat tai ketut eivät pysty toteuttamaan omaa luontoansa tehotuotantotiloissa. Sinne eivät eläimet kuulu, eivät ne ole tuotantokoneita.

Eläinten tulisi olla omissa luontaisissaan kasvuympäristöissään, jota eläinten kunnioitus vaatii. Edistämällä vegaanista, kunnioittavaa eläinsuhdetta, tuotantoeläinkannat olisi ajettava minimiin, eikä uusia eläimiä enää tuotettaisi. Näin tukisimme ympäristön tilaa ja ehkäsisimme maapallon nälänhätää. Kaikkihan tietävät, että eläintuotanto on yksi merkittävimmistä hiilidioksidi-, typpidioksidi- ja metaanipäästöjen lähde. Yhden eläinproteiinikilon tuottamiseksi tarvitaan usein 10 kiloa kasviproteiinia.

Oma ymmärrys luonnollisuuteen liittyy aina omaan kulttuuriimme ja maailmankatsomukseemme. Luonnollisuudella yritetään oikeuttaa itselleen tärkeitä asioita, jotka omaa etuamme palvelevat. Siksi monien mielestä eläinten käyttäminen onkin luonnollista, koska he itse haluavat niitä käyttää. He haluavat syödä makkaraa ja haluavat päällensä eläimen turkin. Monet eivät edes halua kiinnittää huomiota ikäviin asioihin, vaikka varmasti jokainen ne tietävät. Ihmiset sulkevat silmänsä todellisuudelta, jotta voisivat hyvällä omalla tunnollaan jatkaa eläinten laiminlyöntiä.

Kulttuurimme kehoittaa meitä ajattelemasta eläinten kohtaloa ja kertoo eläimien käytön olevan luonnollista. Tällöin monien mielestä on jopa outoa, että joku eläisikin vain ja ainoastaan kasvikunnan tuotteilla, pelkästään luonnon antimilla. Kun jokainen tekisi tämän moraalisen valinnan ja puhuisi siitä muillekin, ei siinä pian olisikaan mitään omituista. Jokainen voi tukea maailmaa muuttumaan eläimiä kunnioittavaksi. Kulttuurit muuttuvat ja me muutumme.




Muuttumiseen ihminen tarvitsee empatiakyvyn. Eli kyvyn, jossa samaistuu toisten kokemusten ja tunnetilojen kanssa ottaen huomioon toisen näkökulman. Eläinkunta on täynnä rikkauksia, erilaisia aisteja ja kykyjä. Ihmisen maailmankatsomus on vain pieni ja kapea kaistele verrattuna niihin näkökulmien kirjoon. Jos ihminen avautuisi empaattisin mielin katsomaan maailmaa, hän saavuttaisi jotakin ennen näkemätöntä. Maailma olisikin uusi hienompi paikka kaikkine kauneuden lähteineen. Ihminen ei olisi enää yksin.

Jokaisen elävän olennon on oikeus olla arvostettu ja tasa-arvoinen. Jokaisella meistä on oikeus olla olemassa ja elää. Omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa paljon. Omilla ajatuksillamme voimme määrätä omat tekomme, mikä on oikein ja mikä väärin, mitä haluamme tehdä ja mitä emme. Kaikkien meidän tulisi olla samalla tasolla, omien ajatuksiemme kanssa.

Jos parhaansa yrittää, tahtoo olla hyvä ja kaikkia kunnioittava, sillä pääsee jo pitkälle. Jokainen meistä voisi edes pienen askeleen astua kohti parempaa elämää, ympäristöä ja jokaisen yksilön oikeutta. Jokainen pieni hyvä johtaa suureen parempaan.

Vai miltä maailmasi näyttäisi häkkiin suljetun eläimen näkökulmasta? Mieti sitä, ajattele uudelleen ja tee päätöksesi.

Lähteet ja kuvat: Oikeutta eläimille

29 kommenttia :

  1. Anonyymi20/3/13

    "Mikä tekee hevosenlihasta arvokkaampaa kuin sianlihasta? Miksi koiranlihan tuotanto olisi väärempää kuin naudanlihan? Miksi meidän lihatiskiltä ei saa jauhettua kissanlihaa tai suikaloitua marsua sipulikermakastikkeessa?"

    Ehkä siksi että tiettyjen eläinten lihan syöminen ei ole kovinkaan a)terveellistä b)ravitsevaa ja c)ulkokissoja ei ole niin paljon että ne riittäisi ruuaksi

    Mä tykkään eläimistä, rakastan niitä, omistan eläimiä ja pidän niistä huolta. Syön myös kuitenkin eläimiä, possua, nautaa, kanaa (ja kalaa). Juuri muita lihoja en syö koska en pidä niiden mausta.

    Mun mielestä on todella järkyttävää oikeastaan se, että ihmisvauvaa verrataan johonkin eläimeen! Täysin eriasia koira ja vauva, tiedät sen itsekin kun tarpeeksi mietit.

    Se että rakastaa luontoa ja on itse päättänyt olla syömättä lihaa niin mikäs siinä, se on tosi hieno juttu että on periaatteita ja haluaa pitää ympäristönsä hyvässä kunnossa. MUTTA se täytyy ymmärtää että osa ihmisistä rakastaa ja tulee aina rakastamaan lihaa, koska se on hyvää! Sille ei mahda yhtään mitään eikä se asia muuksi muutu.

    Ja sekö olisi hyvä juttu jos kaikki hirvet ja possut ja muut saa lisääntyä ja olla pitkin poikin vapaana? Ja ne siatko sitten maksaa veroja täällä?

    Tietysti on ikävää että eläimillä on karuja oloja, voitaisiin kyllä rahottaa niille parempia tiloja. Olen siitä samaa mieltä ettei eläintä saa kohdella huonosti, mutta kyllähän ne ruuaksi tarkotettu on :/ Ainakin osa eläimistä.

    Kiitos mielenkintoisesta postauksesta! :) Oli ilo ottaa kantaa asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi20/3/13

      ja syöhän ne elukatki toisiaan... xD miksei susi ajattele että kana on samanarvoinen?

      Poista
    2. Anonyymi20/3/13

      "tiettyjen eläinten lihan syöminen ei ole kovinkaan a)terveellistä b)ravitsevaa ja c)ulkokissoja ei ole niin paljon että ne riittäisi ruuaksi"


      Totta, totta ja totta, mutta: a) puhe ei ollut lihan mahdollisesta terveellisyydestä tai epäterveellisyydestä, vaan eläinten elämän arvostamisesta. Sitä paitsi mainitsemasi nauta ja sika ovat punaista lihaa, joka ei ravintona ole ihan sieltä terveellisimmästä päästä.

      b) kaikki punaisesta lihasta, kanasta tai kalasta valmistettavat elintarvikkeet eivät ole erityisen ravitsevia, mutta silti ihmiset käyttävät niitä. Itsekin olet saattanut syödä joskus kylmäaltaasta saatavan teurasjätelihapullan.

      c) ei niin, mutta ei olisi lehmiä, sikoja tai kanojakaan ellei niitä tuotettaisi varta vasten ravinnoksi. Jos ihmiset haluaisivat käyttää ravinnoksi kissaa, niin mikään ei estäisi kissojen tehotuotantoa. Vai meinaatko, että lehmiä ja sikoja riittäisi yllin kyllin ravinnoksi jos niitä eläisi maailmassa vain luonnonvaraisina?


      - "Mä tykkään eläimistä, rakastan niitä, omistan eläimiä ja pidän niistä huolta. Syön myös kuitenkin eläimiä, possua, nautaa, kanaa (ja kalaa). Juuri muita lihoja en syö koska en pidä niiden mausta."

      Näin tässä suuren ristiriidan. Oman näkemykseni mukaan jos rakastaa aidosti jotakin, niin sitä rakkautensa kohdetta ei halua tuhota tai hyväksikäyttää. Mitä itse ajattelet jos nyt väitän, että tietysti rakastan ihmisiä yli kaiken, mutta en silti näe ongelmaa ihmisten murhaamisessa jos saavutan sillä jotakin joka tuottaa minulle mielihyvää, kuten vaikkapa hyvänmakuinen ravinto?

      Poista
    3. Anonyymi20/3/13

      "Mun mielestä on todella järkyttävää oikeastaan se, että ihmisvauvaa verrataan johonkin eläimeen! Täysin eriasia koira ja vauva, tiedät sen itsekin kun tarpeeksi mietit."

      Ymmärrän mitä yrität hakea tällä takaa, mutta väitän kuitenkin olevani aivan täysin eri mieltä. Omassa arvomaailmassani kaikki eläimet - niin ihmiset kuin muutkin eläimet ovat kaikki arvokkaita. Tottakai vauva ja koiranpentu ovat erilaisia koska ne ovat eri eläinlajin poikasia, mutta se ei tarkoita, että näkisin ne jotenkin eriarvoisina. Voisitko perustella miksi vauva ja koiranpentu ovat eriarvoisia?


      "se täytyy ymmärtää että osa ihmisistä rakastaa ja tulee aina rakastamaan lihaa, koska se on hyvää! Sille ei mahda yhtään mitään eikä se asia muuksi muutu."

      No olipas paska argumentti. Se että jotkut ihmiset pitävät lihasta ei silti tarkoita, että eläinten tappaminen omien mielihalujen vuoksi olisi jotenkin oikeutettua. Jos minä pidän ihmislihan mausta, niin saisinko silloin tappaa ihmisiä ravinnoksi? Minä kuitenkin rakastaisin ihmislihan makua eikä se asia miksikään muuttuisi, vaikka viherpiipertäjät varmasti siitä närkästyisivätkin.


      "Ja sekö olisi hyvä juttu jos kaikki hirvet ja possut ja muut saa lisääntyä ja olla pitkin poikin vapaana? Ja ne siatko sitten maksaa veroja täällä?"

      Oliko vitsi itse keksitty?. Ymmärrät varmasti, että jos eläimiä ei tuotettaisi varta vasten ravinnoksi, niin niitä olisi myös paljon paljon vähemmän. Suomessa on paljonkin eläinlajeja joita ei syödä ja joita ei saa metsästää/metsästetään hyvin rajattuja määriä. Miksi emme ole hukkuneet jo saimaannorppiin ja ilveksiin?

      Poista
    4. Anonyymi20/3/13

      "Tietysti on ikävää että eläimillä on karuja oloja, voitaisiin kyllä rahottaa niille parempia tiloja. Olen siitä samaa mieltä ettei eläintä saa kohdella huonosti, mutta kyllähän ne ruuaksi tarkotettu on :/ Ainakin osa eläimistä."

      Jos arvostus eläimiä kohtaan on niin matalalla, että niiden tarpeeton tappaminen ravinnoksi ja vaatteiksi ei hetkauta, niin miksi sitten olisi niin tärkeää yrittää luoda eläimille parempia oloja? Mitä huonoon kohteluun tulee, niin mielestäni tappaminen on kohtelua sieltä kaikkein karuimmasta päästä. Jos aikoisin tappaa sinut ravinnoksi sitten kun olen lihottanut sinua tarpeeksi, niin olisiko se vähemmän tuomittavaa jos olisin sitä ennen järjestänyt sinulle hyvät olot?


      "ja syöhän ne elukatki toisiaan... xD miksei susi ajattele että kana on samanarvoinen?"

      Ensinnäkin susi on lihansyöjä ja tarvii elääkseen eläinperäistä ravintoa. Ihminen ei tarvitse. Sudella ei myöskään ole samanlaista kykyä itsenäiseen saati kyseenalaistavaan ajatteluun kuten ihmisellä. Yritätkö sanoa, että olet henkiseltä kapasiteetiltasi koiraeläimen tasoa, jolla ei ole kykyä tehdä moraalisia valintoja? Toivottavasti et.

      Poista
    5. Kiitos kommenteista! Hyvä kun herätti kiinnostusta! Kantaa ottaminen on vaan hyvä asia :--)

      Aika erikoisia pointteja ensimmäisellä anonyymilla, siihen nähden, että perustelut jäivät uupumaan. Mikään asia maailmassa ei ole oikeutettua sillä perustein, että se on "hyvää" tai mielihyvää antavaa.

      Vastailija-anonyymi vei täysin sanat suustani. Juurikin näin se menee ja jokaisen kohdan myös ylpeänä allekirjoitan. Ensimmäinen anonyymi voisi vielä perustella kantansa, jotta keskustelusta tulisi vieläkin mielenkiintoisempi :--)

      Poista
  2. Ei liity aiheeseen, mut pääsit mun blogien top 5 -listalle :)

    VastaaPoista
  3. Itse oon eläinrakas, mutta on jotain eläimiä mitä en siedä ja se ei tarkoita että olisin yhtään sen vähemmän eläinrakas. Eläimet ei oo mitään uniikkeja yksilöitä, joita pitää vaalia ja arvostaa naurettaviin mittasuhteisiin, sillä yhtälailla me olemme ''eläimiä'' eikä eläimet (esim sudet) välitä joutuuko niiden suuhun meiän lemmikkikoira vai orava metsästä. Tietenkin meiän moraalinen, järjellinen ja sivistyksellinen taso on erilainen mutta mun mielesä moralisointi varsinkin siinä lihansyömisessä on naurettavaa.

    Kaikki turkistehtaat jne on aivan kauheeta mun mielestä ja ne pitäis lopettaa, koska kankaita pystytään tekemään myös ilman eläimen nahkoja tai karvoja. Syöminen on kuitenkin eri asia ja kuten ylläoleva sanokin että eläimetkin syö toisiaan ja ei ne silti vedä mitään haloita siitä.

    Ps. Mä vihaan käärmeitä ja toivon että ne kuolis sukupuuttoon. Silti oon eläinrakas, mutta ei kaikki ihmisetkään toisenlaisista pidä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi20/3/13

      Itse oon eläinrakas, mutta on jotain eläimiä mitä en siedä ja se ei tarkoita että olisin yhtään sen vähemmän eläinrakas. Eläimet ei oo mitään uniikkeja yksilöitä, joita pitää vaalia ja arvostaa naurettaviin mittasuhteisiin, sillä yhtälailla me olemme ''eläimiä'' eikä eläimet (esim sudet) välitä joutuuko niiden suuhun meiän lemmikkikoira vai orava metsästä. Tietenkin meiän moraalinen, järjellinen ja sivistyksellinen taso on erilainen mutta mun mielesä moralisointi varsinkin siinä lihansyömisessä on naurettavaa.

      Kaikki turkistehtaat jne on aivan kauheeta mun mielestä ja ne pitäis lopettaa, koska kankaita pystytään tekemään myös ilman eläimen nahkoja tai karvoja. Syöminen on kuitenkin eri asia ja kuten ylläoleva sanokin että eläimetkin syö toisiaan ja ei ne silti vedä mitään haloita siitä.

      Ps. Mä vihaan käärmeitä ja toivon että ne kuolis sukupuuttoon. Silti oon eläinrakas, mutta ei kaikki ihmisetkään toisenlaisista pidä.




      "Itse oon eläinrakas, mutta on jotain eläimiä mitä en siedä ja se ei tarkoita että olisin yhtään sen vähemmän eläinrakas."

      Nyt ei ollut kysymys siitä mistä eläimistä pitää ja mistä ei. En itsekään ole mieltynyt jokaiseen eläinlajiin (tai ihmisryhmään), mutta se ei tarkoita että pitäisin niitä jotenkin pienemmässä arvossa. Itse en pidä esimerkiksi rasistisista ihmisistä, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisin heidän elämäänsä yhtään pienemmässä arvossa kuin muidenkaan ihmisten.


      "Eläimet ei oo mitään uniikkeja yksilöitä"

      Olet väärässä. Jos olet koskaan nähnyt useamman kuin yhden eläimen, niin ymmärrät varmasti että myös eläimillä on oma luonne ja persoona. Vai väitätkö tosissasi, että vaikkapa kaikki kissat ovat samanlaisia? Oletko itse uniikki yksilö? Jos vastaat kyllä, niin mikä mielestäsi erottaa sinut kaikista muista kaltaisistasi ihmisistä?

      Poista
    2. Anonyymi20/3/13

      "yhtälailla me olemme 'eläimiä' eikä eläimet (esim sudet) välitä joutuuko niiden suuhun meiän lemmikkikoira vai orava metsästä. Tietenkin meiän moraalinen, järjellinen ja sivistyksellinen taso on erilainen mutta mun mielesä moralisointi varsinkin siinä lihansyömisessä on naurettavaa."

      Mielestäni tappamisen moralisointi ei ole naurettavaa. Susi metsästää ravinnokseen eläimiä, koska susi on lihansyöjä ja tarvitsee ravinnokseen lihaa, toisin kuin kasvisruokavaliolla pärjäävä ihminen. Tiesitkö muuten, että ihmiset tappavat muiden eläinlajien lisäksi myös toisia ihmisiä? Onko senkin moralisointi naurettavaa?


      "Kaikki turkistehtaat jne on aivan kauheeta mun mielestä ja ne pitäis lopettaa, koska kankaita pystytään tekemään myös ilman eläimen nahkoja tai karvoja. Syöminen on kuitenkin eri asia ja kuten ylläoleva sanokin että eläimetkin syö toisiaan ja ei ne silti vedä mitään haloita siitä."

      Totta, vaatteita pystytään tekemään ilman eläimiä, mutta sama pätee myös ravintoon. Tiesitkö, että kasvissyöjät eivät käytä ravinnokseen lainkaan lihaa? Voisiko tästä jopa päätellä, että eläinten tuottaminen ravinnoksi on aivan yhtä turhaa ja julmaa kuin niiden tuottaminen vaatteiksi.


      "eläimetkin syö toisiaan ja ei ne silti vedä mitään haloita siitä."

      Itse asiassa monet eläimet tuntevat pahaa oloa menettäessään laumansa jäsenen. Sitä paitsi myös ihmiset tappavat toisiaan eikä siitä aina mitään haloota tehdä. Eikö kuitenkin olisi aiheellista tehdä?`


      "Mä vihaan käärmeitä ja toivon että ne kuolis sukupuuttoon. Silti oon eläinrakas, mutta ei kaikki ihmisetkään toisenlaisista pidä."

      Tätä jo sivusinkin aikaisemmassa kommentissani, mutta se että ei pidä jostakin ja toivoo jonkin eläinlajin kuolevan sukupuuttoon ovat aivan eri asioita. Itse en sulata rasisteja, kokoomuslaisia, väkivaltaiseen käyttäytymiseen taipuvaisia ihmisiä enkä humalassa ördääjiä, mutta se ei tarkoita että tahtoisin mitään pahaa kenellekään äsken mainitulle. Se että vihaa jotakin niin paljon, että toivoo vihansa kohteelle kuolemaa kuulostaa hyvinkin vakavalta. Oletko koskaan pohtinut mikä sinussa aiheuttaa näin huolestuttavia tuntemuksia?

      Poista
    3. Kiitos Jonnalle kannanotosta! Kiitos taas vastailijalle!

      Jonna, kantasi ovat ristiriitaisia ja sekavia. Yhdessä lauseessa olet eläimen puolella ja toisessa toivot sen kuolemaa. Perusteluita kiitos!

      Ja vastaaja-anonyymille suuri kiitos ja kunnia. Täysin samaa mieltä olen.

      Poista
    4. On eläimiä joita rakastan joitakin en, koska esimerkiksi pelkään käärmeitä niin paljon että en pysty kesäisin edes kävelemään nurmikolla tai metsiköissä. Se on osasyy, en tietenkään toivo kenenkään eläimen kuolemaa ellei se kohtele väärin jotain mulle rakasta tai rakkaita. Joskus nuorempana näin videon missä käärme tappo marsun ja se oli liikaa boostaamaan mun vihaa niitä kohtaan.

      Mun kannat näyttää ristiriitasilta koska en avannut niitä niin laajasti kun pitäisi. Musta on vaan tekopyhää puoltaa jotain asiaa niin kovaa, kun todellisuudessa kaikki ''pyörii'' eläinten ja ihmisten tappamisen ympärilä. Kauheeta kun onkin.

      Se mitä tarkotin tolla uniikki-jutulla, oli se että kun eläimien kunnioitusta ja tälläsii ajetaan eteenpäin kuin raivohullut, moralisoidaan lihansyöjiä ja tehdään sitä ja tätä niin lietsoon pahaa oloa mikä saastuttaa myös luontoo -> pahaks eläimille. Mitään ei pidä nostaa jalustalle, ei eläimiä eikä ihmisiä. Kaikki ollaan tasa-arvosia, ilman että pitää vetää haloota siitä kuka syö lihaa kuka ei.

      Poista
    5. Hei Jonna! Valitettavasti minä en vieläkään saanut irti mitään perusteluja.

      Minun mielestä pelko ei ole mikään syy kenenkään tappamiseen. Minä olen nähnyt monta videota, missä ihminen tappaa törkeällä tavalla eläimiä, enkä silti vihaa ihmisiä.

      Miten minä olen tekopyhä? (Tekopyhä: viattomaksi tekeytyvä, vilpillinen, teeskentelevä.) Minusta tappamiseen ei riitä syyksi se, että "todellisuudessa kaikki pyörii eläinten ja ihmisten tappamisen ympärilä. Kauheeta kun onkin." Minusta tappamiseen ei riitä syyksi mikään.

      Tästä sinun viimeisestä kappaleesta en tannut ymmärtää kaikkea. Tarkoititko että paha olo saastuttaa luontoa? Pahaa energiaa? Lopun ymmärsin ja samaa mieltä itsekin olen, kaikki ollaan tasa-arvoisia. Sinun kantasi edelleenkin on aika ristiriidassa tasa-arvoisuuden kanssa.

      Ps. Itse en ole moralisoinut lihansyöjiä. Minä moralisoin lihansyöntiä.

      Kiitos vielä sinulle! Kaunista kevättä :--)

      Poista
  4. Mäki oon vähän sitä mieltä, että on naurettavaa jotenkin lajitella, mitä eläintämvoi syödä ja mitä ei voi. Jos kerran syö lihaa niin miksei syödä sitten kaikkea, mistä pitää, oli ses sitten kissaa tai koiraa? Jos ei tykkää, niin ei sitten syö. Ei ne eläimet yhtään sen vähäpätöisempiä ole kuitenkaan. Onhan tällä pallolla eläimet olleet ennen meitä ja ihminen kehittyny apinasta, että kaipa lihansyöjät sitte toteuttaa tuota "kyllähän eläimetkin syö eläintä".
    Ite en vaan tykkää syödä eläimiä. Se ei vaan... Oo kivaa eikä mitenkään päin maistu hyvältä. Tein tuossa typylle possua, ilman maisteita siis ja maistoin palan. Eihän se edes maistu miltään- ilman maustamista.. Kyllä mä varmaan sitten söisin lihaa, jos mitään muuta ei olisi tarjolla. Kaikki muu vaan maistuu tällä hetkellä niin paljon paremmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan :--) Vaikka naurettava on tuo perustelu "kyllä eläimetkin syövät eläimiä."

      Elina onko sulla maun lisäksi muita syitä kasvissyöntiin? Ihan mielenkiinnolla kyselen!

      Ihmiset söisivät varmasti toisiaankin, jos muita vaihtoehtoja ei olisi ja henki olisi kyseessä. Varmasti itsekin.

      Ootko muuten miettinyt, miten selität kasvissyönnin Alisalle? Kun meillä ainakin, me annamme omat aatteemme Toivolle. Voidaan keskustella näistä vaikka lauantaina ;)

      Poista
    2. No ei oikeastaan, kai se lähti siitä syömishäiriömeiningistä - lihansyönnin pystyi jättää "hyväksyttävästi" pois. Sitten ei enää maistunu ja nykyään aikalailla vaan ällöttää liha. Tosin, jos esim isäni laittaa kalaa niin kyllä mä sitä syön, kun en kehtaa sanoa etten halua. Se kun kuitenkin ottaa huomioon, että kun tullaan käymään niin laittaa ruokaa jota mäkin voin syödä. Aiemmintuli siis syötyä kalaa aika paljon, nyt Alisan jälkeen ei oikeastaan sitäkään.
      Alisa saa tehdä oman ratkaisunsa sitte kun osaa. Aion syöttää tytölle sitä, mitä meillä syödään, jos isänsä tahtoo antaa lihaa niin antakoon, mie teen typylle kasvisruokaa :)

      Poista
  5. Pakko tulla itsekin ottamaan kantaa :D

    Mä olen sitä mieltä että kaikkia täytyy kunnioittaa, mutta liika hössötys menee vähän yli. Ihmiset tappaa toisiaan, eläimet tappaa toisiaan, eikä se että susi tarvitsee lihaa ravinnokseen ole mikään perustelu millekkään, koska niin tarvitsee ihminenkin. Jos mä rupeisin nyt kasvissyöjäksi joidenkin mielipiteiden vuoksi niin kuolisin todennäkösesti nälkään.
    Mä en pidä kasviksista, syön niitä oikeastaan vain pakon edessä, eli perus salaattia. Hedelmistä taas pidän ja niistä saakin vitamineeja kun en kasviksista juuri välitä. Jättäisinkö siis lihan pois? En todellakaan. Se että mä lopettaisin nyt lihansyönnin, tarkottaisi sitä että se lihapaketti jonka olisin kastikkeeseen laittanut, meneekin roskiin. Se että eläimiä syödään, ne on hyötykäytössä. Sama kun kasveja käytetään vaatteisiin, paperintekoon jne. Ja mikään kissojen jalostaminen ei oikeen kannata kun kukaan ei pidä siitä mausta ja ihmiset ovat kautta aikojen ollut mieltymyksien perään :) Etkai sinäkään söisi porkkanaa jos et siitä yhtään tykkäisi?

    Mitään turkisjuttuja en todellakaan hyväksy koska siinä eläintä ei käytetä kokonaan, mutta esim. joku possu josta saadaan lihat ja nahka käyttöön niin mikäs siinä.

    Mun mielestä jokainen syököön mitä tahtoo ja jokaisella olkoon millaisia periaatteita tahansa, kunhan niitä omia elämäntapoja ei tyrkytetä muille :) Mielipiteisiin jokaisella on tietty oikeus :)

    Hyvä postaus kyllä joka varmasti saa ihmiset ottamaan kantaa! Tästä kun on varmasti monella erilaisia näkemyksiä :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kannanotostasi! Mukavaa että on herättänyt kiinnostusta :--)

      Minä en nyt enää lähde tuohon tappamisesta jauhamiseen, kun se näkökulma on tullut niin monesti jo esille. Minusta vain tappamisesta ei voi edes hössöttää liikaa, se on väärin ja piste.

      Et kuolisi kasvissyöjänä nälkään. Ellet itse antaisi niin käydä. Kasvisruokavaihtoehtoja on nykyään niin monenlaisia, että varmasti kukin löytäisi omat mieltymyksensä. Myös sellaisia "lihankaltaisia" vaihtoehtoja löytyy, josta väitän, ettei kukaan huomaisi jos jauheliha olisi korvattu tummalla soijarouheella.

      "Se että mä lopettaisin nyt lihansyönnin, tarkottaisi sitä että se lihapaketti jonka olisin kastikkeeseen laittanut, meneekin roskiin."
      - Varmasti aluksi menisikin. Pidemmällä tähtäimellä, kun suurin osa ihmisistä ostaisi kasvisruokaa, ei sitä lihaakaan tuottetaisi enää juurikaan. Mikään muutos ei tapahdu silmänräpäyksessä.

      "Se että eläimiä syödään, ne on hyötykäytössä. Sama kun kasveja käytetään vaatteisiin, paperintekoon jne."
      - Hyötykäytössä jotta ihmiset saisivat lihaa luiden päälle? Mikä on kenellekin hyötyä, mikä ei. Miksi eläinten kuuluisi olla hyötykäytössä? Kasvisperäisistä antimista saisimme ruuan, vaatteet ym. kaiken tarvittavan, ilman kenenkään pahoin kehtolua, tappamista.

      "Ja mikään kissojen jalostaminen ei oikeen kannata kun kukaan ei pidä siitä mausta ja ihmiset ovat kautta aikojen ollut mieltymyksien perään :) Etkai sinäkään söisi porkkanaa jos et siitä yhtään tykkäisi?"
      - Tätä kissajuttua en jaksa jauhaa. Se lukee aiemmin selkeästi. En minä söisi porkkanaa, jos en siitä tykkäisi, olet oikeassa. Henkilökohtaisesti en tykkää lantusta, enkä välttämättä sitä halua syödä, mutta tykkään mm. perunasta, pastasta, soijasta ja sipseistä. Niihin ei tappamista tarvitse. Minusta on kyse oikeasta ja väärästä.

      "Mitään turkisjuttuja en todellakaan hyväksy koska siinä eläintä ei käytetä kokonaan, mutta esim. joku possu josta saadaan lihat ja nahka käyttöön niin mikäs siinä."
      - Tämän pointtia en tajunnut. Eihän possuakaan käytetä ikinä kokonaan. Ja se että revitään turkki eläimeltä pois, on jotenkin pahempaa kuin possun silpominen tuhansiksi palasiksi eri käyttötarkoituksia varten? Tappaminen on tappamista. Onko eriarvoista tappamista? Perustelut jäivät tästä uupumaan.

      "Mun mielestä jokainen syököön mitä tahtoo ja jokaisella olkoon millaisia periaatteita tahansa, kunhan niitä omia elämäntapoja ei tyrkytetä muille :) Mielipiteisiin jokaisella on tietty oikeus :)"
      - Ei tyrkyttäminen koskaan ole hyväksi. Tyrkytinkö minä? En mielestäni, mutta olen pahoillani jos sellaisen kuvat sait. Oikeassa olet, kaikilla on oikeus mielipiteisiin, mutta mielipiteet pitäisi osata myös perustella.

      Oikein lempeän lämpöistä kevään jatkoa sinulle :--)

      Poista
  6. Anonyymi21/3/13

    mulla ei olisi edes olla varaa olla kasvissyöjä. ja jos kaikki söisi kasviksia niin mites niitä tänne siin paljon saadaan kun ilmasto muuttuu ja ne kasvitkaan ei pyhällä hengellä elä? typerä postaus mun mielestä, ihme hippistelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue faktoja asiasta! Tämä oli niin ala-arvoinen kommentti, että jätän ihan omaan arvoonsa.

      Poista
  7. En nyt lukenut kaikkia kommentteja kunnolla läpi, mutta tuli mieleen: eikös ihminenkin ole sekasyöjä? Jos koko maailman 7 miljardia (tai kuinka paljon meitä nyt onkaan) ihmistä ryhtyisivät kasvissyöjäksi niin millä se proteiini tuotettaisiin? Kasvissyöjäksi ryhtyminenhän ei siis sinänsä ratkaise esimerkiksi tätä ilmaston lämpenemisen ongelmaa (tosin ei lihansyöntikään). Ymmärrän toki tuon blogitekstin pointin, mun mielestä kaikkea elämää tulee kunnioittaa, MUTTA valitettavasti vain ihminen on ainoa eläin joka tällaiseen empaattiseen pohdintaan taitaa kyetä(?) Muu luontohan toimii vain selviytymisperiaatteella, ei siinä mietitä onko jokin oikein/väärin. Mites muuten suhtaudut lemmikkien pitämiseen? Eikös sekin tavallaan ole väärin, pitää vaikkapa kissaa/koiraa?

    Mä olen itse pitkään miettinyt kasvissyöjäksi ryhtymistä. Jotenkin se lopullinen päätös tuntuu kuitenkin kovin vaikealta. Kasvatuksella ja ympäristöllä on varmasti valtavan suuri vaikutus tähän...? Nykyisin kuitenkin pohdin lihan syöntiäni joka kerta kun lihaa ostan. Itse olen sitä mieltä, että lihaa voitaisiin syödä, jos se "tuotetaan" oikein. Eli eläin saa elää pitkän ja onnellisen elämän, eikä niin sanotusti tehotuoteta. Tämän vuoksi vaikkapa hevosenlihan syöminen olisi ok. Ostan (aina kun mahdollista) luomumunia ja luomunaudanlihaa, possua en oikeastaan enää ollenkaan. Broilerin syömisestä tunnen joka kerta piston rinnassani. Luomumaitoa ei voida käyttää kun miehen puolesta joudutaan ostamaan sitä maitojuomaa. Mielestäni kaikista paras vaihtoehto lihan suhteen olisi siis riista, jota harmi vaan on niin vähän tarjolla täällä kaupungissa. Mutta omilla valinnoilla voi vaikuttaa: en ota enää jouluna pöydästä kinkkua, ja jo pitkään olen yrittänyt puhua äidille/mummulle luomukinkun puolesta. Ehkä jonain jouluna tämäkin toteutuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen luokitellaan sekasyöjäksi, mutta ei tarvitse elääkseen lihaa. Toisin kuin esim. kissat, jotka ovat lihansyöjiä, joiden elimistö ei sulata kasvisravintoa.

      Joidenkin tutkimusten mukaan ihmiset ovat anatomialtaan kasvissyöjiä ja alun perin ovat eläneet kasvisruualla. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa vai ei, mutta näin olen lukenut.

      Ja ihan samaan tyliin se proteiini tuotettaisiin myös kasviperäisenä. Eihän ne eläimetkään vain ole huvikseen maapallolla, ne ovat tuotettuja juurikin "meidän" ruokaa varten. Samaan tyyliin voisimme tuottaa yhtä suuria määriä kasviproteiinia, monin eri tavoin, aiheuttamatta yhtä suuria päästöjä. Väittäisin että tällöin ruokaa riittäisi ihan jokaiselle tarpeeksi, jos vain ihmiset olisivat tasa-arvoisia ja kunnioittaisivat toisiaan - muitakin kuin omia lähimmäisiään.

      Heititkin juuri oleellisen pointin, tuon ihmisten kyvyn empatiaan. Siksi se olisikin meidän velvollisuus ajatella ja toimia niin, ettei kärsimyksiä aiheutuisi kenellekään, kun emme sitä itsellemmekään halua. Millään muulla lajilla ei kyseistä taitoa ole, joten meidän pitäisi sitä myös hyödyntää.

      Itselläni on kaksi kissaa. En pidä sitä oikeastaan vääränä. Kissat ovat tulleet minulle luovutusikäisinä ja siitä asti asustelleet kanssani. Tarjoan heille liharavintoa, niin kuin kuuluukin, annan turvaa ja hoivaa. En koe, että siinä olisi mitään väärää, koska tästä ei aiheudu kissoille haittaa. Eriasia olisi, jos olisin raahannut ne kotiini väkisin, jos olisivat esim tottuneet vapaaseen ulkoiluun.

      Olet oikeassa. Lihatuotannossa se suurin vääryys tapahtuu. Vaikka itse en hyväksy tappamista lainkaan, olisi se parempi hoitaa luonnollisin keinoin, jos on tapettava ja saatava lihaa. Luomuna. Eläin saisi elää elämänsä alusta loppuu, kokisi luonnollisen kuoleman ja sen jälkeen liha hyötykäytettäisiin. Näin sen pitäisi mennä!

      Sinulla on hyviä näkemyksiä! Toivottavasti pääset pian kasvissyönnin makuun ;) hehe. Onnellista jatkoa sinulle <3 Ja tuhannesti kiitos kommentista, johon vastasin liian myöhään!

      Poista
  8. Anonyymi13/8/13

    Oli pakko tulla ottamaan kantaa, vaikka tää onki vähän "vanha" postaus.

    Mä olen jo parisen vuotta ollut syömättä lihaa, paitsi kotona joskus kun en ole jaksanut tehdä omaa ruokaa. Kun muutan pois kotoa, jää lihakin.

    Yläaste aikoihin aloin miettimään kasvisruokavalioon siirtymistä, koska aloin ajattelemaan omilla aivoillani.

    Se miksi minä itse vielä joku päivä olen oikeasti kasvissyöjä on se, että minua itseäni yksinkertaisesti kuvottaa se, että joku tapetaan jonkun toisen hyväksi.

    Minäkin rakastan eläimiä, ja olen aina rakastanut. Niin minä aina sanoin silloinkin kun vielä söin lihaa. Nyt en enää voi, viime joulu oli ensimmäinen joulu kun en syönyt kinkkua. Miten minä olisin voinut, kun joka kerta kun näen possun kuva, ajattelen että voi miten ihana söpö possu? En siis tarkoita, että eläimet jotka ovat söpöjä, pitäisi jättää tappamatta ja syömättä, vaan siis sitä, että on tosi tekopyhää ihkuttaa söpöä pikku possua ja mennä mussuttamaan sitten sitä joulukinkkua.

    Itse söisin lihaa, jos me elettäisiin vielä niin, että keihäät kourassa juostais metsästämässä. Koska SE on minun mielestäni luonnollista, ei se, että kytketään päästään kiinni, tai survotaan häkkiin jossa voi hyvällä tuurilla liikuttaa päätään. Esimerkiksi voisin kuvitella joskus riistaa, koska hirvet kuitenkin saavat elää sen lajityypilleen ominaisen elämän, eivätkä joudu elämään vankeudessa..

    Todella sekavaa tekstiä. Mutta omat tuntemukseni tiivistäisin niin, että nykypäivän lihantuotanto todellakin on kaukana luonnollisuudesta. Ja vaikka itse olenkin nyt tekopyhistä tekopyhin sanoessani tämän (kun vielä kuitenki satunnaisesti kotona "joudun" lihaa syömään), niin itse ajattelen niin, että niin kauan kuin itse ei pysty sitä possua, lehmää, kanaa, tai vaikka karitsaa kasvattamaan ja teurastamaan, niin ei ole oikeutettu syömään lihaa.

    Mutta joo. Ei tässä ollut mitään pointtia enkä oikeastaan ottanut kenenkään kommenttin kantaa,mutta jotenkin tunsin tarvetta tuoda oman näkemykseni esille, kun oli tämmöinen postaus.
    Ihana blogi sinulla, oot mun kadonnut hippisielunsisko :)

    Terveisin Eveliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tulit, en olisi ikinä muistanut näitä vastaamattomia kommentteja :--D

      Ensimmäiset rivit saivat minut hymyilemään, ihanaa että sinunlaisia ihmisiä löytyy! Tuo toisen hyväksi tappaminen tuntuu ajatuksena niin tutulta! Pelkkä ajatuskin saa karvani pystyyn, hmmph.

      Tuo on niin totta. Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka rapsuttelevat koiriansa ja kissojansa ja hevosiansa ja samalla mussuttavat vaikkapa sitä porsaan lihaa. Tai lukevat lapselleen satua söpöstä pienestä possusta, jonka jälkeen menevät yhteiselle päivälliselle syömään sitä söpöä pientä possua. Se on suorastaan ihmisten kusetusta. Lasten kusetusta ja aivopesua.

      Ei mikään ihme, että possu tunnetaan ruokateollisuudessa sikana ja lehmä nautana. Olisiko harhaanjohtamista. "Ei se kirjan söpö pieni possu ole sama asia kuin syömämme ravinto" AI EIKÖ MUKA OLE :--DD Se on jo itsensäkin huijaamista.

      Sinulla on ihan valtavan hyviä pointteja kyllä Eveliina :--) Olen ylpeä ajatuksistasi. Olet ihan oikeassa tuossa, että jos itse ei sitä sikaansa pysty tappamaan, ei myöskään ole oikeutettu sitä syömään. Näin se asia vaan on!

      Todellakin on kaukana luonnollisuudesta nykypäivän tehotuotanto. Kaiken lisäksi eläimiä tapetaan vielä ihan liian paljon liikaa ja ylimääräistä ja loput lihajämät heitetään pois, koska ahneet syöpöt eivät ole jaksaneetkaan syödä kaikkea. Jos kaikki siirtyisivät suurimmaksi osaksi kasvissyöntiin, ei sitä lihaa enää tuotettaisi niin paljoa kun kysyntä loppuisi.

      Ihana Eveliina, et tiedäkään kuinka paljon hyvää mieltä sinun kommenttisi mulle antoikaan! Kiitos tuhannesti <3 Minkä ikäinen mahdat olla? Omaat meinaan vahvoja, hienoja mielipiteitä ja mietteitä, joilla varmasti pääset elämässäsi pitkälle. Meidänlaisia ihmisiä tämä maapallo kaipaa lisää :--)

      Rakkautta sinulle mitä ikinä teetkään <3

      Ps. Jos haluat jutella lisää, voit ottaa yhteyttä sähköpostitse!

      Poista
    2. Ja se piti vielä sanoa, että tekstisi ei ollut yhtään sekavaa. Todella ymmärrettävää ja selkeitä ajatuksia löysin paljon :--) Sinä jaat paljon rakkautta ympärillesi <3

      Poista
    3. Anonyymi18/8/13

      Voi ihana kuulla että pidit tekstiäni järkevänä, etkä suinkaan sekavana.

      Olen tosiaan 19 vuotias, kun kysyit tuossa :)

      Ja voi,tuntuipa hyvältä, kun sanoit että sinulle tuli hyvä mieli kommentistani! Ihanaa! :)

      Se on aina mukava kun löytää ihmisiä, joiden ajatusmaailma vastaa omaansa. On tosi ärsyttävää, kun sanotaan että "miks ihmeessä sä haluat olla kasvissyöjä? lihahan on hyvää".. Silloin tulee vähä semmonen olo, että bitch please.. Kyllä minunki mielestä esimerkiksi kana on/oli aivan taivaallisen hyvää, mutta silti sen pois jättäminen ei ole tuntunut todellakaan miltään ylitsepääsemättömältä menetykseltä, sillä se tunne tunne, joka tulee siitä ajatuksesta, että sitä kanaa ei ole tapettu ainakaan minun vuokseni, on jotain aivan mahtavaa.

      Mullekin tuli kyllä tosi hyvä fiilis sun vastauksestas! Ja tosiaan, kiva että suhun voi ottaa yhteyttä! Taisit jo ehkä kans vastata siihen, kun kyselin siitä, mitä ruokaa te Toivon opetatte stömään, täytyy käydä katsomassa.

      Ihanaa, aurinkoista, hippimäistä, ja kaikinpuolin kivaa syksyn jatkoa teidän koko perheelle, niin kaksi kuin nelijalkaisillekin! :)

      T. Eveliina

      Poista
  9. Anonyymi18/8/13

    No höh! Nyt en löydä sitä postaustasi, johon minä kommentoin ja kyselin että totuttaeko te Toivonkin syömään kasvisruokaa, enkä ole edes varma onko se kommentti tullut perille, mutta sitten minä löysin ihan oman postauksen, jonka olit tehnyt siitä, että teillä on kaikki kasvissyöjiä, ja että myös Toivo syö kasvisruokaa. Joten siitäpä minä sainkin vastaukseni! :)

    T. Eveliina

    VastaaPoista
  10. Anonyymi6/4/14

    Olet täysin oikeassa tässä tekstissäsi, ja saat minut puolellesi. Se on hirveää kun eläimiä pidetään arvottomana ruokana, ja ne saavat surkean elämän, vaikka pelkän turkin takia. Sitten kun ne on tapettu ja myyty, ne kumminkin päätyvät roskiin! Mielestäni eläimet voisivat elää vapaana, kunnes ne ammutaan, ne saisivat hyvän elämän sentään! Tai jos niitä pitää itsellään niin, että kasvattaa ne, niin voisi edes olla lihottamatta ja hoitaa nitä, eikä antaa lisääntyä koko ajan.
    Tässä minun mielipiteeni

    VastaaPoista