lauantai 9. maaliskuuta 2013

OMIA ILOJA JA RAKKAUKSIA

Voi tätä valon määrää ja sen tuomaa iloa! Kyllä minun keväinen mieli vain kohenee - pakkasesta huolimatta. Oikein tunnen, kuinka tämä uudenlainen energia virtaa kehossani saaden aikaan niin paljon hyvää. Hyvää minulle itselleni ja muille. Tunnen eläväni täysillä.

Huomaan miettiväni satamiljoonaa asiaa yhtä aikaa, pohdiskelen ja suunnittelen päässäni kaiken uudelleen ja uudelleen. Olen täynnä innostusta, ahkeruutta ja reippautta. Mielessäni on satoja suunnitelmia ja tuhansia pohdintoja, joista mieleni kirkastuu ja hymy nousee korviin. Vaikkakin alhaiset rauta-arvoni hieman heikentevät tehokkuuttani, luulen pystyväni mihin vain. Tästä minä otan kaiken ilon irti!

Minulla on armoton sisustuskuume. Haluaisin tämän ja tuollaisen, haluaisin laittaa tuon tuohon ja tämän tähän, haluaisin siirtää vähän tuota ja tuotakin tuonne, näin ja noin. Haluaisin joka puolelle vihreää, keltaista, oranssia ja valkoista - haluan puhtautta, raikkautta, kauneutta, tunnelmaa, kodikkuutta, paljon värejä, viherkasveja ja kukkasia. Paljon paljon paljon valoa. Ja niitä kasveja.

Sisustussekoiluni lisäksi olen sitäkin enemmän suunnitellut tulevaa yrttitarhaa, minun lempparijuttua ja sitä parhainta keväistä rakkautta. Lähipäivinä kehittelen oman kasvihuonesysteemin ja istutan pienokaiset aluilleen. Tarkoituksena olisi istuttaa basilikaa, oreganoa, sitruunamelissaa, ruohosipulia, rosmariinia, korianteria, timjamia, minttua, salaattia, herneitä ja tomaattia. Ehkä muutakin, jos vain tilaa riittää. En malta odottaa, että pääsen puuhailemaan!

Ajattelin tehdä meidän ihanasta parvekkeesta meille sellaisen kesäpesän, jossa voisi iloita, rentoutua ja nauttia. Sellaisen pesän, jossa olisi mukava olla, paljon vihreää ja paljon värejä, paljon hyvää mieltä ja rakkautta. Sellaisen haluaisin. Toivoa ajatellen olen suunnitellut laittavani sinne pienen altaan, jossa voisi pieni vekkulipoika riemuissaan pulikoida ja leikkiä. Siellähän me sitten yhdessä hymyillään ja ihmetellään maailman kauneutta. Ehkä kysyessäni saisin Toivolle ja itselleni sinne vähän tyttöseuraa kesäpäivää viettämään!

Saako kevät ja tuleva kesä teissä aikaan ihmeitä? Mitkä ovat sinun lemppari kevätpuuhat?

6 kommenttia :

  1. Oon myös miettiny, että nyt kun meillä on parveke niin olisi mukava laitta sinne oma pieni kasvimaa pystyyn ♥ minä kans kyllä huomaan piristyväni, kun aurinkoa ja lämpöä tulee enemmän !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa, niistä saat paljon paljon iloa ♥ Oi ja se aurinko jo ihan oikeasti lämmittää!

      Poista
  2. Täällä sisustuskärpänen iskee aina keväisin :)
    Odotellaan myös innolla sormien upottamista multaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Varmasti aina haluaa laittaa kämpän talven jäljiltä keväisen raikkaaksi :--) Leppoisia multahommia sinulle! Aurinkoista kevättä toivottelen :--)

      Poista
  3. Haluan ikeasta sellaisen pikkuisen 'kasvihuoneen', johon laittaisin sitten yrttejä. Haaveilen myös tomaatista. Ja oikeestaan kaikesta mahollisesta. Parveke on tosin remontin alla vielä, mutta onneksi valmistuu kesäksi! En ole kyllä mikään puutarhuri, mutta varmasti netistä löytyy tietoa siitä miten saa kaikki aluilleen... :) Tuntuu hirveen hankalalta vaikka ei ees varmaan oo :)
    Semmoinen ihana keidas sen olla pitää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin myös tuon samaisen kasvihuoneen, vaikkakin itse tahtoisin isomman ;) hehe. Tai sellaisia pieniä muutaman. Netistä löytyy hyvät ohjeet ja vinkit! Eikä se mitenkään vaikeaa ole, maalaisjärjellä pärjäät varmasti :--) Mullat purkkeihin ja siemenet sinne, vähän kastelua ja paljon valoa. Sitten vielä annat iloa ja voimaa niille sekä hellit kauniisti :--) Yrtti- ja kasvikeidas kera tomaatin ja herneen. Vau ♥

      Poista