torstai 13. maaliskuuta 2014

AURINKOTERVEHDYS

Aurinkoinen hymytervehdys täältä meiltä!

Mikä ihana valo. Auringonsäteitä ja energiaa, lintujen sulosointuja ja rinnassa sykkivä rakkaus. Ikkunan avatessa nuo sulosoinnut hyppivat korviin, valonsäteet täyttävät huoneen ja naama välähtää sellaiseen överihymyyn, että poskilihakset repeilevät onnesta. Onhan kevät jo täällä? Nenässäni aistin maan tuoksuja ja tunnen, kuinka luonto heräilee talviuniltaan. Suljen silmäni, näen kukkivia niittyjä ja kauniin vihreitä koivupuita, lempeä tuuli puhaltaa kasvoilleni ja hihittelen, kun ruohikko kutittelee varpaitani. Kohotan pääni kohti taivasta ja sieltä se aurinkoinen hellästi hyväilee poskipäitäni, hymyilen ja hymyilen vaan.

Eipä minua lainkaan haittaa, vaikka se meteorologiotusten ennustama pakkanen vielä tulisikin. Tai lumi. Onhan lumella tapana sulaa ja sitä paitsi, onhan pian jo kesä. Odotan perhosia! Niitä kauniita hentoisia haluan tänä kesänä nähdä enemmän.

Kaikesta huolimatta minua hävettää, kuinka vähän on tullut ulkoiltua. Olen ollut jatkuvan fyysisen voimattomuuden ja kipusten olotilojeni kourissa, enkä ole tuntenut itseäni mitenkään päin normaaliksi. Tiistaina lääkärissä päätin mainita myös näistä jatkuvista oireistani, niistä monen monista, jotka ovat oikeastaan kestäneet jo synnytyksestä asti. Villerakas teki jopa listankin niistä, jotta en valkotakkijännityksiltäni unohtaisi niitä. Epäilykset heräsivätkin salamannopeasti, liittyen kilpirauhasen liikatoimintaan, joten tuo ihanainen lääkäri passitti minut siltä istumalta verikokeisiin. Nyt odotellaan. Toisaalta toivon, että syy löytyisi, toisaalta en.

Päivät mammala-reissun jälkeen olen ollut tavanomaistakin voimattomampi. Koen olevani jatkuvassa kuumeessa, kurkku karhentelee ja kipuilee, voisin elää sulassa sovussa sohvamme kanssa ja nukkua ainakin joka toinen tunti. Olen ollut omantunnontuskissani siitä, kun en kertakaikkiaan jaksa mitään. Onneksi Ville jaksaa, jaksaa muuten hämmentävän hyvin, on ollut ahkera, käynyt kaupassa, hoitanut poikaamme ja siihen päälle käynyt töissäkin. Mitä tekisimmekään ilman häntä. Ville on supermies.

En sentään ole ollut täysin avuton, sillä eilen ja tänään olen onnekseni ollut energisempi. Sain siivoiltua sotkuisen kaatopaikkamme jälleen kerran kodiksi ja jaksoin jopa ottaa muutaman valokuvan. Tarkalleen ottaen sata valokuvaa tai yli, kuten huomaatte yllä olevista onnellisuusnaamoista, poikasen tunnelmallisesta jumppahetkestä tai Papun aurinkosöpöilystä parvekkeella.  

Ai niin, tähän väliin minun on pakko mainita yksi uusi telkkarijumituksemme. Se kantaa nimeä Into the Universe with Stephen Hawking, johon kuuluu kolme osaa; Aliens, Time Travel ja The Story of Everything. Ensimmäisen osan nähneenä voin jo kertoa, että aivan mieletöntä. Aivan mieletöntä, päräyttävää ja ajatuksia herättävää. Ville sanoi, että toinen osa se vasta mieletön onkin, joten odotan enemmän kuin innolla! Suosittelen todellakin kaikille aiheesta kiinnostuneille ja muillekin.   

Tänään tulee paappa, jos on tullakseen ja Villekin jää huomisen jälkeen taas kahdelle vapaalle. Jos nyt suoraan saan sanoa, on minulla kaikesta huolimatta ihan mahtava fiilis. Elämä kutkuttelee vatsan pohjaa ja saa päivittäin minut hymyilemään, saan rakastaa paljon ja tulla rakastetuksi, hengittää vapaasti ja tehdä juuri niitä asioita, joista eniten nautin. Voi huokaus, miten onnellinen olenkaan.

Mutta mitä teille kuuluu? Kertokaa minulle ihania juttuja onnellisuudesta tai surusta, iloista tai huolista murheista! Olisi ihana kuulla. Olette tärkeitä, olette kauniita, olette hyviä juuri sellaisenaan. Muistakaa se.

Onnellisuutta jokaiselle toivotan, rauhan tuulia, rakkauden mieltä ja aurinkoenergiaa

12 kommenttia :

  1. Voi että.. Toivottavasti syy kipuihisi löytyy! Ei tosiaan ole mukavaa ympärivuorokautinen kipu ja uupumus. Kilpirauhasen toimintahäiriöön viittaisi mutta jos se ei sitä ole niin voipi olla fibromyalgiaakin, niissä kun on kovin samanlaisia oireita. Voimia ja energiaa myös sinulle ♥♥ Ihana kun aurinko viimein näyttäytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥

      Minäkin toivon, että pian löytyisi syypää. Odotankin tällä hetkellä lääkäriltä soittoa... Hui miten jännittää! Saa nähdä miten käy, onko homma sillä selvä vai täytyykö miettiä seuraavia vaihtoehtoja.

      Ihana voimaa antava kommentti. Kaikkea hyvää ♥

      Poista
  2. nämä kuvat synnytti minulle halun makoilla tuossa sängyssä...joka on ehkä ihan hieman hämmentävää :'-- D höhö.
    ihania kuvia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä ihana hassu :'D Sänky on kyllä kieltämättä aika mukava, ehkä paras sänky ikinä. Elämääkin nähnyt kohta jo kymmenen vuotta! Kiitos kaunokainen ♥

      Poista
  3. Niin onnellisia kuvia, tunnelmallisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥ Onnellisia ovat ainakin :')

      Poista
  4. Voi miten aidosti nämä kuvat välittävät lämpöä ja hyvää oloa! Toivottavasti kipuihin löytyy ratkaisu. <3 Paljon energiapölyä, hymyjä ja rakkautta sinnekin! :) Olet upea!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En koskaan ikinä kyllästy sinun kommenteihin ♥ Kiitos kertaa tuhat. Parasta sinulle, Emma ♥

      Poista
  5. Anonyymi14/3/14

    Värikuvia lisää, ne on upeita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Kieltämättä ollut aika mustavalkopainotteista. Rakastan mustavalkokuvia, mutta myös värillisiä, joten yritän panostaa nyt niihin. Kiitos toiveesta ♥

      Poista
  6. Voi, mitä ihania olentoja koko postaus täynnä! Suloinen tiimi ootte <:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana! Kiitos mieltä hymyilyttävästä kommentista. Sinäkin kovin suloinen oot ♥

      Poista