maanantai 2. marraskuuta 2015

7 VUOTTA


Aamulla menin näiden tyyppien luo ja rutistin pitkään. Laulaa lurautin paljon onnea vaan aika monta kertaa ja rutistin lisää. He katsoivat minua hölmistyneenä korvat ojossa, ihan kuin eivät muka tietäisi mistä on kyse. Pakkohan niiden on tietää. Onhan tänään heidän syntymäpäivä.

Tähän aikaan vuodesta joudun aina miettimään, että hetkonen, kuinkas vanhoja nämä ystäväiset taas ovatkaan. Yksi kaksi kolme neljä viisi kuusi seitsemän. Huh. Näinkö vanhoja jo. Hehän ovat jo aikuisia - ainakin teoriassa.

Seitsemän kynttilää kakkuun kertaa kaksi. Kahdeksan pientä tassua tuhatta ja sataa siellä sun täällä, matot rullalle ja kissabileet alkakoon. Niin tai sitten ollaan vaan 97 prosenttia päivästä kippurassa maailman rakkaimman veljen vieressä ja kierähdetään pari kertaa selälleen rapsutuksien toivossa.

Hyvää syntymäpäivää meidän perheen tassujengi. Me rakastetaan teitä aina ♥

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

VIIME AIKOINA



- Pääni on täyttynyt hassuista ja kummallisista ajatuksista, jotka hämmentävät minua sopivasti ja toisinaan liikaa. Toisinaan olen ajatellutkin ihan liikaa ja toisinaan en ollenkaan. Välillä on vaan enemmän kun tarpeellista unohtaa aivojensa olemassaolo ja heittäytyä x-asentoon mihin tahansa pehmeälle alustalle.

- Tunteet ovat lennelleet laidasta laitaan ja ympäri, mutta se on oikeastaan tehnyt ihan hyvää. Olen katsonut asioita eri näkökulmista ja olen huomannut monissa asioissa uusia hyviä puolia. Vaikka tunteet ovat tehneet minut välillä suruisaksi, välillä ahdistuneeksi ja välillä epätoivoiseksi, on ilo ja onni ollut läsnä suuresti. En vain osaa olla tyyppi, joka suree ja märisee, koska kuitenkin ennen pitkää (aika nopeasti) unohdan murheet ja on pakko taas hymyillä. Pakko koska hymyilyttää ja naurattaa ihan liikaa. Ihanasti liikaa.

- Olen saanut niin paljon lämpöä, rakkautta, pusuja ja helliä kosketuksia, että voinko todellakin ansaita sen kaiken? Millä perustein ja miksi juuri minä? Saan herätä aamuisin valoon ja jakaa päiväni upeiden ihmisten kanssa ja illalla saan nukahtaa rakkaudentäyteinen hymy kasvoillani. Joskus sitä vaan unohtaa, kuinka hyvin kaikki on, eikä se olekaan mikään itsestäänselvyys. Voi kunpa voisin jakaa omaa onnea ja rakkautta muille.

- Olen haaveillut paljon, haaveillut suurista ja mullistavista asioista ja unelmoinut muutoksista. Niin paljon, että kaikki ne ajatukset puskevat esille harva se hetki ja tekevät minusta ajoittain haavoittuvaisen ja sydänkipuisen. Haaveet tuntuvat oikeilta, mutta niiden mahdottomuudesta en tiedä. Kun olen niin kärsimätön ja haluaisin heti kaikki nyt, tiedättehän.

- Syksy on ollut voimakas, se on elänyt minussa, täyttänyt keuhkoni raikkaasta ilmasta, tehnyt hengittämisen helpoksi ja oloni kevyeksi. Luonto on heittäytynyt villiksi ja avannut meille vuoden kauneimman taidenäytöksen, lempivärini ja tuoksuni, lehtien tanssit ja sateenropinan. Voin kävellä hassuissa villatakeissa ympäri katuja ja metsiä ja antaa tuulen puhdistaa kasvojani. En voisi koskaan vajota surulliseen synkkyyteen ja syksyinhoon, sillä haluan hymyillä pimeydelle ja harmaille päiville. Pimeän voi kääntää valoksi ja nauttia ainutlaatuisista vastakohdista. 

- Kolmevuotiaan kanssa eläminen on ollut ajoittain melkoista vuoristorataa. Välillä tuntuu, että tuo tyyppi on pms-oireista kärsivä vaahtosammuttimen kokoinen hirmumyrsky ja välillä taas pieni suuri aurinko, jonka elämä on yhtä valoa. Välillä itketään, välillä huudetaan ja välillä nauretaan yhdessä niin lujaa, ettei mikään ole koskaan tuntunut yhtä hyvältä. Mutta aina, ihan aina minä katson tuota pientä ihmistä ja pakahdun rakkaudesta. Se on sanoinkuvaamatonta miten noin pieni voi olla jotakin noin suurta.