LAPSENVAHTIHOMMAT

Koska voin antaa vauvani ensimmäistä kertaa ”vieraan” hoidettavaksi? Koska voin viedä vauvani ensimmäistä kertaa yöhoitoon? Toivottavasti kauhean moni ei pohdi näitä kysymyksiä turhan paljoa. Vastaus pitäisi löytyä sinusta itsestäsi, sinun ja lapsen luonteesta, tunteista ja tarpeista.

Jokainen vanhempi tietää, koska on se sopiva hetki. Jollain se voi olla pari viikkoisen vauvan kanssa, jolloin yli yksivuotiaan. Kaikilla se tulee luultavasti jossain vaiheessa eteen. Tämä turhaan kiistelty aihe on minusta aivan järjetön, koska tottakai jokainen vanhempi tietää itse oikean ajankohdan. Siihen ei pitäisi kenelläkään muulla olla mitään vastaväitettävää. Lapsen laiminlyönti tai kaltoin kohtelu ovat asia erikseen.

Haluan kertoa meidän perheen version tästä aiheesta, joten täällä tilanteet ovat menneet näin.

Kun ensimmäisen kerran lähdimme Villen kanssa kahden kesken illanviettoon, oli Toivo silloin nelikuinen. Lähdimme kotoa vasta silloin, kun Toivo oli nukahtanut yöunilleen. Halusimme nukuttaa hänet itse, lähteä rauhallisin mielin ja vähin äänin. Kaikki meni oikein hyvin, sekä poika, mamma että vanhemmat olivat tyytyväisiä. Ennen kaikkea me vanhemmat, koska saimme pitkästä aikaa olla kaksin ilman vauvaa ja jokainen lapsellinen tietää, miten vapauttavaa se voi olla.

Siitä lähtien kyseisiä univahtihommia ollaan tarvittu aina silloin tällöin satunnaisesti, fiilisten tai tapahtumien mukaan. Ja melkein sataprosenttisesti ollaan aina saatu lapsenvahti halutessamme. Toivon univalvojana on käynyt sekä minun äitini että Villen äiti – Toivon mamma ja mummi.

Toivo ei ole ikinä ollut yöhoidossa muualla, eikä päivähoidossa ollenkaan – ei kotona eikä missään muuallakaan. Aikaisemmin ei ollut tullut mieleenkään, että pyytäisimme lapsenvahdin myös päivällä. Jotenkin ei vain olla tajuttu tai sitten ei vain ole ollut oikeaa tarvetta. Vasta viime aikoina olen alkanut miettimään, että voisihan sitä joskus päivisinkin tehdä jotain ilman poikaa. Näin kauan siinä ilmeisesti sitten meni.

Noin viikko sitten olikin oikein jännittävä päivä lapsenvahtiasian tiimoilta. Kun Toivo nyt selkeästi ymmärtää paljon enemmän, ajattelimme testata hänen reagointia meidän poissaoloon. Kutsuttiin mummi kylään, tarjoiltiin kahvit ja hengailtiin hetki kaikki yhdessä. Toivon nautittua päivällinen, oli oikein otollinen aika harkita lähtöä.

Kun hetki koitti, stressiaallot alkoivat lainehtia myrskyisinä. Naurakaa vain! Jännitin niin kamalasti, tuskahiki puski itseään lävitse ja olin ahdistunut. Laitoimme kengät jalkaan ja sanoimme Toivolle, että äiti ja isi lähtee nyt kauppaan. Toivo vain hymyili ja vilkutteli meille. Pusut, halit ja se jäätävä hetki. Tunteet olivat pinnassa – aivan kuin olisimme jättämässä hyvästejä.

Ovi loksahti kiinni. Ryntäsimme Villen kanssa korvat suljettuina rappuisia alas, ettemme vain kuulleet mahdollista itkua. Toivottavasti kukaan ei tätä nähnyt, sillä olimme varmasti melko naurettavan näköisiä. Aluksi en pystynyt keskittymään ollenkaan ja kävelymatkakin meni puoliksi juosten. Sitten tuli tekstiviesti – ei ole itkenyt lainkaan, hyvin menee. Ja se helpotuksen määrä! Jatkoimme hyvillä mielin UFFille, sieltä paikallisen Fidan kautta ruokakauppaan ja kotiin. Aikaa meillä meni reilu tunti.

Ajattelimme että Toivo loukkaantuu verisesti viimeistään meidän tullessamme takaisin kotiin ja että siinä vaiheessa ainakin alkaa itku. Toisin kävi. Meitä vastaan tuli riemusta hihkuen pieni aurinko ja näimme vain hymyä hymyn perään - ei ainuttakaan kyyneltä. Meni siis täydellisesti!

En koe millään lailla huonoa omaatuntoa siitä, että teimme tämän vasta nyt. Uskon että tämä oli meille kaikille sopivin aika. Uskon että näin olimme kaikki siihen valmiita.

Yöhoitoon jättäminen saa odottaa omaa aikaansa. Jos en itsekään tykkää olla yötä poissa kotoa, miksi tekisin niin lapsellenikaan. Tietenkin jossain vaiheessa siihen tulee pakottava tarve, mutta siihen asti mennään näin. Minulle ei tule mieleeni yhtäkään syytä, miksi Toivon pitäisi olla yötä poissa kotoa. Luulen että tämä tulee tarpeelliseksi vasta silloin, kun Toivo itse osaa ilmaista tarpeensa ja halunsa lähteä vaikkapa mummilaan tai mammalaan tai paappalaan tai jonnekin. Tai jos meille vanhemmille tulee pakottava tarve päästä seikkailemaan toiselle paikkakunnalle.

Mutta täytyy sanoa, että odotan innolla seuraavaa lapsenvahtihommaa. Seuraavalla kerralla aika on paljon pidempi ja me päästään Villen kanssa yhdessä kiertelemään kaupungille. Ja keskellä päivää. Yhteiset kirpparikierrokset, kahvit Laukontorilla tai ihan mitä vain keksimmekään. Odotan sitä todella!

Milloin sinun lapsesi oli ensimmäistä kertaa hoidossa tai hoitaja teillä kotona? Entä milloin yöhoitoon? Onko kenelläkään tilanteet meneet samoin kuin meillä?