keskiviikko 11. syyskuuta 2013

LAPSENVAHTIHOMMAT


Koska voin antaa vauvani ensimmäistä kertaa ”vieraan” hoidettavaksi? Koska voin viedä vauvani ensimmäistä kertaa yöhoitoon? Toivottavasti kauhean moni ei pohdi näitä kysymyksiä turhan paljoa. Vastaus pitäisi löytyä sinusta itsestäsi, sinun ja lapsen luonteesta, tunteista ja tarpeista.

Jokainen vanhempi tietää, koska on se sopiva hetki. Jollain se voi olla pari viikkoisen vauvan kanssa, jolloin yli yksivuotiaan. Kaikilla se tulee luultavasti jossain vaiheessa eteen. Tämä turhaan kiistelty aihe on minusta aivan järjetön, koska tottakai jokainen vanhempi tietää itse oikean ajankohdan. Siihen ei pitäisi kenelläkään muulla olla mitään vastaväitettävää. Lapsen laiminlyönti tai kaltoin kohtelu ovat asia erikseen.

Haluan kertoa meidän perheen version tästä aiheesta, joten täällä tilanteet ovat menneet näin.

Kun ensimmäisen kerran lähdimme Villen kanssa kahden kesken illanviettoon, oli Toivo silloin nelikuinen. Lähdimme kotoa vasta silloin, kun Toivo oli nukahtanut yöunilleen. Halusimme nukuttaa hänet itse, lähteä rauhallisin mielin ja vähin äänin. Kaikki meni oikein hyvin, sekä poika, mamma että vanhemmat olivat tyytyväisiä. Ennen kaikkea me vanhemmat, koska saimme pitkästä aikaa olla kaksin ilman vauvaa ja jokainen lapsellinen tietää, miten vapauttavaa se voi olla.

Siitä lähtien kyseisiä univahtihommia ollaan tarvittu aina silloin tällöin satunnaisesti, fiilisten tai tapahtumien mukaan. Ja melkein sataprosenttisesti ollaan aina saatu lapsenvahti halutessamme. Toivon univalvojana on käynyt sekä minun äitini että Villen äiti – Toivon mamma ja mummi.

Toivo ei ole ikinä ollut yöhoidossa muualla, eikä päivähoidossa ollenkaan – ei kotona eikä missään muuallakaan. Aikaisemmin ei ollut tullut mieleenkään, että pyytäisimme lapsenvahdin myös päivällä. Jotenkin ei vain olla tajuttu tai sitten ei vain ole ollut oikeaa tarvetta. Vasta viime aikoina olen alkanut miettimään, että voisihan sitä joskus päivisinkin tehdä jotain ilman poikaa. Näin kauan siinä ilmeisesti sitten meni.

Noin viikko sitten olikin oikein jännittävä päivä lapsenvahtiasian tiimoilta. Kun Toivo nyt selkeästi ymmärtää paljon enemmän, ajattelimme testata hänen reagointia meidän poissaoloon. Kutsuttiin mummi kylään, tarjoiltiin kahvit ja hengailtiin hetki kaikki yhdessä. Toivon nautittua päivällinen, oli oikein otollinen aika harkita lähtöä.

Kun hetki koitti, stressiaallot alkoivat lainehtia myrskyisinä. Naurakaa vain! Jännitin niin kamalasti, tuskahiki puski itseään lävitse ja olin ahdistunut. Laitoimme kengät jalkaan ja sanoimme Toivolle, että äiti ja isi lähtee nyt kauppaan. Toivo vain hymyili ja vilkutteli meille. Pusut, halit ja se jäätävä hetki. Tunteet olivat pinnassa – aivan kuin olisimme jättämässä hyvästejä.

Ovi loksahti kiinni. Ryntäsimme Villen kanssa korvat suljettuina rappuisia alas, ettemme vain kuulleet mahdollista itkua. Toivottavasti kukaan ei tätä nähnyt, sillä olimme varmasti melko naurettavan näköisiä. Aluksi en pystynyt keskittymään ollenkaan ja kävelymatkakin meni puoliksi juosten. Sitten tuli tekstiviesti – ei ole itkenyt lainkaan, hyvin menee. Ja se helpotuksen määrä! Jatkoimme hyvillä mielin UFFille, sieltä paikallisen Fidan kautta ruokakauppaan ja kotiin. Aikaa meillä meni reilu tunti.

Ajattelimme että Toivo loukkaantuu verisesti viimeistään meidän tullessamme takaisin kotiin ja että siinä vaiheessa ainakin alkaa itku. Toisin kävi. Meitä vastaan tuli riemusta hihkuen pieni aurinko ja näimme vain hymyä hymyn perään - ei ainuttakaan kyyneltä. Meni siis täydellisesti!

En koe millään lailla huonoa omaatuntoa siitä, että teimme tämän vasta nyt. Uskon että tämä oli meille kaikille sopivin aika. Uskon että näin olimme kaikki siihen valmiita.

Yöhoitoon jättäminen saa odottaa omaa aikaansa. Jos en itsekään tykkää olla yötä poissa kotoa, miksi tekisin niin lapsellenikaan. Tietenkin jossain vaiheessa siihen tulee pakottava tarve, mutta siihen asti mennään näin. Minulle ei tule mieleeni yhtäkään syytä, miksi Toivon pitäisi olla yötä poissa kotoa. Luulen että tämä tulee tarpeelliseksi vasta silloin, kun Toivo itse osaa ilmaista tarpeensa ja halunsa lähteä vaikkapa mummilaan tai mammalaan tai paappalaan tai jonnekin. Tai jos meille vanhemmille tulee pakottava tarve päästä seikkailemaan toiselle paikkakunnalle.

Mutta täytyy sanoa, että odotan innolla seuraavaa lapsenvahtihommaa. Seuraavalla kerralla aika on paljon pidempi ja me päästään Villen kanssa yhdessä kiertelemään kaupungille. Ja keskellä päivää. Yhteiset kirpparikierrokset, kahvit Laukontorilla tai ihan mitä vain keksimmekään. Odotan sitä todella!

Milloin sinun lapsesi oli ensimmäistä kertaa hoidossa tai hoitaja teillä kotona? Entä milloin yöhoitoon? Onko kenelläkään tilanteet meneet samoin kuin meillä?

8 kommenttia :

  1. Meidän poju on ollut muutamia kertoja päivähoidossa parisen tuntia kerrallaan. Ja just kolmisen viikkoa sitten Mummolla ja Papalla (miehen porukat) yökylässä. Kaikki oli mennyt paremmin kuin hyvin :) Ite me oltiin kotona vaan. Minä taisin olla ainut joka oirehti suurta ikävää... :D Me koettiin että se oli just oikea aika kokea tuommoinen yön yli kestävä reissu. Jäi hyvä maku suuhun, eikä yhtään jäänyt oloa ettei voisi uudestaan lähiaikoina tehdä sama uudestaan :)
    Moimoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Kiva kuulla teidän positiivisista kokemuksista :-) Yleensä juurikin me ÄIDIT olemme sellaisia hermoheikkoja lastemme suhteen ja se ikävä saattaa tulla heti ensimmäisen minuutin jälkeen :-D Ainakin mulla. Lapset pärjäävät aina ja ovat reippaita, niin ei voisi sanoa aina meistä vanhemmista ;)

      Ihanaa viikonloppua ♥

      Poista
  2. Minun poikaseni (1v 2kk) ei ole ollut yötä poissa kotoa eikä muutoinkaan ilta-/yöaikaan poissa luotani (tai minä poissa hänen luotaan, miten vain). Välillä minun siivotessani tai hoitaessani muita juttuja joissa lapsi on hieman hidasteena, on äitini katsonut poikasen perään sen aikaa, meillä kotona useimmiten. Ja pieni välihuomio tähän, että olen siis yksinhuoltaja eli en voi esim. jättää lasta toisen vanhemman vahdittavaksi sisälle, jos menen tamppaamaan mattoja ulos. Siksi siis se ns. ulkopuolinen vahti parin siivouksen ajaksi on ollut ihan huippua! Kun on tottunut raahaamaan lasta ja mattoja yhtä aikaa, niin oli ihanan helpon tuntuista lähteäkin ovesta ulos pelkän mattopinon kanssa, eikä taiteilla mattopinoa toisella ja rattaita toisella kädellä.

    Yökylään ei ole tarvetta lasta antaa, mutta toinen hoitaja avuksi tänne vaikka yhden yön ajaksi olisi tarpeen. Lapsi siis erittäin huono nukkuja edelleen, ja välillä voimat lopussa univelkojen vuoksi. Joulukuussa on suunnitteilla lähteä katsomaan yksi keikka, tällöin ilmeisesti ensimmäistä kertaa lähden illalla pois kotoa lapsen nukkuessa, jännittävää! Kotiin kuitenkin siis palaan heti keikan jälkeen, eli koko yötä en poissa ole. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että keikalle lähtö onnistuu, sillä olen odottanut sitä kovin ja se olisi sitten ensimmäinen kerta yli puoleentoista vuoteen, kun pääsen jonnekin ulos yksin ilman lasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit kekemuksesi! Ihana että olet saanut apua siivouksen ajaksi. Se on varmasti tärkeä apu! Nostan kyllä hattua sinulle :-)

      Ihan varmasti on voimat olleet lopussa. Ajatuskin kuulostaa korvaani niin rankalta. Pidän peukut pystyssä, että pääset keikalle! Se on tärkeä pitää huolta myös omasta jaksamisesta ja vapaa-ajasta ilman lasta. Hihi olen innoissani sun puolesta :--) Kiitos kommentista! Rentouttavaa viikonloppua ♥

      Poista
  3. Meikä on niin luottavainen että Kettu on ollut mummilla yökylässä toisessa kaupungissakin kerran. Eihän se silloin hyvältä tuntunut mutta tulipahan koettua. Nykyisin yökykyläily satunnaisesti ämmillä täällä koto Tampereella sujuu täysin ilman mitään ongelmia. Kuulema pari kertaa kysellyt perääni mutta se siitä. Ei kyyneleitä vain onnellisuutta ämmin kanssa. :) Aamulla olenkin mennyt tytön hakemaan eikä ole suunnilleen halunnut edes lähteä kotiin.. Jeh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :--) Kettu onkin varmasti yhtä reipas ja rohkea kuin äitinsäkin! Se on ihan superhienoa, että lapset viihtyvät isovanhempiensa kanssa ja toisin päin :-) Se on tärkeää ihan kaikille osapuolille. Koskakohan itse uskaltaisi kokeilla yökyläilyä...

      Poista
  4. Ahti (1,5v)taisi olla 6kk kun oli ekaa kertaa pari tuntia mummolassa. Sen jälkeen kertoja on ollut muutama, eikä koskaan yli kolmea tuntia. Hysteerisillä itkuilla on jääty, mutta hyvin kuitenkin sujunut. Me kun ollaan kahden hengen perhe, ollaan totuttu olemaan yhdessä koko ajan, lasta tosiaan ei voi jättää hetkeksi vain toiselle vanhemmalle, joten molemmilla on ehkä ollut iso kynnys olla hetki erossa.

    Minulla ei ole ollut tarvetta omalle ajalle, niin ei niitä hoitokertoja ole pahemmin kertynyt.. Mutta tämä sopii meille. Yökylä ei vielä tule kysymykseenkään, yöt on todella katkonaisia ja en tiedä miten joku muu saisi pojan nukahtamaan uudestaan, ja varmasti tulisi hätä kun äiti ja tissi ei ole vieressä. Olen miettinyt että jos ei ihmeitä satu niin sopiva aika yökylälle olisi silloin kun Ahti osaa itse sinne pyytää. Mutta tilanteen mukaan mennään, silleen miten molemmistä tuntuu hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit kokemuksesi! Hysteerinen itku kuulostaa hurjalta, itse pelkään juurikin sitä, enkä tiedä voisinko sellaisen jälkeen lähteä enää minnekään. Vaikka kuitenkin se itku taitaa johtua juurikin siitä sen hetken tilanteesta ja kun äiti on poissa näkyvistä, lapsikin taas rentoutuu :-) Arvostan sinua ja rohkeuttasi!

      Joo, yökyläily on tuollaisessa tilanteessa varmasti vaikeaa, jos lapsi nukkuu huonosti. Eikä sitä varmaan viitsi hoitajaakaan vaivata monilla heräilyillä. Samaa olen miettinyt, että vasta sitten yöksi muualle, kun itse oikeasti osaa sen ilmaista ja sitä pyytää :-) Mutta niin kuin sanoit, asiat hoituvat siten miten hyvältä tuntuu! Kiitos kommentista ♥

      Poista