EI MINULLA OIKEASTAAN MITÄÄN ASIAA OLE

Mutta haluaisin höpötellä. Ihan muuten vain, itseni ja teidän iloksi. On ollut aika vipinää ja vilskettä, mutta ei sitten kuitenkaan olekaan. Sellaista aaltoilevan touhukasta laiskuutta. Miten sitä nyt kuvailisi. No sellaista. Tiedättehän.

Perjantai oli se touhukkaampi osuus. Haluatteko kuulla? Paappa-päivä ja aamusta iltaan minun isäni seuraa, Toivon riemua, Paapan hankkima turvaistuin ja testailumatka kauppaan, Toivolle Paapan hankkimat uudet asusteet ja maailman söpöimmät pikku-Kuomat, reissu Akaaseen moikaamaan tuttavaperheemme äitihahmoa ja hänen tytärtään, lapsuuden leikkikaveriani kera pienen perheen, jotka ovat reilu kaksi kuukautta sitten saaneet uuden jäsenen, tyttövauvan, joka on varmasti maailman kaunein sellainen, suloisen hentoinen neitonen ♥ Olipas ihana viettää Paapan kanssa aikaa, nähdä tuttavaperhettä ja vauvaa, päästä persoonalliseen ja yksityiskohtaiseen kotiin ja nähdä kuinka innoissaan Toivokin oli!

Pari sanaa kyläilijä-Toivosta, joka ei ujostellut lainkaan, vaan meni hurjana paikasta toiseen, jokaiseen irtoesineeseen koskien samalla kun minä yritin varmistaa hajoamisprosentin pysyttelevän nollassa, rauhallisesti katseli vauvaa, uteliaasti kiinnostuen, silmäili asunnossa olevia pääkalloja ja muita yksityiskohtia, rakastui isännän musiikkihuoneessa lojuvaan jättikokoiseen kauhusetään, jonka pää oli enemmän kuin kammottava, kiipeili vauvan pehmoiseen sitteriin, maisteli omatoimisesti kirpeää karpalokonvehtia, pusutteli ainkin viisi kertaa kumista ja pelottavasti irvistelevää kauhurottaa ja näki kaksi suloista pitkäkarvaista marsua. Olin niin ylpeä.

Viimeiset kolme päivää ovat olleet laiskempia kuin laiskiaisen aamutee. Pienikin tehtävä on vaatinut sitäkin suuremman ponnistelun. Yhtenä päivänä olimme ulkona vasta hämärän laskeutuessa lähiöön, toisena päivänä emme tehneet kai mitään ja kolmantena päivänä söimme pitsaa. Kaksi pitsan palaa sain tungettua naamariin, jonka jälkeen sain ehkä suolan yliannostuksen ja halkeaman vatsalaukkuun.

Tänään olemme soittaneet tamburiinia, laulaneet ja lukeneet kirjoja. Tein ruuaksi linssikeittoa, mikä olikin suussasulavan herkullista. Poikanenkin söi antaumuksella, kunnes sai hepulin kaataessani maidon päälleni. Kahvikupposen kanssa katselin Erilaiset äidit ja sitten hepuloitiin taas. Leikittiin, hepuloitiin ja leikittiin. Sellaisia meidän päivät ovat.

Sekä keittiöstä että olkkarista avautuu nyt aika mielettömät maisemat, luonnon omat taideteokset, puita keltaisilla lehdillä. Saisinpa tuosta pysyvän taiteen seinällemme. Kaunista syksyistä tunnelmaa ja iloista viikkoa kaikille ♥

Ps. Vielä olisi aikaa kysyä! Vastailen pian, tässä joskus, myöhemmin.