tiistai 6. toukokuuta 2014

TERVEISET RAKKAUSKAUPUNGISTA!


Täällä sitä vain ollaan ja elellään. Uudessa kodissa. Ihanassa uudessa kodissa. Rakkauskaupungissa. Aika mieletön fiilis. Kaikenlaiset hyvän olon tuntemukset pörräävät minussa, enkä voisi tällä hetkellä onnellisempi olla. Hymyilen! Tämä meidän pieni suuri perhe-elämä maistuu entistäkin makoisammalta, tässä on hyvä ja tästä on hyvä jatkaa, miten ikinä se sitten jatkuukaan. Minä ja minun kaikki mieheni, karvaiset ja ne vähän vähemmän karvaiset. Elämme hurmiossa.

Muuttopäivä sujui paljon paremmin ja nopeammin, mitä koskaan osasin odottaa. Suuri kiitos siitä kuuluu isälleni, joka ahkeruuden esikuvana hoiti muuttoauton vuokrauksen, kuljetuksen ja siihen päälle oli vielä suuri apu kantamisessa. Meillä oli monipäinen ja ahkera joukko auttamassa, ettei kyllä oltaisi pärjätty ilman heitä. Miten kiitollinen sitä voikaan olla, että ympärillämme on niin paljon ihania ja välittäviä ihmisiä. Kiitos ♥

Viikko on vierähtänyt nopeasti uusissa maisemissa. Ihanaa ja nautinnollista aherrusta on ollut aamusta iltaan, paljon järjestelyä, kivoja ideoita ja suunnitelmia pään täydeltä. Vielä pitäisi pari laatikkoa tyhjentää, järjestellä hyllyjä ja saada matot sekä verhot oikeille paikoille. Myös muutama kaluste olisi vielä hankittava ja asennusjuttuja hoidettavana, kunhan saamme kuljetuksen ja poraushommat järjestymään. Ja jos lupa saadaan, tapetointiakin olisi luvassa sitten myöhemmin. Voi miten innoissani olen!

Toivo on ottanut hyvin uudet nurkat omakseen, riemuitsee uusista huoneista ja jännittävistä kaapeista, tutkiskelee ja seikkailee siellä sun täällä. Hän on kovasti mieltynyt omaan suureen huoneeseensa ja olohuoneeseen, jossa mahtuu juoksentelemaan mielin määrin sohvan ympäri. Sitä hän rakastaa. Kissatkin ovat hämmentävän hyvin sopeutuneet uuteen ympäristöön, eikä merkkejä minkäänlaisista ahdistuksista ole ollut havaittavissa. Toisella heistä vain tuppaa olemaan nukkumispaikan etsinnöissä vielä hieman vaikeuksia, mutta kaikki aikanaan.

Minä puolestani olen täysin rakastunut jättikokoisiin ikkunalautoihin, tilavuuteen ja tunnelmaan sekä ennen kaikkea valoisuuteen. Minusta on ihanaa, että täällä on ikkunoita vähän joka puolelle ja valoa pääsee sisään tasaisesti. Ja ilta-aurinko olohuoneeseen on enemmän kuin rakastumisen arvoinen. Tämä se vasta tuntuu oikealta kodilta.     

Puuhailujen ohella emme oikeastaan ole ehtineet tehdä paljoakaan, leppoisia kaupunkikävelyitä ja lähipuiston testailuja lukuunottamatta. Vappuna uskalsimme sen verran torille (huhhuh), että saimme haettua peikkoselle jäätävän kuumottavan kissapallon, joka on tietenkin siitä lähtien heilunut koskemattomana katon rajassa.

Täytyy kyllä sanoa, että olemme nauttineet erityisen paljon olostamme täällä kaupungin sykkeessä. Tänne me selkeästi kuulumme. Tuntuu mahtavalta nähdä eloa ympärillä, erilaisia maisemia ja ihmisiä, tunnelmallisia rakennuksia ja katuja. Onhan Tampere kuitenkin vähintään Suomen parhain kaupunki, ellei koko maailman. Kerrankin on sellainen tunne, että täällä me viihdytään ja pitkään.

Iloa viikkoonne ja nautinnollisia hetkiä ♥

10 kommenttia :

  1. Voi miten ihana kuulla, että ootte löytäny paikkanne. ♥ Kuulostaa ihanalta kaikkine herkkuineen, teidän sisustus suorastaan hellii katsojaansa ja Toivo, aina yhtä ihana viilettäjä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emma <3 Kiitos! Voi ihana kuulla, jos tulee hellivä vaikutelma :3 meidän sisustus on ihan vaiheessa vielä, mutta ehkä se tässä pikkuhiljaa muodostuu vieläkin mukavemmaksi :--) Paljon on meillä suunnitelmia! Toivo on tuollainen vipeltäjä villiapina <3

      Poista
  2. Paljon onnea uuteen kotiin! Rakastan teidän sisustustyyliä ja -värejä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti sulle Hanna <3 Syksyn värit ovat lemppareitani :3 niitä tykkään käyttää.

      Poista
  3. Onnea uuten kotiin! :) Mitään hienompaa ei olekaan, kuin sen oman paikkansa löytäminen. Tänne minä kuulun-tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen <3 Totta höpiset. Nyt on minulla vahva minä kuulun tänne -tunne :3

      Poista
  4. Oii, ihanalta kotoisalta näyttää :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kettunen <3 Kotoisaan tunnelmaan pyrimme :--)

      Poista
  5. Onnea Uuteen kotiin :) Kuvat ja koti huokuu lämpöä ja onnea. Ja voin oikein kuulla ne intiaani kiljahdukset kun Toivo juoksee ympyrää ..miten lapsista onkaan kivaa kun pääsee juoksemaan jotain ympäri. Jos ei sohvan ympäri niin sitten kuuman teekupin kanssa taituroivan äidin ympäri ;) Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Hihi tästä sohvan ympäri juoksemisesta on tullut päivittäinen tapa. On se niin suloista :') Meillä muuten Toivo on myös aika hyvä näiden kuumien kuppien kaataja :D Nyt on myös sellainen uusi leikki, että äidin löysää paidanhelmaa on hauska vettää taakse päin ja kikatus vain raikuu! Olet ihana <3

      Poista