Minulla on sellainen olo, että kaikki
on paremmin kuin hyvin. Kaikki on kohdillaan, kaikki on tasapainossa.
Mieleni ja kehoni valtaa sellainen tyyni, seesteinen voima. Se voima
kantaa minut vielä pitkälle, kohti vieläkin kauniinpaa
tulevaisuutta.
Onhan olemassa edelleen ne krooniset
huolenaiheet jossakin pään perimmäisissä nurkissa, jotka aina välillä
pääsevät kummittelemaan. Mutta kyllä ne selviävät, ennemmin tai
myöhemmin. Murehtiminen ei auta mitään. Pitäisi keskittyä
olennaiseen, sillä huoletonta elämää ei taida ollakaan.
Siksi minusta tuntuu, että olen
voimakkaampi kuin koskaan. Tuntuu että pystyisin mihin vain. Mutta
en halua mitä vain, en halua paljoakaan. Haluan pysyä entisessä,
tässä ja nyt, tässä elämässä ja tällä mielellä. Haluan olla
minä ja se tuntuu hyvältä.
Miksi ihmiset haluavat niin paljon olla
jotakin? Olla jotakin, mitä eivät ole. Jotakin hienoa, suurta ja
mahtavaa. Miksei vain voisi olla tyytyväinen omaan itseensä ja
omaan elämäänsä – siihen mitä jo on. Oli se sitten minkalaista
tahansa, aina voi parantaa tai olla parantamatta. Elämä itsessään
on jo niin ainutlaatuista ja korvaamatonta, että pitäis muistaa
olla onnellinen pelkästä olemassaolosta, olemisesta täällä,
kaiken tämän kauniin ympäröimänä. Pitäisi nauttia enemmän
niistä pienemmistä ihmeistä, kuin tavoitella suuria, pilviä
hipovia menestyksiä.
Tänään minä olen onnellinen siitä,
että saan nauttia rauhallisesta päivästä, ilman minkäänlaisia
pakollisia menoja. Saan nauttia auringon läsnäolosta, saan hymyillä
ja saan olla iloinen. Saan katsella poikasen temmellyksiä,
kävelyharjoituksia ja leikkejä. Saan kastella hänen lumoavia
hymyjään ja naurun riemua. Saan helliä kissojani, rapsutella ja
pusutella heidät uuvuksiin. Saan mieleni voimalla lähettää
rakkaalleni työtsemppejä ja halipusuja, jotta hän jaksaisi olla
entistäkin voimakkaampi.
Ja saan ihailla parvekkeella
kukoistavaa puutarhaani, varsinkin pian kukkivia auringonkukkiani!
Pieniä onnenhetkiä kaikille ja
aurinkoista viikonloppua ♥
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti