maanantai 10. syyskuuta 2012

PIKKUINEN REISSU HOIDETTU ON

Ulkona on jo puut alkaneet vaihtaa väriä. Ihan pian on niin kaunis väriloiste! Äidilläkin piha loisti väreistä, oli vielä paljon virkeitä kukkia kaikkialla. Nappailin sieltä vähän kuviakin.

Reissu Jokioisille sujui ihan mukavasti. Toivo sai paljon raitista syksyistä ulkoilmaa ja minä vähän vaihtelua elämääni. Vaikka vietettiin siellä lyhyt aika, virkisti se silti kummasti mieltä. Lauantaina touhuttiin sitä sun tätä ja päivä sujui oikein leppoisasti. Yö nukuttiin Toivon kanssa mamman sängyssä, poski poskea vasten Sunnuntai meni vähän sumussa, Toivolla oli huono fiilis ja minäkin olin jotenkin huonovointinen. Emme oikein skarpeissa oloissa ollut. Siispä kuitenkin aina kivointa on kotiin palaaminen.

Tuskimpa johtuu tuosta reissaamisesta, mutta silti olen tänään ollut aivan mahottoman väsynyt. Pää on sumussa tänäänkin, eikä ajatus kulje. Onneksi Toivo on kuitenkin ollut se hyväntuulinen oma itsensä, jaksaa sitten itsekin paremmin.




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti