tiistai 28. elokuuta 2012

TUKKAA JA JUMPPAA

Ihana päivä oli eilen. Ihana treffipäivä. Huimat kolme tuntia kahdestaan, oi mitä luksusta. Mulla oli valtavan hauskaa! Tunnelmaa kohotti hirmuinen kaatosade. Oli Villellä onneksi mukana söpösti yksi sateenvarjo. Sitten vaan kuljettiin sateessa kuin mitkäkin mursut.

Zarillon kasvishampparista tuli aivan karmean huono olo, koska söin ahmattina aivan liikaa. Se oli kyllä liian hyvää ollakseen totta.

Ostettiin pojulle parit vaatteet, puuvillahaalari ja collegehaalari. Vähän lisää paksumpaa vaatetta tulevaan syksyyn. Ostettiin myös hiustenajokone. No huh, ei tietenkään minua varten vaan Villeä. Ajelin nimittäin tänään aamulla Villen pään kaljuksi! No ei ihan kaljuksi sentään, vähän tukkaa jätettiin. Minua vähän pelotti toimia parturina ja muutenkin jännitin lopputulosta, mutta kaikki meni onneksi hyvin. Ville on nyt aika lyhyttukkainen söpöpää! Minä varastin Villen tukan talteen, jotta voin siitä tehdä aina mukana kulkevan takkuisen osan Villestä itselleni päähän.

Tänään Toivo on nukkunut hyvin päikkäreitä, toisin kuin eilen. Nytkin poju vetelee sikeitä tuolla pinniksessä aivan poikittain. Toivo vissiin väsähti meidän jumppa- ja leikkituokiosta, kun kannateltiin vähän päätä ja potkuteltiin jaloilla, höpöteltiin kovaan ääneen ja kuolattiin. Sitten lopuksi venyteltiin.

Pian tulee Toivon ihana valekummi kylään ♥

Hei hei ja rauhallista tiistai-iltaa! 

2 kommenttia :

  1. Nuo silmät. <3 Ketulla on muuten samanlaiset oranssivaaleat potkupöksyt kuin yhdessä aijemmassa postauksessa Toivolla on.

    Millon lähtään yhessä vaunutteleen? VAikkapa leikkipuistoon ihasteleen muita vauvoja? Huomena on muuten vauvakino! Itse en mene sinne koska oon kipeä.

    Hahah et oo viimeaikoina poistellut blogiasi tai onnistunut jotenkin sekoittaan sitä tai kärsimään toimintahäiriöistä. :D GREAT!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmät on kauniit <3 Nuo potkupöksyt on ihan kivat, vaikken itse henkilökohtaisesti kauheesti tykkää potkupöksyistä. Ne on jollain tapaa hankalat. Tai sitten itse olen hankala.

      Vois mennä kyllä tässä lähiaikoina joo. Meilläkin on pikkasen paremmin alkanut sujumaan tuo ulkoilu (ei huudeta enää KAUHEESTI vaunuissa) Voidaan olla facebookissa yhteyksissä vaikka!

      Vauvakino! En tiedä sellaisesta. Oliskohan hauskaa, olis varmasti!

      Joo mun blogiongelmat on loppunut toivottavasti. Oon niin urpo näiden kanssa kieltämättä (haha), enkä poista enää. Se on varma.

      Poista