keskiviikko 29. elokuuta 2012

PÄIVÄÄ KESKIVIIKKO

Keskiviikkoko nyt. Söin kunnon aamupalan, join kaksi kuppia kahvia ja söin muutaman jaffakeksin. Ei todellakaan mene tämä herkuttomuus niin kuin pitäisi. Saankohan enää ikinä itseäni entiseen kokoon. Voi hitsiläinen kuinka normaali olinkaan. Näytän kaikissa vanhoissa vaatteisanikin (niissä mitkä mahtuu) enemmän tai vähemmän turvonneelta virtahevolta. Näin on.

Olen juonut litran vettä hirvittävään janotilaan, kuunnellut musiikkia ja harkinnut siivouksen aloittamista. Päätin etten jaksa. Piti minun jaksaa tiskaus suorittaa, mutta sitten kuului parkaisu makuuhuoneesta. Tässä sitä sitten ollaan, keskellä sotkua.

Käytiin Toivon kanssa keskipäiväsuihkussa kahdestaan, lekoteltiin alastomina sängyllä ja pissailtiin pyyhkeen päälle. Siis en minä pissannut. Nyt vain hengaillaan ja odotellaan meidän lempparimiestä saapuvaksi. Sitten syödään ja mennään ulkoilemaan.

Melkei olin unohtaa. Kuinka minä taas saatoin katsoa Big Brotherin? En voi sietää itseäni. Ensi viikolla, maanantaina, kuitenkin jatkuu taas elämäni viihde, Salatut elämät nimittäin! Joo!

2 kommenttia :

  1. Mustakin potkuhousut ovat hankalat! SIlti koetan niitä tytöllä nyt pitää kun ovat sopivan kokoisia ja niitä näyttää meillä olevan ihan älyttömänä.

    Haha itekki katoin taas BB:ta. Tosin empä oo ikinä sitä ohjelmaformaattia koettanut edes välttää. Olen tälläinen nolife niin uiden elämät passaa. Salkkarriiiit <3 Voisivat alkaa jo!

    Hei oon ite nyt kehkoputentulehuksessa. Palaillaan ens viikolla fb:ssa asioille jos lähtään vaikka randomisti milloin vaan käymänä kävelyllä. :) Kettu kun kulkee kantorepussa niin sitä ei suututa niin lujaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihan tietoisesti koitan vältellä potkuhousuja. Ne ei vaan ikinä jotenkin istu kunnolla päälle ja ne on ehkä niin vaikea pukeakin.

      Hah. Minä katoin viime vuoden bb:n kokonaan ja melkein vannoin etten enää ikinä katso, silti jotenkin ajauduin sitä töllöttämään. On se meinaan kyllä niin typerä ohjelma :--D mutta salkkarit on aidosti parasta <3

      Hui kamala, toivottavasti keuhkoputkesi paranee pian! Uuu kantoreppu, hyvä! Jos meilläkin olisi HYVÄ sellainen niin kokeilisin. Ollaan yhteyksissä :)

      Poista