perjantai 10. elokuuta 2012

KARVAISET VELJEKSET JA UUSI PIKKUVELI

Nasse (Lasse) on suuri valkoinen kissa. Nassen kroppa on kauttaaltaan valtava, pää on hassun näköinen ja viikset useimmiten sojottavat mihin sattuu. Luonteeltaan Nasse on melkoisen kahjo ja sekopää sekä ajoittain hyvinkin äänekäs. Nasse rakastaa ihanminkätahansa puskemista ja on mahottoman kiltti. Ei varmasti tekisi pahaa kenellekään, paitsi satunnaisesti kärpäsille. Nassesta erityislaatuisen tekee hänen valloittava persoonallisuutensa, yksinkertaisuutensa. Nassella on tavallista huonompi tasapaino ja hepuli häneen iskee harvinaisen usein. Nassella on aina milloin mikäkin meininki menoillaan, välillä karjun lujaa ja raavin ikkunoita -fiilis, välillä ihan vaan tavallinen psykoosi. Nasse on kuin pikkuinen ihmisvauva, koko ajan vailla läheisyyttä ja ruokaa. Nasse on kaikkien kaveri.


Pablo (Paavo) on ruskea komistus, jolla viikset pysyvät visusti suorassa. Pablon nenänpäästä löytyvät tunnistettavasti pilkkuilmiö. Pablo on rauhallinen ja itsenäinen kissayksilö. Luonteeltaan Pablo on äärettömän kiltti, arka ja semmoinen oman tiensä kulkija. Vanhemmiten Pablon arkuus on vähentynyt todella paljon ja nykyään annetaan jo joidenkin vieraiden silitellä, joka saa äidin tuntemaan suurta ylpeyttä. Pabloa ei määräillä, hän tekee mitä lystää. Uskomattoman harvoin tekee kuitenkaan yhtään mitään pahaa. Huomion kipeyttä löytyy tältäkin herralta ja sitä pyydetään kimeästi maukumalla, jolloin häntä täytyy seurailla ympäri kämppää aina raksukipoille saakka. Pablo on ulospäin hyvinkin cool, mutta sisällä piilee tunteikas herkkis. Pablon sydämessä on tilaa hyville tyypeille.


Paljon ennen pojan syntymää mietin, mitenköhän ihmeessä kissat suhtautuvat vauvaan. Netistä luin kauhutarinoita, miten kissa on mennyt yöllä vauvan pään päälle nukkumaan ja sen seurauksena vauva on tukehtunut. Siinä nyt kuka tahansa kauhistuu. Vastapainoksi luin myös mukavia kokemuksia vauvoista ja kissoista. Pahemmin emme kuitenkaan stressanneet asiasta etukäteen.

Ennen pojan tuloa kissat viihtyivät hyvinkin paljon pojalle tarkoitetussa vaunussa. Siellä nenukkuivat onnellisena tietämättään kohta sen olevan kiellettyä. Annettiin kissojen siellä nukkua, koska yksinkertaisesti se oli hellyyttävää. Siitä tuli kissojen lempparipaikka, eikä sellaista pysty keneltäkään kieltämään.


Sitten vauva putkahti maailmaan. Sinne maailmaan, johon kuuluivat vain emätä ja isäntä sekä tuttu ja turvallinen koti. Aluksi kissat eivät tainneet tajuta koko vauvan olemassaoloa. Sitten kuului se ensimmäinen pelottava parkaisu ja hupsista vaan, kissat olivat jo sängyn alla. Siellä ne olivat hetken. Siitä alkoi tuon epämääräisen otuksen ihmettely ja pelkääminen. Nassessa vauva herätti pienen pientä kiinnostusta, mutta Pablo ei vauvan kanssa viihtynyt edes samassa huoneessa. Vauvan itkiessä lujaa, kissat luikkivat piiloon. Ei siis pelkoakaan, että kissat olisivat vauvan kanssa samaan sänkyyn menneet.


Tällä hetkellä kissat ovat vauvan olemassaoloon totutelleet kohta kaksi kuukautta. Hyvin ovat tottuneet. Vauvapelko on kadonnut lähes kokonaan. Siltikään ei vauvan sänkyyn ynnä muihin tavaroihin kosketa. Nasse haistelee silloin tällöin vauvaa ja tulee ihan lähelle ihmettelemään. Vähän on varpaita puskenut, mutta hyvin varovaisesti ja pikaisesti. Pablokaan ei enää niinkään pelkää, välttelee vain. Itkupelkoakaan ei enää kummallakaan pahemmin ole. Minä uskon, että viimeistään jo vuoden päästä on kaikki kolme parhaita kavereita. Ainakin Nasse ja vauva. 


Kaiken kaikkiaan paremmin kuin hyvin ovat veljekset hyväksyneet uuden perheenjäsenen, pikkuveljen. Välillä huomaan pientä mustasukkaisuutta ilmassa, mutta normaaliahan se on. Parhaamme mukaan yritämme kissojakin huomioida, samaan tapaan kuin ennenkin. Meillä jokainen perheenjäsen, oli karvainen tai ei, on saman arvoinen. Kaikki yhtä rakkaita. Kaikki yhtä suurta perhettä.

PS. Kaksi karvakorvaa plus vauva plus kaksi hullua vanhempaa. Tuloksena takuuvarmaa kalustoa hullujen huoneelle.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti