lauantai 31. elokuuta 2013

SIIVOUSPÄIVÄN TUNNELMAT


Kupponen vihreää teetä ja keittiössä odotteleva pannukakkuvuori, tuhiseva peikkonen, kodin puhtaus, suitsukkeet ja pehmeä tuoksu, tunnelmointi, ulkona vallitseva pimeys, hellyydenkipeät kisut, rapsuttelu, seesteinen mieli ja vapaus, kauniit ajatukset ja koko kropan vallannut rentoutuneisuus. Voiko lauantai-illalta enempää odottaa?

Tänään ollaan Toivon kanssa vietelty siivouspäivää. Rakastan siivouspäiviä! Se puhtaus, siisteys, järjestys ja tuoksu! Se on ehkä yksi lemppariasioistani. Varsinkin näin iltaisin, kun siisteydestä saa hieman kauemmin nauttiakin. Voisin vetää itseni lattialle rähmälleen ja hymyillä vaan.

Tähän väliin pieni tarina tältä päivältä, kun ulkona ollessamme tavattiin muuan mies. Tarkemmin sanottuna aika humalainen ja ehkä muutenkin melko hitaalla käyvä mies. Kuljimme miehen ohi hänen huudellessaan pissa- ja runkkausjuttuja, jonka jälkeen seurasi meitä uhkaavan oloisena puistoon. Mies sekavalla äänellään selitteli sekavia juttujaan, meidän hämmentyessä liikaa. Hän luuli minua pakolaiseksi ja kyseli yhtä sun toista siihen liittyen, kyseli Toivon ulkomaalaistaustastaan ja tulevasta äidinkielestään, minun pakolaisvanhemmistani ja miten suhtaudun rasismiin. Hän ei millään uskonut meidän olevan täysin suomalaisia ja muutenkin koko tilanne oli kuumottava. Hän nauroi Toivon nimelle ja kysyi ihmeissään, miten se lausutaan meidän kielellämme. Loppuhuipennukseksi mies yritti tulla kättelemään Toivoa, johon kaikki varmaan voivat kuvitella pojan reaktion. Aika nopeasti toivoteltiin hyvät päivän jatkot ja sännättiin ripeästi kotiin. En halua tavata häntä uudelleen.

Nyt kuuntelen pitkästä aikaa Burialia ja tunnelma tuntuu nousevan yhä paremmille leveleille. Pian saan iltavuorolaiseni kotiin ja hetken pienen saamme nauttia toistemme seurasta. Ja ahmia pannukakkua!

Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille, kauniita unia ja hyvän mielen ajatuksia

2 kommenttia :

  1. Siivouspäivän jälkeinen fiilis on kyllä yks parhaimmista! Meillä se on perjantaisin :)
    Kävi vähän naurattaa toi sun kohtaaminen sen hyypiön kanssa...! Hahahhhah! :D Mut toivottavasti ette enään tapaa....
    Iloista syyskuun ekaa Teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Meillä se on oikeasti vähän milloin sattuu :-)

      Hehe kyllä se muakin nauratti ja naurattaa edelleen, ainakin siihen asti kunnes kohtaamme jälleen.. Hyi ei kiitos. Karmiva tyyppi!

      Kiitos ihana, samoin teille! Sieltä se syksy saapuu pian <3 Tänään oli ihan syksyn tuoksua ilmassa, lehdetkin putoilivat ja kylmä sade tiputteli kasvoille.

      Poista