lauantai 24. elokuuta 2013

KYLLÄ MINUAKIN ÄRSYTTÄÄ

Ja aika monetkin asiat. Minun on jo pitkään tehnyt mieli kirjoittaa asioista, jotka yksinkertaisesti ottavat minua päähän. Vaihteeksi niitä negatiivisiakin ajatuksia siis. En voi listata kaikkea, sillä ärsyynnyn aika sattumanvaraisesti, johon sen hetkinen mieliala vaikuttaa liikaa. Siksi listaankin ne asiat ja käyttäytymismuodot, jotka nostattavat verenpaineeni lähes joka kerta. Ja ei, tämä ei ole millään lailla vakavaa, eikä kenenkään tarvitse pahoittaa mieltänsä höpinöistäni. Sitten aloitetaan.

Ahdasmielisyys. Suvaitsemattomat, ennakkoluuloiset, kapeakatseiset ja herkästi tuomitsevat ihmiset. Tällaisten mieli on hyvin, hyvin ahdas. Eivät hyväksy ihmisiä sellaisinaan kuin ovat. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta arvostamisen pitäisi olla itsestäänselvää.

Väkivalta. Sekä fyysinen että henkinen. Tätä on ihan joka puolella. Kiusataan, pahoinpidellään, raiskataan, lyödään, potkitaan, tapellaan, haukutaan, vittuillaan, ilkeillään, kidnapataan, kidutetaan, soditaan ja pakotetaan sotimaan, tapetaan tai murhataan. Tai kaikkia samanaikaisesti. Väkivaltaiset ihmiset tarvitsevat hoitoa. 

Kunnioittamattomuus. Tämä pätee kaiken suhteen. Ei kunnioiteta kaikkia, ei välitetä tai arvosteta. Naapureita, sukulaisia, erimaalaisia, homoja, heteroita, lihavia, laihoja, vähävaraisia, sairaita, vanhuksia, lapsia, kaikkia. Olemme kaikki saman arvoisia ja ansaitsemme kunnioitusta sekä tasa-arvoista kohtelua. 

Homofobia. Se jyllää Suomessa edelleen ankarasti. Ja muuallakin. Homot ovat pelottavia ja vastenmielisiä, heitä on oikeus syrjiä. Mitä se on keneltäkään pois, jos joku poika haluaa rakastella pojan kanssa tai kaksi tyttöä haluavat perustaa yhdessä perheen? Tai haluavat mennä naimisiin. Tai haluavat itselleen samat oikeudet, kuin kaikilla muillakin. Aika vanhanaikaista ja noloa nykypäivänä omistaa homovastaisia mielipiteitä. Hei oikeesti, Päivi Räsäset sun muut itsekeskeiset tyypit, tunkekaa mielipiteenne sinne syvimpään koloonne. Annetaan kaikille oikeus rakastaa. 

Roskaaminen. On se niin ylitsepääsemättömän vaikeaa heittää ne roskat sinne roskikseen. Heitellään röökiaskeja auton ikkunasta pihalle, rikotaan kaljapulloja kaduille tai heitellään hampurilaispaperit pitkin ojia. Kysynpähän vaan, ketä näitä roskaajaidiootteja ovat? Ihan oikeasti, lopettakaa välittömästi ja aikuistukaa. Ottakaa vastuu teoistanne. 

Kiusaaminen ja kiusaajat. Hyvin surullista porukkaa. Kiusaavat päiväkodissa, koulussa, työpaikalla tai kotona, sekä henkisesti että fyysisesti. Näistä asioista puututaan liian harvoin ja välillä liian myöhään.

Sodat. Pahaa, pahaa ja pahaa. Sillä ei mitään muuta saada aikaseksi kuin pahaa. Aikuiset ihmiset eivät osaa päättää asioista keskustelemalla tai yksinkertaisesti sopimalla, mikä on minusta sairasta ja naurettavaa. Ja yksittäiset ihmiset saavat vielä päättää tällaisista asioista ja pakottavat muutkin tappamaan. Vielä jotenkin ymmärrän sotimisen ennen muinoin, mutta vielä nykypäivänäkin. Vihaan sotia.

Uskonto ja sodat. Uskonto tarkoittaa jonkinlaista järjestelmää, uskomista johonkin yliluonnolliseen ja sen pitäisi olla jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia. Uskonasioista pitäisi saada voimaa elämään. Ja jotkut idiootit sekoittavat sen tosielämään ja tekevät mitä tahansa sen puolustamisen ja levittämisen eteen. Sairasta.

Alkoholi. Se on kaikkialla ja sitä tungetaan joka tuutista. Juodaan liikaa, liian usein ja sekoillaan. Ja nauretaan kännijutuille. Ja örvelletään, huudetaan, tapellaan, oksennetaan ja tuhotaan aivosoluja. Se tuo ympärillemme väkivaltaa, resurssit senkun hupenevat ja pian on alkoholidementia yleisempää kuin tavallinen muistisairaus. Silloin tällöin kohtuudella nautiskelu on asia erikseen. Enkä ymmärrä näitä ainaisia krapulaläppiä, ovatko ne muka hauskoja?!

Spurgut. Tämä ei niinkään ärsytä, lähinnä säälittää ja surettaa. En siedä katsella sairaita ihmisiä pitkin ojia, nurmikoita, katuja tai rantoja, joita ihmiset vain välttelevät tai nauravat heille. Voi kunpa voisin saada heidät hakautumaan hoitoon.

Örisijät ja riidanhaastajat. Ne samaiset tyypit nyrkit pystyssä nakkikioskilla. Vittuillaan muille, mutta ei siedetä vittuilua omaan naamaan. Ollaan hermoheikkoja ja tapellaan kun silmä välttää. Ja vittuillaan lisää. Ja aamulla ollaan silmä mustana ja uhotaan vielä vähän.

Kateelliset. Eivät siedä muiden onnea, hyvää elämän tilannetta, hienoja vaatteita tai rakkautta. Ovat niin kateellisia, että haluavat satuttaa, ilkeilemällä tai haukkumalla. Tai vielä pahemmin. Eivät taida olla tyytyväisiä omaan elämäänsä.

Märisijät. Ainaiset valittajat, negatiiviset kanssaeläjämme. Oli aihe mikä tahansa, jotakin valitettavaa löytyy. Mikään ei ole hyvin, eikä mikään tunnu hyvältä. Ja kaikki menee jollain tapaa aina huonosti. Itse taidan olla tällainen naistenvaiva-aikaan. 

Ammattialojen väheksyntä. Ja useimmiten niiden vähäpalkkaisten. Pidetään joitakin ammatteja parempina kuin toisia. Ja millähän perusteella? Siivoojat, lähärit, bussikuskit tai kassatädit eivät ole mitään verrattuna lääkäreihin, näyttelijöihin tai lentäjiin. Vaikka monesti nämä vähemmän arvostetut alat ovat juurikin näitä raskaimpia. Ja unohtamatta sitä seikkaa, että kaikkia ammatteja me tarvitsemme. Ja miksi ihmeessä kaikki lapset/teinit haluavat nykyään supertähdiksi?!

"Kasvissyöjät" Tuovat vahvasti esille ruokavalionsa, mutta eivät kuitenkaan noudata sitä. Saattaavat syödä kalaa tai jopa kanaa samalla sanoen itseään kasvissyöjäksi. Ja ihan ohi mennen vain mainostavat maistaneensa äidin tekemää vasikan häntää. Ja tietenkin aina vieraiden luona syövät mitä vain tarjottavaa. Miksi kukaan haluaisi väittää itseään kasvissyöjäksi, jos ei oikeasti sellainen halua olla? Kova pätemisen tarve?

Lihansyöjät henkeen ja vereen. Pitävät kasvissyöjiä naurettavana. Pilkkaavat ja vähättelevät. Eivät syö pupunruokaa, koska se vaan on niin coolia vetää pekonia sipulikermakastikkeessa. Eikä sormellakaan koske salaatteihin.  

Eläinten kunnioittamattomuus. Pilkataan, kidutetaan, satutetaan ja syödään. Tehotuotetaan ja sallitaan turkistarhaus. Välitetään joistain eläimistä ja joistain ei. Tai sitten ei välitetä ollenkaan. Ollaan niin olevinaan suurta ja älykästä ihmislajia, että oksettaa.

Päästä varpaisiin -katse. Arvostelevia, ilkeänsävyisiä ja epämiellyttäviä katseita, ylhäältä alas ja alhaalta ylös. Arvostellaan katseella, mulkoillaan ja naamalle levitetään häpeämättä arvosana kohteesta, joka yleensä näissä tapauksissa on negatiivinen.

Blogimaailma.
Ennen kaikkea äippä- ja vauvablogit, joiden ilkeyden määrä on loputon. Haukutaan tuntemattomia, puhutaan pahaa blogien takana ja ollaan kateudesta vihreitä. Ehkä jotkut jopa liittoutuvat yhteen ja muita vastaan. Anonyymit puhuvat paljon. Onneksi olen näiden kiemuroiden ulkopuolella.

Muoti ja trendit. Vaatesuunnittelun ymmärrän, mutta siis mikä muoti? Wikipedian mukaan se tarkoittaa jonakin ajankohtana vallitsevaa ja suosiossa olevaa tyyliä tai makusuuntaa, yleistä tapaa. Yleistä tapaa? Miten niinkin henkilökohtainen asia kuin pukeutuminen ja omat vaatteet voi olla mitenkään yleinen tapa? Yleinen tapa pukeutua samaan tyyliin. Voiko niin moni pitää saman näköisistä vaatteista? Ymmärrän tietenkin, että moni nappailee itseään miellyttäviä juttuja sen hetken muotivaatteista, mutta silti. Minusta niin moni ihminen näyttää niin samalta. Miksi halutaan näyttää samanlaiselta kuin se vieruskaverikin? Mielikuvituksen puute? Sama pätee myös sisustuksessa. Voiko niin moni haluta asua niin saman näköisesstä kodissa? En ymmärrä...

Yksityisautoilijat. Ajavat paikasta A paikkaan B sata kertaa päivässä. Ajavat lähikauppaan, jonne on kilometrin matka. Ovat niin hemmetin laiskoja ja vihaavat kävelyä. Kiroilevat bensakustannuksia ja vakuutusmaksuja. Raivoavat kun auto ei läpäissyt katsastusta. Eivät tulisi millään toimeen ilman autoaan. Välttämättömissä tapauksissa autoilu on ihan okei, kuten maalla asustellessa. Kaupunkiautoilu on maailman turhinta. Ja se saastuttaminen...

Hullut autoilijat ja rattijuopot. Ajavat liian kovaa, ajattelematta ja ohittelevat holtittomasti. Eivät ole varovaisia huonollakaan säällä. Eivät ota muuta liikennettä huomioon ja vaarantavat sekä oman että muiden terveyden. Ja pahimmissa tapauksissa nämä kaikki yhdessä ja päälle vielä humalatila.

Liikennesääntörikkomukset yms. Ei osata kävellä oikealla puolella tietä, ei käytetä vilkkuja, ei pysähdytä ennen suojatietä, kävellään pitkin pyöräkaistaa, hypitään autotien yli mistä sattuu, ei millään voida alentua väistämiseen, eikä anneta tilaa muille. Ja ihan aina on niin hemmetin kova kiire, että on pakko kävellä punaisia päin.

Julkisen liikenteen vihaajat. Eivät astuisi kirveelläkään bussiin tai junaan. Siellähän on muita ihmisiä, on tultava toimeen heidän kanssaan ja istuttava muiden lähellään. Ja pahimmassa tapauksessa joutuu ehkä puhumaan ventovieraan kanssa. On likaista, bakteereja ja huonolla tuurilla voi saada vaikka tartuntataudin.

Landekäyttäytyminen. Kaikki tuntevat toisensa ja tietävät missä asuvat. Tietävät missä ovat töissä ja onko perhettä. Kun joku tekee jotakin, kaikki tietävät sen päivän kuluessa. Kaikki ovat yhtä masaa ja ne vähän erilaisemmat pistää silmään. Ei mitään yksityisyyttä.

Itsekeskeiset puolueet periaateineen. Ja ne monet pahat ministerit ja eduskuntalaiset. Kokoomuslaiset, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja muut ankeat ryhmittymät. Se jo kertoo paljon, että tätä maata johtavat Kokoomusaatteet. Ja meillä on kokoomuslainen presidentti. Ei mikään ihme, että rahat tuppaavat menemään hieman vääriin paikkoihin ja arvomaailma on muutenkin peppureikään päin suunnattuna. Eikä varmasti tarvitse sanoa enempää.

Juoruilu ja juorulehdet. Niin käsittämättömän ällöttävää, rumaa, ahdasmielistä ja ajattelematonta. Tehdään pilaa toisen ihmisen kustannuksella. Voiko näistä oikeasti olla joku kiinnostunut? Nettijuoruilu on pahinta, joista hyvänä esimerkkinä hetki sitten lopettanut Suomen BlogBuzz-juorublogi. Ja ne lehdet, seiskat, hymyt ja muut roskat. En ymmärrä ihmisiä, jotka oikeasti lukevat kysyeisiä lehtiä, työskentelevät niissä tai saati sitten lähettelevät sinne jotakin juorukuvia markan palkalla. Tai pahimmissa tapauksissa uskovat lukemaansa. Yksi turhimmistä paskaviihteistä, mitä voi olla.

Ahneet. Haluavat kaiken ja heti. Haluavat muidenkin osuuden. Ja raha on kaikki kaikessa. Eivät ymmärrä sen arvoa, tuhlailevat holtittomasti ja muuten vain pitävät sitä tärkeinpänä maailmassa. Ovat joko valmiiksi varakkaita kermaperseitä tai himoitsevat joka tunti lottovoittoa. Haalivat aina itselleen parhaimman kakkupalan. Mikään mitä on vähän ei riitä ja on pakko saada lisää. Odottavat itselleen parhainta, mutta ansaitsevat huonointa. Ja yleensä saavat kakkaisen lopun.

Älyttömät kuluttajat. Shoppailevat päivästä toiseen, ostelevat kaiken minkä eteensä saavat, eivätkä mieti kahta kertaa enempää. Viettävät nettikaupoissa tolkuttoman paljon aikaa ja haaveilun sijaan painelevat ostoskoriin mitä turhempia juttuja. Kaapit pursuavat vaatteita ja tavaroita, joista riittäisi hyvin miljoonalle vähäosaiselle. Kalusteet, verhot ja muut ovat vaihdettava ainakin kerran vuodessa.

Jankkaajat. Toistavat asiat miljoonaan kertaan. Kyselevät toistamiseen, jauhavat samat asiat kerta toisensa jälkeen. Jankuttavat itsestään selviä asioita tai mielipidejuttuja. Eivät tyydy ikinä mihinkään vastaukseen.

Oman napansa sankarit. Eivät näe ketään muuta kuin itsensä, hyvällä tuurilla myös lähimmäisensä. Kulkevat nenä pystyssä kuin keisarit, väistämättä ketään, auttamatta muita, ottamatta ketään huomioon. Puhuvat jatkuvasti omista asioistaan, eivätkä kuuntele muita. Ja ihan aina kaiken on liityttävä juuri heihin.

Pätijät. Ja kaikkitietävät. Osaavat kaiken, neuvovat joka asiassa, tietävät mahdolliset ratkaisut ja selitykset. Sanottavaa on joka asiaan ja ihan joka asian yhteydessä on pakko päästä esittämään tietopankkiaan.

Itsensä kehuskelijat. Tietävät tarkalleen, missä ovat hyviä ja tuovat sen selkeästi esille. Ja vähän joka välissä. Terveellisissä rajoissa itsensä kehuskelu on hyvä asia.

Rääväsuut. Koko ajan äänessä, kommentoimassa, pölisemässä ja hölisemässä, puhuvat muiden päälle ja jauhavat useimmiten turhanpäiväisistä ja typeristä asioista. Harrastavat piilovittuilua ja ilmaisevat asiansa loukkaavasti. Tarkoituksen mukaisesti ahdistelevat ihmisiä puheillaan.

Erilaisuuden vihaajat. Ja ne jotka tekevät sitä tiedostamattaan. Ihan kuin emme kaikki olisi erilaisia. Kaikkien pitäisi vissiin olla perussuomalaisia ahdasmielisiä juntteja tai pukeutua samaan tyyliin. Katsotaan pahalla erilaisia tyylejä, ulkomuotoja tai periaatteita. Ei hyväksytä uskovaisia, punkkareita tai hippejä. Ei hyväksytä mitään, mikä on erilaista kuin itse on.

Kyseenalaistamattomuus. Että uskovat ihan kaiken mitä kuulevat, lukevat tai näkevät. Eivät kyseenalaista, eivätkä omista omia mieleipiteitä. Kulkevat virran mukana.

Typerät lait ja rangaistukset. Kielletään asioita, joita ei voi kieltää. Yritetään rajoittaa vapautta ja yksilön oikeuksia. Rangaistaan asioista, jotka eivät aiheuta muille ongelmia. Missä on vapaus päättää omista asioistaan? Rangaistaan liikaa tai rangaistaan liian vähän. Rangaistusten laatuun pitäisi vaikuttaa se, kuinka paljon se on vahingoittanut muita tai ulkopuolisia ihmisiä.

Turkistarhaus. Edelleenkin sallittua, kansalaisaloitteesta huolimatta. Eduskunta vain päätti, että kyseistä lakia ei ole syytä muuttaa. Ai eikö? Kuinka moni nykypäivänä kannattaa turkistarhausta? Varmasti vähemmän kuin puolet. Yksi sairaimmista, rumimmista ja epäoikeudenmukasimmista asioista maan päällä. Kieltoon tämä välittömästi.

Välinpitämättömyys. Tehdään mitä sattuu, tuhotaan, haukutaan, ilkeillään, tapetaan, roskataan tai sotketaan. Ei välitetä seurauksista. Ei välitetä muista ihmisistä, lähimmäisistä, eläimistä, ympäristöstä tai maapallosta.

Facebookin päivitysöverit. Jotkut harrastavat tätä. Päivittelevät kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Mitä tekevät, mitä eivät, mitä syövät, mikä ärsyttää tai mikä ilahduttaa. Ymmärtäisin päivitykset kerran päivässä, mutta että vielä kymmenen kertaa. Vähempikin tieto riittäisi, kiitos vain. 

Törkeät kanssamatkustajat.
Useimmiten busseissa. Istuvat käytävän puoleisille penkeille, varaavat toisen puolen kasseilleen, mulkoilevat äitejä huutavine lapsineen, eivät anna tilaa vanhuksille, raskaana oleville tai lapsille, tukkivat vaunupaikat, eivätkä vahingossakaan auta ketään. Istuvat laput silmillään ja tekevät kaikkensa, etteivät joudu puhekontaktiin.

Hotkijat. Syövät ruokansa salamannopeasti, kun samaan aikaan toiset ovat päässeet vasta alkuun. Eivät pureskele kunnolla, nielevät lähes kaiken kerralla. Eivät arvosta tippaakaan ruokaansa ja pitävät sitä itsestään selvänä. Inhottavaa, ällöttävää, epäterveellistä ja hemmetin ärsyttävää.

Huonolaatuiset kuvat. Otetaan kuva kissasta ja tarkennus osuu takana oleviin verhoihin. Ja vielä julkaistaan tällainen tapaus. Tai nämä legendaariset pikselimössökuvat, joista ei erota päätä eikä häntää. Tai kaiken maailman kehykset ja pienet hilpetöörit, joita muokkaillaan jo valmiiksi kamaliin kuviin. 

Perustelematta jättäminen. Ollaan kovasti jotakin mieltä, puhutaan asioista faktatietona, mutta ei osata perustella. Tai perustellaan perustelematta. Tai pahimmassa tapauksessa koko argumentti on täysin tolkuton. 

Myöhästely. Ei koskaan voi tulla tai mennä ajoissa minnekään. Töistä tai koulustakin myöhästellään jatkuvasti. Aina kaikki pykii, vielä 5 minuuttia ja sitten odotellaan. Miksi on sanottava tarkka ajankohta, jos tietää jo valmiiksi sen toteutumattomuuden?

Lupauksien pettäminen. Luvataan ja sitten perutaan. Taas luvataan ja perutaan.  Ja aina saa olla miettimässä, että toteutuukohan tuo nyt ollenkaan.

Puhutaan toisin, tehdään toisin. Kovasti selitellään asioita ja ollaan äänessä, mutta mikään niistä ei näy itse toiminnassa, ehkä jopa päinvastoin. Ollaan olevinaan jotakin ja tuodaa sitä vahvasti esille, mikä jääkin lopulta vain puheen asteelle.

+ Pieniä ärsyttäviä. Ruuan mässytys, pahan hajuinen hengitys, hikka, hikoilu, kiroilu, yskiminen ilman suojautumista, kovaäänisesti pärisevät kulkuneuvot, muut kovat äänet, naapurin remppaäänet, puheluihin/tekstareihin/kommenteihin vastaamattomuus, pöly, nälkä, kirjoitusvirheet, menkat ja hormonivuoristoradat, radiot, musiikkikanavat, jumputijumputi-musa, hymyilemättömyys, lihanhaju, allergiat, kutina, märät kengät, pissahätä, huimaus, väsymys, muistamattomuus, stressi, vaikeasti avattavat purkit, kaupan kassatädit, jotka eivät tervehdi tai katso silmiin, romanttiset komediat, liian kovalla soitettu musiikki, sotku, kissanpissan haju, rytmittömyys, banaanin haju, riisi, rikkinäinen kamera, inspiraation puute, viherkasvin kuolema, saamattomuus, ärsytys... 

Mikä sinua ärsyttää?

19 kommenttia :

  1. Kiitos nauruista, huumoriarvoa löytyi vaikka totuuden siemeniäkin joukossa on! Tuo "banaanin haju" oli mun suosikki! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, hyvä! Kiva kuulla :-) No hyi että, banaani vaan HAISEE :--D

      Poista
  2. Mua ärsyttää se, että meidän pitäismnähdä eikä me oo ehditty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plus, että mua ärsyttää se, että mä taidan olla osa noista ärsyttävistä ihmisistä ainaki joskus :D

      Poista
    2. Nähtiin jo! Ja nähdään ens viikolla lisää jee!

      Heheee höpöhöpö, kaikkihan me varmaan joskus olemme ärsyttäviä :--D

      Poista
  3. Sää oot kyllä ihan huippu! :D Löydän monenmonta kohtaa, johon samaistua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :---D Kiitos Emma <3 Oot ihana!

      Poista
  4. Haha, ihan mahtava postaus :D siinä tuli kyllä aika tyhjentävästi kaikki ärsyttävimmät asiat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos! <3 Joo ja mua ärsyttää nyt sekin, että tuosta puuttuu aika moni oleellinen ärsytyksen aihe :--D

      Poista
  5. Anonyymi24/8/13

    Olipas mielenkiintoinen postaus! Arvostan sun mielipiteitä ja sua, nainen!
    Ps. sulla on upea pieni poika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi! Kiitos, olen sanaton. Ihana hyvän mielen kommentti, ihania sanoja, ihana sinä tuntematon! Arvostan sanojasi <3 Ja kiitos, poikani on kyllä aika hieno tyyppi <3

      Poista
  6. Oi, paljon asioita joista minäkin ärsyynnyn! Varsinkin negatiiviset ihmiset ja ahdasmielisyys ja ja ja .... Ja pakkoa sanoa, että alkoi naurattamaan "Muoti ja trendit" -kohta. Ite aloitin nyt vaateartesaaniopinnot, ja meillä on tarkoitus kirjoittaa portfolioon teksti siitä, miksi olemme hakeutuneet kyseiselle alalle. Ja omani alkaa about näin: "En ole koskaan pitänyt muodista, voisin melkein sanoa vihaavani sitä. Omassa päässäni sana muoti = muotti. Ihmisten persoonallisuus ja yksilöllisyys tuntuvat katoavan kun kaikki iskevät samanlaiset vaatteet niskaan". Mua melkein pelottaa opettajan reaktio koko tekstiin, koska tällä alalla olisi ilmeisesti tärkeää tietää viimeisimmät muotivillitykset, ja itseäni se ei voisi paskaakaan kiinnostaa :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että joku ärsyyntyy samoista asioista! Ja vielä ihanempaa on samaistuminen muoti-asiaan. Uskon että opettajasi reagoi positiivisella mielellä, sillä sehän on vain sinun näkemyksesi asiasta ja sehän on plussaa, etteivät kaikki ajattele täysin samoin :-)
      Mutta muoti kuuluu kyllä ehdottomasti minunkin vähiten kiinnostavien asioiden listalle :--D ja onhan se aika mielikuvituksetonta loppupeleissä.

      Tsemppiä sulle opintoihin <3 Ja iloista mieltä!

      Poista
  7. Hehe onneksi en ole ainut ketä tämä postaus pisti vähän naurattamaan. Varsinkin tuo että sanoit ärsyyntyväsi pienesti banaanin haju (söin juuri yöpalaksi ja kuoret tässä pöydällä tuoksahtavat). Joo ei mulla muuta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehehe! Hassu tunne tämä hauskuuttaminen näinkin ärsyttävillä asioilla :--D Ajattelin lähinnä, että tämä voisi ärsyttää ihmisiä enemmän, mutta hyvä näin! Mutta tuo banaanin haju, oikeesti, eikö kukaan muu inhoa sitä? :--D Sehän on KAMALAN ÄLLÖTTÄVÄ! Ja ne kuoret vielä enemmän...

      Poista
  8. hahha, tää oli ihan loistava postaus :DD Olen vähän jäljessä ja kommentoin vanhaa postausta, sori :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe ihana kuulla :--D Kiva kun kommentoit! Tottakai saa kommentoida mitä vaan ja koska vaan, niin ;)

      Poista
  9. Anonyymi24/10/13

    Vanhaan postaukseesi kommentoin, koska juuri löysin blogisi.

    "Kaikkien pitäisi vissiin olla perussuomalaisia ahdasmielisiä juntteja tai pukeutua samaan tyyliin."

    "LihanSYÖJÄT henkeen ja vereen."

    "Suvaitsemattomat, ennakkoluuloiset, kapeakatseiset ja herkästi tuomitsevat ihmiset. Tällaisten mieli on hyvin, hyvin ahdas. Eivät hyväksy ihmisiä sellaisinaan kuin ovat. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta arvostamisen pitäisi olla itsestäänselvää."

    Huomaatko itse ajatuksiesi ristiriidan? Ärsyynnyt itse tuomitsevista, ennakkoluuloisista ja suvaitsemattomista ihmisistä, mutta itse tuomitset lihansyöjät, perussuomalaiset junteiksi, kokoomuslaisia kohtaan sinulla on selkeästi ennakkoluuloja...

    Itse ärsyynnyn yleistämisestä, että kaikki, jotka kuuluvat jollakin tasolla määriteltyyn ryhmään, ovat tietenkin aivan samanlaisia ihmisiä ja vielä joka elämän osa-alueella.

    Ärsyynnyn myös heistä, jotka kertovat olevansa kovin suvaitsevaisia, mutta se suvaitsevaisuus onkin rajattua. Esim. suvaitaan homoja, vammaisia, vanhuksia... Mutta ei suvaita esim. erilaisiin uskontoryhmiin kuuluvia ihmisiä, jotka omasta vapaasta tahdostaan ovat uskovaisia ja elävät niin kuin heille oikealta tuntuu. Yleisesti sanoen, minua niin suututtaa, kun joku paasaa suvaitsevaisuudesta ja kuinka hyvä ihminen on, kun sallisi homoliitot, mutta samaan hengenvetoon jo pilkkaa erilaisia uskontokuntia kuinka he alistavat, ovat outoja yms yms.

    Yritän tässä sanoa sitä, että asioita ja ihmisten erilaisia toimintatapoja saa mielestäni ihmetellä, kritisoidakin ja niistä voidaan käydä rakentavia keskusteluja, mutta kaikkia pitäisi todella pystyä kunnioittamaan (ei pelkästään rajattuja ihmisryhmiä) vaikka poikkeaisikin elämän tavoilta valtaväestöstä. Kaikki ei ole aina sitä, miltä ulkopuolisin silmin näyttää. On naiivia mennä moralisoimaan, jos ei tiedä faktoja tai ei oikeasti tiedä asioista esim. uskontoasioissa.

    Toivoisin siis, että suvaitsevaisuus yltäisi kaikkiin ihmisryhmiin saakka. Suomi on edelleen vapaa maa myös uskonnonvapaudeltaan ja sitä asiaa voisi enemmän kunnioittaa.

    MS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiseksi haluan sanoa, että kiitos tällaisesta ajatusten täyteisestä kommentista. Näitä arvostan. Kivaa pohdintaa!

      Tämän postauksen idea oli vetää hieman överiksi, toivottavasti ymmärsit. Lihansyöjät henkeen ja vereen -kohdalla tarkoitin siis niitä ihmisiä, jotka pilkkaavat kasvissyöjiä, vaikka eivät siitä välttämättä tiedä aiheesta mitään ja niitä, jotka eivät vahingossakaan halua syödä kasviksia. Lähinnä viittasin joidenkin lihansyöjien asenteisiin. Millään lailla en halunnut lihansyöjiä pilkata, sillä kunnioitan heitä ihan saman arvoisesti kuin muitakin kanssaeläjiä.

      Myönnän todellakin, että minulla on ennakkoluuloja kokoomusta ja perussuomalaisia kohtaan. Väärinhän se on. Tarkoitukseni ei kuitenkaan koskaan ole pilkata ketään, jos tästä sellaisen kuvan sai? Ei minulla ole ketään ihmistä henkilökohtaisesti mitään vastaan, oli hän sitten kuka tahansa tai mihin tahansa ryhmään kuuluva. Nuo överiksi vedetys kohdat viittasivat lähinnä edellämainittujen puolueiden arvomaailmaan, itsekkyyteen joissakin asioissa. Enkä todellakaan ymmärrä oikeastaan mitään koko politiikasta, joten siitä en osaa hyvin keskustellakaan.

      Olet oikeassa, sillä eivät tietenkään kaikki kokoomuslaiset tai kasvissyöjät tai lihansyöjät ole keskenään toistensa kaltaisia. Voivat olla vaikka toistensa ääripäitä. Tunnen ihmisiä, jotka ovat vahvasti uskovaisia, kokoomuslaisia tai lihansyöjiä, mutta yhtä lailla heitä kunnioitan ja heistä välitän. Yleensä en kiinnitä huomiota ihmisten henkilökohtaisiin näkemyksiin, ellei ne näkemykset jollain tapaa puske selkeästi esille.

      Hei kyseenalaista vielä, jos olen jollain tavalla epäselvä (siltä ainakin tuntuu) :)

      Olen miettinyt tuota samaa, suhtautumista uskontokuntiin ja uskovaisiin. Monet todella suvaitsevaiset ihmiset saattavat omistaa hyvinkin varauksellisia ajatuksia uskovaisista. Esim. suomalaiset vierastavat ja jopa pilkkaavat muslimeita tai muita vieraampia uskontokuntia. Myös uskontoja ja niiden toimintatapoja saa kritisoida asiallisesti, kunhan se tosiaan pysyy asiallisena. Monet juuri ajattelevat, että uskovaiset ovat hulluja, outoja tai muuten vain ihan sairaita sekopäitä. Se on todella naurettavaa, vielä kun on kyse jostakin ihmisen omasta henkilökohtaisesta uskomuksesta. Ja niin kuin sanoit, se varmasti johtuu osittain siitä, että uskontoasioista ei tiedetä juurikaan ja niistä puhuminen saa ihmiset monesti vaivaantuneeksi.

      Olet oikeassa ja minustakin se on vain positiivista, että asioita hämmästellään ja jopa kritisoidaankin. Vaikkei aina samaa mieltä olisikaan, tärkeintä on muiden kunnioitus. Olen kirjoittanutkin aiheesta täällä http://hennahay.blogspot.fi/2013/05/ihmisen-kunnioitus-mita-se-on.html

      Kiitos sinulle kommentista! Lisää vain näitä ajatuksia herätteleviä ;) Kaikkea hyvää sinulle :)

      Poista