maanantai 3. kesäkuuta 2013

KESÄFIILIS!

Onko vähän kuuma täällä! Lämpötila huitelee lähempänä kolmeakymmentä ja ihmiset grillaantuvat. Iho kutisee, hyttyset ovat merkanneet koko kropan (niitä on muuten älyttömästi) ja nenä vuotaa! Eipä tätä silti mikään voita! Hiki virtaa, eikä pääkään toimi, mutta olo on mitä mainioin! Ainutlaatuista tällainen!

Luonto on aivan mielettömän kaunis tällä hetkellä! Vihreyttä pursuaa joka puolelta, tuo valo ja kukkaset! Luonto on kauneimmillaan nyt, niin eloisaa ja värikästä, erilaisia tuoksuja ja lentäviä otuksia. Mieletöntä!

Toivokin tykkäilee! Meinaan ulkoilun suhteen Toivolla on aivan eri meininki kuin talvella. Silloin ulkona oleminen oli enemmän kuin nihkeää, mutta nyt poikanen tuntuu nauttivan erinomaisesti. Kaikille hän heiluttelee, osoittelee sormella ihmisiä, puita, autoja ja lapsia, hymyilee, riemuitsee, kiljuu, murisee ja vaikuttaa onnelliselta. Poikanen saa aikaan aika hassunkurisia ilmeitä vastaantulijoilta, paljon hymyjä ja kauniita katseita. Silloin vasta riemu repeääkin, kun vastaan tulee toinen vauva, lapsi tai koira! Selkeä kesätyyppi!

Mietin keväällä kauhuissani, kuinka ihmeessä uskallan pukeutua kaikkiin paljastaviin kesäkuteisiin, vieläpä tälläisenä löllyvän löysänä. No, täytyykin sanoa, että kamalaa se alkuun oli! Nyt tunnen itseni jo jollain tapaa rentoutuneeksi hihattomassa paidassa ja sääret paljaana. Vielä on itsevarmuus hakusessa, mutta parempaan päin! Eikä sitä neuletakki vaan pysty vetämään päällensä näillä helteillä.

Vaikka kuinka paljon aurinkoa rakastankin, minä en itseäni tuolla grillaile. Tarkoituksellinen auringon ottaminen on mielestäni hullua puuhaa, eipä se voi kovin hyvääkään tehdä. Pienessä mittakaavassa varmasti mukavaa, mutta tuntitolkulla auringon paahteessa makaaminen on hullua minusta. En tuomitse tai arvostele, mutta itseäni en saisi makoilemaan ulos muualle kuin varjoon! Vielä kun tuo poikanenkin aina mukana pyörii niin varjoisa paikka on aivan ehdoton. Löytyykö sieltä auringonpalvojia?

Tänään kesän ensimmäiset jäätelöt on saatava! Tai minun on saatava. Pehmis olis aika jees, mutta sitä en varmaan tähän hätään löydä. Ihania kesäpäiviä kaikille, nauttikaa auringosta ja kuumuudesta, vihreästä luonnosta ja linnunlaulusta! Hikihaleja kaikille ♥

8 kommenttia :

  1. Eikää mikä hassunaama Toivo tossa tokassa kuvassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :--D Hän on niin onnellinen nurmikolla!

      Poista
  2. Ihana kesähattu Toivolla ja nou hätä siula, hyvältä näytät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikka olisin halunnut jonkun hienomman, jonkun värikkään! Kapoissa ei ollut kuin valkoisia.

      Harvemmin sitä ulkonäköä kehutaan, joten mieleni sellaisesta ilostuu :--) Kiitos ♥

      Poista
  3. Kesämies kaiken ties!

    Meike tykkää lämmöstä mutta varjossa. :D Lisäksi kadehdin kalpeaa ihoa mutta omani ruskettuu jo talvella. Nuorempana jaksoin olla helteelläkin huppari päällä ja huppupäässä etten ruskettuisi. Nyt vaan nautin pienistä tuulen mukana lepattavista mekoista sama se sattuuko ihoa paljastumaan.

    Nämä huippu ilmat houkuttelivat minua soittamaan sulle että nähään mutta mulla on tuo uus puhelin eikä ole vanhoja numeroita tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla taitaa luonnostaankin olla tummempi iho kuin keskivertosuomalaisilla. Mulla on niin vaalea ja varmasti palaisi heti jos tuonne menisin hetkeksikin makaamaan. Moni voisi olla sulle kateellinen :--)

      Oi hihihe olispa ollutkin mukava yllätys! Mulla taitaa olla sun numero, ellei ole vaihtunut. Oon satatuhatta kertaa miettinyt että olis kiva nähdä teitä! Äääää mutta miksi olen niin saamaton ja unohtelen asioita?! Nähdäänkö ensi viikolla? Laitan sulle vaikka facebookissa viestin :--)

      Poista
  4. Paljon onnea Toivolle nimipäivänään! <3
    Ootte ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi ihana, Toivo kiittää ♥
      Virtuaalihalit ♥

      Poista