perjantai 28. helmikuuta 2014

TUNNELMALLISIA HETKIÄ, POHDINTAA JA UUSI KOTI


Kävimme tuossa loman alussa koko perheen voimin ihanaisen Elinan ja suloisen Alisan luona kylässä. Siellä onkin aina yhtä mukava käydä, tunnelma on leppoisan rento ja ystävällinen, juttua riittää ja mieli hymyilee.

Harmittaa kun tämän useammin ei tule missään käytyä, vain harvakseltaan jossain ja useimmiten silloinkin ovat hermoni koetuksella. Nimittäin meidän pieni Herra Kärsimätön suoraan sanottuna vihaa bussimatkoja, koska onhan se nyt aivan yliarvostettua istua alle puoli tuntia paikoillaan. Löytyykö muilta yhtä kärsimättömiä lapsia?

Ihania suloisia hetkiä, rentouttavaa yhdessäoloa ja puheen sorinaa, jota lapset keskeyttävät tasaisin väliajoin. Sellaiset hetket ovat enemmän kuin arvokkaita sekä lapsille, mutta ennen kaikkea meille aikuisille. Olisin varmasti hyvin surullinen, ellei tällaisia ihmisiä olisi elämääni tupsahdellut. Miten kiitollinen niistä ihmisistä voikaan olla. Vertaistuki tai pelkkä toisen samassa tilanteessa olevan ihmisen läsnäolo on mielenterveyden kannalta lähes välttämätöntä. Erilaisuudella, poikkeavilla mielipiteillä tai arvoilla ei siinä vaiheessa ole mitään merkitystä.

Samalla myös lapset saavat seuraa tai ainakin hetkeksi muuta tekemistä. Toivolla ja Alisalla on alusta alkaen ollut melko dramaattinen viha-rakkaussuhde, jota onkin kestänyt jo reilun vuoden verran.  Alisan nähdessään Toivo on heti antamassa haleja ja pusuja, mutta usein liian tunkeilevaan sävyyn neiti A:n mielestä. Sitten he jo juoksentevat siellä sun täällä, välillä riitelevätkin, mutta useimmiten loppua kohden yhteinen sävel löytyy hienosti tai niin hienosti miten se nyt tuossa iässä voikaan löytyä.

Mutta kyllä minua harmittaa. Nimittäin se, että juurikin tuo ystäväperhe muuttaa keväällä eri paikkakunnalle, kauas pohjanmaan perukoille. Toivon kovasti, että yhteydenpito jatkuisi ja haluankin uskoa, että jatkuu. Varsinkin Toivolle tämä on kova paikka, sillä hän on äärimmäisen tykästynyt tuohon saparopäiseen pikku-emäntään. Lähes päivittäin pojan pienestä suusta pulpahtelee sana Allu.

Haikeuden lisäksi hauskaa tässä kuitenkin on se, että tuo kuvissa pilkahteleva, alusta asti ihailemani tunnelmallinen asunto luovutetaan heidän lähdettyään meidän perheemme käyttöön. Pian rustaamme nimet vuokrasoppariin ja asia onkin sitten sillä selvä. Me muutetaan takaisin keskustaan ja saada ihana uusi koti! Olemmekin jo ikävöineen takaisin kaupungin sykkeeseen, joten eihän tämä olisi voinut paremmin mennä. Äärimmäisen hyvä tuuri oli kanssamme ja uuden kodin hankintaa ei tarvinnut sen enempää pohdiskella. Sopii meille!

Mutta miten ihmeessä jaksan odottaa huhtikuun loppuun!?

Ps. Kuvissa esiintyvä suloinen kissaneiti ei valitettavasti sisälly sopimukseen ;) Vaikka palavasti häneen rakastuinkin.

Kuvat: Ville

5 kommenttia :

  1. Hyvältä näyttää (vaikka ei paljon näykään ;)) Kai ootte alkanut pakkaamaan jo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää kyllä hyvältä ja ennen kaikkea on niin ihanan tunnelmallinen <3 Tämä meidän tän hetkinen on niin kökkö :--D Ei olla vielä alettu pakkailemaan, mutta pitäis jo!! Se on rauhoittavaa puuhaa :'D

      Poista
  2. miten hieno nojatuoli !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hieno se on! Ellun tekemä ;--D

      Poista