torstai 27. helmikuuta 2014

TUTTITARINA


Pian tulee kuluneeksi pari kuukautta siitä, kun laitoimme tutit purkkiin, purkin kaappiin ja kaapin ovet kiinni. Hei hei ja sinne ne jäivät. Tutittomuus on ollut yllättävän helppoa, helpompaa kuin koskaan kuvittelinkaan ja kaiken maailman vieroitusoireetkin ovat pysyneet poissa. Ihana, huoleton tutittomuus!

Toivo sai ensi-imunsa tuosta hullunkurisesta lutkuttimesta jo parin päivän ikäisenä. Muistan sen kuin eilisen päivän, kun hoitaja toi pojan tutkimuksista takaisin huoneeseemme ja hänen suussaan möllötti melkein koko naamansa kokoinen vaaleansininen rinkula. En edes voinut olla katkera siitä, ettei lupaani oltu kysytty, sillä poika oli niin syötävän suloinen tuttineen päivineen. Siitähän se sitten lähti.


Vauvana Toivo imeskeli tuttia lähinnä vain ennen nukahtamistaan ja nukahdettuaan se jo tipahti pois. Hereillä ollessaan poika imaisi tuttiaan kerran tai kaksi ja sylkäisi sitten pois, oli kitinää tai ei. Turvamuurien ulkopuolella tuttia kyllä käytettiin, varsinkin erinomaisena mute-nappina, sillä vaunuttelu ei jostain syystä sattunut olemaan Toivon lempparipuuhia.

Myöhemmin Toivon kasvaessa tutista alkoi tulla tärkeämpi. Uniaikaan oli päästävä välittömästi lutkuttelemaan, sekä yöllä että päivällä tai muuten alkoi hirvittävä maiskuttelu, joka muuttui ennen pitkää kitinäksi. Ajan kuluessa ja tajunnan laajentuessa tutista kehittyi selkeä lohduke, joka auttoi vaivaan kuin vaivaan, suruun tai väsymykseen ja oikeastaan mihin vain harmitukseen. Mikä tahansa harmitus se sitten olikaan, tutti oli helppo tyrkätä suuhun ja poika hiljeni. Helppoa.


Hiljalleen tutin tarve alkoi kasvaa entisestään. Noin reilun vuoden iässä Toivo alkoi hamuamaan tuttia jatkuvasti kaikenmaailman kiukkuhetkiin ja väsymysoloihinsa. Koko ajan sai olla etsimässä kadonneita tutteja ja tarjoamassa niitä pieniin käsiin, joista sitten ohjautuivat salamannopeasti kuolaiseen suuhun. Päiväkäyttö alkoi riistäytyä käsistä.

Päätimme aloittaa vieroituksen. Laitoimme tutit purkkiin ja purkin lipaston päälle sängyn viereen. Tutti oli sallittu vain uniaikaan. Selitimme uudet kuviot Toivolle ja homma oli sillä selvä. Okei, ei se niin selvää aina ollut, sillä jos sanan tutti erehtyi kerrankin sanomaan, pääsi tuttihimo valloilleen. Onneksi kuitenkin hetkeä myöhemmin kehittymätön muisti vei himot mennessään.

Yhtenä päivänä valaistuimme ja tajusimme, etteihän unituteissakaan mitään järkeä ole, eihän niistä ollut muuta kuin haittaa. Tuumasta toimeen keräsimmekin koko porukan voimin tutit kasaan ja laitoimme ne kaappiin. Selitimme Toivolle, että isot pojat eivät tarvitse tuttia, niistä on luovuttava ja voimme lahjoittaa ne pienille peikkovauvoille. Tavanomaiseen tapaan Toivo hymyili ja nyökytteli ymmärtäväisenä. Asia oli taas sillä selvä.

Illan lähestyessä minä olin kauhusta kankeana valmistaunut hirvittäviin vieroitusoireisiin. Tavanomaiseen tapaan Toivo osoitteli lipaston päälle odottavaisena ja hoki tuttia, jolloin minä sitten selitin samaisen tarinan vielä kertaalleen. Poika nyökytteli ja jäi rauhallisin mielin sänkyynsä. Eikä mitään, ei yhtään mitään oireita tai itkua, ainoastaan pientä kitinän poikasta ja nukahtamisessakin meni vain tupla-aika.

Kaikki meni paremmin kuin hyvin ja ihmettelenkin suuresti, miksi emme ryhtyneet tähän jo aiemmin, vaikka puhetta olikin moneen kertaan. Ihan laittoman helppoahan se oli! Mitä nyt nykyään saa käyttää enemmän mielikuvitusta känkkäränkän valloittaessa poikaa, mutta sekin kuuluu asiaan. Ja mikä parasta, omatkin hermot kehittyvät! Huh, vihdoin olemme päässeet niistä ihme härpäkkeistä eroon.

Suosittelen tätä kaikille tuttihirmujen vanhemmille.

Mitenkäs teidän tuttihommat?

16 kommenttia :

  1. Hyvä Toivo, reipas poika! :)
    Mekin jätettiin tutti kohta kolme viikkoa sitten. Eka yö meni vähän kehnosti ja seuraavan päivän päiväunet ei maistuneet lainkaan, sen jälkeen kaikki on mennyt hyvin. :)
    Yöt ovat nykyään rauhaisat, ei tule heräämisiä tutin ollessa kateissa tai mitään muutakaan. Eli toisin sanoin mahtava juttu! Ei ole kenelläkään enään tuttia ikävä jee :) Ja joo, olisi tämä voitu jo hoitaa aiemminkin, mutta hyvä näin jokatapauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Hyvä te <3 Eli melkoisen helposti teilläkin. En usko, että kenelläkään tutista vieroittaminen menisikään vaikeasti. Näin luulen. Ah, mahtavan kuuloista! Nukkuuko poika teillä jo kokonaisia yöunia? En muista, jos vaikka olet joskus sanonutkin. Hehe. Jep. Mekin varmasti sen vuoksi pitkitettiin, kun ajateltiin sen olevan "ihan kamalaa", mutta toisin meni! Tutittomana on hyvä jatkaa elämää :--)

      Poista
    2. Joo, poika nukkuu kokonaisia yöunia, tutittomuuden jälkeen ei ole juurikaan ollut mitään heräilyjä. Ja silloin tutin kanssa heräili vaan pienesti jos tutti oli karkuteillä :) Unille mennään iltakirjan kera noin 21-22 ja aamulla heräillään 8-9 :) Onko Toivolla yöheräilyjä?
      Heippa :)

      Poista
    3. Oi oi teidän yöt kuulostaa täydelliseltä! Täällä ei vielä lähelläkään sitä. Toivo heräilee kerran tai kaksi tai kolmekin kertaa... Yksi yö on mennyt vasta heräilemättä :D Huhhuijaa, ehkä meilläkin joskus vielä!

      Poista
    4. Aivan varmasti! Tsemppejä ja rauhaa öihinne toivotan <3

      Poista
  2. Meidän tuttitarina oli hyvin onneton, tavallaan :D yritin muutaman viikon iästä lähtien opettaa lasta syömään tuttia edes hätätilanteissa (pitkä bussimatka ja nälkäraivarit tms.) jotta olis saanut edes hitusen pelivaraa ennen totaalista huutokonserttia. Noin 7kk iässä huomasin, että lapsi ei ollut enää pariin viikkoon suostunut edes ottamaan tuttia suuhunsa. Eli vieroitti itsensä ennen kuin siihen koskaan onnistuin totuttamaankaan varsinaisesti.

    Tässä tutittomuudessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Hyvät puolet: ei vieroittamista eikä ns. turhia kitinöitä tutin perään. Huonot puolet: ei ollut mitään hiljennyskeinoa, jos lapsella meni hermot juuri vaikkapa siellä bussissa. Ja tällä lapsella todellakin meni ja usein, hyvin vaativa vauva, joka 6kk asti vaati imetystä päivin-öin jopa useita kertoja tunnissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vau :--D Teilläpä hieno tarina! Hassua kyllä, joillekin ei ikinä kelpaa ja jotkut lutkuttaisivat viisitoistavuotiaiksi, jos saisivat. Sinulla kävi tuuri ;)

      Huh. En voi edes kuvitella millaista sinulla on ollut vaativan vauvan kanssa tutittomana. Mutta jos jotain hyvää vielä, sinun vauvasi kaipasi sinua, sinun läheisyyttäsi ja kosketusta, eikä tuttia, koska ei saanut samaa tyydytystä muovisesta härpäkkeestä. Sehän hyvä, vai mitä :--) En nyt tarkalleen muista sinun lapsesi ikää, mutta tässä Toivon iässä ainakin saa jo hyvin kiukut sun muut ohjattua pois pelkällä puheella, ainakin useimmiten ;--D

      Kiitos Tirlittan, kun jaoit tuttitarinasi <3

      Poista
  3. Me otettiin tutti pois muutama kk ennen kuin poika täytti 2vee. Olisi ehkä voinut ja pitänyt ottaa aikaisemmin pois ja meinaskin tulla kiire kun pikkuveljen syntymä oli aivan lähellä :) Leikkasin yhtenä aamuna palan tutista pois (itseäni varten etten sortuisi sittenkin sitä antamaan..). Samana päivänä leikattu tutti jäi vahingossa mummulaan ja illalla nukkumaan mennessä ihme kyllä selitys tutin menneen rikki ja jääneen mummulaan meni läpi! Ei yhtään itkua ja me vanhemmat oltiin ihmeissään :) Viikon verran nukkumaan mennessä tuttia kyseli ja sitten unohtui. Nykyään joskus harvoin varastaa vauvan viereltä (ei onneksi suusta) tutin omaan suuhun ja velmu hymy päällä imee tuttia kunnes se napataan pois... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaimaseni kommentista <3 Kiva tarina! Jotenkin luulen, kun teillä poika oli jo "niin vanha", että koko tuttikaan ei ollut enää siinä vaiheessa oikeasti tärkeä. Oli varmaan itsekin jo alkanut kasvamaan siitä eroon, salaisesti ainakin. Mutta hieno suoritus, etten sanoisi! Hihi, aikamoinen velmuilija :--D Onneksi vauva ei osaa vielä suuttua!

      Poista
  4. Haastetta olisi tarjolla :) http://almosteasy2.blogspot.fi/2014/02/haasteen-orjana-alku.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyykin pohtia tuota, vaikuttaa liian haasteelliselta toteuttaa joka päivä ;)

      Poista
  5. Meikäläinen olisi kyllä niiiiin saanu raivarit jos olis vauvalle tungettu tutti suuhun kyselemättä! Minä kun muutenkin koen sen turhakkeeksi, ellei sitten ole esim. neljä kuukautta kestävä huutokonsertti koliikin tmv takia. Tai jos lapsi jossain välissä alkaa vaikuttaa liian kiinnostuneelta peukalon imemiseen, niin sittenkin se on ok.
    Tuttipullolapsillahan tosin jää sitä imemisentarvetta vielä syönnin jälkeen, koska maito tulee pullosta niin helposti ja siksi ymmärrän siinäkin kohtaa tutin käytön. Mutta muuten en ymmärrä kyllä tutin pointtia ollenkaan, jos sille ei ole oikeasti varsinaista tarvetta.

    Toiset ajattelee pääsevänsä helpommalla kun syöttää lapselle tuttia, toiset taas (minä) ajattelee, että pidemmällä tähtäimellä pääsee helpommalla kun ei ole mitään mistä vieroittaa ;) Nimim. yhden ilman tuttia ja pulloa 2-vuotiaaksi kerenneen tytön äiti, joka odottaa toista lasta jonka kohdalla aikoo toimia samoin 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, minäkin olisin varmasti saanut, mutta taisin olla hormonipäissäni ja kaikenmaailman rakkaushepuloinneissa! Olet kyllä oikeassa, ihan turhahan se on. Ikävä kyllä vain niin"helppo" keino, että siksi varmaan niin käytetty. Siihen tiettyyn pisteeseen nähden kuitenkin vaaratonta. Arvostan kyllä sinua ja asennettasi, moni voisi kokeilla samaa!

      Mietin että onkohan joillekin lapsille tullut ihan älyttömiä vieroitusoireita? Kun aina kuulee ja lukee, että helposti on mennyt, lähes oireilematta, kuten meillä. Ehkä vanhemmat tekevät siitä isomman jutun, mitä se onkaan :) Luulen. Mutta hatun nosto sinulle!

      Oi voi, koskas se teidän vauva taas syntyykään? <3

      Poista
  6. Apua en halua edes ajatella miten saan tuon lapsen lopettamaan joskus peukun syömisen.. Ou nou!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts. Peukku on paha ja pahaa! Vieroita ensin tuttiin ja sitten tutista pois? En tiedä :--D Hyvin se menee joka tapauksessa <3

      Poista