TAIKAMETSÄSSÄ

Kävelen ympäriinsä. Seisahdan rannalle, pydähdyn, katselen ympärilleni ja hymyilen. Kiipeän auringon valaisemalle kalliolle, istahdan mättäälle ja hihittelen. Pyllyni kastuu. Tuuli ulvoen nauraa kanssani ja lennättelee lehtiä ympärilläni.
Veden kimmeltävä pinta häikäisee minut.
Suljen silmäni ja hymyilen lisää.

Suloista rantaviivaa pitkin kävelen metsään. Taikametsään. Metsä on hassu ja uninen, sen mystisyys valloittaa minut ja tunnen itseni pikkuruiseksi. Luonnon voima ja seesteisyys puhdistaa mieleni.

Aurinko tervehtii minua. Valonsäteet tunkeutuvat lehtien lävitse sinkoillen sinne tänne, tanssahdellen ja rakentaen ilmaan mielettömän valoshown. Hämmennyn kauneudesta.

Kävelen syvemmälle ja syvemmälle. Ilmassa pysyttelevä kosteus ja tuoksut saavat minut nuuskimaan ympäriinsä. Puhdasta, kevyttä ilmaa. Hengitän syvemmin.

Näen silmiä hyväileviä värejä. Keltaista, vihreää, punaista, ruskeaa ja oranssia. Lempivärejäni.
Valo taittaa eteeni sateenkaaren ja se tallentuu mieleeni. Ikuisesti.

Kostea maa ja lehdet rapisevat jalkojeni alla. Tuoksuu syksyltä. Näen kuinka lintu lentää viereiseen puuhun, istahtaa oksalle ja laulaa kauniin laulun. Kuuntelen. Ehkä unohdan hetken hengittää.

Ehkä näen menninkäisen, ehkä peikon. Ehkä he juhlivat syksyä ja vaipuvat pian talviuneen. Hihittelen taas.

Hyvän mielen väreet sinkoilevat kehossani. Sinne, tänne ja tuonne, muodostaen sydämen muotoisia ajatuksia pääni sisään.
Sana onnellisuus on lievä ilmaisu tunnetilalleni.

Se mitä ympärilläni näen, koen ja aistin, se on maailman ihmeellisintä. Ainutlaatuista. Meidän kaikkien yhteistä, meidän jaettavaa, meidän kaikkien huolehdittavaa. Luontoa ja sen elämää.

Pidetäänhän siitä huolta?
Kuten pidämme huolta toisistammekin.

EI MINULLA OIKEASTAAN MITÄÄN ASIAA OLE

Mutta haluaisin höpötellä. Ihan muuten vain, itseni ja teidän iloksi. On ollut aika vipinää ja vilskettä, mutta ei sitten kuitenkaan olekaan. Sellaista aaltoilevan touhukasta laiskuutta. Miten sitä nyt kuvailisi. No sellaista. Tiedättehän.

Perjantai oli se touhukkaampi osuus. Haluatteko kuulla? Paappa-päivä ja aamusta iltaan minun isäni seuraa, Toivon riemua, Paapan hankkima turvaistuin ja testailumatka kauppaan, Toivolle Paapan hankkimat uudet asusteet ja maailman söpöimmät pikku-Kuomat, reissu Akaaseen moikaamaan tuttavaperheemme äitihahmoa ja hänen tytärtään, lapsuuden leikkikaveriani kera pienen perheen, jotka ovat reilu kaksi kuukautta sitten saaneet uuden jäsenen, tyttövauvan, joka on varmasti maailman kaunein sellainen, suloisen hentoinen neitonen ♥ Olipas ihana viettää Paapan kanssa aikaa, nähdä tuttavaperhettä ja vauvaa, päästä persoonalliseen ja yksityiskohtaiseen kotiin ja nähdä kuinka innoissaan Toivokin oli!

Pari sanaa kyläilijä-Toivosta, joka ei ujostellut lainkaan, vaan meni hurjana paikasta toiseen, jokaiseen irtoesineeseen koskien samalla kun minä yritin varmistaa hajoamisprosentin pysyttelevän nollassa, rauhallisesti katseli vauvaa, uteliaasti kiinnostuen, silmäili asunnossa olevia pääkalloja ja muita yksityiskohtia, rakastui isännän musiikkihuoneessa lojuvaan jättikokoiseen kauhusetään, jonka pää oli enemmän kuin kammottava, kiipeili vauvan pehmoiseen sitteriin, maisteli omatoimisesti kirpeää karpalokonvehtia, pusutteli ainkin viisi kertaa kumista ja pelottavasti irvistelevää kauhurottaa ja näki kaksi suloista pitkäkarvaista marsua. Olin niin ylpeä.

Viimeiset kolme päivää ovat olleet laiskempia kuin laiskiaisen aamutee. Pienikin tehtävä on vaatinut sitäkin suuremman ponnistelun. Yhtenä päivänä olimme ulkona vasta hämärän laskeutuessa lähiöön, toisena päivänä emme tehneet kai mitään ja kolmantena päivänä söimme pitsaa. Kaksi pitsan palaa sain tungettua naamariin, jonka jälkeen sain ehkä suolan yliannostuksen ja halkeaman vatsalaukkuun.

Tänään olemme soittaneet tamburiinia, laulaneet ja lukeneet kirjoja. Tein ruuaksi linssikeittoa, mikä olikin suussasulavan herkullista. Poikanenkin söi antaumuksella, kunnes sai hepulin kaataessani maidon päälleni. Kahvikupposen kanssa katselin Erilaiset äidit ja sitten hepuloitiin taas. Leikittiin, hepuloitiin ja leikittiin. Sellaisia meidän päivät ovat.

Sekä keittiöstä että olkkarista avautuu nyt aika mielettömät maisemat, luonnon omat taideteokset, puita keltaisilla lehdillä. Saisinpa tuosta pysyvän taiteen seinällemme. Kaunista syksyistä tunnelmaa ja iloista viikkoa kaikille ♥

Ps. Vielä olisi aikaa kysyä! Vastailen pian, tässä joskus, myöhemmin.

KUN ISI NUKKUU

Ja näkee levottomuusunia meidän kahden ollessa vapaana. Totaalisen vapaana jättämään viimeisetkin järjen rippeet taka-alalle ja päästämään hepulihemmot valloilleen. Vielä kun antaa itselleen kaiken vapauden mihin vain, antautuu suosiolla hyvän mielen hurrikaanille ja muistaa, etteihän me normaaleita olla koskaan oltukaan.

Seuraukset voivat olla kaoottiset. Ehkä jopa portti hullujen huoneelle. Mutta meidän menoa ei totiset tiukkapipot häiritse, sillä meidän hatut ovat tavanomaista löysemmällä ja intiaanitkin ovat tippuneet jo ajat sitten veneestä. Muutama mutterikin on hukassa, mutta ne ovat onneksi korvaantuneet makealla elämänilolla.

Kaikki alkaa jo aamusta. Isipeikko saapuu yötöistä kotiin ja hiipii peiton alle korvat tukittuina. Silloin meillä on oiva tilaisuus käynnistää energian lataamat moottorit ja toivottaa tervetulleiksi uusi päivä. Oikeastaan on vielä parempi, jos energiavarastot ovat jostain syystä jääneet tavanomaista tyhjemmiksi, sillä hepuliherkkyys on silloin äärimmillään.

Sitten se alkaa. Sekoilu. Pyöritään ympyrää, tampataan malttamattomina jaloilla lattiaa, hihitellään ja kaatuillaan, kun pää on pyörällään pyörimisestä, hakataan tamburiinia niin lujaa, ettei naapureille pitäisi olla epäselvää, mitä täällä taas tapahtuu, laitetaan musiikki soimaan lisärytmiä antamaan ja tanssitaan sylikkäin, halitaan nenillä, suukotellaan vähän joka välissä, jonka jälkeen otetaan hurjia juoksuaskelia kohti lelukoria ja siitä seurauksena kynttiläteline kaatuu päälle. Eikä edes itketä.

Poikanen nappaa pallon käteensä ja heittelee sitä riemuissaan minulle, potkin takaisin, jolloin myös Nasse yrittää kuumeisesti juosta pallon perässä kuin koira ja tämä toistuu tuhanteen kertaan, kunnes pallo pomppaa pääni kautta Toivon päähän, alkaa hervoton räkänauru ja sen toistuessa nauru yltyy hepuliksi ja jatkuu, jatkuu, jatkuu ja jatkuu, kunnes kupsahdetaan selälleen.

Minä nappaan kameran käteeni, josta poikanen sekoaa entisestään, kipittelee karkuun ja tulee nauraen takaisin, heiluttelee käsiään ja tasapaino horjuu, kiipeillään sohvalle, kieritään ja möyritään peittojen ja tyynyjen seassa, nauretaan niin, että napa repeää, pompitaan, kutitellaan ja meteli on melkoinen. Kissat katsovat kauhusta kankeina ja hiipivät koloihinsa.

Tukka sotkussa ja hymy ylettyy pään ympäri. Rauhoitutaan, haetaan lempinalle, silitellään, tutkiskellaan napoja, sormenpäitä ja varpaita, päät painuvat tyynylle, ollaan lähekkäin ja kuiskitaan hassusti. Olet tärkeintä.

Valtava onnellisuuden aalto tulvii kroppaani ja jähmetyin hetkeksi. Siinä minulla on universumin hienoin otus, maailman suloisin ja iloisin. Valopilkkuni. Tuota hepulinaamaa voisin tuijotella loputtomiin.

Ihan mielttömän upea päivän avaus. Tällä hetkellä väsypeikko on unessa ja minä saan hetken hengähtää valmistautuen uusiin hepulikohtauksiin. Myöhemmin tänään otan kameran kaulaani, repun selkään, lähden tallustelemaan ulos ja keräilemään kauniita syksyn aarteita talteen pahan päivän varalle.

Aivan mahtava auringonpaiste! Hymyilyttävää päivää kaikille ♥

Ps. Kuvanlaatukin on hepulissa, mutta tunnelmahan on tärkein, eikös.

NO SIELLÄHÄN MEKIN!

Olen miljoonaan kertaan vannonut, etten tee tätä. En koskaan, ikinä, milloinkaan. 

Paitsi ehkä nyt.

Hupsista.

Tervetuloa tykkäilemään ♥

OLEN, ELÄN JA FIILISTELEN

♥ Tervetuloa lokakuu. Voisit tuoda mukanasi paljon puhtautta ja seesteisyyttä, ilon väreitä ja herkkyyttä, riemua, puhtia ja ahkeruutta, paljon onnen hetkiä, läheisyyttä, nautintoa ja rakkautta. Pimenevät iltapäivät ja talven odotus, kynttilät, tuoksut ja lämpöiset kerrokset.

♥ Lokakuulta odotan myös lihattomuutta, sinulta ja teiltä kaikilta. Tsemppiä! Itsehän olen aina lihaton, mutta yritän kantaa korteni kekoon toisella tapaa. En ehkä tässä kuussa suunnittelemattomuuden vuoksi, mutta myöhemmin ajattelin testailla kuukauden, ellen pidempäänkin vegaanista ruokavaliota, jolloin sanon hyvästi myös maitotuotteille ja kananmunille.

♥ Syksy jota rakastan paljon, värit joita rakastan vielä enemmän. Tuulen puhdistava hengitys, kasvoihin loiskahtavat pisarat, kohmeiset sormet ja punainen nenänpää. Puista lentävät lehdet ovat ehkä tämän hetken kaunein näky. Katsokaahan.

♥ Rohkeus ja itsevarmuus, minulle ne valittevan haastavat piirteet, mutta eivät aina mahdottomat. Viime aikoina ne ovat kasvaneet sisälläni ja tunnen itseni pitkästä aikaa tasa-arvoiseksi ihmisten keskuudessa. Toivon tämän olevan pysyvää.

♥ Hillitöntä jännittyneisyyttä, vakavien asioiden puntarointia ja pitkän huokaisun jälkeinen helpottuneisuus. Elämän hölmöjä kiemuroita, epätietoisuutta ja pieniä huolia. Yhäkkiä mikään ei olekaan niin vakavaa, sillä asioitahan voi murehtia myös positiivisuuden kautta, mitä suosittelisin jokaiselle.

♥ Olen fiilistellyt enemmän kuin paljon, jopa mahdottoman paljon. Haluaisin ripustaa jokaisen tunteen seinälle tehden niistä jättimäisen taideteoksen, joka saisi aina kurjemmankin mielen piristäytymään. Siinä olisi kaikki sateenkaaren värit, mystisyys ja avaruuden äärettömyys.

♥ Oman hetkellisen vapauden ja yksin olon jälkeen olen osannut nauttia poikaseni seurasta entistäkin enemmän, olen pyrkinyt stressaamattomuuten känkkäränkän vedellessä kiukkukaaria, olen yrittänyt olla ymmärtäväisempi pienen ihmistaimen maailman suurimpia vastoinkäymisiä kohtaan ja palkinnoksi olen saanut sadoittain märkiä suukkoja sekä entistäkin suuremman rakkauden tuota ihmettä kohtaan.

♥ Kun Toivoon saapuu väsypeikko, meillä alkaa pyörimishyörimisleikki ja loputon sekoilu. Se saa minut naurmaan kippurasassa ja kun nauran, nauraa poikakin ja me kellahdetaan yhdessä maahan ja nauretaan lisää ja ollaan kuin kaksi pientä hepulia.

♥ Toivo on alkanut muodostamaan paljon oikeita sanoja, oppinut ymmärtämään vielä tuhatkertaisesti enemmän ja kahden keskeiset keskustelut sujuvat jo vähemmillä kakka-ilmaisuilla. Uusien sanojen opettelua, tutustumista uusiin asioihin ja tavaroihin, sekä paljon kirjojen lueskelua. Uuden oppiminen käy Toivolta hämmentävän nopeasti ja se saa päivittäin minun vauvani katoamaan.

♥ Maailman söpöin Toivo ja punainen keinutuoli kertaa miljoona per päivä. Riemuitaan, kiikutaan ja hymyillään niin, että kasvot muodostavat jättisuuren auringon, jolloin mietin, mitä ihmettä olen tehnyt saadakseni jotain näin äärettömän kaunista.

♥ Mainiot hilloviikot (pahoittelut sanavalinnasta) on aiheuttanut pääni sisäistä vuoristorataa, jolloin ailahtelevaisuus on lievä ilmaisu tästä syntyvälle ilmiölle, joka saa ajatukseni sinkoilemaan edestakaisin, sekaisin ja ympäri, mieleni laskemaan kymmeneen monta kertaa päivässä ja nauramaan tälle naurettavalle hurrikaanille, joka onneksi silloin tällöin hetkeksi rahoittuu.

♥ En koskaan ikinä ole tuntenut näin, miten tunnen nyt, enkä koskaan aiemmin ole ollut näin onnellinen. Olen niin onnellinen, etten tiedä voiko tämä olla tottakaan. Vaikkei olisikaan, tämä on varmasti jokin mielettömän upea uni, josta en koskaan haluaisi herätä. Älkää siis herättäkö minua, pyydän.

♥ Olen sanaton siitä, miten isän ja pojan välinen suhde syventyi valtavasti yhden pikkuruisen vuorokauden aikana, niin valtavasti, että pystyin sen omin silmin näkemään. Se koskettaa minut kyyneliin, onnellisiin sellaisiin.

♥ Ja se rakkaus, minun peikkojani kohtaan, on niin valtavan suurta ja loputonta, että se vie sanat suustani. Tietenkin nuo hölmöläiset tietävät rakkaudestani, mutta sen sanominen tuottaa vaikeuksia. Sen sanominen ääneen. Minä rakastan sinua. Näin. Sen osoittaminen on helppoa. Mutta eihän minulle ole lapsuudessani sanottu näitä kolmea pientä sanaa? Sukuvika siis, jossa haluaisin tehdä poikkeuksen.

♥ Viime viikkoisen touhuilun jälkeen haluan tämän viikon viettää rennosti chillaillen, hetki kerrallaan ja turhia suunnittelematta. Vaikka viime aikoina olenkin erityisesti nauttinut sosiaalisesta minästäni, silti haluaisin piiloutua seiniemme taakse ja olla hetki pieni omieni parissa. Peittojen alla, hämärässä kuiskien, silitellen ja hempeillen.

♥ Lisäksi mieleeni on tunkeutunut elämäntaparemonttireiska, joka jollain ihmeen keinolla on saanut minuun järjen äänen. Haluan syödä paremmin, säännöllisesti ja terveellisesti, haluan löytää liikunnan ilon jostain tuolta syvältä itsestäni, jossa se varmasti piilottelee, haluaisin palata jumppailun haasteelliseen maailmaan ja aloittaa joogan, jolla saisin sisäisen levottomuuteni kuriin. Olen harkinnut myös maallista meditaatiota, johon haluan perehtyä myöhemmin.

Ihanat, rakkaat lukijat, teitähän on tullut vielä muutama lisää, siispä tervetuloa ♥ Puhdistavaa lokakuuta kaikille!

Ps. Kyselkäähän vielä hassuja kysymyksiä täällä! Vastailen pian, jos kysymyksiä ei enää ripottele.

ENSIMMÄISTÄ KERTAA YKSIN

Ulko-ovi kolahti kiinni ja kämppä huusi tyhjyyttään. Minä jäädyin täysin, pysähdyin hetkeksi ja herkistyin. En saanut enää pientä käden heilutusta, en lähtöhymyä, en ehtinyt antamaan sitä tuhannetta pusua poskelle. Sinne hän meni isin sylissä kohti seikkailuja, yhdeksi yöksi Hämeenkyröön Mummin luo.

Mitä minä nyt oikein teen? En ole tottunut olemaan yksin, en enää pitkään aikaan. En tiedä, mitä ihmettä yksin enää tehdään. Mitä minä voin tehdä? Miten osaisin olla?

Tartun pölyrättiin ja imuriin, aloitan helpoimman kautta. Siivous on aina hyvästä. Menee hetki ja kämppä on priimakunnossa. Sainko kaiken muka näin nopeasti valmiiksi? Ilman pieniä auttavia (hidastavia) käsiä, nopeita vipeltäviä jalkoja ja jatkuvaa sotkuvanaa siivouksen perään. Ilmeisesti. Pesin kuitenkin vielä varmuuden vuoksi pyykkiä.

Ja sitten pysähdyin taas. Olin hukassa, mutta päätin skarpata. En voi olla näin avuton raukkis, joka ei enää osaisi olla yksin. Pakkohan minun on osata. Olenhan ennenkin osannut ja vieläpä rakastanut sitä.

Sitten tuli viesti kera kuvan. Ps. Toivon edessä olevasta penkistä sai niskatuen irti niin, että Toivo näkee menosuuntaan tuulilasin läpi. Arvaa tykkääkö? Hymyilin leveästi. Iloinen ja reipas poikanen pärinöissään autossa, eikä kyyneltäkään ollut valunut. No miksi olisikaan, naurahdin. Hölmö minä.

Sitten salaman nopeasti kaikki helpottaa. Vapauduin täysin, yhdessä sekunnissa ja olin valmis omaan hetkeeni. Suuntasin lähikauppaan, ostin Laitilan limun puutteen vuoksi Muumi-limpparin ja lakupussin, koska koko kaupasta ei löytynyt yhtään salmiakkia, joka ei olisi sisältänyt liivatetta. Hymyilin ylileveästi kassaneidille ja toivotin hyvät illanjatkot.

Astuin suoraan sateeseen, hymyilin vieläkin leveämmin ja ajattelin mennä kotiin pienen kiertotien kautta. Ihmisten näkemättä keinutin pienen sadetanssin ja hypähtelin nolosti, katselin suoraan taivaalle ja pisarat valuivat kasvojani pitkin. Syksy ♥ Mieleni teki nauraa hepulissa, halata kaikkea ja kieriskellä vesilätäköissä.

Kotiin päästyäni minua odotti hölmistyneen näköinen kissa ja mieleeni tuli entinen elämäni. Tällaistäkö se aina oli? En muistanut. Rapsuttelin pöhköä kissaani eteisessä hetken jos toisenkin ja kipittelin keittiöön mielessäni kupponen kuumaa.

Vietin illan rennoissa tunnelmissa. Join teetä, napostelin luomusipsejä ja herkuttelin muutaman lakupalan. Katselin telkkaria hetken, muusiikki soi tavallista kovempaa, olin koneella, kirjoitin päiväkirjaa, mietiskelin, pohdiskelin, makoilin lempparipeiton alla kynttilöiden tunnelmoidessa, ikävöin vähän, mutta hymyilin paljon. Olin onnellisesti yksin. Menin nukkumaan tyhjään huoneeseen, kylmään sänkyyn ja hautauduin satojen peittojen alle. Ei tuhinaa, ei möyrimistä, ei mitään. Nukahdin pian, mutta näin unissani levottomuuksia. Olin silti onnellinen.

Heräsin auringonsäteisiin, sillä en ollut muistanut sulkea verhoja. Hymyilin leveästi uudelle päivälle ja möyrin onnellisena sängyssä. Sitten tuli viesti, jonka seurauksena sain äärimmäisen kovan ikävän. En halua olla yksin, en halua, en halua, en halua. Haluan minun vauvani tänne heti nyt. Meinasin musertua ikävään, kunnes pääni kehoitti skarppaamaan taas.

Sanoin kissoille aamutervehdyksen, paijailin ja pusuttelin niin, että karvat pöllysivät. He kipittelivät keittiöön kanssani, minä menin aamiaisen tekoon ja he ahmimaan ruokakipponsa tyhjiksi. Keitin tupla-annoksen kahvia ja suuntasin olkkariin löhöilemään. Join kahvini kuumana, vaikka salaa haaveilinkin pienestä kahvikupin vainoajasta. Sitten kipittelin suihkun syövereihin.

Raikkaan puhtaana ja rauhassa sain asettua minnekäs muuallekaan kuin tietokoneen ääreen. Katsoin kelloa ja huokaisin. Outo aika saada olla koneella, enkä minä tietenkään pystynyt mihinkään keskittymään. Klikkailin ajattelematta siellä ja täällä, selailin sumussa ja touhuni oli äärimmäisen sekavaa. Skarppasin taas ja tässä sitä ollaan.

Illalla saan vauvani takaisin kotiin. Minulla on jo niin kova ikävä, etten voi sanoinkuvaillakaan tätä tunnetta. Tiedän olevani raukkis ja tiedän tämän ajan olleen kultaakin arvokkaampaa, mutta minä olen vain minä. Se höpsö raukkis, joka vain rakastaan lastaan maailman eniten.

Kaikesta huolimatta minä sain tästä vuorokaudesta niin paljon. Opin olemaan erossa lapsestani ja opin, miten tärkeää se on minulle, mutta ennen kaikkea myös Toivolle. Emme me olekaan erottomattomat. Tämä kokemus on arvokas myös isälle ja pojalle, sillä heidän kahdenkeskinen aika on ollut mitättömän pientä. Toista reissua odotellessa!

Rakkaus perhettäni kohtaan vain syvenee. Tämä on kuolematon rakkaustarina ♥

LIHATON LOKAKUU

Tähän väliin tällainen pieni ja hätäinen mielipidekirjoitus. Älkää lukeko, jos makkarat ja pekoni ovat jumalianne.

Facebookissa on hetken pyörinyt Docventuresin Lihaton Lokakuu -tapahtuma. Jos joltakin on jostain syystä mennyt tämä ohi, tarkoituksena olisi olla lokakuu täysin lihattomana tai ainakin vähentää sitä merkittävästi. Tarkemmin voit lukea tapahtuman sivuilta.

Tapahtuman tarkoitus on parempi kuin hyvä ja olen oikein iloinen siitä, että asia tuodaan esille ja siitä keskustellaan. Lihateollisuus ja tehotuontato tuovat niin paljon haittaa sekä ihmisille, eläimille että ympäristölle, joten aihe on enemmän kuin tarpeellinen ja tervetullut. Lihansyöntiä kritisoidaan aivan liian vähän, mikä on minusta älytöntä siihen nähden, miten paljon se oikeasti aiheuttaa pahaa.

Valitettavasti maailmasta, varsinkin täältä junttilasta, löytyy paljon myös näitä ihmisiä, jotka tietenkin kuolevat lihattomuuteen, nälkiintyvät, jos eivät saa makkaraa, eivät halua syödä pelkkää salaattia tai muuten vain sanovat ääneen suoranaisia typeryyksiä, jolla tatuioivat idioottileiman otsaansa ja ovat jääräpäisyyden huipentumia.

Todella naurettavaa väittää, että kasvissyöjät eläisivät pelkällä salaatilla, söisivät pelkkiä porkkanoita tai vetäisivät ravinnokseen pelkkiä ituja tai imeskelisivät juuria. Monilla on aivan vääränlainen kuva kasvissyönnistä, eivätkä he hölmöläiset viitsi edes päivittää päässänsä olevia tietoja, jos sellaisia edes onkaan.

Hän joka väittää, etteikö voisi elää ilman pekonia, mummon leipomia lihapullia tai suussa sulavaa kirjolohta, on täysin väärässä. Kyllä voi, jokainen meistä voi. Ongelman ydin taitaakin olla se, ettei ihmisiä oikeasti vain kiinnosta. Ihmisiä eivät kiinnosta ympäristön tuhoutuminen, eläinten kärsimys ja huono kohtelu tai edes oma keho ja terveys. Kysynpähän vaan, kuinka typeriä ja itsekeskeisiä sellaiset ihmiset ovat?

Minusta jokaisen ihmisen pitäisi kiinnittää huomiota lihansyöntiin – joka päivä, joka kuukausi, joka vuosi. Aina. Lopettaa kokonaan, vähentää vähitellen, vähentää minimiin tai vähentää viikottaista kulutusta. Jos lihaa on pakko syödä, eikö sitä voisi tehdä kohtuudella ja luomuna? Sekin olisi parempi kuin ei mitään.

Lihansyönnin haittoja on paljon, mutta niitä en ala tässä jauhamaan, koska se vaatisi jo oman postauksensa. Taphtumassa kuitenkin mainittiin kaksi olennaista faktaa.

Suomalainen pisteli poskeensa viime vuonna keskimäärin 78 kiloa lihaa. Sen tuotantoon käytetetään 550 000 litraa vettä. Kuukauden lihattomalla säästyy siten 6,5 kiloa lihaa ja 45 500 litraa vettä.

Terveellinen määrä olisi korkeintaan 300 grammaa lihaa viikossa, kun suomalaiset kiskovat 200 grammaa päivässä!

Eikö näiden faktojen jo pitäisi saada ihmiset ajattelemaan? Vielä kun näitä faktoja olisi paljon enemmänkin. Eikö omantunnon viimeistään tässä vaiheessa pitäisi kolkuttaa? Ja silti sitä lihaa vain kiskotaan naamariin kaksin käsin ja vielä enemmän. Kun asiaa miettii sieltä syvimmän kautta, laittaa hyvät ja huonot puolet vastakkain, vertailee ja pohdiskelee – on aika selvää kumpi kanta vie voiton. Ja on aika selvää, ettei lihansyönnissä vain ole hyviä puolia. Ja maailman typerin ja noloin syy lihansyönnille on se, koska se on niin hyvää ja sitä on syöty aina, sillä onhan se ihan okei tappaa itsekkäiden makunautintojen vuoksi. Vai miten se nyt menikään?

Tällä hetkellä tapahtumaan on osallistumassa yli 15 tuhatta ihmistä, mikä on minusta todella huikeaa. Ihmisten mielipiteet ja käsitykset kasvissyönnistä sekä asiaan suhtautuminen ovat muuttuneet ja muuttumassa parempaan suuntaan. Toivon todella, että tulevaisuudessa aihe olisi vieläkin enemmän esillä, vieläkin yleisempää ja vieläkin arvostetumpaa. Joskus sen järjen on voitettava!

Osallistukaa, testatkaa ja harkitkaa lihansyönnin radikaalia vähentämista tai parhaimmassa tapauksessa - lopettakaa kokonaan! Maailma kiittää ja sinä kiität.

Tsemppiä kaikille ja oikein maukasta lihatonta torstaipäivää ♥

Lukija! Syötkö lihaa? Kuinka paljon ja mitä? Miksi? Aiotko osallistua? Oletko koskaan harkinnut kasvissyöjäksi ryhtymistä?