VIIKON FIILIKSET

Ihanaa, uutta ja inspiroivaa, raskasta ja jännittävää. Kaikkea semmoista ja vähän enemmän. Ensimmäinen viikko, siitä selvittiin.

Sen enempää hehkuttamatta voisin sanoa, että viikko on mennyt hyvin. Olemme suoriutuneet uuden arjen tuomista haasteista, selviytyneet aikaisista aamuista ja aikatauluista sekä olemme muistaneet syödä hyvin ja nukkua ilman univelkaa. Olemme päivittäin juoksukävelleet paikasta A paikkaan B, josta paikkaan C ja takaisin, eikä ole kertaakaan edes ärsyttänyt. Näin omasta mielestäni ansaitsisimme arvosanan kiitettävä siihen nähden, että tämä on ollut kaikkea muuta mihin olemme tottuneet.

Ensimmäinen kouluviikkoni oli mielenkiintoinen. Ensimmäisenä päivänä meni ihan ok, vaikka opettajan höpötyksien perusteella ehdinkin luoda itselleni hirvittävät suorituspaineet ja stressinpoikaset. Usko omaan osaamiseen horjui ja olin ihan varma, etten koskaan pääse määrätyistä tavoitteista läpi, etten koskaan opi mitään, enkä koskaan valmistu. Ai miten niin olen äkkipikainen! Koko illan pidin itsestäni surkeita valituspuheita Villelle (♥) ja olo oli lähes toivoton.

Toisena päivänä heräsin astetta itsevarmempana ja tulin toisiin aatoksiin. Sain hillittyä sisälläni villiintynyttä huonommuuden tunnetta ja postiiviset ajatukset valtasivat mielen. Keskittymiskykyni oli plus sata ja motivaatio nousi huippuunsa. Usko itseeni asettui todelliselle tasolle ja stressi pienentyi puoleen. Kyllä minä pystyn siihen, vakuuttelin itselleni. Niin pystynkin! Tuli semmoinen tunne, että nyt minä kyllä nautin täysillä tästä kaikesta.

Mutta arvatkaapa mitä? Koulun aloituksessa on se ikävä puoli, että tunnen itseni välillä yksinäiseksi. Sillä lailla oudolla tavalla yksinäiseksi, että tuntuu haikealta olla yksin, kun on tottunut olemaan päivät pitkät Toivon kanssa. Okei, onhan siellä luokkakavereita ja muita, mutta se ei ole sama asia. Koulussa ollessani olen kovasti ikävöinyt Toivoa ja hänen läsnäoloaan, kuvitellut hänen iloisia hassutuksiaan ja maailman kauneimpia hymyjä. Toivottavasti totun tähän ikävään pian.

Aivan mahtavaa on taas se, että Toivo viihtyy päiväkodissaan uskomattoman hyvin. Aina kuulemme kehuja siitä, kuinka hyvin on päivä mennyt, kuinka reipas ja iloinen poika hän on taas ollut. Siitä jos jostakin tämä äiti on onnellinen ja ylpeä. Kaiken lisäksi tämä meidän touhulainen on oppinut päiväkodissa syömään vähän paremmin, siihen entiseen en syö ollenkaan -tilanteeseen verrattuna ja se on enemmän kuin helpottavaa.

Oikeastaan kaikki on alkanut niin hyvin, että hymyilen, hymyilen vaan ♥