tiistai 24. kesäkuuta 2014

KAKSIVUOTIAS

Sankaripäivä tuli ja meni ja siinä hän nyt sitten on, minun kaksivuotiaani. Pakkohan se on uskoa, vaikka aika uskomatonta se onkin. Oikeastaan uskomatonta tässä on se, että hän on ollut maailmassa vain kaksi vuotta. Tuntuu kuin hän olisi ollut luonamme aina.

Ensimmäinen vuosi meni nopeasti, mutta täytyy kyllä sanoa, että tämä toinen vuosi vieläkin nopeammin. Silti minä muistan ne ensimmäiset tunnit, päivät ja viikot tuon tuoreen nappisilmäisen sankarini kanssa. Tai enhän minä oikeastaan muista paljoakaan, mutta kaikki ne tunteet, ne minä muistan. Se oli kauneinta ja ihmeellisintä aikaa, mitä minä olen koskaan saanut kokea. Se ensitapaaminen, se kosketus ja tuoksu, tutustuminen ja se kaikki. Kaikki ne onnen tunteet ja se suurin rakkaus. Se rakkaus on sammumaton.

Tai se onnellisuuden tunne, jolloin tuo avuton, maailman suloisin pieni otus makasi käsivarsillani ja koko olemuksellaan valtasi sydämeni, tuhisi ja tuntui täydellisemmältä kuin mikään muu koskaan. Niitä nappisilmiä tuijotellessani tajusin, mikä tässä elämässä on tärkeintä. Se on tämä hetki, onni ja sinä, minun Toivoni.

Ja nyt, kaksi vuotta myöhemmin tuosta samaisesta pienestä otuksesta on kuoriutunut kaunis pieni peikkopoika, joka on edelleen täydellisempi kuin mikään muu koskaan, enemmän kuin täydellinen. Hän on päässyt mukaan elämän suurin pieniin seikkailuihin, juoksentelee sinne tänne, oppii ja oivaltaa, kikattelee hepulipäissään, eikä taida olla hetkeäkään paikoillaan, saati sitten hiljaa ja hyvä niin. Hän on hymy, ilo, onni ja rakkaus. Hän on meidän pieni aurinkopoika ♥

4 kommenttia :

  1. Kaksivuotias pieni mutta silti jo iso! <3 Ihana <3

    Muistatko aikaa ennen Toivoa? Tai siis minkälaista se oli? Mitä sitä kaikella ajalla teki? Tuntuu aika kaukaiselta varmasti. Mulle ainakin. :D Vaikka siitä on vasta kaksi vuotta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Kaksi vuotta!! Niin pitkä, mutta niin lyhyt aika. Kyllä, tuntuu kaukaiselta muistella aikaa ennen Toivoa. Huoletonta se ainakin oli. Minä en luultavasti käyttänyt aikaani kovinkaan hyödyllisesti, mutta tyytyväinen silti olin. Se oli sellaista leppoista aikaa, jolloin ei viitsinyt tehdä ruokaa kovinkaan usein. Oli vain ja hengaili päivästä toiseen. Tuntuu aika epätodelliseltä näin jälkikäteen ajateltuna :D Jos nyt olisi yhtä paljon aikaa kuin silloin, huhhuh että tekisin vaikka mitä!

      Ps. Olen elänyt erakkoelämää koko alkukesän, enkä ole saanut aikaiseksi viestitellä. MUTTA mennäänkö yhdessä puistoilemaan joku päivä? Laitan viestiä, kun ollaan saatu nämä kaksivuotiaan juhlatouhut päätökseen!

      Poista