YKSI LEMPPARIKUVA MENNEISYYDESTÄ

Kuva on otettu aikaisin aamulla junasta matkalta Toijala-Tampere. Takana uneton yö. Voi noita aikoja ♥

SUNNUNTAIKO VAI MIKÄ NYT ON

Onko muka ilta taas? Päivä on mennyt aivan hujauksessa ohi. Hetki sitten tajusin, että oho kello onkin jo noin paljon. Ajattelin että jee kohta alkaa Salkkarit ja huhhuijaa kun se jäi jännään kohtaan! Sitten meni ehkä sekunti tai kaks, päässä löi tyhjää ja viimein tajusin tänään olevan sunnuntai. Täytyykö mun oikeesti jaksaa odottaa huomiseen.

Toivo on tuossa maassa puuhamatolla ja puhuu Herra Leijonalle. Ööh ööh ööh kuuluu vaan ja lelut kilisee. Jotenkin todella huvittavan kuuloista. Itseasiassa tuosta pojasta lähtee ihan järjetön meteli, enkä meinaa saada ajatuksistani kiinni. Tai no koska mä niistä kiinni saisinkaan.

Ihana Sanni, Toivon kummitäti kävi eilen kylässä pitkästä aikaa ja toivottavasti tulee pian uudelleen ♥ Tänään kävi myös Toivon mamma seurueineen ja hienosti poika jaksoi vieraiden kanssa seurustella kahden ja puolen tunnin unien jälkeen. Seurustelu oli lähinnä kiljumista, mutta hyvinhän silläkin voi itseään ilmaista. Mamman kanssa jumppailtiin ja kummajaissedän tukkaan kuolattiin.

Huomenna olisi tarkoitus mennä käymään vauvakerhossa, ellei nyt satu tulemaan ylitsepääsemättömiä esteitä. En kyllä tiedä yhtään missä se on, mihin aikaan tai oliko se edes tuon niminen, mutta kyllä nuo yksityiskohdat tässä varmaan selviävät. Huomisen jälkeen alkaa Villellä kolmen (3!!!) päivän vapaat ja me aiomme tehdä kaikkea kivaa.

Pikaisesti aamulla nappasin noista kahdesta ukkelistani pari kuvaa. Pikku-ukkelini alkaa muistuttamaan enemmän isompaa.

NEUVOLA JA YSÄRIHATTU

Meillä oli tänään 3kk neuvola, näin hienosti pari viikkoa myöhässä. Toivo sai rokotteet muhkeisiin reisiinsä ja itkuhan siitä tuli. Onneksi äidin syli on paras syli ja itku loppuikin nopeasti. Toivo oli todella reipas, reippaampi mitä osasin koskaan kuvitellakaan. Painoa tuolla pallerolla on tällä hetkellä 6,6 kg ja pituutta 64,2 cm. Iso jätkä!

Tänään täällä onkin Toivo nukkunut neuvolan jälkeen parin tunnin päikkärit ja melkein heti perään nukkui tunnin lisää. Väsymystä ilmassa siis. Minuakin väsyttää niin, että ajatukset ovat melkein selkeitä. Voi kunpa joskus oppisin nukkumaan myös päivällä.

Tämä viikko on mennyt jotenkin ihan hupsista vain aivan ohi. En ymmärrä miten taas voi olla perjantai, koska juurihan se vasta oli. Viikon päästä on kai joulu. Voi kamala, en pidä joulusta.

Toivo päätti kokeilla hienoa hattua. Eläköön yhdeksänkymmentäluku!

RUSKEA NALLEKAVERI

Eipä tässä sen kummempaa mitään, kunhan ollaan vaan. Aamupäivä on mennyt kivasti ja Toivo nukkuu jo toisia päikkäreitään. Ehkä minä kohta pelaan hieman Minecraftia, vaikka olisi pyykkejä pitkin kämppää vaikka kuinka. Ei äitien tarvitse olla semmoisia, että pakko on koko ajan touhuta ja hössöttää, pestä pyykkiä ja imuroida ja ties mitä. Voi ottaa ihan tsillisti vaan. Niin ja vaikka pelata, jos parhaaksi näkee. Sitä päitsi mun hieno kämppä Minecraftissa on täynnä monstereita, enkä tiiä miten ne sinne pääsee! Ne pitää ihan kamalan pelottavaa örinää, enkä sitten edes näe niitä missään.

No joo. Otin Toivosta ja Toivon nallekaverista kuvia. Nalle on uusi tuttavuus, vaikka onkin lojunut pinniksessä koko ajan. Nyt sitä oli vihdoin kiva halia, repiä, kuolata ja hakata. Ehkä vielä joskus pussataankin. Ja voi juku, että tuo poju on saanut vähän massaa ympärillensä! Pikkuinen punkero. Neuvolaankin olis kiva vihdoin päästä, mutta meidän terkkarin kiinni saaminen tuntuu olevan aina yhtä vaikeaa.

Ps. Nyt on kommentoinnista se ihmeen sanavahvistushommeli pois päältä, vaikken edes tiennyt sen olemassaolosta. Hyvin tämä bloggaaminen sujuu juu.

NASSE NESTORI

KAUNIIT SILMÄT JA NAURAVA SUU

ÄITI ENERGIATON JA VAUVAN UUSI HARRASTUS

Kaikki viime päivät ovat olleet löysiä. Jotenkin on aivan energia loppunut ja voisin nukkua kellon ympäri. Mieli on virkeän pirteä ja iloinen, mutta fyysiset voimani ovat haihtuneet. Olen syönyt monivitamiinivalmisteita jo jonkin aikaa, mutta eipä nuo pillerit ole auttaneet. Mahakin on ajoittain tosi kipeä! Ehkä minä heikko ihminen olen surkastumassa ja kohta vain murenen jalkojeni juureen.

En minä kuitenkaan vaivu epätoivoon, sillä mieleni voi mainiosti. Ja ei, tämä ei ole syysmasennusta. Minä rakastan syksyä, se on lempi vuodenaikani ja silloin voin vapaimmin hengittää. Ehkä tämä on jonkinlainen raskauden jälkeinen kehoni on sekaisin -juttu. Kuka tietää.

Eli tänäänkin ollaan Toivon kanssa vietetty kotipäivää kahdestaan. Ollaan makoiltu, lekoteltu, laulettu, tanssittu ja pusuteltu pitkin päivää. Toivon nukkuessa vähän herkistelinkin, kun katsoin tallenteilta pari jaksoa Kadonneen jäljillä -ohjelmaa. Siinä oli niin koskettavia tapauksia! Toivo on varmaan tartuttanut mulle tämmöisen herkkismielen.

Isän ja äidin jalanjälkiä Toivokin kulkee, aloitti nimittäin uuden harrastuksen. Harrastus on valokuvaaminen! Kuvia on näpsitty jo äidin älypuhelimella, niistä myöhemmin lisää. Toivo on tutustunut myös isänsä muoviseen kamerahärpäkkeeseen, sitä on maisteltu ja haisteltu. Ehkä jonakin päivänä ostetaan Toivolle ihan oma pokkarikamera, jolla voi sitten itse ottaa kuvia.