Tämä rauhallinen viikonloppu peikkoseni kanssa on
ollut parasta vähään aikaan. Ei kiireitä, eikä sen suurempia
velvollisuuksia. Pitkiä aamuja ja hellyydenosoituksia. Liian paljon
kiinalaista noutoruokaa ja liian monta likaista astiaa meidän
olemattomalla tiskipöydällä. Ainakin ollaan nautittu tekemättömyydestä ja pitkästä aikaa nautittu siitä
kunnolla.
No okei, jos ihan rehellinen olen, ei se ihan niin
kevyesti mennyt. Olen ajoittain vaipunut epätoivon valtaan, huolinut
olemattomista murheista ja laskenut minuutteja viikon alkuun. Levoton
mieleni on tuonut levottomia ajatuksia, ajatukset tuoneet levottomia
jalkoja ja käsiä ja sormenpäitä ja lopulta kaikki on ollut yhtä levottomuutta.
En ole varma, olenko koskaan ollut näin jännittynyt.
Enhän minä edes tiennyt, että osaan stressata näin valtavasti.
Tämä on ihan sekopäistä ja hulluinta, mitä koskaan olen
itselleni saanut aikaan. No mikä minua sitten jännittää niin
kamalasti? No se, että ensi viikko on opiskelujeni loppuhuipentuma,
tutkintoviikko ja sen päätteeksi selviää valmistuminen. Pelkään
että jännitän niin paljon, että mokaan tai että sairastun tai
kaadun työmatkalla ja murran jalkani. Ai miten niin älytöntä?
No niin älytöntä, että on parasta vaihtaa
sekopäinen ajatusvirta toisille taajuuksille. Seuraavaksi voisin sukeltaa sohvalle peittojen
alle ja vetää sipsejä kaksin käsin naamariin. Haistatan
jännitykselleni pitkät kevään tuoksuiset tulppaanit ja nautin hetkestä. Elän, toivon ja uskon. Uskon itseeni.
Iloista ja oivallusten täyteistä alkavaa viikkoa
kaikille! Olette ihania!