Viime viikko alkoi taas soluttautumalla uuteen työyhteisöön. Uusi työharjoittelu ja uudet kujeet, jonka myötä päivät ovat taas venyneet överimittaan. Aikaisia aamuja ja pitkiä päiviä, lyhyitä iltoja ja vielä lyhyempiä öitä. Aamuvuoropäivinä herätys on soinut ennen kello viittä. Päiväkodilla olemme olleet muutaman minuutin yli kuusi ja en voi sanoin kuvailla, miten kamalaa on jättää pieni lapsi hoitoon jo niin aikaisin aamulla. Pahimmassa tapauksessa hän joutuu viettämään siellä vajaa kymmenen tuntia päivästä. Se ei ole oikein, eikä lähelläkään kohtuullista. Ei sellainen ole kaksivuotiaan elämää. Se on alkanut mietityttämään minua paljon. Hyvin, hyvin paljon.
Pitkien ja raskaiden työpäivien lisäksi on yritettävä parhaansa mukaan pitää muu elämä edes joten kuten vireessä. On käytävä kaupassa, mietittävä budjettia, pidettävä huolta kodista, ehkä joskus siivottavakin ja kokkailtava jotain muutakin kuin pakastepinaattikeittoa. On jaettava huomio lahkeessa roikkuvan, mutta niin ihastuttavan kaksivuotiaan kanssa, kahden suloisen sekopääkissan ja yhden miehen, joka onneksi sattuu olemaan paras (ja huolehtivaisin) mies maailmassa. Perheen yhteisiä hetkiä ja omaa vapaa-aikaani syövät tietenkin vielä miljoona koulutehtävää ja kokeisiin lukeminen. Välillä tuntuu, että on oltava siellä, täällä ja kaikkialla, tehtävä sitä, tätä ja tuota. Onhan tämä aikamoista, myönnetään.
Rehellisesti voin myös myöntää, että tällä hetkellä millekään ylimääräiselle ei jää aikaa. Valitettavasti tämä koskee myös harrastuksia, valokuvausta ja blogia sekä ennen kaikkea sosiaalista elämää. Missä välissä tässä nyt ihmisiä ehtisi näkemään, kun ruuanlaittoonkin täytyy puristaa kaikki mahdolliset ajan rippeet? Olen niin erakoitumassa. Voi minun ystävät rakkaat, toivottavasti ymmärtävät.
Okei, onhan tämä kaikki välillä aika raskasta ja olo on usein päivän päätteeksi ihan huhhuh, mutta mikäs tässä on ollessa. Olen tyytyväinen. Kyllähän välillä kiukuttaa ja saakin kiukuttaa. Sitten taas halitaan ja hassutellaan. Hermotkin paukkuvat tasaisin väliajoin ja joskus tekisi mieli luovuttaa siihen paikkaan. Vetää hillittömät itkupotkuraivarit vaikka sitten keskellä markettia. Loppujen lopuksi vaikeammatkin tilanteet kääntyvät hyväksi ja voimaannuttavat.
Ilo on suuri ja rakkaus lämmittää. Hymy auttaa vaivaan kuin vaivaan ja vallaton huumorintaju tekee kaikesta niin paljon hauskempaa. Hulluksihan tässä tulisi, jos pitäisi vielä surkutella ja valittaa!
Ilo on suuri ja rakkaus lämmittää. Hymy auttaa vaivaan kuin vaivaan ja vallaton huumorintaju tekee kaikesta niin paljon hauskempaa. Hulluksihan tässä tulisi, jos pitäisi vielä surkutella ja valittaa!
Positiivisuutta kaikille uuteen viikkoon!