VAUVA TOIVONEN

Apua mutta sehän on vauva! Meidän vauva Toivonen. Voi miten pieni hän on joskus ollut, ihan pikkuruisen pieni ihminen. Sellainen kovin ihastuttava ja hassu, maailman suloisin tietenkin. Syntymästään asti Toivo on ollut sellainen oikea aurinkopoika, niin iloinen ja hymyntäyteinen, tyytyväinen, mutta vaativa. Maailman parhain Toivo.

Jokaista kuvaa katsellessani herkistelin ja hihittelin hillittömästi. Tuollainenko hän oikeasti oli? Onko siitä oikeasti niin kauan aikaa, etten muista. Miten hän tuhisi, miltä hän tuntui ja miltä hän tuoksui? Miten hän itki ja miten hän nauroi? Olenko kadottanut kaikki ne pienet suuret yksityiskohdat, jotka silloin luulin muistavani ikuisesti?

Ehkä en muista kaikkea, mutta ne tunteet, ne minä muistan. Ne kaikki äärettömän suuret rakkauden tunteet, ilon ja onnellisuuden, koko tunteiden kirjon. Kaiken sen, mitä se pieni vauva minulle antoi, sen mitä häneltä opin, miten hän minua kasvatti ja sen, miten hän kertaheitolla teki elämästäni merkityksellisempää. Sen että saan olla äiti, sillä se jos jokin on sanoinkuvaamattoman hienoa, hienointa maailmassa.

Joskus minua harmittaa, etten tajunnut ottaa ainuttakaan oikeasti hyvää ja taiteellista valokuvaa vauvasta, tuollaisia räpsyjä vaan sieltä sun täältä. Taisin elää uuden elämän ja rakkauden hurmiossa, omassa pienessä onnellisuuden kuplassa, ettei sellainen tullut pieneen mieleenikään. Mutta toisaalta, onko sillä mitään väliä, sillä kaikki ne muistot ovat jääneet sydämeeni ikuisesti.

Kyllä sitä saa joka päivä hämmästellä, mikä mahtava pikkutyyppi me ollaan saatu aikaan. Meidän oma rakkausvauva ♥

Ps. Tänään näin ystäväni kaksiviikkoisen vauvan. Ihka oikean, kauniin ja niin äärettömän suloisen poikavauvan. Apua mikä vauvakuume! Vauva, vauva, vauva!

Seitsemän ensimmäistä kuvaa kuvannut Ville

OMAT OLOT

Meillä on aika jännät ja tavanomaistesta poikkeavat viikonloppumeiningit meneillään. Kun silloin vajaa pari viikkoa sitten kerroin poikien peruuntuneesta viikonloppureissusta mummilaan, tällä kertaa se sitten toteutui ja nyt olen yksin kotona. Yksin kotona kokonaisen viikonlopun. En onneksi ihan yksin, sillä onhan minulla maailman parhaimmat kissaystävät seuranani, jotka tarvittaessa pitävät huolta yksinäisyydestäni tai lohduttavat ikävän tullessa.

Mutta tiedättekö mitä? En ole ollut yksinäinen. En ole kokenut sydäntä raastavaa ikävää tai pahaa mieltä, en ole surkutellut tai laskenut minuutteja reissulaisten tuloon, toisin kuin ensimmäistä kertaa yksin ollessani. Olen nauttinut. Olen todellakin nauttinut, sydämeni pohjasta ja täysillä. Varsinkin kun olen kuullut, miten paljon pojat ovat nauttineet olostaan, olen minäkin nauttinut entisestään.

Oman ajan ja hassun yksinolon lisäksi olen kokenut (taas kerran) ihan mahdottoman ihania hyvänolontunteita ja onnea. Olen hymyillyt töissä ja kotona, vastaantulijoille, työkavereille ja itselleni. Olen haltioitunut syksystä ja ihastellut korkealla lenteleviä lintuparvia, heidän vapauttaan ja ainutlaatuisuuttaan. Olen nähnyt, kuullut ja tuntenut ystävällisyyttä ja hyvyyttä, tehnyt hyviä tekoja ja iloinnut muiden puolesta. Olen nauttinut sekä työstä että kotona olosta, ulkoilmasta ja kävellyt pitkin pimeitä katuja lehtien lennellessä sinne tänne, inspiroitunut ja nähnyt kauniin vesisateen ja auringon. Olen nauttinut kissoista ja he minusta, halinut ja hemmotellut heitä paljon sekä tuijotellut pitkät tovit pieniä hassuja tassuja. Olen myös tehnyt herkullista ruokaa vain ja ainoastaan itselleni, jumpannut, venytellyt, laiskotellut ja jumittanut koneella, katsonut kynttilän valossa salkkaritmaratonia ja syönyt vähän (paljon) suklaata sekä muuten vain nauttinut kaikesta kauniista, omasta elosta ja oloista.

Valoa ja lämpöä teille ihanat tyypit ♥

YHDET SUNNUNTAIBILEET JA TÄMÄ PÄIVÄ

Hupsista vain, olenkin unohtanut jakaa täällä nämä hassut Villen ottamat kuvat Toivosta. Kuvat ovat yhdeltä ihanalta sunnuntai-illalta, jolloin piipahdimme Tampereen Laikunlavalle katsomaan ystäväni musiikkikeikkaa. Bilemeininki oli kohdillaan, varsinkin tällä pienimmällä sankarilla, kuten saatatte huomata. Minusta nämä kuvat kuvastavat hyvin Toivon luonnetta. Juuri tuollainen hän on, veikeä ja aurinkoinen, pieni eloisa hassuttelija höpsöttelijä, joka ei pysy hetkeäkään paikoillaan. Niin ja mahdottoman söpökin vielä, tietenkin.

Tänään meillä on ollut erityisen kiva päivä. Jopa Toivollakin, mikä on suorastaan ihme niiden monien kuikkupäivien jälkeen. Olemme vietelleet leppoisaa vapaapäivää, nauttineet yhteisestä ajasta ja yhdessäolosta. Minä onnekas olen saanut pienen oman hetken kirpparikierroksen merkeissä ja vietimme aikaa kaupungilla myös yhdessä. Ilmassa on leijaillut hyvää mieltä ja hyvänolontunteita, hassuttelua, laulua ja naurua, onnellisuutta ja iloa, aurinkoa ja syksyn tuoksuja. Kaikkea sitä, mitä elämältä voikaan toivoa. Sellainen varsinainen hymypäivä.

Hymyjä kaikille ♥

Kuvat: Ville