A BEAUTIFUL BODY

Mami go go -blogin kirjoittaja Minttu laittoi aluilleen rohkean haasteen. Nostan kyllä hattuni korkeuksiin tälle naiselle. Haaste oli niin rohkea, etten minä ujo ja arka ihmistyttö halunnut ajatellakaan ottavani kyseistä haastetta vastaan. Epäröin, pohdiskelin ja tulin uteliaammaksi. Miksen minäkin, jos kaikki muutkin?

Tällainen minä olen. Yhden lapsen äiti, reilu vuosi sitten synnyttänyt ja sektion läpikäynyt. Tämän reilun vuoden aikana kroppani on muuttunut enemmän mitä koskaan aikaisemmin. Olen aina ollut normaalipainoinen, hoikkakin, eikä minulla ollut minkäänlaista kokemusta näin rajuista pinnallisista muutoksista.

Raskausaikana kerrytin itseeni reilusti yli kaksikymmentä kiloa, lähemmäs kolmekymmentä. Ainakin puolet niistä oli varmasti ylimääräisiä, turhia ja itseni aiheuttamia. En harrastanut hyötyliikuntaa kummoisempaa, söin huonoon olooni ja annoskoot tuplaantuivat. Vedin milloin mitäkin, päivittäin, patukasta sipsipusseihin. Tuloksena sain ylipainoisen minän.

Poikani syntymän jälkeen todellisuus iski päin naamaa. Peiliin katsoessani en nähnyt itseäni. Välttelin kireitä vaatteita ja puntareita. Olin ahdistunut, surullinen ja alakuloinen – ennen kaikkea häpesin. Itsetuntoni oli romahtanut. Haukuin itseäni, surkuttelin läskejäni, enkä tuntenut olevani minä. Yritin sulkea asian pois mielestäni ja keskityin täysillä hetkessä elämiseen.

Tuli syksy, sitten talvi ja lopulta kevät. Kesän alussa kaikki kääntyi päälaelleen ja koin eräänlaisen valaistumisen. Kaivoin kaapista entisiä lempivaatteitani, joita olin jo suunnitellut antavani pois. Jokin sai minut kuitenkin sovittamaan vaatteita. Ja uskomatonta, mutta totta, ne mahtuivatkin päälleni! Katsoin peiliin, maailman isoin hymy levisi kasvoilleni ja näin itseni uudelleen. Hypin, pompin, tanssin ja riemuitsin. Olin ylittänyt itseni. Tuntui niin hyvältä olla taas lähempänä sitä vanhaa ulkomuotoani.

Pyllyänikään en ole heilauttanut painon tippumisen suhteen. Olen syönyt normaalisti, harrastanut hyötyliikuntaa, satunnaisen harvoin yrittänyt jumpata, syönyt herkkuja ja laiskotellut. Jäljellä on enää muutama ylimääräinen kilo, ihanat löysät nahkani ja ne kaikkien kauhistelemat arvet. Rehellisesti sanottuna arvista en niinkään välitä, sillä niitä minulla on jo ennestäänkin, paljon isompia ja näkyvämpiä, esimerkiksi selkäleikkauksen jäljiltä. Lisäksi alavatsaani koristaa muistomerkki tästä kaikesta.

Tämän kokemani muutoksen myötä minusta on tullut rennompi ja hyväksyvämpi itseäni kohtaan. Kroppani on kokenut kovia haasteita ja selvinnyt niistä kunnialla. Pienistä virheistä huolimatta, olen todella tyytyväinen vartalooni. Olen tyytyväinen itseeni. Ensimmäistä kertaa elämässäni osaan nauttia omasta kehostani, en hauku tai häpeile sitä. Olen ylpeä siitä. Ja olen ylpeä itsestäni.

Tämän myötä tein ehkä rohkeimman tempun elämässäni. Tee sinäkin! Ole rohkea, ole ylpeä ja nauti! Olemme kauniita juuri tällaisina, omina itsenään, näillä eväillä, tässä ja nyt.

Suosittelen katsomaan tämän ja tämän sivuston sekä tämän videon.

Rohkeutta, rauhaa ja rakkautta siskot ♥