RAKKAUSTAKKI

Rakastuin! Tein Huutonetistä tällaisen löydön kuudella eurolla. Ehkä maailman hienoin villatakki! Olisin maksanut vaikka kympin, sillä tämä on aivan mahtava! Niin kaunis, suloinen ja unelmanpehmeä, lemppariväri ja miellyttävä kuosi. Sopii mainiosti kylmempiin kesäpäiviin tai alkusyksyyn. Ja sopii ehkä täydellisesti peikkopojalleni ♥

Enhän minä yleensä päivittele mitään materialöytöjä, mutta tämä olkoon iloinen poikkeus. En vain voinut vastustaa kiusausta näyttää tätä teille, sillä olen niin onnellinen löydöstäni! Tykkään tykkään tykkään  ♥

Mitäs pidätte?

A BEAUTIFUL BODY

Mami go go -blogin kirjoittaja Minttu laittoi aluilleen rohkean haasteen. Nostan kyllä hattuni korkeuksiin tälle naiselle. Haaste oli niin rohkea, etten minä ujo ja arka ihmistyttö halunnut ajatellakaan ottavani kyseistä haastetta vastaan. Epäröin, pohdiskelin ja tulin uteliaammaksi. Miksen minäkin, jos kaikki muutkin?

Tällainen minä olen. Yhden lapsen äiti, reilu vuosi sitten synnyttänyt ja sektion läpikäynyt. Tämän reilun vuoden aikana kroppani on muuttunut enemmän mitä koskaan aikaisemmin. Olen aina ollut normaalipainoinen, hoikkakin, eikä minulla ollut minkäänlaista kokemusta näin rajuista pinnallisista muutoksista.

Raskausaikana kerrytin itseeni reilusti yli kaksikymmentä kiloa, lähemmäs kolmekymmentä. Ainakin puolet niistä oli varmasti ylimääräisiä, turhia ja itseni aiheuttamia. En harrastanut hyötyliikuntaa kummoisempaa, söin huonoon olooni ja annoskoot tuplaantuivat. Vedin milloin mitäkin, päivittäin, patukasta sipsipusseihin. Tuloksena sain ylipainoisen minän.

Poikani syntymän jälkeen todellisuus iski päin naamaa. Peiliin katsoessani en nähnyt itseäni. Välttelin kireitä vaatteita ja puntareita. Olin ahdistunut, surullinen ja alakuloinen – ennen kaikkea häpesin. Itsetuntoni oli romahtanut. Haukuin itseäni, surkuttelin läskejäni, enkä tuntenut olevani minä. Yritin sulkea asian pois mielestäni ja keskityin täysillä hetkessä elämiseen.

Tuli syksy, sitten talvi ja lopulta kevät. Kesän alussa kaikki kääntyi päälaelleen ja koin eräänlaisen valaistumisen. Kaivoin kaapista entisiä lempivaatteitani, joita olin jo suunnitellut antavani pois. Jokin sai minut kuitenkin sovittamaan vaatteita. Ja uskomatonta, mutta totta, ne mahtuivatkin päälleni! Katsoin peiliin, maailman isoin hymy levisi kasvoilleni ja näin itseni uudelleen. Hypin, pompin, tanssin ja riemuitsin. Olin ylittänyt itseni. Tuntui niin hyvältä olla taas lähempänä sitä vanhaa ulkomuotoani.

Pyllyänikään en ole heilauttanut painon tippumisen suhteen. Olen syönyt normaalisti, harrastanut hyötyliikuntaa, satunnaisen harvoin yrittänyt jumpata, syönyt herkkuja ja laiskotellut. Jäljellä on enää muutama ylimääräinen kilo, ihanat löysät nahkani ja ne kaikkien kauhistelemat arvet. Rehellisesti sanottuna arvista en niinkään välitä, sillä niitä minulla on jo ennestäänkin, paljon isompia ja näkyvämpiä, esimerkiksi selkäleikkauksen jäljiltä. Lisäksi alavatsaani koristaa muistomerkki tästä kaikesta.

Tämän kokemani muutoksen myötä minusta on tullut rennompi ja hyväksyvämpi itseäni kohtaan. Kroppani on kokenut kovia haasteita ja selvinnyt niistä kunnialla. Pienistä virheistä huolimatta, olen todella tyytyväinen vartalooni. Olen tyytyväinen itseeni. Ensimmäistä kertaa elämässäni osaan nauttia omasta kehostani, en hauku tai häpeile sitä. Olen ylpeä siitä. Ja olen ylpeä itsestäni.

Tämän myötä tein ehkä rohkeimman tempun elämässäni. Tee sinäkin! Ole rohkea, ole ylpeä ja nauti! Olemme kauniita juuri tällaisina, omina itsenään, näillä eväillä, tässä ja nyt.

Suosittelen katsomaan tämän ja tämän sivuston sekä tämän videon.

Rohkeutta, rauhaa ja rakkautta siskot ♥

HENNUN HERKULLINEN

FETA-TOMAATTIPASTA!

Näitä voit tarvita:

Luomu pastaa

Soijarouhetta

Luomu sipulia

Luomu tomaattimurskaa

Alpro Soya ruokakermaa

Luomu kasvisliemikuutio

Yrttejä

Fetajuustoa

Näin voit toimia:

Keitä sopiva määrä pastaa kypsäksi. 

Mittaa ihan mihin tahansa kuppiin haluamasi määrä soijarouhetta ja sama määrä vettä
(suosittelen 1 dl), jonka jälkeen anna pehmentyä rauhassa noin 5-10 min. 

Pilko sipuli. Ihan minkä näköiseksi vain.

Kuumenna paistinpannu, lisää öljyä ja liemikuutio. Paista hetki soijarouhetta ja sipulia - älä kärvennä.
Heittele tomaattimurskaa ja soijakermaa haluamasi määrä sipulirouheen joukkoon.

Mausta ripottelemalla yrttejä tai mitä vain lempparimausteitasi. 

Halutessasi voit lurauttaa kastikkeen joukkoon hieman vettä.

Anna kastikkeen kieuhua hiljalleen noin 15-30 min. Ihan niin kauan kuin sinulla on aikaa.

Lisää joukkoon kypsentynyt pasta. Sekoita.

Lisää vielä lopuksi haluamasi määrä fetajuustoa (suosittelen koko pakettia) ja sekoita lisää. 

Kas noin ja valmista! Nam nam ♥

LAUANTAIN MIETTEET

Minulla on sellainen olo, että kaikki on paremmin kuin hyvin. Kaikki on kohdillaan, kaikki on tasapainossa. Mieleni ja kehoni valtaa sellainen tyyni, seesteinen voima. Se voima kantaa minut vielä pitkälle, kohti vieläkin kauniinpaa tulevaisuutta.

Onhan olemassa edelleen ne krooniset huolenaiheet jossakin pään perimmäisissä nurkissa, jotka aina välillä pääsevät kummittelemaan. Mutta kyllä ne selviävät, ennemmin tai myöhemmin. Murehtiminen ei auta mitään. Pitäisi keskittyä olennaiseen, sillä huoletonta elämää ei taida ollakaan.

Siksi minusta tuntuu, että olen voimakkaampi kuin koskaan. Tuntuu että pystyisin mihin vain. Mutta en halua mitä vain, en halua paljoakaan. Haluan pysyä entisessä, tässä ja nyt, tässä elämässä ja tällä mielellä. Haluan olla minä ja se tuntuu hyvältä.

Miksi ihmiset haluavat niin paljon olla jotakin? Olla jotakin, mitä eivät ole. Jotakin hienoa, suurta ja mahtavaa. Miksei vain voisi olla tyytyväinen omaan itseensä ja omaan elämäänsä – siihen mitä jo on. Oli se sitten minkalaista tahansa, aina voi parantaa tai olla parantamatta. Elämä itsessään on jo niin ainutlaatuista ja korvaamatonta, että pitäis muistaa olla onnellinen pelkästä olemassaolosta, olemisesta täällä, kaiken tämän kauniin ympäröimänä. Pitäisi nauttia enemmän niistä pienemmistä ihmeistä, kuin tavoitella suuria, pilviä hipovia menestyksiä.

Tänään minä olen onnellinen siitä, että saan nauttia rauhallisesta päivästä, ilman minkäänlaisia pakollisia menoja. Saan nauttia auringon läsnäolosta, saan hymyillä ja saan olla iloinen. Saan katsella poikasen temmellyksiä, kävelyharjoituksia ja leikkejä. Saan kastella hänen lumoavia hymyjään ja naurun riemua. Saan helliä kissojani, rapsutella ja pusutella heidät uuvuksiin. Saan mieleni voimalla lähettää rakkaalleni työtsemppejä ja halipusuja, jotta hän jaksaisi olla entistäkin voimakkaampi.

Ja saan ihailla parvekkeella kukoistavaa puutarhaani, varsinkin pian kukkivia auringonkukkiani!

Pieniä onnenhetkiä kaikille ja aurinkoista viikonloppua ♥

HEI HEI KAUNIS TIISTAI

Tänään ajattelin olla tekemättä mitään. Siis mitään sellaista kodinhoidollista toimintaa. Ja siltä se jo tuntuukin. Lelut ovat aivan sekaisin pitkin lattioita, kaikki käännetty ylösalaisin, pyykit roikkuvat narulla ja kahvimukin rinkulat koristavat pöytää. Ihanaa olla välillä tällainen sotkuäiti.

Söin paistettuja perunoita - nimittäin aamupalaksi. Ihania rasvaisia paistettuja perunoita. Vähän läskeilin, mutta annettakoon se minulle anteeksi. Suosittelen kokeilemaan, vaikka kyllä jotakin lisäkettä ne kaipailee ehdottomasti. Vastapaikoksi taidan syödä päivällä tomaattikeittoa.

Ja olen ehkä maailman onnellisin, kun vihdoin minua ei enää väsytä oudosti. Muruni haki minulle vähän uudenlaista allergialääkettä ja kyllä toimii. Energialataus käy ylikierroksilla!

Olen oikeastaan koko aamun väkertänyt tukkaani. Ajankohta oli aika bueno, sillä eilen (vihdoin) jaksoin pestä sen ja nyt pääni on raikkaan puhdas, mutta edelleen harakanpesä. Ja huh tämä on jotenkin nyt erityisen paksuna. Kun vain kaivaa ja kaivaa, pötkylöitä vain tulee ja tulee ja tulee. Jotenkin loputtomasti ehkä. Olin myös varma, ettei poikanen antaisi minun puuhailla kauaa, mutta onnekseni hän yllätti minut. Siinä me yhdessä kökötettiin peilin edessä tehden näitä tyttöjen juttuja. 

Ja erityisen mukavan päivän tästä tekee sen, että murulla alkaa parin päivän vapaat. Aamuvuoroista vapaalle jääminen onkin harvinaista herkkua, joten täytyy ottaa tämäkin päivä jonkinlaisissa vapaamielisissä fiiliksissä. 

Tälle viikolle on vielä odotettavissa muutama ihana huipentuma, kahden keskeistä yöjuoksua ja ihania vieraita. Ja vieläpä minun iskäni juuri soitti - hän tulee pian tekemään pikavisiitin! Ja kuulemani mukaan on vielä luvassa helteitäkin! Miellyttävää minusta.

Tiistairakkautta kaikille ihanille sinne! Pusi ♥

PS. Kuvissa näkyykin meidän ihana värimaailma sekä minun likainen ja sotkuinen pääni.     

YKSI AAMUINEN HYMY

Joka aamuinen herätyskelloni, pärisee ja meuhkaa, heittelee kasvoilleni märkää ja haisevaa nallea, päästelee riemuhuutoja ja irvistelee maireasti. Henkilökohtainen herätykseni pärähtää käyntiin aina hieman liian aikaisin. Minä haluan kääntää kylkeni, hautautua peiton sisään ja unelmoida pitkästä, keskeytymättömästä unesta. Ei auta, riemun kiljahdukset vaihtuvat pian epätoivoisiin ärähdyksiin, on pakko luovuttaa ja herätä todellisuuteen. Oho, eihän minua edes väsytä enää.

Kaurapuuroa naamariin ja leikkimään. Lataan kahvinkeittimeen tuplamukillisen, siivoan aamupalasotkut ja hyppelehdin olkkariin. Black Uhuru soimaan ja kunnon reggaefiilistelyt, kunnes muistan eiliset keskustelut ja vaihdan Steve iVanderiin. Kovat aamujamit ja fiilis nousee.

Poikanen jatkaa omia seikkailujaan, kävelee uninalle suussa olkkarin pöytää ympäri, hakkaa purkkeja lattiaan ja heittelee duplot ilmaan. Kaikkea näitä vuorotellen ja sekaisin. Perus sotku taas. Toinen kissoista vetää matot ainakin kolmeen kertaan rullalle ja lopulta löytää pesupaikkansa sohvan nurkasta. Itse hörpin kahvia tilaisuuden tullen ja nautin olostani, loikoilen lattialla samalla jonkun hyppiessä päälläni.

Ja taas ne yläkerran hemmot alkavat porailemaan. Musiikki nousee muutaman pykälän kovemmalle ja toivon, ettei naapurit ole liian ahdasmielisiä räppiluukutukseen.

Keräilen pyykit ja viikkailen kaappeihin. Väsäilen perunat ja nakkikastikkeen. Tulee mieleen lapsuus. Lounastellaan melkein hyvällä menestyksellä ja taas siivotaan sotkuja. Puolen päivän aikaan poikanen menettää tajuntansa viidessä minuutissa. Minä arvon jäänkö kaveriksi nukkumaan vai nousenko omiin puuhiini. Jälkimmäinen voitti jälleen ja tässä sitä ollaan.

Elämä hymyilee. Valoisaa päivää kaikille ♥

HEIPPARALLAA!

Vietimme vuorokauden Hämeenkyrössä, Toivon mummilassa, Villen äidin ja hänen miehensä luona. Minä tykkäsin paljon, me tykkäsimme! Oli aivan ihanaa, maaseudun rauhaa, iloista mieltä, mahtavia tyyppejä ja kauniita hetkiä. Vaikkei sateen vuoksi ehditykään kunnolla nauttimaan ulkoilmasta, ei se tunnelmaa kauheasti latistanut. Illalla me aikuiset vietimme aikaa hyvän viinin ja ruuan äärellä, höpöttelimme ja nauroimme paljon, päivällä taas temmelsimme Toivon perässä. Tuli sellainen olo, että minäkin kuulun tähän perheeseen. Ja se olo tuntuu niin hyvältä!

Ja siitä viinistä vielä. Hyi hemmetti. Tykkään viinistä ja sen mausta, mutta tästä lähtien en juo sitä lasia enempää tai en kyllä juo mitään muutakaan. Join puoli pulloa ja aamulla meinasin kuolla. Jäätävä päänsärky ja myrkytetty olo, vaikka en edes humaltunut, kun join niin hitaasti. Ikinä en olo välittänyt alkoholista, mutta nyt suorastaan inhoan sitä. Se kamala, kamala myrkky. Ja olen taas muutaman aivosolun köyhempi. Miten ihmiset voi ylipäätään juoda niin paljon? Ja vielä tykätä siitä? Kertokaa minulle.

Ai niin! Toivo otti ensiaskeleensa landella. No kaksi askelta vain, mutta otti kuitenkin. Voi sitä pienen pojan ilmettä ♥ Sen koommin ei ole kummoisempia askeleita näkynyt ja nyt odotellaankin innolla, koska poikanen rohkaisee itsensä ja alkaa oikeasti kävelemään!

Eilen vietin yksin muutaman tunnin kaupungilla. Kaunis virkistävä sadeilma, oma rauha, omat ajatukset, torikahvi ja kirpputorit ♥ Nautin jokaisesta sekunnista! Tein mukavia pieniä löytöjä, Toivolle ja itselleni muutamat kuteet sekä kolme ihanaa kangasta. Näin myös paljon hassuja ihmisiä ja maailman isoimmin hymyilevän nuoren miehen. Tuli niin hyvä mieli tuosta tyypistä! Hymyilin tietenkin takaisin, jolloin samalla hetkellä jouduin pelästytetyksi. Yksi ystäväni ja hänen toverinsa bongasivat minut ihmisvilinästä, jonka jälkeen vaihdoimme kuulumiset ja päädyimme Laukontorille nauttimaan kauppahallin euron kahvia. Pojat olivat pyörimis fiiliksellä liikenteessä tekemässä ei mitään, kun taas minun piti jo bussitella takaisin kotiin velvollisuuksiani hoitamaan.

Tänään olisi luvassa siivousta ja järjestelyä, mikä onkin minun ja poikasen lempparipuuhaa. Imurointi on tietenkin se kohokohta. Ahkeroinnin jälkeen ulkoilemme ja loikoilemme putipuhtaassa kodissa. Ihanaa! Tänään voisin keksiä myös ompeluideoita noista ihanista kankaista!

Rentouttavaa päivää kaikille!

ELÄMÄN KIRJA

Minä väsäilen poikaselle sellaista elämän kirjaa. Sellaista jonka annan sitten joskus, kun ajankohta tuntuu oikealta, poikasen ollessa jo täysi-ikäinen.

Ideahan on se, että keräilen erilaisia juttuja talteen, leikkaa ja liimaa -tekniikalla, piirtämällä, kirjoittamalla tai miten ikinä keksinkään ja teen niistä pienen kirjan. Tai ison. Tarkoituksena olisi keräillä kaikkea mahdollista tässä elämän aikana, nyt ja tulevaisuudessa.

Tähän mennessä olen leikellyt erilaisia lehtileikkeitä mielenkiintoisista asioista, kirjoituksista ja uutisista, nykyhetken artikkeleita, erilaisia mainoksia ja lyhyempiä tekstejä, paljon hauskoja ja värikkäitä kuvia, monia sarjakuvia, hömppää ja taidetta. Siis ihan kaikkea mahdollista, jonka haluan poikaselle joskus näyttää!

Kuvat sun muut roinat liimailen sellaiseen mustaan A-nelosen kokoiseen vihkoseen, jossa on paksut valkoiset sivut. Ajattelin koristella kannen teeman mukaisesti ja päälystää sen muovilla, ettei se ajan saatossa hajoa. Sitten vain aloitan liimailemaan juttuja enemmän tai vähemmän loogisesti, järjestyksessä tai sekaisin.

Olen varma, että tuosta tulee upea!

MINÄ VANHEMPANA, ÄITINÄ

Minä, äiti, vanhempi, kasvattaja, opettaja, ystävä, auttaja, kuuntelija ja lohduttaja. Elämäni hienoin tehtävä, kunnia ja oikeus, suuri vastuu ja huoli. Jälkeläiseni jättiläinen, näin minulle kertoi Wikipedia.

Äitiys, vanhemmuus, mitä se on? Millainen on hyvä äiti? Millainen äiti itse haluaisin olla? Nämä asiat ovat vaikeita ja hankalia pohdittavia. Mieleeni herää satoja kysymyksiä, olenko riittävän hyvä vai kuuluisiko minun olla parempi. Teenkö asiat näin vai noin, olenko tällainen vai tuollainen. Onneksi minulla on luottavainen mieli.

Minä toimin äitinä maalaisjärjen sekä omien arvojen ja periaatteiden perusteella. Vanhemmuus lähtee omasta itestäni, omasta persoonallisuudestani, omasta luonteestani. Olen sellainen äiti, kuin olen muutenkin, omana itsenäni. Vaikka äitiyttäni maustaakin muutamat uudet piirteet, lähtökohta on sama.

Kasvatustyylejä ja äitityyppejä on monia, joten hyvä vanhempi voi olla monin eri tavoin. On ylihuolehtivaisia, huolettomia, valittajia, arvostelijoita, tarkkoja tai vähemmän tarkkoja, esille pyrkiviä tai omissa oloissaan pohdiskelevia, huumorimutseja tai tiukkapipoäitejä.

Entäs minä? Letkeän rennosti vai natsimeiningillä? Ehdottomasti valitsen ensimmäisen vaihtoehdon. Olen varmasti se niin sanottu rento mutsi. En valita turhista, en ole kielteinen tai ankara, mutta sen sijaan opetan ja kannustan toimimaan oikein - vaikka sitten sen kantapään kautta. Rentona mutsina en pidä turhaa kuria. En määräile sääntöjä tai rangaistuksia – ellei niille ole oikeasti tarvetta. Jos lapsi tekee väärin, asiasta keskustellaan järkevästi ja mietitään yhdessä miksi niin kävi. En lähde haukkumaan tai syyllistämään, mikä ei kuitenkaan auttaisi mitään. Kerron lapselle hänen tekonsa olleen väärin, kerron syyt ja seuraukset sekä autan ymmärtämään asian. En laadi kotiintuloaikoja, enkä rangaitse kotiaresteilla sun muilla kielloilla, ellei siihen tule pakottavaa tarvetta.

Esimerkkinä kieltämisestä voisin ottaa päihteiden käytön alaikäisenä. Missään nimessä en hyväksy lastani juopottelemassa tai tupakoimassa, tuskin kukaan, mutta tärkeintä onkin asiaan suhtautuminen. Haluan kertoa lapselleni kaikkien päihteiden haitat - totuudenmukaisesti. En valehtele, en liioittele, en puhu perustelematta. Toivon lapseni kuuntelevan minua ja ottavan huomioon mainitsemani asiat. Jos tai kun lapseni joskus haluaa maistaa alkoholia tai muuta päihdettä, toivon sen tulevan minulle siitä juttelemaan. Kerron mikä on kohtuus ja selitän vaarat. Mielummin annan lapseni päihtyä omassa seurassani, kuin joissakin bileissä vetämällä överit. Suora kieltäminen on minusta huono, se vain lietsoo entistä enemmän kokeilemaan ja kuten me kaikki tiedämme, kieltäminen ei auta mitään. Se ei opeta, se houkuttelee.

Kokonaisvaltaisesti haluan olla hyvä äiti. Haluan olla tuki ja turva, olla läsnä sekä henkisesti että fyysisesti. Haluan välittää ja myös näyttää sen, haluan huolehtia ja olla empaattinen. Haluan olla mahdollisimman johdonmukainen. Haluan opettaa ja ohjeistaa, perustella, näyttää hyvää esimerkkiä ja auttaa ymmärtämään. Haluan opettaa elämää ja elämään. Haluan kertoa erilaisista asioista, haluan olla avoin, haluan kuunnella ja olla kuulemisen arvoinen. Haluan olla kiinnostutut lapseni asioista, harrastuksista ja haluan olla mukana niissä. Haluan auttaa onnistumaan, haluan kehua ja kannustaa. Haluan lohduttaa ja auttaa selviämään pettymyksistä. Haluan opettaa oikean ja väärän, haluan kertoa hyvästä ja pahasta. Haluan kasvattaa totuudenmukaisesti.

Haluan opettaa kohteliaisuutta, ystävällisyyttä ja empaattisuutta. Haluan opettaa olemaan suvaitsevainen, avarakatseinen ja kunnioittamaan kaikkia ja kaikkea, ihmisiä, eläimiä, muita eläviä tai elottomia. Halaun opettaa erilaisuuksia, erilaisista ihmisistä, eläimistä, maailman hyvistä ja huonoista puolista. Haluan opettaa luonnonmukaisuutta, arvostamaan luontoa ja ymmärtämään sitä. Haluan opettaa tyytyväisyyttä, elämään hetkessä ja nauttimaan myös niistä pienimmistä iloista. Haluan opettaa onnellisuutta ja elämäniloa, toisesta välittämistä ja rakastamista.

Toivon että lapseni pystyisi avaamaan minulle koko sydämensä. Kertomaan ilot ja surut, pelot, vaikeudet ja epäonnistumiset, kertomaan kun tuntuu pahalta. Toivon että lapseni kokisi olonsa turvalliseksi, hyväksi ja hyväksytyksi – sellaisenaan kuin on. Toivon että lapsellani olisi aina hyvä ja luonteva olla seurassani, minkä ikäisenä tahansa. Haluan olla se ihminen, jonka luokse voisi tulla koska vain, missä tilanteessa vain, ilman häpeän tunnetta tai pelkoa. Haluan olla ystävä, kuinka kornilta se sitten kuulostaakaan.

Vaikeissa ja ristiriitaisissa tilanteissa pyrin olemaan selkeä ja ymmärtäväinen. Pysyn oman kantani takana, kuitenkin kuunnellen ja ottaen huomioon lapseni näkemyksen. Tärkeintä sellaisissa tilanteissa on avoimuus, keskustelut, totuus, luottamus ja rehellisyys. Minusta luottamus on se kaikista tärkein – molemmin puolin. Jos luotat lapseesi, hän luottaa sinuun. Ajatus siitä, että lapsen kuuluisi ansaita vanhemman luottamus, kuulostaa minusta hirvittävän epäreilulta, juurikin siltä inhomaltani natsimeiningiltä. Luottamus kuuluisi olla automaattisesti, ei siten, että lapsen pitäisi se erikseen ansaita. Jos luottamusta rikotaan, asia selvitetään perin pohjin, kunnes jokainen osapuoli on tyytyväinen ja luottamus pelaa jälleen.

Mutta tärkeintä kaikista, edellämainittujen lisäksi, on rakastaa. Ja halu rakastaa. Haluan rakastaa niin lujaa, ettei lapseni koskaan sitä epäilisi. Haluan välittää ja olla kiinnostunut, haluan halia ja pusutella. Haluan osoittaa tunteeni ja kertoa lapseni tärkeydestä. Kertoa lapselleni, kuinka paljon äiti häntä rakastaa.

Näiden asioiden toteuttamiseen pyrin intohimoisesti. Tiedän ettei kaikki ole aina niin helppoa ja yksinkertaista, mutta pyrkimys hyvään on tärkeintä. Pyrkimys siihen, että lapsi voi hyvin, hänellä on hyvä olla ja hänestä välitetään. En usko lapsen kahlitsemiseen tai elämän rajoittamiseen, minusta se on enemmänkin ahdasmielistä ja vangitsevaa, kuin aitoa rakkautta.

Tässä jos jossakin haluan onnistua, olemaan maailman paras äiti Toivolle, sillä hän ansaitsee vain parasta ♥

YHDESSÄ MURUN SILMIN

Edelleen samaiselta illalta vielä muutama kuva, mutta murun silmin. Hassuja tarroja, kolaa sekä minä ja takkuni mainostaen käyttämäämme merkkiä. Tunnelma aika bueno!

Tampereella törmäilee jatkuvasti mitä hienoimpiin tarrakuviin. On erilaisia, hassuja, outoja, rumia, hienoja, satunnaisia tai samoja. Aina tarrojen ei tarvitse olla edes hienoja, tärkeintä on sanoma ja ihmisille luotu tunnelma. Tämä katutaide, kuten tietenkin myös muukin, uppoaa minuun syvästi. Ihania valopilkkuja katukuvassa! Arvostan. Villekin on tällaisia alkanut väsäilemään innokkaasti ja oikein hyvältä näyttävät nekin.

Mitä mieltä olette katutaiteesta? Tarroista? Graffiteista? Mistä tahansa!

Kuvat: Ville Rantanen

YHDESSÄ

Sain villisti voimaa itseeni, paljon lisäpotkua ja jaksamista arkeen. Rentouduin kauttaaltaan, joka paikasta ja kaikkialta, sisältä ja ulkoa. Henkinen energiatasoni nousi pilviin ja koin jonkinlaisen puhdistuksen.

Omat jalat, kamera ja parhain ystävä, kumppani. Avoin kaupunki ja mieli, vapaus ja lennokkuus. Kaunis ilta, auringonlasku, seesteisyys ja sisäinen rauha. Kiireettömyys. Puheen sorina, hiljaisuus, tuhannet keskustelut ja syvällisyys. Onnen tunteet, iloinen riemu ja rakkauden polte.

Ihana ilta ja yö. Kaunis maailma ja kauniit me. Minä ja sinä, yhdessä, kahden kesken, käsi kädessä. Mikään ei meitä erota, ei tämä päivä, eikä tämä yö. Ei mikään.

Vallan mainio ilta taas, rakkaalle kiitos ♥ Ja mammalle tietenkin!