Minä, äiti, vanhempi, kasvattaja,
opettaja, ystävä, auttaja, kuuntelija ja lohduttaja. Elämäni
hienoin tehtävä, kunnia ja oikeus, suuri vastuu ja huoli. Jälkeläiseni jättiläinen, näin minulle kertoi Wikipedia.
Äitiys, vanhemmuus, mitä se on?
Millainen on hyvä äiti? Millainen äiti itse haluaisin olla? Nämä asiat ovat vaikeita ja hankalia pohdittavia. Mieleeni herää satoja kysymyksiä, olenko
riittävän hyvä vai kuuluisiko minun olla parempi. Teenkö asiat
näin vai noin, olenko tällainen vai tuollainen. Onneksi minulla on luottavainen mieli.
Minä toimin äitinä maalaisjärjen
sekä omien arvojen ja periaatteiden perusteella. Vanhemmuus lähtee
omasta itestäni, omasta persoonallisuudestani, omasta luonteestani.
Olen sellainen äiti, kuin olen muutenkin, omana itsenäni. Vaikka äitiyttäni maustaakin muutamat uudet piirteet, lähtökohta on
sama.
Kasvatustyylejä ja äitityyppejä on
monia, joten hyvä vanhempi voi olla monin eri tavoin. On
ylihuolehtivaisia, huolettomia, valittajia, arvostelijoita, tarkkoja tai vähemmän tarkkoja, esille pyrkiviä tai omissa oloissaan
pohdiskelevia, huumorimutseja tai tiukkapipoäitejä.
Entäs
minä? Letkeän
rennosti vai natsimeiningillä? Ehdottomasti valitsen
ensimmäisen vaihtoehdon. Olen varmasti se niin sanottu rento mutsi. En valita
turhista, en ole kielteinen tai ankara, mutta sen sijaan opetan ja kannustan
toimimaan oikein - vaikka sitten sen kantapään kautta. Rentona
mutsina en pidä turhaa kuria. En määräile sääntöjä tai
rangaistuksia – ellei niille ole oikeasti tarvetta. Jos lapsi tekee väärin, asiasta keskustellaan järkevästi ja mietitään
yhdessä miksi niin kävi. En lähde haukkumaan tai syyllistämään,
mikä ei kuitenkaan auttaisi mitään. Kerron lapselle hänen tekonsa
olleen väärin, kerron syyt ja seuraukset sekä autan ymmärtämään
asian. En laadi kotiintuloaikoja, enkä rangaitse kotiaresteilla sun
muilla kielloilla, ellei siihen tule pakottavaa tarvetta.
Esimerkkinä
kieltämisestä voisin ottaa päihteiden käytön
alaikäisenä. Missään nimessä en hyväksy lastani
juopottelemassa tai tupakoimassa, tuskin kukaan, mutta tärkeintä
onkin asiaan suhtautuminen. Haluan kertoa lapselleni kaikkien päihteiden
haitat - totuudenmukaisesti. En valehtele, en liioittele, en puhu
perustelematta. Toivon lapseni kuuntelevan minua ja ottavan huomioon
mainitsemani asiat. Jos tai kun lapseni joskus haluaa maistaa alkoholia tai muuta päihdettä, toivon sen tulevan minulle siitä juttelemaan. Kerron mikä on
kohtuus ja selitän vaarat. Mielummin annan lapseni päihtyä omassa
seurassani, kuin joissakin bileissä vetämällä överit. Suora
kieltäminen on minusta huono, se vain lietsoo entistä enemmän
kokeilemaan ja kuten me kaikki tiedämme, kieltäminen ei auta
mitään. Se ei opeta, se houkuttelee.
Kokonaisvaltaisesti haluan olla hyvä
äiti. Haluan olla tuki ja turva, olla läsnä sekä henkisesti että
fyysisesti. Haluan välittää ja myös näyttää sen, haluan huolehtia ja
olla empaattinen. Haluan olla mahdollisimman johdonmukainen. Haluan opettaa ja
ohjeistaa, perustella, näyttää hyvää esimerkkiä ja auttaa
ymmärtämään. Haluan opettaa elämää ja elämään. Haluan
kertoa erilaisista asioista, haluan olla avoin, haluan kuunnella ja
olla kuulemisen arvoinen. Haluan olla kiinnostutut lapseni asioista,
harrastuksista ja haluan olla mukana niissä. Haluan auttaa
onnistumaan, haluan kehua ja kannustaa. Haluan lohduttaa ja auttaa
selviämään pettymyksistä. Haluan opettaa oikean ja väärän,
haluan kertoa hyvästä ja pahasta. Haluan kasvattaa
totuudenmukaisesti.
Haluan opettaa kohteliaisuutta,
ystävällisyyttä ja empaattisuutta. Haluan opettaa olemaan
suvaitsevainen, avarakatseinen ja kunnioittamaan kaikkia ja kaikkea, ihmisiä, eläimiä, muita eläviä tai elottomia. Halaun opettaa erilaisuuksia, erilaisista ihmisistä,
eläimistä, maailman hyvistä ja huonoista puolista. Haluan opettaa
luonnonmukaisuutta, arvostamaan luontoa ja ymmärtämään sitä.
Haluan opettaa tyytyväisyyttä, elämään hetkessä ja nauttimaan myös niistä pienimmistä iloista. Haluan opettaa
onnellisuutta ja elämäniloa, toisesta välittämistä ja
rakastamista.
Toivon että lapseni pystyisi avaamaan
minulle koko sydämensä. Kertomaan ilot ja surut, pelot, vaikeudet
ja epäonnistumiset, kertomaan kun tuntuu pahalta. Toivon että
lapseni kokisi olonsa turvalliseksi, hyväksi ja hyväksytyksi –
sellaisenaan kuin on. Toivon että lapsellani olisi aina hyvä ja
luonteva olla seurassani, minkä ikäisenä tahansa. Haluan olla se
ihminen, jonka luokse voisi tulla koska vain, missä tilanteessa
vain, ilman häpeän tunnetta tai pelkoa. Haluan olla ystävä,
kuinka kornilta se sitten kuulostaakaan.
Vaikeissa ja ristiriitaisissa
tilanteissa pyrin olemaan selkeä ja ymmärtäväinen. Pysyn oman
kantani takana, kuitenkin kuunnellen ja ottaen huomioon lapseni
näkemyksen. Tärkeintä sellaisissa tilanteissa on avoimuus,
keskustelut, totuus, luottamus ja rehellisyys. Minusta luottamus on
se kaikista tärkein – molemmin puolin. Jos luotat lapseesi, hän
luottaa sinuun. Ajatus siitä, että lapsen kuuluisi ansaita
vanhemman luottamus, kuulostaa minusta hirvittävän epäreilulta,
juurikin siltä inhomaltani natsimeiningiltä. Luottamus kuuluisi
olla automaattisesti, ei siten, että lapsen pitäisi se erikseen
ansaita. Jos luottamusta rikotaan, asia selvitetään perin pohjin,
kunnes jokainen osapuoli on tyytyväinen ja luottamus pelaa jälleen.
Mutta tärkeintä kaikista,
edellämainittujen lisäksi, on rakastaa. Ja halu rakastaa. Haluan
rakastaa niin lujaa, ettei lapseni koskaan sitä epäilisi. Haluan
välittää ja olla kiinnostunut, haluan halia ja pusutella. Haluan
osoittaa tunteeni ja kertoa lapseni tärkeydestä. Kertoa lapselleni,
kuinka paljon äiti häntä rakastaa.
Näiden asioiden toteuttamiseen pyrin
intohimoisesti. Tiedän ettei kaikki ole aina niin helppoa ja
yksinkertaista, mutta pyrkimys hyvään on tärkeintä. Pyrkimys
siihen, että lapsi voi hyvin, hänellä on hyvä olla ja hänestä
välitetään. En usko lapsen kahlitsemiseen tai elämän rajoittamiseen, minusta se on
enemmänkin ahdasmielistä ja vangitsevaa, kuin aitoa rakkautta.
Tässä jos jossakin haluan onnistua, olemaan maailman paras äiti Toivolle, sillä hän ansaitsee vain parasta ♥