Jokainen meistä tällä maapallolla on
tasavertainen keskenään. Jokainen meistä on yhtä arvokas.
Jokaisella meistä on samat oikeudet, olla ja elää. Me kaikki
olemme samalla viivalla. Eikö vain?
Monet ihmiset tekevät omasta
arvokkuudestaan ja tasa-arvoisuudestaan huolimatta monia asioita
väärin. Ihmiset ovat suvaitsemattomia, haukkuvat, kiusaavat,
lyövät, varastavat, raiskaavat, tappavat, murhaavat, riistävät
vapauden, pakottavat sotimaan tai pakko-ohjaavat muita elämään
mielensä mukaisesti. Mutta kuinka moni haluaisi itse kokea mitään
edellä mainituista asioista? Tuskin kukaan, minä väitän.
Jokainen meistä varmasti tiedostaa,
mitkä asiat omalla kohdallaan ovat ikäviä, jopa ärsyttävät tai
saavat aikaan suoranaista inhoa. On se sitten mielipideasia tai
koskien oikeaa ja väärää, se on hyväksyttävää. Kaikkien ei
tarvitse kaikkia sietää, ei tarvitse tykätä, eikä tarvitse olla
kaikkien kaveri. Yksinkertaista.
Yksinkertaista on myös se, että
toisen henkilön tahallinen vahingoittaminen on väärin.
Vahingoittaminen sanomalla pahasti tai ilkeästi, olemalla
epäkohtelias, alentamalla tai kiusaamalla, tappamalla, murhaamalla
tai raiskaamalla. Kaikki ne teot ovat väärin. Ja kaikkia niitä
tekoja tehdään paljon ja jatkuvasti, meillä ja ympäri maailmaa.
Ihmisen tehdessä väärin, emme voi
kuitenkaan alentaa tämän henkilön arvoa. Arvoa ihmisenä ja
tasavertaisena kanssaeläjänä. Meidän ei tarvitse hyväksyä
huonoja tekoja, ei tietenkään, mutta emme voi viedä pahantekijältä
pois sitä, joka meille kaikille kuuluu. Emme missään tapauksissa.
Voi kunpa ihmiset ymmärtäisivät.
Paha ei tuo koskaan mitään hyvää, päinvastoin, eikä pahalla saa
mitään muille eikä itselleen. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, että
olemalla hyvä meillä olisi kaikki mahdollisuudet avoinna. Me
voisimme tehdä maailmasta paremman, turvallisemman ja kauniimman. Me
voisimme kehittyä, ideoida ja tehdä enemmän. Me voisimme yhdessä
mennä kohti parempaa tulevaisuutta. Me voisimme pitää huolta
toisistamme, auttaa, kannustaa ja olla tukena. Voisimme iloita
yhdessä, kohdata vastoinkäymiset ja rakastaa toisiamme.
Visio päässäni on kuin kaunis
hamppukaupunki. Ihmiset olisivat lähekkäin. Jotkut huolehtisivat
ravinnosta, jotkut vaatteista ja puhtaudesta, toiset asumisesta ja
ympäristöstä sekä toiset terveydestä ja henkisestä
hyvinvoinnista. Jokaisella olisi oma tehtävänsä ja jokaista
tehtävää kunnioitettaisiin. Apua saisi asiaan kuin asiaan,
huolenpito ja välittäminen olisi tärkeintä. Jokainen toimisi
toisten hyväksi, täydellä sydämellään, toisten parasta
ajatellen. Vaikean tilanteen kohdatessa, keskustelisimme avoimesti,
hyväksyisimme, auttaisimme, kuuntelisimme, antaisimme toisillemme
voimaa, päätettäisiin yhdessä ja ratkaistaisiin lopputulos, joka
olisi jatketta hyvään elämämäämme.
Siellä olisi vihreää ja kaunista,
kukkia, peltoja, auringonsäteitä ja kimaltelevia vesipisaroita.
Paljon hymyä, naurua, laulua, puhetta, lämpöä, hellyyttä, rauhaa
ja rakkautta. Olisivat kaikki sovussa keskenään, ilman pahoja
ajatuksia tai riitoja. Tällainen kyllä onnistuisi, jos okein
yrittäisimme. Ihminen on empaattisesti ja laajasti ajatteleva
eläinlaji, jonka kyvyillä pääsisi vaikka kuinka pitkälle, sinne
pitkälle kauniiseen tulevaisuuteen.
Tätä asiaa olen miettinyt viime
aikoina paljon. Ehkä äidiksi tulemisen jälkeen, mutta myös paljon
aikaisemmin. Koko elämäni. Niin paljon olen ajatellut asiaa,
epäoikeudenmukaisuutta, ylemmyyttä ja itsekyyttä, etten vain enää
ymmärrä. Minua ahdistaa, inhottaa, turhauttaa, surettaa ja
itkettää.
Miksi sitten tapahtuu koko ajan kaikkea
pahaa? Miksi ihmiset vihaavat niin paljon? Miksi ihmiset ovat
ahneita, kateellisia ja katkeria. Vihamielisyys aiheuttaa vain lisää
pahaa, pahoja tekoja ja pahoinvointia. Ja kuka sellaista haluaa? Miksi ihmiset
eivät kunnioita toisiaan? Miksi ihmiset eivät arvosta? Miksi ihmiset elävät oman napansa ympärillä,
sekaisin itsekkyydestään ja ahneudestaan? Mikä ihmisiä oikein vaivaa?
Minä itse en voi sietää rasismia,
väkivaltaa, sotaa, ahneutta, itsekkyyttä, ajattelemattomuutta,
syrjimistä, kiusaamista, pettämistä tai tappamista. En voi sietää
ihmisten pahuutta, sen seurauksia tai sitä ettei oikeasti välitetä. Vaikka monia asioita tai ihmisiä en voi sietää, samanarvoisuuden nimissä en silti vihaa heitä. Kunnioitan heitä yhtä
lailla kuin muitakin. Kunnioitan ja arvostan heitä ihmisenä, en
heidän arvojaan tai tekojaan.
Ja eihän kaikki voi kaikista
tykätä, ei tarvitsekaan, ei tietenkään. Tykkääminen onkin
mielipide, mutta arvostus on perusjuttu, jokaiselle kuuluva. Se on jokaisen ihmisen
velvollisuus toista ihmistä kohtaan. Tai niin ainakin pitäisi olla.
Välillä tuntuu, että olen ainut
ihminen, joka näin ajattelee. Välillä ihmettelen, kummastelen ja
ahdistun. Välillä mietin, miksi maailma on niin paha, vaikka jokaisella olisi mahdollisuus siihen hyvään, edes pieneen sellaiseen. Jokainen voisi omilla teoillaan
vaikuttaa. Jokainen voi olla se hyvä, rakastava ja toisia ihmisiä kunnioittava. Jokainen voisi olla oman arvonsa vertainen.
Kuvat: Google