TERKKUJA TÄÄLTÄ

Hip hei kaikki tyypit! Minä täällä taas! Pitkästä aikaa! JEE!

Minä täällä uudessa kämpässä hengailen ihmeellisin mielin ja ajatuksin. Arvatkaa onko hyvä fiilis? Uudet seinät, ovet ja ikkunat ympärilläni, uusia tuoksuja, ääniä ja uudenlaista tunnelmaa. Ihanan raikasta ja piristävää! Lattiatkin ovat lämpimät toisin kuin vanhassa kämpässä, ihan voin paljain jaloin kävellä ympäriinsä. Tuntuu hyvältä.

Monen päivän pakkailuista on selvitty ja muuttohässäkätkin ovat takana päin. Hurraa! Yksin pakkailin meidän koko kämpän pahvilaatikoihin ja jätesäkkeihin sekä samaan aikaan Ville hengaili Toivon kanssa ja viihdytteli kun ei sekuntiakaan itsekseen tahtonut olla. Pakkailu olikin loppujen lopuksi yllättävän helppoa ja hauskaakin. Itse tavaroiden siirtelyyn saattin paljon ahkeraa apua ja supervoimaa. Suuri kiitos ja halaus kaikki apuvoimien tyypit.

Hyvin olen saanut hoidettua purkuhommiakin ja eipä ole enää montaa pakettia ja pussia käsiteltävänä. Huikean hauskaa puuhaa, ihana järjestellä ja laitella paikkoja. Ja tämä kämppä on ihana! Tykkään, tykkään paljon! Vihdoin meillä on kunnollinen keittiö ja vielä iso sellainen, on kyllä minun lempihuone tällä hetkellä. Täällä kaikki toimii, eikä mikään ei ole rikki tai muuten vain hankalaa. Hullunkurinen lähiökin tuntuu mukavalta ja toivon tämän paikan ottavan meidät ilolla vastaan!

Nyt täällä yksin olen olohuoneessa ja ihmeellisen hiljaista on, Toivo on rauhoittunut levottomien uniensa vastapainoksi ja Villekin on kyläilemässä kaverinsa luona. Ajattelin ottaa vihdoin monen päivän tauon jälkeen rennosti. Hyvin hyvin rennosti. Ja lepään vihdoin. Seuraava pysäkkini onkin keittiön kautta suoraan sohvalle viltin alle. Rauhallista loppuiltaa, hyvää yötä ja kauniita unia ♥

Ps. Toivo täytti jo 7 kuukautta ja alhaalle eteen on puhjennut kaksi hammasta ♥   

JEE!

Pyykkikoripoika. Sillä leikittiin, jumpattiin ja säikyteltiin kissaa. Lopulta oltiin ovelia ja sinne mentiin piiloon. Hirveen hauskaahan se oli, kun kysyin missä Toivo on ja kurkin koloista!

Koko aamupäivän täällä on soinut soul ja blues. Toivottavasti naapuritkin ovat saaneet nauttia näistä sulosoinnuista! Tämä musiikki saa kroppani jammailemaan veikeän mielipuolisesti ja se antaa koko maailmalle hetkellisen rauhan. Ihan mieletön fiilis, aurinko paistaa ja kevätkin on tulossa! Mahtavaa!

Meillä poikanen juuri nukahti päikkäreille ja minä fiilistelen. Ja kovaa fiilistelenkin! Vähän kyllä harmittaa tuo älytön kylmyys ulkona, kun ei pääse paikan päälle nauttimaan auringosta. Onneksi auringonsäteet tulevatkin sisälle asti!

Nyt ei haittaa edes tänään aloitettava pakkaaminen. Sekin on otettava vain iloisin mielin vastaan ja ajatella, että jokainen päivä, tunti ja sekunti on lähempänä uutta kotia! Jee! Viikko aikaa pakata, valmistautua muuttoon ja hyvästellä vanha koti. Minua jännittää!

Iloisen hilpeän fiiliksen ja auringon lisäksi tänään on muutenkin hyvä syy leveään hymyyn. Nimittäin pian, kun Ville pääsee töistä, hän menee sinne seuraavan kerran vasta kahden viikon päästä. Loma! Pitkä loma! Ihana loma!

Sinä ja te kaikki siellä, nauttikaa ja fiilistelkää! Fiilistelkää auringosta, itsestänne, toisistanne, rakkaimmista, ihmisistä, musiikista, hetkistä, kauneudesta ja valosta! Iloa viikonloppuusi ♥

PS. Sain Villeltä lahjaksi timantin. Minulle se oli ensimmäinen timanttikoru, minkä olen koskaan saanut ja kaiken lisäksi paras sellainen. Siitä ei ehkä ihan jokainen tyttönen pitäisi. Hehe. Yritän tallentaa sen joskus valokuvaksi.

17. TAMMIKUUTA 1990

Tässä olen minä tänään. Yksi ainut valokuva ja se oli siinä. Ylipirteä ilme, tukka sotkussa ja muutama ryppy lisää. Pää täynnä ajatuksia, jännitystä, tunteita ja pieniä salaisuuksia. Se olen minä.

Tänään kello 15.11 on kulunut tasan 23 vuotta siitä, kun äitini punnersi minut hiki hatussa ulos maailmaan. Kiitos äiti ja iskä, kun minut teitte ♥

Toivolta sain ensimmäisen synttärihalin, kun heräsin kuolaiset kädet kaulallani. Se oli suloista. Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut, että minä olisin tässä nyt, tässä tilanteessa ja osana näin upeaa perhettä, että elämä olisi kohdellut minua näin hienosti. Elämä tässä ja nyt, 23-vuotiaana tyttönä ja äitinä, ei tunnu yhtään hassummalta.

Rakkauden täyteistä syntymäpäivää minulle!

PS. En minä oikeasti niin välitä syntymäpäivistä. Hehe.

MUNAA JA MYÖTÄHÄPEÄÄ

Söin tänään munajuustotomaatti-mössöä, vähän raejuustoa ja fetaa. Muutaman minuutin pikaruoka ja kelpaa minulle. Jälkkäriksi haaveilin Alpro Soya Choco -herkkujuomasta, jota onkin tullut nautittua toissapäivänä ja eilen. Namia!

Olihan meillä mukava päivä. Leikittiin tänään Miffyn kanssa, vaikka Toivo yrittikin puklata mangot hänen päälleen. Leikittiin myös kaukosäätimellä, munakennolla ja rasvaputkilolla. Ollaan luovia! Toivo nukkui putkeen upeat kahden tunnin päikkärit, joista toisen tunnin nukuin itsekin. Olin niin yliväsynyt ja nuhjuinen, että pakko oli malttaa käpertyä poikittain sänkyyn ja antaa unen tulla. Minulle päiväunet ovat harvinaislaatuinen asia!

Toivon leikkiessä maassa päätin katsoa Iholla-sarjan toisen jakson. Jotenkin en vielä ole sisäistänyt uusia tyyppejä, enkä ole saanut heistä mitään irti. Viimeksi olin tässäkin vaiheessa jo täysin koukussa. Yksi naisista hyppi silmilleni muidenkin edestä ja tunsin jonkin epämääräisen mitä ihmettä -tunteen syvällä sisälläni. Ja suuri myötähäpeän tulva pursui aivoistani.

Sarjan Kokoomusnuori Marketta, 18, sanoikin näin: "Kyl hipit vaan on semmonen hankala kansanryhmä. En mä tiiä oppiiks ne ikinä. Hehe. Ne ei oo yksityisautoillu tarpeeks, ne ei tiiä kuinka hauskaa se on. Hehe."

Asiastahan ei varmaan tarvitse mainita enempää. Itselläni ainakin suu loksahti auki ja samalla taisin Toivolle manata kokoomuslaiset syvälle maan rakoon.

Hömpästä vakavampaan, tänään tipahti postiluukusta vihdoin Sons of Anarchyn neljäs tuotantokausi! Ennen Villen iltavuoroa ehdittiin katsoa ensimmäinen jakso ja huhhuh! Siinä vasta hyvin tehty ohjelma. Olen innoissani! Mutta samalla surullinen, sillä viides kausi ilmestyy vasta elokuussa.

Rentouttavaa keskiviikko-iltaa höpöt ♥ 

PS. Pahoittelen harhaanjohtavaa otsikkoa. 

EROAHDISTUS

Ei hän aina hymyile. Joskus vähän surettaa ja pitäähän joskus kiukutellakin. Usein se on nälästä tai väsymyksestä johtuvaa ja joskus syy onkin täysin tuntematon. Höpsöttely, läsnäolo ja syli auttavat.

Uusin kiukun ja surun syy taitaakin olla eroahdistus. Sitä on jatkunut monta päivää ja jatkuu edelleen. Toivo leikkii onnellisena, kun vieressä katselee ja pelkkä lähellä oleminenkin riittää. Mutta vahingossa jos eksyn pois näköpiiristä, saan ilmoituksen siitä kahdessa sekunnissa. Ilmoitus tapahtuu joko säälittävän kuuloisella itkulla, huutoitkulla, ulinalla tai nyyhkytyksellä. Takaisin vierelle päästyäni saan helpottuneen ja onnellisen hymyn. 

Pidemmän päälle pienen ahdistus on surkeaa katseltavaa. Ja kuunneltavaa. Raskastakin se on, varsinkin kun ei oikein pysty mitään tekemään ja Toivon hereillä olo aika menee pelkästään vieressä istumiseen. 

Noustessani seisomaan pojan viereltä saan surkean kysyvän katseen: "Äiti älä mene minnekään, en halua, ethän mene?"

No kyllähän minä siinä vieressä istun. En tietenkään halua vauvani stressaantuvan tai ahdistuvan vain sen takia, että pitäisi pestä pyykkiä tai imuroida. Ne ehtivät hoitaa myöhemminkin, toisen vanhemman ollessa paikalla.

Onko muilla havaittavissa eroahdistusta?  

RYPPYISIÄ VARPAITA JA TULEVA ONNENPESÄ

Meidän hassu nappisilmäinen peikkopoika ja hänen pienen pienet ryppyiset varpaansa.  Minä mielelläni pusuttelisin tuota naamaa koko loppuelämäni ♥

Jos täällä kaikki menee oikein hyvin ja sujuvasti, muutetaan me jo ensi viikon lauantaina uuteen kämppään. Niin jännittävää! En tiedä miten päin olisin ja mitä tekisin, kun kärsimättömyys minua valloittaa! Kohta posketkin repeävät tästä jatkuvasta hymyilystä! Ja tämä innostuksen määrä, se on sanoinkuvaamaton.

Kävimme maanantaina selvittelemässä kämpän maalausjuttuja vuokraisäntien kanssa. Kaunis punaisen sävyinen seinä siellä olkarissa meitä on odottamassa! Ihan innoissani haluaisin jo sisustella siellä ja sovitella meidän ihania keltaisia verhoja punaisen seinän kaveriksi. Vielä paljon värikkäitä räsymattoja ja paljon vihreitä kasveja sinne ja huhhuijaa! Repeän tähän innostukseeni.

Ikävintähän tässä on nyt tämä pakkaaminen. Vielä ei olla sen eteen mitään tehty, eikä varmaan tehdä vielä pariin päivään. Ehkä perjantaina olis tarkoitus aloittaa! Kauhea urakkahan siitä tulee ja hermotkin saattavat hajoilla pitkin poikin sinne ja tänne, mutta palkintohan on täydellinen! Toivottavasti välttyisimme ahdistavalta paniikkipakkaus-kohtaukselta, jolloin kaikki survotaan parissa tunnissa jätesäkkeihin ja viskotaan auton perälle. Sitten perillä kissoja löytyy ruokatarvikkeiden joukosta ja vauvoja vaatesäkeistä.

Ehkä mä en nyt kuitenkaan repeä tähän innokkuuteen vielä vaan odotan uuteen kotiin, jossa voin sitten lopulta haljeta onnesta. Varmaan halailen siellä sitten ovia ja ikkunoita, ryömin pitkin lattioita sekä pusuttelen seiniä onnellisuuspäissäni. Meidän tulevaan oveen voisin kirjoittaa: Onnenpesä ♥  

KESÄN FIILISTELYJÄ

Minä olen alkanut kaipaamaan kesän lämpöä ja niitä ihania auringonsäteitä. Sitä valoa! Voi kuinka kaipaankaan. Viime kesä meni lievästi sanottuna ohi, enkä muista siitä juuri lainkaan. Oliko lämmin? Satoiko? Paistoiko aurinko vai oliko pilvistä? En kertakaikkiaan muista.

Viime kesä meni tutustuen pieneen uuteen tulokkaaseen. Siihen hassuun tuhisijaan, joka ensisilmäyksellä oli sulattanut sydämeni. Voi kuinka se oli ihanaa! Se oli herkkää, onnellista, rauhallista ja iloista aikaa. Sitä vain päivät pitkät tuijotteli omaa pienen pientä murua. Voi sitä rakkauden määrää, joka tulvi joka puolelta ♥

Löysin niin paljon tunnelmallisia Instagram-kuvia koneelta, että melkeinpä itkua väänsin niitä katsellessa. Voi mahoton sentään, voiko näin lyhyessä ajassa oikeasti unohtaa kaiken? Kunpa voisin muistaa edes pienen hetken, muistelisin sitä varmaan joka päivä.

Ehkä olen hullu, mutta odotan jo kovasti kesää. Eihän tässä oikeasti enää kauaa siihen ole, ei enää montaa kuukautta! Voi sitä riemua, kun voi Toivon kanssa nauttia yhdessä kesän fiiliksistä. Voidaan mennä tutkimaan luontoa, ihastelemaan rantoja, kävellä kaupungilla jäätelötötteröt kädessä ja hymyillä vastaantulijoille. Toivon ensimmäinen kesä. Haluan tehdä siitä ikimuistoisen!    

MINÄ ENNEN

Ennen minä menin ja tulin, olin siellä ja täällä, mutta samassa paikassa ja paikoillaan. Olin rauhallisesti, itsekseen ja muiden kanssa. Olin oman tieni kulkija, huoleton ja elin fiiliksen mukaan. Elin hetkessä.

Tykkäsin hengailla missä vain, käydä erilaisissa paikoissa ja nähdä tuttuja. Tykkäsin istua puistoissa, kahviloissa tai hämärissä pubeissa. Kuuntelin musiikkia, kävin keikoilla ja fiilistelin. Fiilistelin kaikkea ympärillä olevaa.

Nautin kaikesta näkemästäni, ihastelin maailman kauneutta ja hämmästelin uusia juttuja. Surkuttelin maailman pahuuksia, vihasin sotaa ja halveksuin suvaitsemattomuutta. Kummastelin ja jumittelin elämää.

Olin parhaani mukaan positiivinen ja iloinen. Pyrin löytämään huonoimmistakin asioista sen pienen onnen ja hyvän. Olin onnellinen ja välitin paljon. Olin kiltti, kohtelias ja avoin. Avoin kaikelle hyvälle.

Rakastin luontoa, nautin sen ihmeellisyydestä ja arvostin sen antamia rikkauksia. Rakastin metsiä, puita, kukkia ja aurinkoa. Pyrin elämään luonnon hyväksi, kohtelemalla sitä hyvin ja olemalla luonnonmukainen.

Halusin pelastaa kaikki eläimet pahalta, halusin adoptoida maailman lapset huonoista oloista ja saada kaikki maailman ihmiset, elollinen ja eloton olemaan sovussa keskenään. Halusin olla hyvä kaikille, halusin rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Mutta samaahan minä nytkin teen. Olinhan minä silloin samanlainen kuin nyt. Lisänä olen saanut pieniä positiivisia muutoksia, enemmän tasapainoisuutta ja järjestelmällisyyttä sekä kärsivällisyyttä asioiden suhteen. Mutta loppujen lopuksi olen aivan samanlainen kuin ennenkin, se sama tytön tylleröinen suurine ajatuksineen.

Kuvat: Ville Rantanen

PALLOLEIKKEJÄ JA ERROR

Meillä on yöt yhtä vuoristorataa. Niin rajusti ovat menneet liikeharjoitukset uniin, että ihan hirvittää. Toivo pieni raukkis on niin levoton öisin, ulisee, kitisee, kääntyilee miten sattuu ja heiluu jatkuvasti. Pahimmillaan herättelee puolen tunnin välein. Se on kieltämättä aika raskasta. Onneksi parempiakin öitä on, jolloin poika parhaimmillaan herättää yhden tai kaksi kertaa. Yömaidot ovat jääneet ihan itsekseen pois, onneksi.

Toivon todella, ettei tämä inhottava flunssatauti tartu Toivoon. Mitään merkkejä ei ainakaan vielä näy, sillä tuo on ollut kuin pieni aurinko. Menoa ja meininkiä on riittänyt, jatkuva höpötys päällä ja leikkiessä lelutkin ovat lennelleet minne sattuu. Parhain leikki tänään on ehdottomasti ollut palloleikki. Kyllä paapan tai siis joulupukin antama pallo on hauska!

Nyt on asiat pahemman kerran sekaisin, kun eipä minua oikein valokuvaus huvita. Tai tietenkin huvittaisi, mutta meidän toinen objektiivi on sairastunut pahasti. Sanoo vain error ja pamahtaa musta kuva näytölle. Voihan surku! Pakko saada uusi, hinnalla millä hyvänsä.

Hauskaa torstaipäivää kaikille!

PS. Sublimea fiilistellen tajusin, että lukijalistallani on nyt 50 tyyppiä! Miten ihmeessä? Olette höpöjä kaikki ♥